jalkasin -- kaikki katselevat tänne ylös.
_Lange_. Katselevat tänne ylös?
_Henning_. Niin, aivan kuin odotellen pää-henkilöä. Lange-isä, kuinka
on siunauksen laita?
_Lange_. Ei, poikani. Bugslaff ei jätä mua kiikkiin, siitä panen pääni
pantiksi!
_Henning_ (jälleen katsoen ulos, nykäisee olkapäitään). Siitäpä vähän
pantattavaa. Siell' on yksi punaisessa manttelissa.
_Lange_. Sepä koreata! (Aikoo ikkunan ääreen. Samassa jälleen
torventoitotuksia. Seisahtuu ehdollaan pelästyneenä. Käytävästä kuuluu
avainten helinää).
_Henning_. Kas niin, nyt tullaan teitä noutamaan! (Läheten häntä).
Lange-isä -- -- --
_Lange_. Ukkosen nuoli pyövelin tappakoon! No, ei ne suinkaan minun
täällä parkuvan näe.
Toinen kohtaus.
Entiset. Veit Klinker.
_Veit_. Tst! Henning!
_Lange_. Kyllä minä olen valmis, Veit. Mutta jos sattumalta joudut
Bugslaff'in pariin, sano hälle terveisiä minulta, ja sano että hän on
vanha yömyssy, sano minun sanoneen siten.
_Veit_ (korjaa kaikki pöydältä). Laita itses pois, Henning. Armollinen
rouva tulee tänne; ja jos hän huomaa minun katsoneen sormieni
lomitse -- -- --
_Lange_. Rouva herttuatarko? Eikö vielä ollakkaan niin pitkällä?
_Veit_. Kuinka pitkällä, kummi?
_Lange_. No, kurkussani.
_Veit_. He, Herra varjelkoon! Junkkerihan on hyökännyt kaupunkia
vastaan sadan ratsastajan kanssa ja vaatinut hovimarsalkkia otteloon.
_Lange_. Junkkeri? No, tunsinhan minä Bugslaff'ini. Pyhä risti! Ja tuo
hirtehinen, tuo -- (uhaten Henning'iä nyrkillään'). Odotappas!
_Veit_. Taisteloon hän on vaatinut hovimarsalkin torvilla ja julistajan
kautta, ja puoli Rügenvaldea on muureilla, ja vast'ikään lähti
Massov'ikin taisteloon -- kuulittehan kai toitotukset; -- nytkös siitä
saadaan punaisia päitä! Mutta pois, pois! Minä menetän virkani, jos
armollinen rouva -- -- -- (työntää Henning'in ulos).
_Lange_. Taivahan Luoja, nyt putosi myllynkivi sydämeltäni.
Kolmas kohtaus.
Lange. Herttuatar Sophia (kiireesti), Veit (menee,
sulkee oven mennessään).
_Herttuatar_ (etu-alalle, ankarasti katsellen Langea). Sinä olet pahoin
loukannut luottamustamme, talonpoika!
_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Aivan tietämättäni.
_Herttuatar_. Saattaako omatuntosi valehdella vasten silmiäni?
_Lange_. Omatuntoniko, rouva herttuatar? No niin, minulla on tosin vain
raaka, talonpoikainen omatunto, mutta on se minun aina toki maata
antanut -- vieläpä täällä tornissakin, jossa en suinkaan ole
höyhen-tyynyillä lepäillyt.
_Herttuatar_. Sinä olet kiihoittanut poikaa äitiänsä vastaan.
_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Ee-e', empä -- sit'ei tee Hans
Lange! Siitä on perin toinen väki huolen pitänyt.
_Herttuatar_. Onko hän aivan sinun tietämättäsi kutsunut kokoon maan
aateliston ja hyökännyt kaupunkia vastaan?
