Sä hiljaisuus,
mi äänettömin askelin
lähestyt öistä vuodettani
ja ympäröit mun utukuvin,
sua tervehdän
ja kutsun mielin ihastuvin
mun pieneen majahani.
Sä hiljaisuus,
väräjäväisin viulun kielin
minulle soittelet
kuin muinen luona peilikirkkaan lahden,
kun armaan kera kahden
kuljimme lempimielin
ja lauloi lainehet.
Sä hiljaisuus,
pois väistyy rajat,
ja aatos siivet saa.
Kadonneet lemmenkoiton ajat
taas palajaa.
Lähestyy kulta tutuin askelin
ja katsein säihkyvin
sieluni auvon haltioittaa.
Sä hiljaisuus,
harppusi vienon suo'os soittaa
sävelin tuskin kuultavin.
Niin kera armaan astun venhoon,
mi ui kuin joutsen valkoisin.
Vaivumme öisen suven tenhoon,
ja elo vain on ihanuus.