»lupa on leikkiä puhua, vaan ei ole pakko ilvennellä. Kyllä tässä on
asia siksi suuri, että ei siitä pääse suuttumalla.»
Vaan silloin kun minä vetäsin poskeen sitä hyvän tuuman keksijätä, niin
se kuului seinänkin taakse, että jo se nyt putosi, ja sanoin, että
»joko se asia nyt tuli maksetuksi, jonka viime markkinoilla Haatajan
kartanolla reestäni varastit, vai tahdotko toiselle puolelle saman
verran?»
Vaan siihen tyytyi ja lähti pois muitten joukkoon ja uskoi hyvin, että
minä olen nöyräpäinen, ja selitti, miten sen kanssa pitää varoin puhua
ja miten häntä veti korvalle kun hän vähän vasten sanoi:
»En eläissäni ole parempata maukkua saanut. Vielä nytkin senki
seitsemällä äänellä korvani huutaa tilliä.»
Minä kutsuin Kestilän isännän kahden kesken ja sille kerroin juurta
jaksain kaikki alusta loppuun koko tämän jutun, millä tavalla se on
alkanut ja mistä syystä niillä on syytä luulla mielivikaseksi, miten
minulla on ikävä olla kotona, kun täytyy semmoisen pelon orjana olla,
ja miten olen varmasti päättänyt, että otan, jos saan, Harjulan Marin
eukokseni. Ja pyysin, että hän puhuisi vanhuksille minun puolestani,
että viimeinkin heittäisivät edes tuon taikahomman pois.
»Jos eivät heitä niitä joutavia kujeitaan pois, joilla ne minua niin
paljon kiusaavat, niin se on niin likellä kuin kaukanakin, että saavat
minusta todella mielivikasen, sillä minä en enään kauvan kestä.»
Kestilän isäntä uskoi puheen tarkkaan ja puhui vanhuksilleni. Vaan ne
eivät päätäänkään kääntäneet, eivätkä olisi uskoneet, vaikka joka puu
metsässä olisi huutanut: Tapani ei ole mielipuoli. Ja niin asiata ei
parantanut ei neulan edestä sekään yritys. Täytyi tyytyä entiselleen.
Tuossa parressani koetin aikaani hilata eteenpäin toivossa, että
tuleehan pää vetävälle, että väsyyhän ne viimein.