Syyskuulla 1664 purjehti englantilainen kapteeni Edward Carr,
Delawaren varakuvernööriksi nimitettynä, saattamaan ruotsalaisten ja
suomalaisten tietoon siirtokunnan tästä lähtien kuuluvan Englannin
hallituksen alle sekä vaatimaan asukkailta uutta uskollisuudenvalaa.
Delawaren väestölle ilmoitettiin, ettei siirtokunnan paikallisessa
hallituksessa tulisi erityisempiä muutoksia tapahtumaan. Asukkaat
saisivat säilyttää uskontonsa, kielensä, kansallisuutensa, tapansa,
omaisuutensa ja nauttia yleensä samanlaisia oikeuksia, kuin naapurina
asuvat Virginian siirtokunnan asukkaat nauttivat. Kuuden kuukauden
kuluessa tuli asukasten vannoa Englannin hallitukselle
uskollisuudenvala.
Uskollisuuden valan olivat suomalaiset ja ruotsalaiset valmiit
tekemään uudelle hallitukselle, niin ettei siinä erityisempiä
vaikeuksia syntynyt viranomaisille, paitsi viivytyksiä, sillä
uudisasukkaat ovat tällaisissa asioissa hitaita, eikä heillä aina ole
tilaisuuttakaan saapua oikeuspaikalle. Mutta sitten annettiin määräys
maitten omistuskirjain uudistamisesta. Joilla oli kiinnityskirjat,
niiden tuli vaihtaa ne englanninkielisiin ja merkitä oikeuskirjoihin.
Niiden, joilta kokonaan puuttui kirjallista oikeutta maihinsa, täytyi
siinä tapauksessa todistaa asuneensa maitaan määrätyn ajan, saadakseen
itselleen laillisen omistusoikeuden. Tämä asia synnytti muutamia
vaikeuksia ja ikävyyksiä, varsinkin sivukylissä. Alettiin levittää
huhua, että uudisasukkailta anastettaisiin maat ja asutukset.
Tällainen epäluulo oli aivan aiheeton, sillä hallitus päinvastoin
tahtoi kiinnityskirjain antamisen kautta ainaiseksi taata
uudisasukkaitten oikeudet heidän maihinsa ja merkitä ne
lakivoipaisessa järjestyksessä kirjoihinsa.
_Pitkän suomalaisen kapinanhanke._ Eräs Marcus Jacobus, joka kehui
olevansa Königsmarkin kreivin poika Ruotsista, alkoi levitellä
valheita ja epäluottoa herättäviä puheita Englannin hallitusta
vastaan. Hän sai kumppanikseen varakkaan suomalaisen uudisasukkaan
Marcus Collmannin, joka osasi myöskin indiaanein kieltä. Yhdessä he
kiertelivät suomalaisten, ruotsalaisten ja hollantilaisten luona
Uplandissa, Finlandissa ja Crane Hookissa kehotellen uudisasukkaita
kapinaan Englannin hallitusta vastaan, missä hommassa heitä tulisivat
auttamaan indiaanit. Asia tuli englantilaisten viranomaisten tietoon
ja kumpainenkin mies määrättiin vangittavaksi. Marcus Jacobus, jota
ensimäisessä syytöskirjeessä kutsutaan “pitkäksi ruotsalaiseksi”,
mutta myöhemmin “pitkäksi suomalaiseksi”, saatiin kiinni ja asetettiin
syytteeseen. Marcus Collman pakeni indiaanein keskuuteen.
Oikeudessa, jota käytiin lokakuulla 1669, tuomittiin “pitkä
suomalainen” sopimattomista ja valheellisista puheistaan hallitusta
vastaan sekä kansan kiihoittamisesta kärsimään ensin raipparangaistus
ja sen jälkeen lähetettäväksi Barbadossaarelle Englannin
vankilasiirtolaan. Talvella kärsi hän raipparangaistuksensa ja
lähetettiin senjälkeen Barbadokseen.
Uudisasukkaatkin saivat kärsiä tästä luullusta kapinahankkeesta,
vaikka eivät he olleetkaan taipuneet kapinoimiseen. Kuitenkin
jonkinlaista osallisuutta lienee tässä vaaralliselta näyttävässä
asiassa ollut heillä, koskapa aina viiteenkymmeneen henkeen nouseva
joukko suomalaisia, ruotsalaisia ja hollantilaisia sakotettiin, toisia
lievemmin, toisia aina tuhanteen guldeniin saakka. Kapinahankkeen
toinen päähenkilö Marcus Collman säästyi kokonaan kaikista
rangaistuksista, sillä hänen saavuttuaan muutaman vuoden perästä
takaisin kotiinsa, oli asia unohtunut, taikka englantilaiset olivat
havainneet tämän asian olleen ei läheskään niin vaarallista ja
pelättävää laatua, kuin se ensimältä oli näyttänyt.