I
Mäkipellon Santra oli muhkea ja häikäilemätön kaunotar, jonka
tummat silmät heiastivat rohkeutta ja intohimoa ja jonka povi
korkeana kohosi ja kaula tuuhean palmikon edessä valkeana kaartui
ja sai hän kaikki nuoret miehet päästä pyörälle ja kaikki kylän
tytöt kateenkipeiksi. Mutta Santra nauroi poikia ja tyttöjä vasten
silmiä niin että valkoiset hampaat välkähtelivät ja jakoi rukkasia
kosijoille, huonommille heti, paremmille viikon kaksi kanssakäymistä
pidettyään. Lopulta näytti hän vakavammin kiintyneen Ristirovan Aatuun,
kirkonkylän reippaimpaan poikaan ja heitä pidettiin jo toisilleen
kuuluvina. Varmana omistusoikeudestaan retkeili Aatu lauantai-illoin
Mäkipellon porstuakamariin, jossa häntä vartoi Santra valkoliinaisessa
vuoteessaan ja kietoi pyöreät käsivartensa viluisesta yöstä saapuvan
lemmenjanoisen sulhon kaulaan. Mutta sitten pääsiäisen pyhien aikana,
jolloin pieni kirkonkylä kihisi täynnä ripille ja kaupantekoon
saapuneita syrjäkyläläisiä, tuli tälle suhteelle samanlainen loppu
kuin entisillekin. Pääsiäismaanantai-iltana saapui Aatu tavalliselle
öitsintäretkelleen Santran luo, mutta hänen noputuksestaan ei
yöpukuinen Santra kiirehtinytkään ovea avaamaan kuten ennen. Ei
vaikka Aatu kovemminkin noputti ja nimensä ilmoitti. Silloin iski
hänen mieleensä paha aavistus. Syrjäkyläläisten mukana oli kirkolle
pääsiäisen pyhiksi ilmestynyt Juustovaaran nuori-isäntä, varma ja
salskea mies, joka komeassa lappalaislakissaan käyskenteli kuin
kuningas miesjoukossa. Ja hän oli pääsiäisyönä nuorison koolla ollessa
kiinnittänyt huomionsa Santraan ja Santra oli tulisin silmäyksin
vastannut tuon komean syrjäkylän pojan silmäniskuihin. Sapekasta
raivoa herättävänä totuutena jysähti nyt Aatun mieleen, että tuo
Juustovaaralainen on Santran kamarissa ja Santran käsivarret ovat
pehmoisina sen kaulalle kiertyneet... Hän tarttui rautaiseen oven
ripaan ja riuhtasi voimakkaalla tempaisulla ovea että lukko murtui. Ja
siellähän se oli Juustovaaran nuori-isäntä, lepäsi Santran valkoisella
vuoteella ja Santra oli kietonut kätensä hänen kaulaansa...
Lemmenkateisen suonia pullistavalla ja näköä soentavalla raivolla
karkasi Aatu puolipukeisen kilpailijansa kimppuun ja nousi siinä
yösydännä kuuma ja luita ruhjova tappelu, kun kylän kaunottaresta
ottelivat kaksi voimakasta urosta. Mutta Juustovaaran komea poika
oli vahvempi ja taistelu päättyi siten, että hän kahmasi Aatun
lattiasta kohoksi, kantoi avoimesta ovesta ulos ja viskasi portaalta
päistikkaa kinokseen. Kuin kähisevä raketti kimposi Aatu ylös, tempasi
kuunvalossa välähtävän puukkonsa ja karkasi takaisin kamariin. Mutta
silloin kimmahti Santra valkoisessa yöasussaan vuoteesta, asettui
Aatun eteen valtavana kuin vihastunut jumalatar, poven korkeana
kohoillessa ja irtonaisten suortuvain valkoista kaulaa ja avointa
rintaa tummina kehystäessä, ja vuodatti kipenöitsevän suuttumuksensa
rauhanhäiritsijään. Silloin lamautui Aatu kuin olisi hänen sisällään
löysännyt joku kiinteä vieteri ja sanatonna laahusti hän ulos kuin
teurastajalle myyty härkä. Ja kun ovi hänen jälkeensä kiukkuisesti
kiinni lyötiin, kumahti se hänen sisälläänkin ja silloin heräsivät
hänen povessaan mustat kostonhenget.
Mutta Juustovaaran Heikki oli siitä alkaen Santran onnellinen omistaja.