Talven varpunen, viestini vie yli muurin,
saata se puistikkoon, kussa mä muinaisin
kuljin, konsa mun onneni viel' oli suurin,
itse mä nuor' olin myös, toivoja tulvailin.
Käyös lunta sä niinkuin astelin vitkaan
muistojen käytäviä juurella vaahterien.
Puhele puille. — Sä tuskin aavistitkaan,
kuinka ne tiedustaa, miksi mä saavu en.
Riennä sä, varpunen, tullessa leppeän illan,
siellä ne vuottelevat puut lumivaipassaan.
Siellä on kuutamovälke ja taivahan sillan
kattaa tähtien vyö, keijut on valveillaan.
Kerro sä, että en eksynyt poppelikujaan
rannalla vieraan maan virran viettelevän,
vaan kävi aatos latuja kaivattujaan
tuttuhun puistikkoon, helmassa yön hämärän.
Hertasta astua talvisen illan säässä,
tietä kun reunustaa kinosten kimmellys.
Pääse en sinne. On ristikko-ikkuna jäässä.
Lintunen, puistohon vie kaihoisa tervehdys.