Nyt kirkon kattoholvi avartuu,
on kuni pääskyt siellä lenteleis,
ja vangin kyynelhelmen pyyhkäiseis
pois käsi hellä. — Hymyhyn käy suu.
Niin väräjävin äänin laulu soi,
ja valot leimahtavat liekintään.
Pyhimyshohde vanki-naisten pään
ja kasvot kalpeaiset kimalloi.
On juhlahetki lyhyt, ihmeikäs,
surujen lapset kuoroin kaiuttaa
nyt hosiannaa. — Kuinka ihanaa:
»Sait, hyljeksitty, suojas, ystäväs.»
Ja Kristus-kuva katsoo pyhättöön,
soi kuiske jumalaisten huulien:
»Käy turvaan, vaimo, lienet syntinen,
jos puhdas ken, hän kiven heittäköön!»
Soi hosianna, hosianna vaan.
Säteilee satain silmäin tuikkehet.
Ja juovanuttuin alla sydämet
pysähtää katsehesta Messiaan.
Mut äkin kuva putoo. Lumous
on pois, ja seinät, katto luhistuu.
Ja vihaiset vain kivet sinkouu.
Ilmoille tunkee parku, kauhistus.