myrkkyä -- (itseks.) nuo veriviholliseni kasvot, joiden tähden äitini
omaa puolisoaan -- -- --
_Lange_. Vai niin? Ja tuo suloinen syötti -- puolalainen hovi suloisine
naisineen -- antoi äsken sille myrkylle mesileivän ma'un, junkkeri, he?
_Bugslaff_ (hämmennyksissään). Lange-isä --
_Lange_. No, sehän ihmisellistä. Olihan Hans Langekin aikoinaan nuori
ja pyrkieli "makeaan veteen". Ja Te, kuin olette syntynyt prinssinä, Te
saitte sen jo veressä. Mutta nyt -- isä-herranne -- -- --
_Bugslaff_. Minä lähden hänen luokseen Wolgast'iin.
_Lange_. Hiljaa, poikani; tien sinne voipi herra von Massov salvata
Teiltä. Ja vaikkapa sinne yksin pääsisittekin, pienipä hyöty
isä-herrallenne Teistä. Mutta kuinka olisi, jos veisitte hälle vähän
seuraa?
_Bugslaff_. Mitä tarkoitat?
_Lange_. _Maata_ minä tarkoitan, koko _Itä-Pommeria_, tai ainakin kelpo
lohkoa siitä; kaikkia, joilla rehellisyyttä on, ja jotka todelliselle
hallitsialleen uskolliset ovat.
_Bugslaff_. Kuinka niin suuret tuumat mulle onnistuisi!
_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä. Onko sulla
uskallusta, junkkeri?
_Bugslaff_. Uskallusta? Enemmän, kuin pää ja sydän sietää.
_Lange_. Hyvä, poikani. Siis julistan minäkin sinut täysikäiseksi.
Näytä maailmalle, ett'et leipääsi Lanzkessa synnissä syönyt. Sinulla on
ne, mitkä tärkeimmin tarvitaankin: Oikeus ja rohkeus. Mitä vielä
puuttuu, siitä pitää Hän tuolla ylhäällä huolen.
_Bugslaff_ (lankee Langelle kaulaan). Lange-isä!
_Lange_. Narrimainen poika! Mitä nyt? Mitä lempoa?
_Bugslaff_. Min'en milloinkaan voi teitä kylliksi kiittää! --
_Lange_. Tuhmuuksia! Mutta ellette voi kiitoksianne säästää, niin
viekää ne äidilleni. Sillä ilman tuota vanhaa eukkoa Te olisitte nyt
matkalla Puolaan -- tai sinne, missä pippuri kasvaa. -- Tuo naisväki!
Se nainen, jonka Luoja on onnistunut saamaan todella hyväksi, -- vaikka
niitä tuskin lie yksi joka sata-luvussa -- se on satunnaisissa
suhteissa sata vertaa hyödyllisempi parahinta miestä!
Kolmas näytös.
Herttuattaren linna. Etu-sali, kolme ovea.
Ensimmäinen kohtaus.
(Oikealla kuuluu pitojen hälinää, lasia kilistetään, nauretaan
ja puhellaan.) Massov (seisoo keskellä huoneita). Achim
(sota-asussa, tulee oikealta). Sitte Herttuatar.
_Massov_. Oletko antanut hälle kirjeen, Achim?
_Achim_. Rouva herttuatar otti sen kädestäni ja vaaleni aivan kuin
olisi hän aavistanut, mitä se sisälsi. Mutta hän vastasi erääsen herra
von Krokov'in tekemään kysymykseen, sitte viittasi hän minun
poistumaan.
_Massov_. Hyvä. Ja nyt, Achim, ratsaille, ja ota kymmenen tai
kaksitoista tanakkaa miestä mukaasi. Jos kiirehditte, olette vielä
ennen yötä määräpaikassa. Tässä kirjallinen käskyni hätävaraksi --
_Achim_ (tallettaen sen költerinsä alle). Hyvässä tallessa, armollinen
herra hovimarsalkki.
_Massov_. Sukkelaan! Me emme sua unhoita, jos miehen lailla toimes
täytät. (Achim nyykäyttää päätään, pois).
