mieliksi ja (osoittaen vasemmalle) menkää aluksi tuonne sisään, älkääkä
liikkuko siellä paikaltanne, ennenkuin minä annan merkin. Näkivätkö he
sinut, Dörte?
_Dörte_. Ei. Mutta Henning, hänpä vasta joltain näyttää!
(Herttuatar mummon kanssa pois).
_Lange_. No, tulkoot nyt vain. Tiesinhän Bugslaff'in -- mutta Henoch,
jos nyt vain jollain tavoin huomautat -- (viittaa vasemmanpuoliseen
oveen) -- niin leikkaan sulta korvat poikki ja saat itse ne syödä
herne-rokassa!
_Henoch_. Taivas suojelkoon ja varjelkoon -- -- --
Neljäs kohtaus.
Lange. Henoch. Dörte (menee askaroimaan takan ääreen.
Kolkutetaan. Langen lausuttua "sisään!", tulee) Bugslaff
ja Henning (molemmat sota-asussa, Henning'illä suuri,
kahdenkäden käytettävä miekka olkapäillä).
_Bugslaff_. Hyvää päivää, Lange-isä. Kuinka jaksat, Dörte? Kas,
Henoch-ystävämmekin (estää Henochia, kun tämä aikoo suudella hänen
sota-takkinsa palletta). Niin, Lange-isä, nyt olen jälleen armahassa
Lanzkessani, parahimpien ystävieni luona.
_Lange_ (suurella nöyryydellä). Liian suuri kunnia, armollisin herra
herttua, liian suuri!
_Bugslaff_. Loruja, Lange-isä! Min'en saattanut olla ratsastamatta
täyttä laukkaa taistelo-tanterelta tänne, sillä minä tiesin teitä
huvittavan nähdä mua voittajana jälleen. Ja samassa sanon
jäähyväisenikin vähäksi aikaa, sillä minä kiiruhdan kostamaan rakkaan
isäni kuoleman Pommerin vihollisille. Myöskin olisi mulla yksi pyyntö.
_Lange_. Armollisin herra herttua ei pyydä, vaan käskee, ja mitä halpa
talonpoika vain saattaa ja voipi -- -- --
_Bugslaff_. Vai niin, siis kaikkein ensiksi käsken sinun jättämään pois
nuo koru-puheet ja kaunistukset, vanha ystäväni, ja puhelemaan
kanssani, kuin ennenkin. Mutta pyyntöni koskee oikeastaan Dörteä.
Suotko Henning'in vielä vähäks' aikaa minulle? Hän luulee, näet,
Lange-isä, työn, jonka hän _minun_ luonani tappo-tanterella oppii,
olevan kaikkein enimmän mielensämukaista, ja te voitte olla ilman
hänettä helpommin, kuin minä. Jos sentähden häänne vielä voisi pikkusen
aikaa odottaa -- -- --
_Dörte_. _Minulla_ ei ainakaan ole kiirettä, eikä olisi ollenkaan
vahingoksi, että hän tulisi sodasta vähän ihmismäisempänä, kuin sinne
lähtee. Eikä isäkään vielä ole suostumustaan antanut.
_Lange_. No, mitä tuo hupakko nyt jälleen lörpöttelee? Etkö tiedä, että
puhuttelet maamme hallitsiaa, ja kun hän jotain tahtoo, on halvan
talonpojan pitäminen suunsa kiini?
_Bugslaff_ (katsoo häneen pitkään). Lange-isä! -- -- (Viittaa toisia
menemään ulos, kun ovat kahdenkesken, lähestyy Langea). Olimpa vähällä
unohtaa, Lange-isä: Me emme viime aikoina ole olleet oikein hyvät
toisillemme. Mutta me olimme kiihoissamme kumpainenkin; unohda se ja
anna kaikki välillämme olla entisellään.
