Kaunis on vanki, kun lumivalkein kasvoin
kirkkohon kiiruhtaa.
Kiehkura niinkuin orjantappuraseppel
otsalle lankeaa.
Askelin tyynin seuraa kalpea vanki
joukkoa harmajaa.
Kaunis ken syytönnä käy kera kärsimyslasten
polkua katkeraa.
Kalpea vanki hän sinisilmät nostaa
puoleeni penkistään.
Tunnen katsehen lempeän heijastuksen,
kuin lumotuksi mä jään.
Kaunis on ihminen aattehen aateloima. —
Kaihoni vain heräjää:
josp’ olis vanki sun kanssasi kohtalon kalkki
suotu mun tyhjentää!
— Kuulen urkujen soiton, sävelen tumman,
penkkihin painan pään.
Suljen silmät ja taas surunlempeät kasvot
kuin unen kaunihin nään.