_Massov_ (yksin). Jälleen voin hyvin. Asiat muuttuivat jo pahalle
tolalle; talonpoika petti minut häpeällisesti, pojan koko viha ja
epäluulo on herännyt, ei missään mulle tuetta, voidakseni ryhtyä
kapinaa masentamaan. Nyt -- tärkeimpänä hetkenä -- pitää vaimonkin se
ymmärtää, vaikka sillä olisikin ainoastaan kymmenes osa _tuon_ vaimon
älystä -- -- -- (Herttuatar tulee vitkaan, kirje hermottomana
alasriippuvassa kädessä.) Te olette kai lukenut?
_Herttuatar_. Kuollut! Min'en luullut tuon sanoman niin syvästi
liikuttavan sieluani. -- Kuollut! Hän, jolle nuoruuteni annoin, hän,
joka mua halventaa, mua sortaa tahtoi! Hänen kuolemansa minut vapautti
-- ja kuitenkin samassa teki mun niin kurjaksi! -- (Käsivarret
ristissä, kävelee edestakaisin, tarkkaamatta Massov'ia.)
Min'en saata vuodattaa kaipauksen kyyneleit hänen tähtensä, -- kenpä
multa kyyneleitä odottaakaan? Mutta ett'en voi olla iloinenkaan, ett'en
voi tuntea itseäni täydellisesti vapautetuksi, pelastetuksi, sehän toki
on kummallista! Eikö totta, Massov? (katsomatta häneen).
_Massov_. Eloon-jäänyt on voittaja, ja voitto aina jalostuttaa.
Muistatteko -- -- --
_Herttuatar_. Minä muistan kaikki; kuinka hän alussa kohteli mua kuni
lasta, ja sitte, huomattuaan vakavan mielenlaatuni, koki sitä masentaa;
kuinka hän vaati kuninkaallisen isäni mulle antamia lahjoja ja, kun
minä kielsin, heitti minut vankeuteen, jossa ilman Teitä olisin saanut
hiutua vuodesta vuoteen, -- kaikki, kaikki muistan päivänselkeästi; ja
kuitenkin -- antaisin tämän käteni, jos olisin saanut olla hänen
kuolinvuoteensa ääressä, muutella hänen patjaansa ja hälle virvoittavaa
juomaa tarjota.
_Massov_ (kylmästi). Te olette pyhimys.
_Herttuatar_. En; mutta minä olin hänen vaimonsa. -- (Äänettömyys.)
_Massov_. Ja mitä nyt olette ajatellut tulevaisuudestanne?
_Herttuatar_. Ajatelkaa Te sitä toistaiseksi minun puolestani. Minun
ajatukseni ovat hämmennyksissä mennehitten aikojen muistoista.
_Massov_. Minä _olen_ jo ajatellut. Ennen päivän-laskua ovat
lähettilääni poikanne luona ilmoittamassa, että hänen heti on tuleminen
äitinsä, _Pommerin hallitsiattaren_ luoksi.
_Herttuatar_. Massov, oletteko tohtinut? Hän on täysi-ikäinen. Hän ei
tule; tuskinpa äidin luoksi, hallitsiattaren luo ei varmaankaan.
_Massov_. Sitäkin jo ajattelin. Senpä tähden annoinkin lähettiläälleni
seuraksi aseellisia, jotka, joko hyvällä tai pahalla, tuovat hänet
Teidän eteenne, jotta hän vihdoinkin oppisi tottelemaan.
_Herttuatar_. Väkivallalla?
_Massov_. Se paras. Tai odotatteko häneltä ymmärrystä, älyä?
_Herttuatar_. Hänellä on oikeus.
_Massov_, Onko semmoisellakin oikeus, semmoisella, joka ei toivo mitään
hartaammin kuin saada väärin käyttää oikeuttaan? Te kai toki tunnette
hänet ja tiedätte, että hänessä vallitsee isänsä henki. Heti hänen
hallituksensa ensi päivänä Te olette kerjäläinen, ja saatte kiittää
taivasta, jos luostarin ovi Teille aukeaapi, ja minä -- lintujen tai
kalojen ruokana.