_Lange_. Entisellään? Ee-e', herra herttua, eihän se nyt enää tahdo
oikein lyödä lukkoon, sillä kaikella on aikansa. Mutta minulle on
mieluista, että tänään saan alamaisimmasti pyytää anteeksi
tuhmuuksiani. Talonpoika pysyy talonpoikana, armollinen herra, ja
orjantappura-pensaista ette korjaa viini-rypäleitä; ja kun en minä saa
sitä päästäni, että Teidän ja rouva herttuattaren välillä -- -- --
_Bugslaff_. Äitini! Joko tiedät hänen kadonneen?
_Lange_. Mitä sanotte?! Kadonneen?
_Bugslaff_. Minä luulin hänen vihdoin sinulle ilmoittaneen
salaisuutensa. Sillä ei kukaan kaupungissa ole nähnyt häntä. On aivan,
kuin olisi hän loihdittu näkymättömiin.
_Lange_. No, eihän nyt kummempaa! Minä olen tähän saakka luullut
kaikkien loihtimisien olevan pelkkää hullutusta, mutta nythän niitä
saattaa ihan käsin tunnustella!
_Bugslaff_. Ei siis täälläkään mitään tietoja? Kun ajattelen,
Lange-isä, että hän mahdollisesti on jollain tavoin itsensä -- -- --!
_Lange_. Taivas varjelkoon, armollinen herra. Mutta toden totta -- jos
hän tosiaankin on kadonnut -- -- --
_Bugslaff_. Luuletko sinä hänen, toivotonna minun kovista, kiivaista
sanoistani, -- -- --
_Lange_. Minäkö, armollinen herra? Min'en luule mitään.
Viides kohtaus.
Lange. Bugslaff. Gertrud (vasemmanpuolisesta kamarista).
_Lange_. Mutta tuoltapa tulee äiti. Katsoppas, äitiseni, kuinka suuren
kunnian armollinen herra meille osoittaa.
_Bugslaff_. Minä tahdoin vielä kerran nähdä teidät, mummo, ennenkuin
jälleen sotaan lähden, ja kiittää teitä -- -- --
(Gertrud, huomaamatta Bugslaff'ia, menee nojatuolin luo
ja alkaa kehrätä).
_Lange_. Ettekö kuule, äiti? Armollisin herramme -- -- --
_Gertrud_ (vilkaisten Bugslaff'iin). Vai niin?
_Bugslaff_. Mummo, teidän siunauksenne on kantanut hyviä hedelmiä, se
on johtanut minua voittoon.
_Gertrud_. Poikani, mitä junkkeri sanoo?
_Lange_. Hän sanoo teidän siunauksenne auttaneen häntä.
_Gertrud_, Minun siunaukseni? Eipä, junkkeri; sillä sille, joka sinun
laillasi käyttää itseään, sille ei voi koko maailman piispatkaan
siunausta antaa.
_Lange_. Mutta äiti! Te puhuttelette hallitsiaamme!
_Gertrud_. Se minusta samantekevä, minä sanon mitä ajattelen, ja
hallitsiat ovat ihmislapsia, hekin, joita ei puissa kasva, vaan jotka
heidän äitinsä tuskalla synnyttävät, ja sentähden pitäisi heidänkin
muiden ihmisten tavoin kunnioittaa äitiään, että heille hyvin kävisi ja
he kauvan eläisivät maan päällä.
_Lange_. Mitäpä noista, äitiseni. Rouva herttuatar on kuitenkin
kadoksissa, kuten armollinen herramme on kertonut, ettekä te voi puhua
häntä takaisin enää.
_Gertrud_. Kadoksissako? No, ehkä on hän ripustanut myllyn-kiven
kaulaansa ja upottanut itsensä meren syvyyteen; sitä ei kukaan
kummastelisikaan. Kun hänen ainoa poikansa hänet maan-pakoon
ajoi -- -- --
_Bugslaff_. Mummo, jos toki tietäisitte -- -- --
_Gertrud_. Mutta jos vain Hannuseni olisi minua ovelle osoittanut tai
Lanzkesta pois ajanut -- ee-e', ennemmin olisin hypännyt mereen, kuin
kärsinyt häpeätä. -- -- Hannu, mitä sanoo junkkeri?
