Se vieras sanoi, että

»tuleppas, Tapani katsomaan mitä täällä on.»

Toista käskyä en odottanut, juoksin ja kuikistin sinne vasuun. Näin

siinä makaavan hyvin pienen punakan ihmisen, juoksin äidin luo, kysyin

hältä hiljaa, että

»mikä se on tuossa vieraan vasussa?»

»Pieni poika», sanoi äiti. »Tuo vieras oli sen löytänyt saunan sillan

alta.»

»Viepikö se pois mukanaan?» kysyin vähän pelossani, että jos tuo vienee

sen löytökäisen.

»Ei suinkaan se vie», sanoi äiti. »Eikö tuo antane minulle tuota.»

Vieras naurusuin toi sen vasun äidin viereen.

Kun näin että se annettiin äidille, niin aloin houkutella sitä vierasta

hakemaan toista minullekin. Vaan äiti sanoi, että

»pidetään yhteisesti tämä. Saat veikoksesi.»

»Pidetään», sanoin vähän verran ilossani ja aloin koetella

etusormellani pienen pojan nokkaa ja poskia. Se oli minusta niin

mieluinen, yhtä mieluinen kuin puuhevonen, jonka Pekka oli minulle

tehnyt siellä toisessa talossa. Sitä hevosta minä sille näyttelemäänkin

heti, vaan eihän tuo sitä nähnyt. Huuti ja melusi vaan. Kuitenkin oli

se minusta mieluinen.

Joka päivä minä palasin sen ääreen ja pakkausin hypelöimään, niin että

usein minut pois pyörähytettiin ja äiti sanoi:

»Ei se ole sinun leikkikalusi.»

Kului muutamia aikoja, niin alettiin sitä pientä ihmistä sanoa Sampaksi

ja vallattiin minulta kätky sille Sampalle. Ja silloin muuttui asia.

Kätkyestä en tahtonut luopua, kun se oli mielestäni minun omani. Ja

siinä olin tottunut nukkumaan, niin muualla mielestäni en saattanut

nukkua ollenkaan. Juonittelin vaan sen kätkyen tähden, ja joka kerran

kun Samppa pantiin siihen nukkumaan, niin kävi kateekseni, että teki

mieleni ajamaan se pois. Ja useinpa sattuikin että häiritsin hänen

untansa, kun silmä sattui välttymään vanhemmilta.

Alettiin pakottaa minua souattamaan, muka kun olin siihen toimeen

kaikkein joutilain koko talon rahvaista, sillä Katrinkin piti tehdä

muuta. Ja se kun oli minua souvattanut, niin oli saanut osansa sillä

kuitatuksi. Souvatus oli minusta vasten mieleen, kun oli kannemieltä

kätkyen päältä. Ja tuntui tuskalle olla kätkyen korvassa, kun siinä

piti olla alinomaa. Ja tuska tuli ylimmilleen, kun alkoi pakkautua uni

ja nälkäkin apumiehiksi. Ei ollut minusta silloin enää mieheksi

lapsenlikan tehtävissä. Vaan silloinpa sanottiin tiukasti, että piti

ruveta pysymään paikoillaan, ja sanan vahvikkeeksi ilmausi seinän

rakoon vesan latvoja, jotka kaiket päivät vouhottivat siinä

muistuttamassa: Tapani souvata Samppaa! Meni mielestäni liiaksi

poikkiloimeen, että piti minulta ryöstetyssä kätkyessä ruveta

alituiseen toista tuudittamaan. Vaan siinä ei auttanut mikään kuin:

käydä käsketyn piti.

Korpelan Tapani: Kuvaus kansan elämästä · 第 7 / 67 题