EEVA-STIINA (ovella Sohville). Siinähän Sohvi tulee. Tahdoin vaan mennä
tupakammariin vähän katselemaan. Saapikos sinne mennä?
SOHVI. Ka, mikäs siin' on. Saapihan sinne. Eihän siellä mitä aarteita
ole.
EEVA-STIINA. No, sitte. (Kättelee Sinkkosta.) Terveeks', herastuomari!
(Menee.)
SINKKONEN (kättelee Hilmaa ja Paakkunaista ja käy istumaan jälkimäisen
viereen).
SOHVI (juottaa Liisulle maitoa tuopista, Hilman kohottaessa sairaan
päätä). Kas tässä, lapseni! Juopas nyt! Katsos, kuinka äi'än Muurikki
lehmäni antoi! Melkein puoli tuoppia lämmintä, vaahtoavaa maitoa! Ihan
kuin olisi tietänyt, elukkakin, että Liisu tyttöni tahtoo juoda. — Juo
nyt — enemmän!
LIISU. En minä...
SOHVI. No, noinko vähän joitkin?
LIISU. Säästää...!
SOHVI. Säästääkö?! — Enhän minä sitä sillä sanonut. Lähettäähän Jumala
lisää, kun loppuu.
LIISU. Piisaa se... En minä... Ei maita...
SOHVI. No, miten tahdot. Ehkä sitte vähän ajan päästä taas (Vie tuopin
uunin reunuksella ja istuu rahille sukkaa kutomaan.) Missä se Anttikin
viipynee? Saattaa kohta vallesmanni tulla ennen häntä.
SINKKONEN (katsoo kelloaan). Kohta kai sen pitäisi tulla, vallesmannin.
PAAKKUNAINEN. Minnekäs Antti sitte on mennyt?
SOHVI. Vallströmin rouvan luohan tuo vielä ennätteli. Huutamaan tahtoi
pyytää hevosta ja Muurikkia. Muutenhan tässä talo paikalla tyhjilleen
jääpi ja kerjuulle lähteä pitää.
PAAKKUNAINEN. Ehkäpä ne sitte yhdessä tulevatkin.
SINKKONEN. Tekeehän se rouva Vallström sen ja tulee.
HILMA (joka laitettuaan Liisun vuodetta, on tullut toiselle puolelle,
ikkunan kohdalle). Voi, jos se tulisi, rouva Vallström! Tuolla jo on se
Rahikaisen puotilainenkin.
SINKKONEN (kumartuen ikkunaa kohti). Martikaisenko Kosti?
PAAKKUNAINEN (samoin ikkunaan katsoen). Sehän se on, Kosti.
HILMA. Aatraa tuolla katselee katoksen alla.
SOHVI Ostelemaan kai on lähetetty?
SINKKONEN. Kyllä se on huutamaan taas, Sipi, tänne tuon Martikaisen
puolestaan laittanut.
PAAKKUNAINEN. Niinhän se ruukkaa. Helpolla ostelee, mitä mistäkin saapi.
(Muutamia miehiä ja naisia on toinen toisensa perästä alkanut tulla
sisään, katsellen ympärilleen; kuka istuutuu lavitsalle, kuka ottaa
seinältä sahan ja katselee sitä, kuka sytyttää uunin hiiluksesta
piippunsa; muudan nainen koputtaa vesisaavin laitaan ja menee sitte
kysymään jotakin Sohvilta.)
SINKKONEN. Ka, tuossapa jo vallesmannikin näkyy tulevan.
PAAKKUNAINEN. Niinpä näkyy — todenperään.
HILMA. Joko se kerkisi tulla? Eikä isä ja rouva Vallström vielä ole
täällä.
SOHVI (huo'ahtaen). Voi, tokkiinsa! Ja näin on vähä väkeä! Ilmaiseksi
nyt menee kaikki.
PAAKKUNAINEN. Onhan siellä pihalla vielä muutama henki.
SINKKONEN. Ja eiköpähän se isäntää vuota, vallesmanni?
PAAKKUNAINEN. Vai alkaneekohan ilman?
Neljäs kohtaus.
Edelliset ja PUPUTTI.
PUPUTTI (iso, lihavanläntä, viiksikäs mies, lakki päässä ja puettuna
palttoosen, puhuu kovaan ja karkealla äänellä, tulee). Päivää! (Tuvassa
olijat nousevat ylös ja ne, joilla on lakki päässä, paljastavat
päänsä.) No? Kuinka se on? Onko kaikki reilassa, että voidaan heti
alkaa, hä? (Ottaa povitaskustaan ulosottoluettelon.)
SOHVI. Eiköhän se passaisi (niiaa syvään), armollinen herra
vallesmanni, että olisitte niin hyvä ja pikkuisen aikaa vuottaisitte?
PUPUTTI. No, miksi niin?
SOHVI. Jotta se Antti kerkiäisi tulla. Kyllä hän koht'sillään...
PUPUTTI. Miks'ei hän ole kotona? Ei mulla ole aikaa antaa hukkaan
mennä. Missäs hän on?
SOHVI. Kyllä hän koht'sillään... ihan paikalla tulisi.
HILMA. Isä meni vaan pikkuruisen rouva Vallströmin luo. Kyllä he siinä
paikassa tulevat yhdessä.
PUPUTTI. Rouva Vallströmin? Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?
Pitää alkaa määrätyllä ajalla, kun on kuulutettu.
SOHVI. Jos edes elukat voisi jättää viimeiseksi, armollinen herra
vallesmanni?