_Lange_. Ei, Teidän ruhtinaallinen armonne, sen minä tosin neuvoin
hänen tekemään, mutta siihen ei mun tarvinnut turhia sanoja kuluttaa,
sen hän ymmärsi itsestäänkin. Kun pojalta suljetaan tie oman isänsä
kuolin-vuoteelle, on hällä joko tämä tai tämä (viittaa päähän ja
sydämeen) vaillinainen, ellei hän -- -- --
_Herttuatar_. Vait! Min'en ole tottunut alamaisiltani syytöksiä
kuulemaan. Aika on tärkki. Meill' on, taivaalle kiitos, toki kylliksi
voimaa kapinata kukistamaan. Mutta kun hän on minun poikani ja kun,
hänen hillimättömän nuoruutensa tähden, soisin hälle erhetyksensä
anteeksi, tahtoisin keskeyttää kapinan. -- -- Sinä olet ohjannut hänen
luonnettaan, valitettavasti kyllä, pahaan. Sinä voit nyt rikoksesi
sovittaa, jos johdat hänen hurjan sielunsa hyvyyteen jälleen.
(Äänettömyys).
_Lange_. Min'en ymmärrä Teitä. Minull' on julman kova pää.
_Herttuatar_. Mene kaupungin portille, huomauttamaan hänelle, kuinka
suuresti hän rikkoo Jumalan käskyä vastaan, kun äitiänsä
uppiniskaisuudella kohtelee, aseellisena äitinsä tahtoa vastustaa.
_Lange_. Hm! Ja mitä pitää hänen sitte tehdä?
_Herttuatar_. Lähettämän pois sota-joukkonsa ja katuvaisena poikana
palajaman luo äitinsä, joka lupaa käyttää armoa oikeuden sijassa.
_Lange_. Hm! Tuo kuuluu kyllä kauniilta, mutta on aivan samaa, kuin jos
minä rupeaisin Lanzken suota ruoteilla permannoitsemaan: Suuria vaivoja
hyödyttä vallan, mulskahtaa sinne sittekin, kaulaan saakka, -- älkää
pahastuko.
_Herttuatar_. Sinä voit, jos vain tahdot.
_Lange_. Voinko vai enkö voi, sit'en tiedä; mutta vaikkapa voisinkin --
min'en sitä tekisi, sen varmaan tiedän.
_Herttuatar_. No, siis saat kärsiä kapinoitsian kanssa, uskalias ukko!
_Lange_ (jatkaa tyynenä). Sillä, näettekös, rouva herttuatar, nuori
herra on jo aivan täys'ikäinen, sen kai tietänette parhaiten Te, kuin
olette hänet synnyttänyt. Ja jos täys'ikäisen miehen ja lisäksi
ruhtinaan edelleenkin pitää antaa mokoman -- hovimarsalkin menetellä
itseään kuni koulu-poikaa -- älkää pahastuko, silloin on kaikki loppu;
silloin mies miestä, nyrkki nyrkkiä vastaan, ja itse taivahan Taattokin
kurkistelee tänne alas, lausuen: Urhokkaasti, vanha lapsi, äläkä
kauvemmin kiusaajaasi kärsi! --
_Herttuatar_ (kiivaassa liikutuksessa edestakaisin. Hyvin etäältä
torventoitotuksia. Kuuntelee). Se oli taistelo-merkki! Nyt he jo
ottelevat. -- Eikö sinun mielessäsi liiku mitään, noiden sävelten
soidessa? Eikö salainen ääni kuiskaa: Tuon olisin minä voinut estää?
_Lange_. Ei, rouva herttuatar. Sillä mitä minä olen Bugslaff-herttualle
tehnyt -- tosin aivan vähän -- siitä voin, Herralle kiitos, vastata
kuolinvuoteellanikin. _Minä_ en ole häntä isästään eroittanut,
_minä_ en toimittanut hälle Massov'in herraa kasvatusmestariksi ja
piiskuriksi -- -- --
_Herttuatar_. Lange!
_Lange_ -- -- min'en ole laittanut tusinoittain miehiä häntä
takaa-ajamaan ja pois raastamaan kuni hevos-varasta.
_Herttuatar_ (pakoittaen itseään). Paljon on tapahtunut, joka olisi
voinut olla tapahtumatta. Minäkin saatan erehtyä ja _olenkin_
erehtynyt. Mutta hänellä on toki siksi isänsä luonne, että olisin
voinut toivoa, -- vaan turhaa on siitä sulle puhua.
