Hukutin tupakkineuvoni.
Kuukausi toista oli kulunut siitä kun olin käynyt Harjulassa. Lähdin
taas myötätuulen selkään. Päästyäni selälle pyörähti tuuli vastaseksi,
joka viivytti vähän matkaani, vaan hupasta se sentään oli. Syksysen yön
tuuli röyhyytteli leppien latvoja, kovasti tohisi kuusikkokummut, kun
kävellä rapsin vaaran lievettä Harjulaan. Virstan päähän näkyi tuli
Marin kamarista. Näytti kuin olisi hän tahtonut valaista yksinäistä
matkaani.
Katkesi Marilta hiljanen laulun sävel, kun kuuli ääneni ovensa takaa,
vaalistui vähän kun sanoi:
»Missä sinua nyt on pidetty, kun olet niin laihtunut? Eihän ole kuin
nukkumaton henki jälellä.»
»Eihän se tule vanhuus yksinään», sanoin ja otin tupakkineuvoni esille.
Istahdin ja rupesin vetelemään savuja, kuin aikamiehet. Tein paksuja
savurenkaita, jotka suurena makkarana, mahtavan näkösesti hiljalleen
pyörien ja suureten kohota loilottivat lakeen päin ja puhelin jonkun
sanan. Tein uusia savurenkaita ja syleskelin lattialle.
Mari ompeli tulensa luona ristirantusia pumpulivaatteita. Yöllä piti
hänenkin tehdä itselleen, päivät piti puida riihiä, hoitaa karjaa ynnä
muuta hommata.
Juttelimme niitä näitä. Minä panin aina uutta tupakkaa, vetelin savuja,
sujuttelin sormieni välissä uutta punasta varrenletkua, tein uusia
savurenkaita, syleskelin puhtaalle lattialle yhä uusia laattoja, juuri
kuin olisi ollut minun tehtäväni saada vasta pesty lattia aivan sylen
valtaan. Savua oli jo matalanlainen pieni kamari täynnä kuin huono
kota. Mari alkoi tuumia, että
»miten sinä noin nuorena olet jo oppinut niin ahneeksi
tupakkimieheksi?»
»Etkö sinä sitte pidä tupakkimiehestä? Melkein kaikki miehethän
polttavat tupakkia.»
»En huoli minä tupakinpolttajasta, ja senpä vuoksi saan jäädäkin
vanhaksipiiaksi, kun kaikki miehet polttavat tupakkia», sanoi hän
puoleksi leikillä ja pani kamarinsa oven raolleen varsin antaakseen
tietää, että hän ei tahdo läkähtyä tupakan savuun.
Ajattelin, että jos olisin kymmenen vuotias, niin pyytäisin anteeksi,
vaan kun olin täysi mies, niin en viitsinyt. Mutta päätin, että ei
hakartele minun tupakkini savu kenenkään henkireikiä. Sen päiväsen
perään en ole piippua leuoilleni tarjonnut.
Puheltuamme tovin aikaa seikoista, jotka keskustelua kaipasivat, läksin
purjetuulen nojaan.
Matkalla ajattelin, että mahtoikohan Mari hyvin pahaksi panna
käytöstäni. Olisihan minun pitänyt älytä itsessänikin se sopimattomuus.
Hukutin tupakkineuvot järven pohjaan keskelle selkää.
Aamu oli jo, kun pääsin kotiin. Siellä tuli taas kinapeli. Rupesivat
entisellä tavallaan haukkumaan, kun näkivät, ettei ollut houkutuksista
apua, jota kolmisen kuukautta koettivat. Minä en ollut tietävinäni
mistään mitään, heittäysin iloseksi. Enkä enää perustanut, ajakootpa
minä päivänä hyvään pois kotoa. Arvelin, että elänhän missä hyvään
työni teolla, eikä tarvitse joka palaa pelätä että mitä nyt lie tuohon
hierottu.
Tupakin mieliteko heitti semmoisen vastuksen, että siitä olin
pääsemättömissä, pienestä lähtien kun olin siihen harjaantunut, niin
sepä ei niin sanomin tuulen matkaan pyörähtänytkään. Kolmen viikon
perästä vielä tuon tuostaan kirkas vesi lorahti suuhuni, ja kun näin
tupakkineuvot, niin tietämättäni menin siihen käsiksi, sitte vasta
muistin päätökseni kun pistin piipun suuhuni. Se öljyn haju, joka siitä
piipun varresta jäi suuhuni, tuntui niin makealta, etten tiennyt mihin
verrata. Mutta aikojen kuluttua irtausin himostani, ja silloin haisi
muitten polttama savu niin pahalta, että piti paeta siitä huoneesta,
jossa alkoi olla näkymään asti. Silloin osasin arvostella, miten
pahalle se maistaa siihen tottumattomalle ja miten pahaa olin tehnyt
Marille hänen omassa huoneessaan.
Lopuksi pari kuukautta oli vetäytynyt aikaa jälelle. Sillä aikaa olivat
kotiväkeni viimeisetkin hommansa koettaneet ja panneet parastaan mikä
heistä lähti. Koettelivat kovaa ja pehmeää. Usein itkien rukoilivat,
että antaisin sen tai sen tietäjän koettaa korjata, ja lupasivat naida
kenen hyvään, kun vaan heitän Marin pois. Tuhannet kerrat luettiin se
tuomio, että ajetaan pois kotoa ihan alastonna, jos vain sen otan.
Esittelivät sitä ja sitä, että sen ja sen saat ottaa.