_Lange_. _Ei mitään_, äitiseni.
_Bugslaff_ (ratkee puhumaan). Täyttäkää onnettomuuteni mitta, soimatkaa
mua, minä olen syyllinen. Minä olen soimauksenne täydellisesti
ansainnut. Ja jos olisi totta se, mitä pelkään, mitä aavistan -- oi,
vaikka puhelisitte enkelien kielellä, antaen mulle anteeksi, ei olisi
elämässäni milloinkaan iloista hetkeä enää. Mutta tietäkää myöskin, ei
ollut helppo sekään asia, joka sydämeni kovaksi, kivestyneeksi sai.
Siitä ei ole vielä kolmea kuukauttakaan, kun kävelin salin ohitse,
jossa herrat istuivat ryypiskellen, ja minä kuulin äitini nimeä
häpeällä mainittavan, ja kun peljästyksestä seisahduin, kuulin herra
von Krokov'in lausuvan: Olkaa vaiti tai puhukaa hiljaa, ett'ei
Bugslaff-parka millään lailla saisi sitä tietää, sillä mitä voipi
hän sille, että hänen äitinsä pitää Massov'ia omaa miestään
rakkaampana -- -- --
_Lange_. Te kuulitte sen?
_Bugslaff_ (synkkänä). Enkä saattanut vetää miekkaani, vaatiakseni
selvitystä, sillä minä olin aseeton ja halveksittu poikonen! (Vaipuu
tuolille, peittää kasvonsa käsiinsä. -- Lyhyt äänettömyys. -- Sitte
kuuluu pihalta Dörten ääni: Isä, isä, apua!)
_Lange_. Herrainen aika, mikä häntä nyt vaivaa -- -- (menee reippaasti
ovelle, jonka aukasee, vaan sulkee myös heti, lykkää teljen eteen ja
tulee kiivaassa liikutuksessa etu-alalle). Taivas meitä auttakoon --
Massov seuralaisineen on pihassa!
_Bugslaff_ (hypähtäen ylös). Massov?
_Lange_ (nyykähyttäen päätään). Eikä kotona muita, kuin Henning ja
Henoch.
_Bugslaff_. Missä hän on? Miekkani janoo hänen vertansa!
_Lange_ (estää häntä, kovalla äänellä). Tehkää nyt viimeisen kerran
elämässänne, niinkuin minä sanon. Menkää tuonne sisään, älkääkä tulko
esiin, ennenkuin ilma jälleen on puhdas.
_Bugslaff_. Minäkö tuota kurjaa pakenisin? Siten saatoin tehdä silloin,
kun en vielä ollut hänen hallitsiansa. Nyt -- -- --
_Lange_. Saatatte nytkin, herra herttua, kun sanon: _Äitinne_ henki on
nyt vaarassa, ellette nyt itseänne hillitse.
_Bugslaff_. Äitini? Onko hän -- -- --?
_Lange_. Tämän katon alla, ja loppu on _minun_ asiani. Tuonne,
junkkeri!
_Bugslaff_. Äitini! (Menee oikeanpuoliseen kamariin).
(Ovea kolkutetaan kiivaasti. -- _Massov'in_ ääni). Avatkaa, tai
murramme oven!
_Lange_. Ken siellä niin hurjasti meluaa?
_Massov_ (ulkona). Se, joka kiertää pääsi jalkojes eteen, niskoitteleva
konna, ellet heti paikalla -- -- --
_Lange_. Ahaa, herra Massov'ihan siellä, kuulemma, onkin. No, sitte
täytynee kai avata. (Menee, aukasee oven).
Kuudes kohtaus.
Lange. Gertrud. Massov (tulee. Aseellisia ovessa).