_Lange_ (läheten häntä). Puhukaa Te vain minun kanssani, rouva
herttuatar. Se on parempi, kuin Massov'in kanssa keskusteleminen.
Näettekös, Hans Lange on raaka talonpoika eikä tiedä valtio-toimista
enempää, kuin kartano-koiransakaan. Mutta mitä kuuluu äidin ja pojan
väliin, sen hän tietää paremmin, kuin tuo kuiva, kalpea, myrkyllinen
heittiö, tuo oiva herra Massov. Sillä minullakin on äiti, ja kun olin
nuori, oli mulla kova pää ja _hällä_ kova käsi, eikä hän mua juuri
huonosti kuranssannutkaan, kun se juoni päähän pisti. Minä tiedän siis
vallan hyvin, mitä pojan tulee äidiltään kärsiä, mutta tiedän myöskin,
mitä hänen _ei_ tule kärsiä, ja voin pyhästi vannoa: Jos minun äitini
olisi pidellyt minua niinkuin Te -- tarkoitan herra von Massov'ia --
nuorta junkkeriamme, niin, Jumal' anteeks' suokoon syntini, _hirttänyt_
minä olisin itseni katon harjaan, jotta jalkani olisivat heiluneet
suoraan äitini ikkunan edessä! Sitte hän ehkä toki pikkusen olisi
aprikoinut asiata.
_Herttuatar_ (seisoo syvissä mietteissä). Minä olen monesti koettanut
kutsua häntä luokseni. Mutta yhäti on hän minusta poistunut.
_Lange_. Kun hän on tiennyt, että Massov-ilkiö aina olisi oven takana
piileksinyt, kun poika olisi tahtonut au'aista sydämensä äidilleen.
_Herttuatar_. Minä kiellän puhumasta moista uskollisimmasta
palveliastani, jota ilman vieläkin istuisin Gollnov'in tyrmässä.
_Lange_. Tai jota ilman monta aikaa sitten olisitte elänyt sovinnossa
jalon aviopuolisonne kanssa. (Äänettömyys. Toitotuksia lähempää).
_Herttuatar_. Kuolleet ovat rauhassa. Oi, taivas eläviäkin rauhaan
saattakoon! (Kasvavalla innolla). Melske lähenee kaupunkia,
kapinoitsiat ovat siis voitolla, -- Lange, vielä kerta, hänen ja minun
tähteni: Riennä ulos, puhu, neuvo häntä, ilmoita hälle minun tahtoni.
-- Sinä olet puhellut mulle paljon, joka sietää ajattelemista, minä
huomaan rehellisen tarkoituksesi, vaan täytä toimesi, -- ruhtinattaren,
äidin, syvästi nöyryytetyn vaimon kiitos sinut palkitsee!
_Lange_. Ei, rouva herttuatar, siit'ei synny mitään. Mielelläni
täyttäisin tahtonne, mutta minä en pysty kieltämään nuorta herttuaani,
kun hän tekee velvollisuutensa, ottaessaan valtaansa maansa, joka oli
vähällä luiskahtaa hänen kouristaan. Mutta tiedättekö mitä? Te olette
hänen äitinsä, menkää Te taistelo-paikalle ja ottakaa sanansaattaja
mukaanne, joka ilmoittaa Teidän tahtovan puhua sanasen poikanne kanssa,
ja min'en tuntisi Bugslaff'ia, jos hän ei -- -- --
_Herttuatar_ (huomattavan viivyttelemisen jälkeen, elävästi). Sinä
tulet kanssani, Lange!
_Lange_. Min'en sekaannu valtio-toimiin. Ee-e'; kyllä Te sen yksinkin
toimitatte.
_Herttuatar_, Nyt menisi äiti poikansa luoksi, ei ruhtinatar luo
kapinoitsian. Vieläkö sittekin kiellät?
_Lange_. No, Herran nimeen sitte! (Heidän aikoessaan ovelle, kuuluu
alhaalta linnan-pihasta heleä torven-soitto). Mintähden ne yhä vielä
puhaltanevat tuolla alhaalla?