_Herttuatar_ (pelästyen). Massov!
_Massov_. Min'en perinpohjin tunne Teidän taipumuksianne. Jos tahdotte
ruveta pyhien ristiä kantamaan, niin vahvistakaa hänelle hänen --
niinkuin sanoitte -- oikeutensa. Teettekö siinä viisaasti ja oikein
_maata_ kohtaan, päättäkää itse. Ett'en toki _minä_ ole Teiltä sitä
ansainnut, sen kai itsekkin myönnätte.
_Herttuatar_. Voi, että olet oikeassa!
_Massov_. Ja nyt rahan toinen puoli. Hän tuodaan tänne ja, jos alkaa
vastustella, pidetään silmällä, kunnes ritaristo ja valtiopäivät ovat
asiasta lausuntonsa antaneet. Ken voisi epäilläkkään, ett'ei hallitusta
kernaammin uskota kokeneelle, elämän kärsimyksiin ja vastuksiin
tottuneelle ruhtinattarelle, kuin vallattomalle prinssille, jolla ei
ole taipumusta muuhun kuin siivottomuuteen?
_Herttuatar_. Vanha oikeus on toki voima, joka peittää poikanikin
nuoruuden-vallattomuutta.
_Massov_. Kuuletteko ääniä tuolta: "Eläköön herttuattaremme!" --? Te
olette vielä kaunis nainen. Täällä ei löydy ainoatakaan, jota ei
kunnian-himo kiihoittaisi rupeamaan Eerikki-herttuan jälkeläiseksi.
_Herttuatar_. Minä kunnioitan uskollisuuttasi! Mutta sieluni aavistaa
siitä pahoja seurauksia syntyvän.
_Massov_. No, seuratkaa sitten aavistuksianne ja tervehtikää poikaanne,
jos hän tänne tulee, Evald von Massov'in verisellä päällä. Ehkä sen
kautta Teiltäkin luostari säästyy. (Äänettömyys).
(Eläköön-huuto ja ja maljojen kilinää kuuluu viereisestä
huoneesta).
Eikö kaikki tapahdu hänen parhaakseen? Teettekö niinkään
epä-äidillisesti, lähettäissänne hänet Puolaan, kunnes kypsyneemmällä
älyllä saattaa hallitukseen ryhtyä? Ja sitte, kun on otollinen aika,
kun Te tulette väsyneeksi hallituksesta ja kutsutte hänet takaisin, --
eikö hän tuntisi itseään pakoitetuksi kiittämään Teidän viisauttanne,
joka niin -- -- --
Toinen kohtaus.
Entiset. Jürgen. Krokov (oikealla).
_Krokov_. Minut lähetettiin katsomaan -- mutta mitä naamoja täällä?
Armollinen ruhtinatar -- Massov -- -- --
_Massov_. Surun vallassa. Eerikki-herttua on kolme päivää sitte kuollut
haavoistaan.
_Krokov_ (seisoo väristen). Jumala hänen sielullensa armollinen olkoon!
_Herttuatar_ (Nousee äkkiä, menee vitkaan sivuovesta vasemmalle).
_Krokov_. Tietääkö nuori herttua -- -- --?
_Massov_. Jürgen-serkku, Teill' on terävä äly, jota ei viini
tavallisesti äkkiä tylsäksi saa.
_Krokov_. Pyhän Jürgen'in lohikäärmeen kautta! Te olette oikeassa,
Massov. Toissapäivänä esimerkiksi, kun Gartz'in Barcken'in Hans'ia
morsiusvuoteolle autoimme, näin toisten komppanjoonien rottien lailla
makaavan nenä porossa, mutta minä istuin toki suorana ja saatoin
vapaalla kädellä kynttilänkin niistää.
_Massov_. Te olette älykäs, Te ajattelette maailman juoksua.
_Krokov_. Ajattelen -- no niin, serkku -- minä juoksen peijakkaan
kyytiä sen hännässä, minkä vain ennätän.
