Kristiinan linnassa alettiin pitää säännöllisiä kirkonmenoja 1640.
Kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin pieni kirkkokin, ensimäinen
luterilainen kirkko Amerikassa. Pastori Torkillus saarnasi kirkossa
kuolemaansa saakka 1643. Hänen jälkeensä opettivat iankaikkisen elämän
totuuksia pastorit Christopher, Fluviander, Holz, Nertius ja Hjort,
kukin viipyen Amerikassa vain vähemmän aikaa. Kuvernööri Printzin
aikana hoiti Kristiinan seurakuntaa Campanius Holm kuusi vuotta
erityisellä menestyksellä ja siunauksella. Hän opetteli indiaanein
kieltäkin, selitti heillekin Jumalan sanaa ja käänsi Lutheruksen Vähän
Katekismuksen heidän kielelleen. Usein olivat indiaanit läsnä linnan
kirkossa pidettävissä Jumalan palveluksissa. He ensimältä ihmettelivät
suuresti sitä seikkaa, että yksi mies puhui kaiken aikaa toisten
kuunnellessa. Heidän mielestään olisi kaikkien pitänyt puhua ja
touhuta.
Delawaren siirtokunnan menetettyä itsehallintonsa siirtyivät opettajat
kotimaahansa, paitsi Laurentius Lock, joka jäi yksinään hoitamaan
hajalla asuvia uudisasukkaita, saarnaten Kristiinassa, Crane Hookissa,
Racoonissa y. m. Neljäkymmentä vuotta eli kuolemaansa saakka 1688 oli
hän maanmiestensä hengellisenä neuvojana.
Englantilaisten hallinnon aikana ja siirtokunnan muutenkin
vaurastuttua kävi Kristiinan linna tarpeettomaksi, josta syystä se sai
rappeutua. Linnan kirkkoakin kohtasi sama hävitys. Kristiinassa ja sen
ympäristöllä asuvat suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kaupungin
laitaan, Crane Hookiin, uuden kirkon 1667. Tätä kokoushuonetta
käytettiin niin kauan kuin uusi kirkko rakennettiin Kristiinaan.
Pastori Björkin saavuttua Delawareen alkoi uusi ja hedelmällinen aika
Kristiinan seurakunnalle. Ollen inokas ja lahjakas saarnamies,
uskollinen ja uuttera Jumalan valtakunnan työntekijä, sai hän Herran
tulen syttymään seurakunnassaan. Seurauksena oli se, että Crane
Hookissa sijaitseva pieni kirkko kävi ahtaaksi. Itsestään seurasi
kysymys uuden ja tilavamman kirkon rakentamisesta Kristiinan eli
Wilmingtonin kaupunkiin. Vanhan linnan historiallisesti muistorikas
alue valittiin uuden kirkon ja sen yhteyteen tarkoitetun hautausmaan
paikaksi.
Rakennustyöhön ryhdyttiin 1698. Seurakunnalla ei ollut varsinaista
rakennuskassaa kuin nimeksi. Varoja täytyi kerätä ja lainata. Auliisti
seurakuntalaiset avustivatkin kirkkonsa rakentamisessa, toiset
lahjotellen rahaa, toiset rakennustarpeita, toiset tehden päivätöitä
ja toiset antaen ruoka- y. m. varoja. Valmiiksi tultuaan maksoi se
kahdeksansataa Englannin puntaa. Se on rakennettu vaaleanharmaasta
graniitista ja on kuuttakymmentä jalkaa pitkä, kolmeakymmentä jalkaa
leveä ja kahtakymmentä jalkaa korkea. Sitä kaunistaa viisi
goottilaista kaari-ikkunaa ja kolme kaariovea. Kirkon peräseinustalle
laitettiin rautainen kaarikirjoitus, jossa on seuraavat sanat: “Si Deo
Pro Nobis, Quis Contra Nos”. (Kun Herra on kanssamme, kuka voi olla
meitä vastaan).
Kolminaisuuden sunnuntaina 1699 vihittiin tämä kaunis Herran temppeli
pyhään tarkoitukseensa, jolloin se nimitettiin “Pyhän Kolminaisuuden
kirkoksi”. Tilaisuuteen oli saapunut sellainen määrä suomalaisia ja
ruotsalaisia kautta Delawaren ja Pennsylvanian, ettei koskaan ennen
ollut heitä yhtaikaa nähty niin paljon koossa. Kirkon vihkimisen
toimittivat pari vuotta sitten siirtokuntaan saapuneet pastorit:
Rudman, Björk ja Aurén.
Toistasataa vuotta pysyi tämä kirkko Wilmingtonissa ja sen
ympäristöllä asuvien luterilaisten rakkaana kokouspaikkana. Siihen
rakenettiin myöhemmin tornikin, ja on se nykyäänkin sievimpiä kirkkoja
Wilmingtonissa. Tällä ajalla, jolloin seurakunta pysyi luterilaisena,
hoitivat sitä seuraavat, Ruotsista saapuneet papit: Erick Björk,
Anders Hesselius, Samuel Hesselius, Johan Engberg, Petrus Tranberg,
Israel Acrelius, Erick Unander, Andrew Borell ja Laurentius Girelius.
Useimmat edellä mainituista opettajista palasivat takaisin
kotimaahansa, muutamat hoitivat seurakuntaa kuolemaansa saakka.
Girelius oli viimeinen luterilainen opettaja Kristiinan seurakunnassa
ja hoiti sitä kaksikymmentäneljä vuotta eli kuolemaansa asti 1791.
Hänen jälkeensä hoitivat seurakuntaa englantilaiset papit, ja kirkko
ajanpitkään joutuikin episkopaalikirkkokunnan haltuun.
Kirkonkirjoissa tapaa runsaasti suomalaisia nimiä. Esimerkkeinä näistä
mainittakoon muutamia vihityitä: Annikka Tossava ja Olof Monsson,
Johan Senike (Sinnikka) ja Ingebor Tossava, pastori Samuel Hesselius
ja Briita Leikon (Laikkonen), Francis Laiton (Laitinen) ja Sarah Ford,
Jacob Kock ja Martta Rambo, Johan Grishead ja Sarah Halton
(Halttonen), George Stanton ja Anna Tussey (Tossava), Willian Bryce ja
Maria Mollican (Molikka). — Ehtoollisvieraina merkittiin 1713 muitten
muassa olleen: Litien (Laitinen) vaimoineen, Henry Roiko ja Annikka
Tossava. Hautausmaalla ovat säilyneet Tossavan ja Justisen (Juustisen)
hautakivet.