Neljäs kohtaus.
Entiset. Henning (tulee, suuri Koin-tähti kädessä).
[Koin-tähdellä tässä tarkoitetaan _piikki-nuijaa_, jota
yövartiat muinoin aseena käyttivät. Suomentajan muistutus.]
_Henning_. Isäntä, oletteko kuullut?
_Lange_. Mitä nyt, Henning?
_Henning_. Saanko palkinnon, jos tuon hyviä sanomia?
_Lange_. Valhe-säkki!
_Herttuatar_. Mitä on tapahtunut? Tulitko tappelu-tantereelta?
_Henning_. En, rouva herttuatar, niin kauvas min'en vielä ennättänyt.
Sillä kun Veit Klinker'in kanssa menin rappusia alas, pisti päähäni,
että junkkerimme lopulla voisi käyttää ehkä minuakin tappotanterella,
ja sitte sanoin minä Veit'ille: Veit, sanoin minä, onko sulla täällä
jossain kelpaamattomia keihäitä tai sota-nuijia tai muita semmoisia?
Suuret läjät, hän sanoi, ja vei minut vanhaan ase-kamariin, ja minä
tartuin heti suurimpaan, kahdenkäden käytettävään miekkaan, vaan Veit
sanoi, ett'ei se ollut talonpoikia varten, ja antoi sitte tämän
"koin-tähden" kouraani, ja minä ai'oin heti hyökätä linnan-portista
ulos, mutta siinä oli jumalattoman suuri joukko porvareita, ja ne
sanoivat Massov'in aika hassusti otellen junkkerimme kanssa ja
Bugslaff'in jo olleen kärventävässä kuumassa, mutta yht'äkkiä oli
Krokov'in ja Devitz'in herrat rientäneet kaupungin valleilta
hovimarsalkin niskaan ja löylyttäneet häntä niin, että hän lie
kiittänyt onneaan, päästyään käpälämäkeen, sillä kaupunkilaiset
jättivät hänet aivan yksikseen keskelle kuuminta liekkiä. No, hän kai
hankkii uuden joukon, sillä, sanoivat ne, ylimys-väki ei suinkaan salli
Massov'in niin äkkiä poistuvan. Mutta heti kun rügenvaldelaiset
huomasivat junkkerimme olevan voitolla -- (toitotuksia) siinä kuulitte
jälleen; ne ovat au'aisseet portit selki-seljälleen ja vaatineet häntä
heidän hallitsianaan ratsastamaan linnaan, ja jos hän liian kauvan on
antanut itseänsä vaatia, niin -- -- --
(Linnan-pihalla huudetaan): Hallitsiamme eläköön!
Eläköön herttua Bugslaff!
_Lange_ (kiiruhtaa ikkunaan). Bugslaff! Peijakkaan poika! No, Luojalle
kiitos, ettäs siellä olet. Tuolla huudetaan "eläköön", ja oikeastaan
pitäisi minunkin huutaa sekaan, mutta tuntuu aivan kuin kurkussani
olisi jonkinlainen tönkkä -- min'en voi muuta, kuin käydä junkkeriani
vastaanottamaan. Rouva herttuatar, Te tulette tietysti mukaan?
_Herttuatar_ (viivytellen). Kuinka saatan minä häntä nyt lähestyä?
(_Bugslaff'in_ ääni käytävästä.) Missä hän on? Minne olette Lange-isän
raastaneet?
_Lange_. Sieltäpä hän jo tuleekin, ja varmaankin varmoissa tamineissa.
Puhutelkaa häntä suoraan oikein niinkuin äiti poikaansa -- -- --
Viides kohtaus.
Entiset. Busglaff (sota-asussa).
_Bugslaff_ (näyttäikse ovessa). Miss'on vanha -- haa, mitä näen!
(Peräytyy, jääpi ulkopuolelle kynnystä).