_Massov_. Te mielitte vähentää ansioitanne. Te olette valtiollinen
älypää.
_Krokov_. Empähän, Massov, minä olen vain kunnon pommerilainen -- en
mitään muuta. Kymmenelle voin antaa selkään ja kaksikymmentä juoda
pöydän alle, mutta mitä koiran-koukkuihiu tulee, niin -- -- --
_Massov_. Sanojenne mukaan. Kunnon pommerilaisena olette tietysti
joskus mietiskellyt, mitenkä asiat sitte muuttuvat, kun Eerikki-herttua
silmänsä ummistaa.
_Krokov_. Minäkö? En milloinkaan. _Hyödyttömillä_ mietiskelyillä min'en
koskaan ole päätäni vaivannut.
_Massov_. Hyödyttömillä?
_Krokov_. No niin, vallan-periminenkin -- -- --
_Massov_. Hm!
_Krokov_. Onhan se selvää, oikein kourihin koskevaa, että
_lapsi_ -- -- --
_Massov_. Lapsi? Olkoon. Mutta iäkkäät miehet, Jürgen! Toisinaan sattuu
siten, että selvin oikeus on suurin vääryys.
_Krokov_. Tuo on minun aivoilleni liian kokkaista, serkku-hyvä.
_Massov_. Ihanhan se on silmiinpistävää. Eikö maan aateliston,
säätyjen, kaupunkien -- eikö tule valvoa maan _parasta_?
_Krokov_. Hyvä vain, jos niin tekevät.
_Massov_. No, Jürgen. Te olette itse nähnyt mitä laatua hän on, jolla
olisi tuo niinkutsuttu selvä oikeus hallituksen perimiseen. Ajatelkaa
vain markkina-päivää, jona Bugslaff-junkkeri -- -- --
_Krokov_. Se on totta, Massov, nuoreksi herttuaksi oli hällä sillä
kertaa pirun vähän ihmis-tapoja. Vieläkö hän yhä viruilee tuolla
maa-kylässä?
_Massov_. Hän ei tahdo lähteä pois sieltä; hän viihtyy sanomattoman
hyvin paimenien ja karjapiikojen seurassa. Siellä hänen ei ole tarvis
ruhtinaallisten tapojen tähden itseään vaivata.
_Krokov_. Suloinen taimi. Mutta herttua hän on _kuitenkin_.
_Massov_. _Onko_ hän jo?
_Krokov_. Ellei ole, niin siksi hän _tulee_.
_Massov_. _Tuleeko_ hän todellakin?
_Krokov_. No niin, serkku, kenpä voisi estää? Onhan hän täysi-ikäinen.
_Massov_ (luottavasti ottaen häntä käsivarresta). Jürgen-serkku,
puhuuko valtiomies noin? Tai kunnon pommerilainen? Mitä? Kiukkuinen,
pahankurinen, poika ---
_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!
_Massov_. -- -- joka ei vielä osaa itseäänkään hallita, joka tuottaa
omaisilleen pelkkää surua ja häpeätä, -- hänkö saisi maan ja kansan
haltuunsa?
_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!
_Massov_. Ja näin vaarallisena, sodan ja hämmennysten aikakautena, --
ja hänenkö sallittaisiin syöstä meidät häviöön ja häpeään?
_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!
_Massov_ (polkien jalkaansa). _Eipä_, sanon minä, jos me vain olemme
kelpo miehiä, kunnon pommerilaisia.
_Krokov_. Te kiivastutte, serkku. Min'en kernaasti kiistele heti ruuan
päälle. Siis kaikki olkoon olollaan. Mutta ken sitten on herttua ellei
_hän_?
_Massov_. Ettekö ole huomannut?
_Krokov_. No, mutta, serkku, min'en toki voi luulla -- -- (katselee
häntä suurin silmin).
_Massov_. Kenenkä luona nyt olette vieraana? Kenenkä ylevä henki ja
ruhtinaallinen voima on jo kaikkien kunnioituksen ja ihmettelemisen
voittanut?