_Massov_. Onnesi oli, että hyvällä aukasit, sillä me tunnemme
ketun-juonesi, ja varoiksi olemme ruoskineet tyttäresi ja molemmat
apumiehesi tuolla ulkona ihan voimattomiksi.
_Lange_. No, mutta, herra von Massov, miksi niin paljon vaivaa kurjan
talonpojan tähden, joka kuitenkin on vallassanne? Vaikka pistäisitte
taloni tuleen, täytyisihän minun sekin kärsiä.
_Massov_. Sekin tapahtuu, jos nimeksikin niskoittelet tahtoamme
vastaan. Herttuatar on sinun luonasi.
_Lange_. Niin onkin, Jumal' paratkoon, armollinen herra! Minä olen
kyllä rukoillut ja pyytänyt häntä säästämään meitä siitä kunniasta;
sillä parempi kahden myllynkiven välissä, kuin kahden suuren herran
keskellä. Mutta tunnettehan Te naisväen; ainahan niiden pitää tahtonsa
perille saada.
_Massov_. Vaiti! Sin'et saa lasketella joutavia, ainoastaan vastata. --
Sinä olet hänet tänne saattanut; toiko hän aarteensakin, kullat ja
kalliit kivet, tänne muassaan?
_Lange_ (itsekseen). Sinnekkö mieles? Sempä jo arvasinkin! (ääneen) Ei,
armollinen herra, ainoastaan vaatteet, jotka hällä oli yllään, ei
mitään muuta. Mutta odottakaas, hän sanoi kaivaneensa jonnekkin; minne
se olikaan -- --? Oikein -- --!
_Massov_. Muista uhkaustani! Varo itseäs, jos meitä viekoittelet -- --!
_Lange_. No, kysykää hältä itseltään sitte.
Seitsemäs kohtaus.
Entiset. Herttuatar.
_Herttuatar_. Poistukaa, ystäväni. Minulla on puhuttavaa herra von
Massov'ille. (Lange keski-ovesta ulos. Mummo, viitattuaan Langelle,
oikealle. -- Herttuatar, arvokkaisuudella läheten Massov'ia). Mikä on
saattanut teidät tänne, Massov?
_Massov_. Mitä kysyttekään, herttuatar? Vaara uhkaa henkeänne ja
vapauttanne, ja minäkö en rientäisi tarjoomaan teille suojelevaa, teitä
palvelevaa kättä?
_Herttuatar_. Vaara uhkaa vapauttani -- niin aivan siitä hetkestä, kun
näin teidän jälleen. Te olette erinomaisen älykkäästi ymmärtänyt johtaa
turvattoman vaimon askeleita, saadaksenne minut kiedotuksi verkkoonne,
joka jok'ainoasta liikkeestänne yhä kireämmäksi supistuu. Siteeni on
katkaissut ankara kohtaloni, ja minne se minua ohjanneekin -- meidän
tiemme eivät vie samaan suuntaan.
_Achim_ (tulee, pitäen Langea käsivarresta). Emmekö ota tätä
talonpoikaa kiini myöskin, armollinen herra?
_Lange_. Minä ai'oin vain tuonne suden-kuopalle, herra hovimarsalkki,
se on parinkymmenen askeleen päässä tästä. En minä paeta aikonut. Onhan
teillä Dörte ja koko taloni panttina.
_Massov_. Laske hänet irti, Achim. Ei hän voi meitä vahingoittaa.
Vihollinen on vähän matkan päässä täältä. Katso, ett'emme enää tule
häirityksi. (Achim Langen kanssa pois).
_Massov_ (jälleen kääntyen herttuattareen). Teidän tilanne on
arveluttavampi, kuin aavistinkaan. Olisi aivan tunnotonta jättää teidät
yksin nykyiseen asemaanne, se tuottaisi uskolliselle ystävälle
sanomattomia katkeruuksia.