_Lange_. Päivää, Bugslaff; herttaista, että tulit, sinulla onkin
sentään nuoremmat jalat. Me molemmat olimme juuri tulossa sinun
luoksesi, mutta -- kävi vitkaan; näet, pelko -- ja riemu -- on pikkusen
vaikuttanut polviimme -- eikö totta, rouva herttuatar? -- No, ja anna
nyt kättä äidillesi, Junkkeri, ja sillä hyvä, ja antakaa toisillenne
anteeksi ja unohtakaa, niinkuin kristityt ihmiset -- -- --
_Bugslaff_ (astuu esiin, viittaa Henning'in poistumaan). Hiljaa,
Lange-isä! Älä väsytä puhevoimiasi. Minä tiedän velvollisuuteni.
_Lange_. Sitä parempi, Bugslaff. Sitte sinä äidillesi -- -- --
_Bugslaff_. Onko mulla äiti? Onko mulla ollut äiti?
_Herttuatar_. Poikani -- -- --
_Bugslaff_. Salpaako äiti pojaltansa kaupungin portin, jotta pojan
täytyy aseitten avulla auki murtaa ja vihollis-joukon lävitse raivata
itselleen tie äitinsä huoneesen?
_Lange_. Mutta, junkkeri, ajattelehan toki -- -- --
_Bugslaff_. Minä ajattelen, että isäni silmät ovat sammuneet ja ett'ei
niitä sulkenut hänen vaimonsa eikä poikansa käsi. Helposti annan
anteeksi ja unohdan sen, mitä minua vastaan on rikottu. Mutta sitä,
mitä isääni kohtaan on väärin tehty -- sitä en unhoita milloinkaan!
_Herttuatar_. Poikani, minä tiedän katkerasti loukanneeni sinua. Mutta
erhetykseni eivät ole kotoisin kylmästä sydämestä, ja Jumala, joka
salaiset kyyneleeni tietää -- -- --
_Bugslaff_. Kylliksi, äiti-rouvani. Minä en syytä teitä. Mutta meidän
välillämme on kuollut ja elävä, ja nyt etsein minä teitä sentähden,
että muuttaisitte pois ja valitsisitte itsellenne lesken-paikan
Pommerin rajojen ulkopuolella, missä vain herra von Massov ja te
parhain viihdytte. Palvelianne seuratkoot teitä, eikä Eerikki-kuninkaan
aarteistakaan pidä pienintäkään jälkeenne jäämän. Ja niin suojelkoon
teitä Jumala ja johtakoon, ett'emme ikinä enää toisiamme näe.
_Herttuatar_ (vaipuen penkille). Minä olen siis kirottu! Oma poikani on
mua kironnut!
_Lange_. No, mutta kuuleppas nyt, Bugslaff, tämähän on toki minun
mielestäni liian hullua. Mene nyt äitisi luo, anna hänelle kättä ja
sano, että mielesi on paha, kun tulit lausuneeksi niin paljon
tuhmuuksia.
_Bugslaff_. Vanhus, minä tiedän mitä puhun, ja herttuan-valani
kautta -- -- --
_Lange_. Ohoo, junkkeri, sieltäkö nyt tuuli käy? Joko herttua on näin
äkkiä kallonne mullistanut, jotta luulette jok'ainoan lausumanne sanan
olevan puhtahinta kultaa ja vanhan talonpojan täytyvän pitää suunsa
lukossa? No, kyllä kai minä tahtonne täytän. Mutt' ei kenkään voi
kieltää mua ajattelemasta, että äidin on varsin hyödytöntä pyytää
anteeksi pojaltaan, joka ei tahdo sitä kuullakkaan.
_Bugslaff_ (kiivaasti). Lange-isä!
_Lange_. Ei mitään isättelemistä. Minun pitäisi hävetä silmät päästäni,
jos olisin kasvattanut oman pojan, joka käyttäisi itseään tuolla
tavoin. Bugslaff, tai herra herttua, piti sanomani, minä kysyn sulta
nyt kunniasi ja autuutesi kautta: Onko tuo sulta todentekoa, -- etkö
tarjoa äidillesi kättäsi?
_Bugslaff_ (kovassa taislelossa). En -- saata, -- en -- voi!