_Krokov_. Ahaa, jopa huomasin. Te viittaatte herttuattareen. Sepä
toista. Minä jo toden totta arvelin Teidän itse -- -- --
_Massov_. Ymmärrättekö vihdoinkin? Parilla sanalla: Jos olemme kunnon
pommerilaisia, tunnustamme herttuattaren maan hallitsiattareksi, kunnes
tuhlaaja-poika, joka Lanzkessa sikoja paimentaa -- -- --
_Krokov_. Hahaha! Te olette sukkela, Massov. Tuopa hauska juttu. No, ja
Te luulette aateliston todellakin -- -- --
_Palvelia_ (tulee oikealla). Rouva herttuatar pyytää herra
hovimarsalkkia heti tulemaan luoksensa.
_Massov_. Minä tulen. (Palvelia pois.) Krokov, minä olen luottanut
Teihin; min'en koskaan ole epäillyt, että _Te_ ette heti käsittäisi
asioiden menoa.
_Krokov_. Niin niin, me valtiomiehet!
_Massov_. Teidän on ilmoitettava ajatuksenne. Ymmärrättehän, ett'ei
minun itse sovi sitä esitystä tehdä. Minä olen hänen ruhtinaalliselle
armollensa liian läheinen.
_Krokov_. Ja olette ollut tuhlaaja-pojan hovimestari, hahaha, suuresti
kunnioitan Teidän kasvatustapaanne!
_Massov_ (purren huuliaan). Mutta jos Te esittäisitte asian oikealla
tavalla -- jokaisen pitää se ymmärtää.
_Krokov_. No, hei, tietysti! Siihenhän saattaa sokeakin aivan sormin
tarttua.
_Massov_. Ja miettikääpä, kuinka kiitollinen herttuatar Teille
ikuisesti on, jos vain tämän pikku seikan toivon mukaan perille ajatte.
_Krokov_. Pikku seikan -- totta sekin. Se on toki hänen oma poikansa.
No, Massov, mitä minun tulee -- -- --
_Massov_. Tiesinhän sen. Oikein, Te olette -- -- --
_Krokov_, Kunnon pommerilainen, Massov, en mitään muuta. Mitäpä
kädenlyönnistä? Pommerilainen tekee, mitä voipi.
_Massov_. Minä luotan siihen. Älkää menettäkö aikaa. Juuri nyt ovat
miehet tuolla parhaassa vireessä; älkää hukatko tilaisuutta. Minä
palajan paikalla luoksenne jälleen. (Menee vasemmalle).
Kolmas kohtaus.
Krokov (yksin. Sitte) Joachim Devitz ja Hans Putkammer.
_Krokov_ (itsekseen, katsellen hänen jälkeensä). Miehet parhaassa
vireessä vanhaa, hyvää oikeutta jaloin polkemaan? No niin, serkku,
löytyyhän miehiä, jotka maljojen ääressä ovat valmiit moiseenkin
työhön. Ahaa, rouva herttuatar, senkötähden kyökki nyt niin kuuma ja
rasvanen? Rasvalla hiiriä vietellään; mutta hiiri, jolla on
valtio-älyä, ei sittekään mene loukkuun. Tuhannen tulista lentävää!
Kernaammin syöksyn minä Pyhän Jürgen'in traakin kitaan, kuin sallin
Massov'in, tuon konnan -- -- -- (Devitz ja Putkammer oikealta).
_Devitz_. Jürgen-veikko, missä hitoilla sinä kuhjustelet?
_Putkammer_. Tuossapa hän seisookin ihko elävänä -- ja lukee sormiaan,
luulen ma.
_Devitz_. Sisään, Krokov! Juomanlaskia tuo meille heti muun muassa
pohjattoman maljan täynnä spanialaista viiniä, ja Peter Zastrov tilasi
arpa-nappulat pöydälle.
_Krokov_. Tulittepa kuni kutsutut. Levittäkää nyt korvanne selki
seljälleen kuulemaan -- -- --
_Devitz_. Mitä tahansa, veikko; mutt'ei vain seisaalla (istuu
vaivaloisesti tuolille).
