Mitä kaivat mies?
Miks’ maata sun lapios ruoppaa?
— Kova kohtalon ies,
manan sarkahan kaivan kuoppaa.
Miks’ ryysysi sä
otit yltäsi, kammona seisten?
— En ymmärrä.
Olen saartama surman peisten.
Mikä hirmu se tää
palon silmies pohjista purkaa?
— Oi orvot ne jää.
Kivet itkekää, kalliot surkaa!
Miks’ tuijotat niin
sysimustin, synkein muodoin?
— Minut ammuttiin,
sydän ehtyi syöksyvin vuodoin.
Miks' jälkesi sai
kulumattomat korpehen, suohon?
— Ne on kauhuna kai;
upotettiin ruumiini tuohon.
Miks’ käyskelet ain’,
kun on kuolon kentillä kuudan?
— Sitä käyn odottain,
kunis pasuunan äänellä huudan. —
Miks’ rauhaton yö;
käy peikot pelosta hullut?
— Ajan mittari lyö. —
»Ylös vainajat, päivä on tullut!»