Kuudes kohtaus.
Entiset. Putkammer, Devitz, Krokov ja muita aatelismiehiä.
_Putkammer_. Varustakaa itsenne, herttua, ja astukaa ratsaille. Koko
kaupunki odottaa, tahtoen nähdä nuoren hallilsiansa.
_Krokov_ (tulee). Minä sanon teille, junkkeri, silmänne suurenee. Kuni
taikalyömästä kaikki rakennukset täynnä kiehkuroita ja lippuja ja koko
raatikunta juhla-puvussa -- -- --
_Bugslaff_. Heti pidän katselmuksen, arvoisat herrani, (läheten Langea)
ja sinä, Lange-isä, ratsastat lähinnä minua, jotta koko maailma
näkisi -- -- --
_Lange_. Minäkö?
_Bugslaff_. Ethän hämmennä tätä riemullista nautintoani?
_Lange_. Ratsastaisin vieressänne? Minäkö? Jotta rügenvaldelaiset
saisivat osoittaa minua sormellaan; Tuo on se, jolta nuori herttua on
oppinut säädyllistä käytöstä äitiänsä kohtaan? Semmoista oppia saa Hans
Langen luona Lanzkessa? -- Minä vaipuisin maahan, jos sellaisen häpeän
harmaille hiuksilleni saattaisin. Ja vaikk'ei sitä kukaan sanoiskaan,
-- täältä, sisästä kuuluisi ääni, kuuluisi kovemmin kaikkia torvia ja
eläköönhuutoja! Nyt ratsastat kelvottoman pojan rinnalla, ja siis olet
itsekkin kelvoton mies! (Aatelismiehet nurisevat).
_Krokov_. Minä luovun teistä, junkkeri, jos sallitte tuon hullun
kauvemmin raivota!
_Bugslaff_ (äkkiä hilliten kiihkonsa). Kylliksi! Minä näytän, että olen
hänen koulussaan jotain oppinut ja että taidan hänettäkin paremmin
hillitä itseäni, ja jos hän on unohtanut velvollisuutensa hallitsiaansa
kohtaan, muistan toki minä, mistä minun tulee häntä kiittää. Seuratkaat
herrat! (Reippaasti pois toisten kanssa).
Seitsemäs kohtaus.
Lange. Herttuatar.
_Lange_ (katsellen Bugslaff'in jälkeen, äkkiä jälleen tyynesti).
Mitähän taas tuo? Hiisi vieköön, Hannuseni -- --! (kynsien
korvallistaan) tämäpä kirottu historia! Jos äiti tietäisi, mitä kummia
minulle on tapahtunutkaan! Niin niin, yhdessä kohden ovat prinssitkin
ihmisiä: Ne eivät mielellään kärsi itsestään törkeyksiä lausuttavan, ja
varsinkin kun vasta ovat hallitukseen päässeet. Mitenhän tämä saadaan
järjestykseen jälleen?
(Seisoo mietteissään, kääntyy sitte herttuattareen).
Rouva herttuatar, kuulitteko, kuinka armollisin herttuamme ja
maamme-isä antoi mulle valistusta, jotta silmiäni häikäsi? Tuhannen
vietävä! Hän on kasvanut korkeammaks' meitä. No, olkaa vain huoletta.
Tiedättekö mitä? Nyt juolahti mieleeni ajatus: Tulevana yönä, kun
kaikki ovat vaipuneet uneen, varastamme me molemmat itsemme
hiljakkaiseen täältä pois ja minä saatan teidät Lanzkeen. Siellä on
äitimuori, hän kyllä neuvon keksii, ja minäkin, vaikka tässä talossa
olen tyhmän pääni menettänyt; mutta kun jälleen pääsen raittiisen
ilmaan, saan kaikki ajatus-säilöni entisille teloilleen jälleen; ja
min'en tuntisi Bugslaff'ia -- -- (on aivan lähellä herttuatarta).
Laupeuden henget! Tainnoksissa -- hän ei ollenkaan kuulekkaan
puhettani. (Liikuttaa häntä). Rouva herttuatar! Armollisin rouva
herttuatar! -- No, tätähän vielä tarvittiin! Rouva herttuatar!