_Herttuatar_. Antakaa peitteen pudota, joka teitä vain rietastaa eikä
salaa aikeitanne ollenkaan. Te ette ole täällä minun tähteni, vaan
ainoastaan vallan-himon kiihoituksesta; vallan-saavuttamisen
välikappaleena veisitte minut muassanne; saadaksenne omaisuuteni ja
kultani, jotta saattaisitte palkata uusia sota-joukkoja poikaani
vastaan. Sietääkö omatuntonne teidän valhettelevan vielä?
_Massov_. Ja jospa niin olisikin, jos en olisi kadottanut toivoa
voittaa takaisin tätä maata, enkö sitä tekisi ainoastaan teidän
tähtenne, teidän, jonka luonnoton poikanne on karkoittanut maasta ja
valtaistuimelta, sekä häpeällisellä kirouksella kunnianne soaissut?
(läheten herttuatarta) Ruhtinattareni, tuntekaa ystävänne oikein, ainoa
ystävänne, joka teillä enään on, ja jolle te olette niin suuressa
kiitollisuuden-velassa -- -- --
_Herttuatar_. Mistä olen minä teille kiitollisuuden-velassa? Tässä
kysyn nyt teiltä Jumalan kuullen: Minkä oikeuden olen minä teille
myöntänyt, jota en saattaisi ottaa takaisin, koska vain tahdon? Minä
olen kutsunut teitä ystäväkseni, kun luulin teitä uskolliseksi
palveliakseni. Se oli erhetys, ja kalliisti olenkin saanut sen maksaa.
Mutta toisesta hairahduksesta, joka muka ainiaksi minun kohtaloni
teidän kohtaloonne sitoisi, siitä voivat ainoastaan häpeälliset
panetteliat minua syyttää; aina olen ollut yhtä vapaa kuin nytkin
sanomaan teille: Menkää! Ja suokoon teille anteeksi Jumala niinkuin
minäkin!
_Massov_. Sallinette meidän vielä jatkaa puhettamme rauhallisempana
hetkenä. Nyt on teidän vapautenne tärkein. (Menee ovelle, aukasee sen
ja huutaa ulos). Achim, tuo esiin rouva herttuattaren hevonen.
_Herttuatar_. Massov, -- tohditteko -- -- --
_Massov_. Te olette totuttanut minua käyttäimään miehen lailla, kun
itse, vaimona, olette valmis avo-silmin turmioon syöksymään. Älkää
hyödyttömillä vastuksilla vaikeuttako velvollisuuttani, joka on
suojella teitä poikanne takaa-ajosta. Jos vain olisitte rauhallinen,
rouva herttuatar -- -- --
_Herttuatar_. En askeltakaan tule Teidän kanssanne, vaikka mua kuolema
pakoittaisi!
_Massov_ (läheten häntä). Suokaa siis anteeksi, että otan Teitä kädestä
ja -- -- --
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Bugslaff (hyökkää sisään vedetyin miekoin, hänen
jälessään) Gertrud, (joka jää oveen seisomaan).
_Bugslaff_. Ken koskee äitiini niin kauvan kuin hengen kipinä
rinnassani on ja kädessäni miekka, jolla häntä voin suojella?! (On
tullut Massov'in ja äitinsä väliin, vyöttää kätensä herttuattaren
ympärille).
_Herttuatar_. Oi! Poikani, oi!
_Massov_ (äkkiä hämmästyksensä voittaen). Todellakin, armollinen herra,
minä olen Teille suuressa kiitollisuuden-velassa jalomielisyydestänne,
jolla nyt valtaani antautte, vaikka voittaja olettekin. Olkaa hyvä,
antakaa mulle miekkanne, sillä niinkuin itsekin näette, Te olette
vankini.
_Bugslaff_. Kuuletko, äiti? Katsoppas vihollistamme! Näetkös, kuinka
kauvan kytenyt kiukku nyt hänen silmistänsä liekkinä leimuaa? Kenenkä
eduksi nyt kapinoitset hallitsiaasi vastaan? Nyt on äiti ja poika yhtä.
