VI.

Työnteossa.

Heinä kun saatiin tehdyksi ja leikkuut leikatuksi, niin äiti alkoi asua

kotosalla. Minäkin sain vähän vapautta, ja nyt oli Samppakin jo

vahvistunut, ettei tarvinnut souvatusta. Se vanha kätkytkin oli jo

hävinnyt koko talosta. Vaan välit ei meillä Katrin ja Sampan kanssa

paranneet siitään. Katri ei ollut heittänyt pois kielen pieksämistä.

Samppa taas kun vahvistui, niin alkoi kyetä kanssani nätelemään. Minä

kun pahan sydämmeni tähden olin joutunut sortotilaan, niin hän hoksasi

sitä jo pienenä käyttää hyväkseen. Hän pakkausi minun kanssani

nätelemään, kun ei hänelle suotu minkäänmoista leikkikalua paremmin

kuin muillekaan. Hän kiersi minua kuin paha pässi karitsa, että oli

ristinä joka paikassa, ja kun lien sitten sattunut sysäämään häntä

vähänkään, niin silloin oli jo vankumassa ja ränkymässä kuin päästään

leikattava. Se lankesi luonnosta, että minulle siitä selkään

loikutettiin, olipa syy kenen tahansa. Sanottiin vaan, että vanhemman

pitää olla viisaamman ja antaa perään. Semmoisenaan se meni aika

edelleen, viikko viikon perästä.

Tuli kesäkin taas, vaan sitte sain jo seurata työmiehiä sekä niitylle

että pellolle. Nyt luulivat vanhukset minun voimistuneen niin, että

kykenen työhön muitten mukana, ja niinpä ajettiinkin aamusella ylös

silloin kun muutkin lähtivät työhön. Se tuntui liian vaikealta taas

vuorostaan. Niittämään pakotettiin, vaan eihän siitä tullut porikkata.

Jälki tuli kuin lehmän syömä, että hävetti itseänikin. Silloinpa olin

virkani menettänyt ja pantiin lehtiä taittamaan. Niitä kyllä rupesi

tulemaan kuin turkin hiasta, kun vaan olisi voimia riittänyt. Vaan

siitä tahtoi olla risti, ja nälkä pakkausi lopulla rupeamaan ihan

yhdeksi taloksi, kun ruokaa ei annettu minulle tiheämpään kuin

aikuisillekaan henkilöille. Semmoisen poika palleron luultiin kestävän

miehen rinnalla. Tosinhan minä tavallani kestinkin, vaan huonomman se

väsymys ensiksi voitti. Iltasellakin iltasta syödessä kun sain ruokaa

kipeimmän nälän silmään, niin nukuin pala suuhun, että saivat muut

kantaa vuoteelle. Mutta joskus jäin siihenkin, että yöllä kun satuin

heräämään, niin palanen oli kourassani. Silloin ratuutin leipää vähän,

nukahdin uudelleen, sillä unilusikka oli makeampi, aamulla neljättä

käydessä kun piti olla matkassa.

Niin sitä mennä nuivattiin eteenpäin, ettei sen merkillisempää koko

kesänä tapahtunut. Selkäsaunojakin tuli harvempaan, kun sain olla

Sampasta erilläni.

Korpelan Tapani: Kuvaus kansan elämästä · 第 11 / 67 题