(Hänen puuhaillessaan herttuattaren kanssa laskeutuu esirippu).
Viides näytös.
Lanzke. Toisen näytöksen talonpoikais-tupa.
Ensimmäinen kohtaus.
(Etu-alalla, oikealta, noja-luolissa) Herttuatar. Vanha Gertrud
(seisoo hänen edessään, sauvan nojassa, toisessa kädessään pitäen
pientä vatia).
_Gertrud_. Sinun pitää toki syödä jotain, rouva herttuatar. Ihminen
luulee tosin monta kertaa olevansa kylläinen pelkästä surusta ja
tuskasta, vaan "suru ilon edel' käy", ja kun mun Herrassa nukkunut
Kasperini kuoli, ei mullekkaan ensin tahtonut mikään maistua; mutta
minä mietiskelin itsekseni: Ellet itsesi tähden syökkään, syö toki
lastesi tähden, ja sitte rupesikin ruoka vähitellen käymään kaupaksi.
_Herttuatar_. Poikani tähden! Hänelle kai olisi mieluisinta, ett'ei
maallista ravintoa koskaan enää huulilleni tulisi.
_Gertrud_. Niin, nuo lapset! nuo lapset! Me lesket tosin saamme niiden
tähden kärsiä monta suloista huolta, mutta ellei niitä olisi, mekin
olisimme valmiit hautaan astumaan. Ja kyllä sinäkin vielä saat
junkkeristas iloa nauttia, sillä Bugslaff -- pikkuisen rajupäinen hän
tosin on, mutta se ei pahinta, ja kun minä vielä muistelen Hannuani,
kun hän täytti noin kaksikymmentä -- ai, mutta minun pitikin ensin
panna ruoka lämpimään. Tulee muuten vahinko kalliista Jumalan viljasta.
(Menee takan ääreen).
_Herttuatar_ (nousee). Ei vieläkään sanomia! Min'en saa rauhaa. Miksi
olenkaan niin lujasti päättänyt pysyä tässä huoneessa? (Kääntyy oveen
päin).
_Gertrud_. Istu sinä vain, rouva herttuatar. Nyt ei tosin ole
kristin-sielua koko viikkokautena ollut kotona, siitä saakka kun kaikki
renkimme kiirehtivät auttamaan junkkeria tuota Massov'in herraa
vastaan. Mutta ikkunasta saattaisi naapurin väki nähdä sinut, ja
poikani on aivan oikeassa, parasta on, ett'ei kukaan tiedä sinun täällä
olevan, ja ellei Henoch'ilta olisi tarvittu hevosia lainata, ei hänkään
olis sitä tietää saanut. No, hän on rehellinen. Siis saat olla ihan
rauhassa, ja ellet tahdo istua alallasi, niin saatathan kehrätä;
kehrääminen pitää kädet ja jalat liikkeessä.
_Herttuatar_. Hyvä vaimo, mitä multa vaaditkaan? Poikani taistelee
maasta ja hengestään aivan vähän matkan päässä tästä, ja minäkö voisin
olla rauhassa, huoletta aivan? Jospa vain saattaisin nousta kummulle
taistelua katselemaan! Voi, sydäntäni! Voittakoon kumpi tahansa -- minä
olen asiani kadottanut.
(Ovea kolkutetaan. _Langen_ ääni.) Aukase, äitiseni! Minä täällä olen.
_Gertrud_ (teputellen ovelle). Heti paikalla, Hannuseni, heti.
_Herttuatar_. Oi, Armon Äiti! -- Mitä tietoja tuonee hän?!
Toinen kohtaus.
Entiset. (Gertrud lykkäsi teljen ovella). Lange, ja Henoch
(molemmat peukalot tupossa).
_Lange_. Hyviä sanomia, rouva herttuatar! Taistelo on päättynyt,
junkkerimme on terve ja eheä ja palajaa suurella voitolla ja kaikki
palkka-soturit, jotka Massov'illa oli, ovat kuolleet kuni kärpäset.