Koeta siis! Ryntää piiskurinesi meitä vastaan! Sinä voit meidät
surmata, mutt' eroittaa -- et milloinkaan!
_Massov_. Kylliksi! Turhia uhkauksia! Minä olen pidellyt poikaa ohjissa
ja näytän sille nytkin, kuka mestari on! (Vetää miekkansa, Samassa
kuuluu ulkoa sekava melu).
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Lange.
_Lange_ (tulee). Luvallanne, herra herttua, anteeksi; minä tulin vain
sanomaan, että hät'hätää olen kutsunut kaikki naapurit kokoon, pitämään
pikkuista sudenajoa. Ne ovat tuolla ulkona, luvultaan noin neljä tahi
viisikymmentä tanakkaa talonpoikaa, ja niiden piikit ja nuijat eivät
suinkaan oljista ole. Teillä on, näemme, täällä jotain tekeillä, mutta
ei suinkaan herra von Massov'illa ole mitään sitä vastaan, että ensin
ryhdymme suden-ajoon. Sillä se rakkari on nyt tullut niin riivatun
rohkeaksi, että keskellä valoisata päivää tunkeutuu ihmisten huoneisin,
ja pitäähän perheen-isän toki nahkaansa varjella. Eikö totta, herra
hovimarsalkki?
_Achim_ (tulee kiireesti, hämmästyneenä sisään). Armollinen herra -- --
(kuiskaa muutaman sanan Massov'in korvaan).
_Massov_. Minä tulen, Achim. Tuo talonpoikalurjus vielä kyllä
aisoihinsa saadaan. (Heittää uhkaavan silmäyksen Langeen, poistuu
arvokkaasti. Achim seuraa).
_Bugslaff_. Hänen jälkeensä! Minä tahdon lyönnillä vuosikausien häpeän
hälle kostaa!
_Herttuatar_. Seis, poikani! Anna hänen mennä. Hän ei kuitenkaan voi
kohtaloaan paeta. Mutta me, voimmeko nyt korkeuden Hallitsiaa hänen
armostaan paremmin kiittää, kuin osoittamalla jalomielisyyttä
vainoojiamme kohtaan!
(Pihalta kuuluu melua. Ratsastajien kuullaan poistuvan.
Heti sen jälkeen hyökkäävät Henning, Dörte ja Henoch sisään).
_Henning_. Susi pakeni jo, isäntä. Sen ei enää tehnyt mieli
hampaitaankaan irvistää.
_Dörte_. Ne ovat poissa! Taivaalle kiitos olkoon!
_Bugslaff_ (läheten Langea). Ja sinun uskollisuutesi ja älysi! Min'en
voi sua koskaan kylliksi kiittää. Mutta nytpä sun ei enää tarvitsekkaan
vierestäni poistua.
_Lange_. Mitä vielä, herra herttua! Sepä olisi kehno kiitos. Sillä minä
olen huomannut olevani sopimaton hoviin, enkä viitsisi enää vanhoilla
päivilläni ruveta ihmisten pilkaksi. Jokainen vain paikallaan, niin
paikkoja on kyllä. Mutta jos minulle tahdotte mieliksi tehdä, niin
antakaa mun elää tilallani vapaana miehenä, sitten ei Teidän
herttuanakaan tarvitse hävetä, jolloin kulloin pistäytyäksenne
Lanzkeen, Hans Langen kanssa sutta ajamaan.
_Bugslaff_. Se on päätetty, vanhus. Juuri sinun kauttasihan minä
itsekkin vapaaksi tulin. Ja nyt, mummo: Ettehän tekään enään ole
suutuksissa minulle?
_Gertrud_, Mitä sanoo junkkeri, tyttöseni?
_Dörte_. Kysyy, oletteko te hälle suutuksissa vielä.
_Gertrud_. Kenpä voisi Teille olla suutuksissa?