PUPUTTI. Huutokauppa toimitetaan ulosottoluettelon mukaan. (Silmäilee
luetteloa.) Mitäs tässä on ensimmäiseksi? Piironki — sänky — pöytä —
kiikkutuoli. —
HILMA. Voihan vallesmanni niistä alkaa, äiti. Ne on tupakammarissa.
Tehkää niin hyvin, herra vallesmanni! Alkakaa vaan! Minä tulen, minä
näytän. (Menee.)
PUPUTTI. Niin. Mennään! Pitää alkaa, niinkuin on määrätty. (Menee
Hilman jälessä.)
(SINKKONEN, PAAKKUNAINEN ja muut vieraat poistuvat myös vähin erin.)
Viides kohtaus.
SOHVI ja LIISU, sitte SIPI.
SOHVI (menee pöydän puolelle tupaa, huokaa ja lyö kätensä ristiin).
Voi, rakas Jumala! Kuule minun rukoukseni: auta meitä, auta meitä
vaivaisia, viheliäisiä syntisiä!!
LIISU (liikahtaa ja kuiskaa hiljaa). Äiti!
SOHVI (säpsähtää ja juoksee sängyn luo). Mitä, lapseni, mitä?
LIISU (katkonaisesti, vaikeasti hengittäen). Oih!... Oih!... Elä
sure... äiti! — Jumala... auttaa... Jumala... auttaa...!
SOHVI. Kyllä, lapseni, kyllä! Minä uskon sen.
LIISU (ikäänkuin ilmestystä nähden). Tuossa! Hän lähettää...
enkelinsä... Se tuo... Se auttaa... Katso!... Katso!
SOHVI. Elä huoli, lapseni, elä...! Sinä väsyt, sinä olet sairas! Nuku!
LIISU (osottaen sormellaan). Kas! Nyt... se... vie... Liisun... ylös...
ylös... tai — (Herpoutuu kokoon vuoteelle.)
SOHVI. Nuku, lapseni, nuku! Sinä hourailet! (Katsoo uuniin päin.) En
minä näe mitään. — — —
SIPI (joka on samalla tullut sisään, rykäisee oven suussa). Emäntä!
SOHVI. Kah! Kuka se on? — Kauppias!
SIPI. Minähän se olen...
SOHVI. Minä luulin, kuka. Luulin jo, että rouva Vallström, että Siiri...
SIPI. Taisinpa häiritä?
SOHVI. Eikö mitä.
SIPI. Pistäydyin vaan hetkeksi sisään — teitä tavatakseni.
SOHVI. Minua?
SIPI. Niin. Toivon, ett'ette pane pahaksenne. Teillä on kyllä syytä
pahastua, että asiat ovat näin käyneet, mutta elkää kuitenkaan kaikesta
minua soimatko! Ett'ette luulisi minusta liika paljon pahaa, pyydän
saada, ehkä näin myöhäänkin ja koska ei ole minun vallassani enää asiaa
korjata (ottaa taskustaan kahdenkymmenen markan setelin) tarjota teille
pienen avun. Elkää panko pahaksi! Mutta ehkä silläkin voi nyt jotakin
tehdä.
SOHVI (joka epäröiden ottaa setelin). Minä en tiedä?... Mitä nyt
kauppias...? Taivaan Herra!... Apuko?... Kiitoksia, kiitoksia tuhansin
kerroin, hyvä, hyvä herra kauppias!
SIPI. Ei nyt pidä...! Ei se kestä kiittää! Ja elkää panko pahaksi! —
Mutta kuulkaa! Sanoitte, että vuotatte rouva Vallströmiä?
SOHVI. Niin, niin. Sitähän me... ja neiti Siiriä. Nehän ne on
luvanneet...
SIPI. Vai niin. — Minä pistäydyin vaan hetkeksi... — Sanokaas: onko se
totta, että se neiti Siiri lähtee pois?
SOHVI. Niinhän ne sanovat. Ja huomenna jo kuuluu aikovan lähteä.
SIPI (itsekseen). Hän siis lähtee todellakin! — (Ääneen.) Muutenhan
minä tässä vaan sivumennen... Ja teatteriinko taas?
SOHVI. Eikä. Talouskouluunhan se taitaa aikoa.
SIPI. Vai niin! — — No — no. Arvasihan sen. — No, niin. Toivon,
ett'ette nyt kaikesta minua syytä. Ja jos voin vasta jotakin, niin...
SOHVI (joka vilkaisee ikkunaan). Ka tuossahan on jo Antti. Jumalan
kiitos! He ovat tulleet. Ihan parahiksi tulivatkin.
SIPI. Minnekäs minä... En tahtoisi — häiritä...? Jos he tulevat tänne?
(Vetäytyy perälle nurkkaan päin.)
Kuudes kohtaus.
SOHVI, SIPI ja SIIRI.
SIIRI (tulee suorastaan sisään ensin huomaamatta Sipiä). Päivää, emäntä
hyvä! (Tervehtii Sohvia). Tässä me nyt ollaan. Täti meni heti sille
puolelle. Siellähän huutokauppa jo on alkanut.
SOHVI. Voi, terve tultua! Johan ne alkoivat.
SIIRI (huomaa Sipin ja säpsähtää). Hän — täällä? (Katsoo kummastellen
Sohviin.) Kun en tietänyt!
SIPI. Suokaa anteeksi, että satuin olemaan täällä, mutta jos... niin...
(Aikoo ikäänkuin mennä, mutta jääpi Sohvin alkaessa puhua.)
SOHVI. Niin. Kauppias tuli vaan vähän. — Hän oli niin hyvä... Hän
tahtoi vielä viimeisellä hetkellä meitä auttaa.
SIIRI. Mitä? Miten?