Niin, äitiseni, ja Lanzken pojat puivat kuin luuvassa vain, mutta nuori
herramme toimitti toki parhaan työn, niinkuin Henoch'ikin todistaa
taitaa.
_Herttuatar_. Onko totta, Henoch? Olitko sinä hovimarsalkin lähellä?
Kuinka hänen kävi? Elääkö hän?
_Henoch_. Jumala maan-pinnan pirstokoon, jotta se jumalaton miehineen
päivineen syvyyteen vajoaisi. Kuinka ne minua rääkkäsivät, raatelivat!
Viisi hevosta, erinomaisen hyvää rotua ja vanhin kuuden vuoden vanha,
ne ryöstivät minulta, ja kun kysyin, keltä makson saisin, ne vain
nauroivat, sanoen: Kirottu juutalainen, sanoivat ne, sinä olet
vihollisiamme, saat kiittää Abraham'in Jumalaa, ett'emme revi
pukinpartaasi leuvastasi ja puno siitä nuoraa ja hirtä sua sillä
korkeimpaan puuhun. Ja eräs, Achim-niminen, sanoi: Henkeni kantta,
sanoi hän, tuo juutalaislurjus tietää, missä herttuatar piilee. Sillä
hän kuljeksii ympäri maata, nuuskien joka sopen, ja nyt puhu suusi
puhtaaksi, sanoi hän, sillä tällä kertaa et pääsekkään yhtä helpolla,
kuin Lanzkessa, sillä herra von Massov antaa viipsiä sielun ruumiistasi
ja täyttää makosi makkara-lihalla, ellet heti paikalla ilmaise kaikkea,
mitä tiedät.
_Lange_. Mitä hittoja, ethän siitä ole mulle sanaakaan -- -- --
_Henoch_. Vastahan minä juuri äsken teidät tapasinkin.
_Herttuatar_. Ja sinä ilmaisit minun olopaikkani?
_Henoch_ (lankee hänen jalkojensa juureen). Jumala suokoon Teidän elää
vielä sata vuotta, mutta voipiko ihminen pysyä ihmisenä, kun sen sormia
kruuvataan ja pinnistetään, jotta veri niistä virtana vuotaa? Kuinka on
kirjoitettu Viisauden kirjaan? Minä olen sinun palveliasi ja
palveliattaresi poika, heikko ihminen, heikkohenkinen ja liian kurja
ymmärtämään oikeutta, lakia ja -- -- --
_Lange_ (kiivaasti). Ja olet ilmaissut? Rouva herttuattaren olevan
Lanzkessa?
_Henoch_. Arvoisa ystäväni, ellen olisi ilmaissut, en enää eläisi --
niin totta Jumala elää. Ja rouva herttuatar varmaankin suo sen mulle
anteeksi, sillä ihmisellä on ainoastaan kaksi peukaloa ja yksi kieli,
ja härkäkin, vaikka on ymmärtämätön elukka, olisi ilmaissut
mitä tahansa, jos sitä olisi menetelty niinkuin minua, kurjaa
juutalais-parkaa.
_Lange_. Hyi, Henoch!
_Henoch_. Hyi? Ja miksi hyi, kun ei siitä mitään vahinkoakaan ole?
Onhan herra von Massov saanut selkäänsä kuin aika mies, ja olenhan minä
omin silmin nähnyt hänen viidentoista, kahdenkymmenen sotilaan kanssa
pakenevan merta kohden, ja kun hän vain ensin uipi vedessä -- -- --
(_Dörten_ ääni:). Isä, isä!
_Lange_ (menee ovelle, jonka avaa). Se on Dörte. -- Minä tulen!
Kolmas kohtaus.
Entiset. Dörte (kiireesti sisään).
_Dörte_. Junkkeri tulee. Hän on jo tuolla suden-kuopan vieressä.
_Lange_. Mitä? Rugslaff?
_Dörte_. Ja Henning hänen kanssaan, he nousivat alas ja laskivat
hevoset niittyyn syömään; minä juoksin minkä ennätin -- -- --
_Herttuatar_. Poikani!