Kolmikymmenvuotinen sota keskeytti muutamiksi vuosiksi Ruotsin
hallituksen puuhat ulkomaakaupan laajentamiseksi ja siirtokuntain
perustamiseksi Atlannin valtameren toiselta puolen löydettyihin
maihin. Monien mieliin jäi kuitenkin kytemään tämän hankkeen
toteuttaminen, joten tämänkin jälkeen pysyi siirtokuntakysymys
vireillä.
Kuningas Kustaa Aadolfin kuoleman jälkeen jäi valtiokansleri Axel
Oxenstjerna moneksi vuodeksi Saksaan, voidakseen tarkoin valvoa
valtakuntansa etuja ja ollakseen sodan kestäessä kiinteässä yhteydessä
Ruotsin armeijan kanssa, joka taisteli siellä uskonvapauden ja
evankelisen opin puolesta, kuin myöskin ollakseen läheisessä
vuorovaikutuksessa niin hyvin pohjois-Saksan evankelisten ruhtinasten
kuin Ranskan ja Englannin valtiomiestenkin kanssa. Palatessaan eräältä
matkaltaan Ranskasta tapasi Oxenstjerna Hollannin vilkkaassa
merikaupungissa Amsterdamissa Hollannin Länsi-Indian kauppayhtiön
johtokunnan jäsenen Samuel Blommeartin, jonka liikehuone harjoitti
laajaa siirtomaakauppaa ja välitti Ruotsin vaskikaivosten metallin
vientiä ulkomaille. Blommeartin kanssa keskusteltuaan innostui
valtiokansleri uudelleen Ruotsin kaupan laajentamiseen valtameren
takaisiin maihin, jonne mahdollisesti voitiin perustaa erityinen
kauppa-asema ja siirtokunta.
Ruotsalaisen ja suomalaisen siirtokunnan sekä kauppa-aseman
perustamisen mitä Willem Usselinx oli aikoinaan suunnitellut, johonkin
paikkaan vasta löydetyssä Amerikassa, sai lopullisesti
suoritettavakseen _Peter Minuit_. Hän oli syntynyt Reinin varrella
Wesselissä, jossa sai lukiokasvatuksen. Myöhemmin hän oli Hollannin
kauppayhtiön palveluksessa ja sen jälkeen Uuden Alankomaan
kuvernöörinä Amerikassa, josta hän palasi v. 1632 takaisin Hollantiin.
Toiminnanhaluisena miehenä rupesi hän nyt suunnittelemaan siirtokunnan
perustamista asumattomaan, kokonaan indiaanein hallussa olevaan
Delawaren jokilaaksoon. Saadaksensa yritykseen tarvittavia varoja ja
laivoja esitti hän suunnitelmansa varakkaalle Samuel Blommeartille.
Tämä ei kuitenkaan ryhtynyt yritykseen, sillä hänestä oli viisaampaa
kääntyä jonkun valtakunnan hallituksen puoleen tällaisessa asiassa.
Blommeartin kehoituksesta esitti Minuit sitten Ruotsin hallitukselle
ruotsalais-hollantilaisen kauppayhtiön ja siirtokunnan perustamista
Ruotsin valtakunnan ja lipun turvissa. Valtiokansleri Oxenstjernan
oltua jonkun aikaa kirjeenvaihdossa asiasta Samuel Blommeartin kanssa
sai Minuit kehotuksen lähettää siirtokuntaa koskevan esityksensä
Ruotsin valtioneuvostolle. Tämä tapahtui vuonna 1636.
Minuitin esitys siirtokunnan perustamisesta Amerikaan sisälsi
seuraavat suunnitelmat:
Siirtokunnalle voitaisiin antaa nimeksi “Uusi Ruotsi”. Sille olisi
tarjolla sopiva alue: Hollannin ja Englannin siirtokuntain välissä
sijaitseva Delawaren jokilaakso, joka ei vielä varsinaisesti kuulunut
millekään Europan valtakunnalle eikä kauppayhtiölle. Siellä asuvien
indiaanien kanssa voitaisiin harjoittaa tuottavaa turkiskauppaa.
Siirtokuntaa perustava retkikunta tarvitseisi ainakin yhden
lujatekoisen, kahdellatoista tykillä varustetun laivan sekä siihen
välttämättömän laivamiehistön ja sitäpaitsi sotamiehiä, joiden tulisi
jäädä siirtokunnan turvaksi rakennettavan linnan puolustusväeksi.
Laiva tulisi lastata kaksitoista kuukautta kestävällä muonavarastolla,
kaikenlaisilla työaseilla, joita tarvittaisiin linnaa rakennettaessa
sekä näiden lisäksi runsailla rihkama- ja korutavaroilla, joita
käytettäisiin vaihtotavarana ostettaessa indiaaneilta majavan nahkoja
y. m. kalleita turkiksia. Siirtolaisia yritettäisiin hankkia Ruotsista
sekä Hollannista. Retken kustannuksiin tarvittavasta rahamäärästä
kokoaisi Minuit puolet Hollannista, toisen puolen kuluista
suorittaisivat Ruotsin miehet. Minuit huomautti esityksessään myöskin
siitä tosiasiasta, että ranskalaisilla, englantilaisilla ja
hollantilaisilla oli Pohjois-Amerikassa kukoistavat siirtokunnat ja
tuottavat kauppa-asemat, joten Ruotsille, joka oli silloin Europan
huomatuimpia valtakuntia, olisi erehdys lyödä laimin valtakunnan
tulevalle kaupalle tärkeitten siirtokunta-alueitten hankkiminen
Amerikasta.
Valtiokansleri Oxenstjerna oli palannut Ruotsiin ja ryhtynyt
tunnetulla tarmollaan johtamaan valtakunnan sisällisiäkin asioita.
Peter Minuitin järkevä ja asianmukainen Uuden Ruotsin
perustamissuunnitelma sai valtiokanslerin mielipiteen puolellensa,
samoin voitti esitys muittenkin valtakunnanneuvoston jäsenten lämpimän
kannatuksen. Erityisemmin innostui siirtokuntakysymykseen suomalainen
amiraali Klaus Fleming[1]. Siirtokuntahanketta rahallisesti tukemaan
muodostettiin _“Uuden Ruotsin kauppayhtiö”_, jonka säännöt kuningatar
Kristiina vahvisti vuonna 1637. Yhtiön ja sen johtokunnan jäseninä oli
hollantilaisia yhtä paljon kuin ruotsalaisiakin. Hallintoneuvostoon
valittiin Ruotsin miehet Axel Oxenstjerna, Gabriel Oxenstjerna, Klaus
Fleming, Gabriel Bengtsson ja Peter Spiring sekä hollantilaiset Samuel
Blommeart, Adam Bessel, Isak van dem Waeter, H. von Arnheim ja J.
Hoeffnaegell. Ruotsissa valvoi asioita yhtiön hallitusneuvosto, jolla
oli konttori Tukholmassa, sekä Hollannissa Samuel Blommeart.