Kiviä sataa
mun vasten kasvojani,
tuhannet kädet niitä heittää.
Mä maassa makaan,
ei kuule ainoakaan,
ja ryöppy allensa mun peittää.
Kiviä sataa,
kivuista, tuskista mä väännyn.
Särmäisiin teriin
mä vaivun veriin
ja kuoliaaksi näännyn.
Kiviä sataa,
rikotut jäseneni, pääni.
Ja alle paasikon
tukahtuu heikko ihmisääni,
niin voimaton.
Kiviä sataa,
vain kammon kalskahdukset
pois kaiku kuljettaa. —
Kiviä sataa,
yön aukee tummat ukset,
ja valo katoaa.