»jokos alkaa tulla pitkät ajatukset, eikös olisi ollut parempi katsoa
kuin katua. Se on hiljasta hiiren haukotella kun on kissa puolen
syönyt.»
»En ole katuakseni tehnyt. Hätä ei ole tämän näkönen», sanoin ja
rupesin laulamaan, että
»Mitäs minä huolin,
kun olen poika nuori
ja maata olen kulkevainen.
Isästä ja äitistä erotettu
enkä ole surevainen.»
Päästiin erään järven yli, tie nousi maalle ja tuulta vasten pitävää
metsätaivalta. Kyytimies antoi hevosensa kävellä ja alkoi puhella:
»Kyllä se on tuo rovasti tarkka mies noissa toimissaan, kun niin joka
paikan tarkkaan kyseli. Jos vaan olisi sattunut arempi mies
puhemieheksi, niin likeltä olisi kaapinut, ettei olisi hätyyttänyt.
Vaan kuulitko miten minä tanakasti vastasin puolestasi, että siinä ei
ollut vesiä kun minä aina sanoin. Ja olisi ne sinulle sielläkin
pirtissä räkyyttäneet enemmän, vaan eivät ilenneet, kun minä olin
puolestasi. Etkös nähnyt miten ne hammasta hijoivat, vaan kun näkivät,
että minä olen sinun puolestasi, niin löivät näppiä lakkarissaan. Minä
sitä olen semmoinen mies, että ketä minä kerran rupean puoltamaan, niin
minä en sitte heitä kuin susi poikiaan, vaan minä puollan loppuun asti,
vaikka nahka päästä lähteköön.»
»Kyllä minä näin, että eipä voinut rovastikaan, ei pukin päitä, vaikka
koetti urkkia kaikkia tietoja. Te vaan nauramattomasta päästä
vastailitte. Ja hetipä katkesi Räätäkylän viisaus sielläkin pirtissä,
kun vaan te suunne aukasitte. Kyllä minä laitan ryypyt teille siitä
vielä, kun siksikään rikastunen.»
Puhemies huultaan näpistellen sanoi:
»Kyllähän niillä sovitaan, en minä ole sitä tehnyt ryyppyjä
saadakseni.»
Tultiin morsiamen kotipellon veräjälle. Kyytimiehemme nykäsi ohjaksia,
silloin reki oikein kohoksi leimahti, ja tuokion perästä kuhahettiin
oikein herrashuilua kartanolle, jossa appi-ukkoni peppuroi tulisissa
tauloissa siitä, kun häneltä tyttö viedään väkisellä. Meillä ei ollut
tuumaa tulevata. Menimme sitä soitua toiseen taloon. Siellä iltamassa
pistettiin tanssiksi. Sattuipa paikalle vielä sen paikkakunnan paras
viulunsoittaja, joka alkoi puistaa sitä iloleiliään semmoisella
tenhovoimalla että rupesi nuorta väkeä kohoksi kiskomaan. Hankittiin
kahvia, teetä, vehnästä ja vieläpä vanhojen miesten kaulan kasteeksi
muutamia kannuja viinaakin. Silloin kohta oli koko seura iloissaan,
miehet oli mielellä hyvällä, naurusuulla sulo neidot. Nuoret lauloivat
piirilaulujaan ja mitä mieli halusi, vanhat lauloivat Väinämöisen
virsiä, mitä mikin olisi luullut olevan sopivata sen illan iloksi,
päivän kuulun kunniaksi. Kaikki ottivat osaa kemuihin, ei ollut
nurkkavierasta, kaikki elivät kuin kutsutut. Ei kellään näyttänyt
olevan huolta huomisesta. Niinpä minäkin arvelin, että antaa hurista,
antaa päivän mennä, toisen tulla. Paremmalla sijalla oli silloin miehen
mieli.
Aamusella alkoivat vieraat lähteä, lähtiessään pistelivät lantteja
morsiamen kouraan -- morsianavun nimellä, vaikka mielessä lie ollut
nimenä köyhänapu. Mutta summa oli se, että keräysi lopuksi niitä rahoja
40 markkaa. Suuri apu oli meille. Nyt sain maksaa velkani, jonka otin
oppirahaksi. Sitte ostettiin lakki ja kengät. Kolme markkaa otin
matkarahaksi, viimeiset jäi morsiamelle kotitarpeiksi, varalta, jos ei
isä ottaisi kotiin.
Mari oli kasvatettu melkein samaan suuntaan kuin minäkin. Hänen
vanhempansa olivat innokkaimpia kerettiläisiä ja pitivät lujassa
kurissa lapsiaan, koettivat kuolettaa heissä nuoren mielen haluja,
jotka olivat jumalattomuutta ja perkeleen kuiskutuksia kaikki. Tähän ei
mielellään alistunut nuori, raitis, hehkuva mieli. Jo aikoja ennen oli
Marin toinen sisko eronnut kodistaan, mennyt oman onnensa nojaan, ja
Mari oli samoin kyllästynyt alituiseen orjuuteen. Ja sen tähden hänestä
olisi ollut miehinen vahinko, jos eivät olisi ottaneetkaan kotiinsa.
Ottivat ne kuitenkin, kiittivät kun saivat. Ottivat entiseen sijaansa
tekemään talon töitä, syömään talon ruokaa.
Minä läksin maailmalle kolme markkaa taskussa. Ilonen olin, arvelin
vaan, että hätäkös tässä, rahaa on entistä ja toista tuntuu tulevan.
Mitä huolii mies nuori, terve ja ripeä eikä mistään kipeä. Nyt ei suru
janota, vaan rikkaan hyvät eväät!