_Putkammer_ (nauraen). Hänen horjuvia käytäviään rasittaakin kahden
härkätynnyrin rasva-aami. Hahaha!
_Krokov_. Turhat lörpötykset hiiteen, sillä nyt on asiasta leikki
kaukana.
_Devitz_. Jättäkäämme sitte koko asia huomiseksi. Eikö niin, Hans?
_Krokov_. Teidän ei tarvitse nukkumalla humalaanne poistaa; sillä tämä
asia teidät kyllä pirteiksi saa: (aivan lähelle heitä) Eerikki-herttua
on kuollut, leski pyrkii hallitsiattareksi, Bugslaff ai'otaan työntää
syrjään!
_Putkammer_. Krokov!
_Devitz_. Jyrinä ja leimaus! Ken sen on sanonut?
_Krokov_. Itse hän, joka koko juonta johtaa, joka on niin kavala, että
pitää kaikkia kristittyjä aasina -- Massov! Ymmärrättekö?
_Putkammer_. Herttuatar hallitsiattareksi? Se on -- -- --
_Krokov_. _Massov'in_ armosta! Oikein, Hans. Minä huomaan, ett'en yksin
ole valtiollinen älypää.
_Devitz_. Minä voin oikein pahoin säikähdyksestä.
_Putkammer_. Ja sen hän on sanonut sinulle?
_Krokov_, Suoraan täällä, ja minun piti muka ilmoittaa se toisille,
ymmärrettävästi kaaritellen, näet, jokaisen parasta koskevana asiana.
Ja hän oli kuin öljytty.
_Putkammer_. Etikka tulee jälestäpäin!
_Devitz_. Eipä hullummaksi. Min'en ole koskaan oikein luottanut tuohon
Evald'iin.
_Putkammer_. Mutta mitäs nyt on tehtävä?
_Krokov_. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen: Hevonen tallista, satula
selkään ja matkalle. Ennenkuin minä tunnustan herttuattaren, piti
sanomani, tuon konnamaisen matelian, tuon Massov'in -- ennen
minä -- -- --
_Devitz_ (nousten vaivaloisesti). Veljen-sydän, ota minut mukaasi!
Min'en, Jumal' avita, pääse omin neuvoin satulaan. Sinun pitää nuorilla
köyttää minut hevosen selkään.
_Putkammer_. Entä toiset?
_Devitz_. Ne eivät ainakaan ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua löydä
konin selkään.
_Krokov_. Maatkoot he, tehkööt mitä tahansa. Kun me kiirehin
ratsastamme naapuristoon ja saamme kylliksi joukkoa, jotta voimme käydä
tuota kirottua koirankuonolaista vastaan, saapi Zastrov, Zitzevitz ja
Gerdt Manteufel olla ketun kanssa luolassa -- heistä ei mitään
vahinkoa, kun toiset vain ovat Bugslaff'in puolella. (Menossa).
_Devitz_. Missä poikonen nyt oleksii?
_Krokov_. Eräässä maa-kylässä, Joachim-veikko. Kyllä hän jo ilmoittaa
itsensä. Ja vaikka hän, kiitos hänen hovimestarilleen, olisi kymmentä
vertaa kelvottomampi heittiö, -- minä olen kunnon pommerilainen, ja te
olette myöskin, ja se on konna, ken ei Bugslaff'ia puolusta, sillä
(mennessään oven ohitse, josta Massov ulos meni, puhuu sinnepäin)
olkoon hän valtioviisas tai ei -- _herttua hän on kuitenkin!_ (Viepi
Devitz'in ulos, Pulkammer meni jo edellä).
Muutos.
Talonpoikais-tupa Lanzlessa, niinkuin toisessakin näytöksessä.
Neljäs kohtaus.
(Oikeanpuoleisesta kamarista tulee) Bugslaff (valmiina matkaan,
puettu talonpoikais-röijyyn; hänen jälkeensä) Hans Lange.
(Samassa aukee ovi vastapäätä ja) Mummo (sauvan nojassa) ja
Dörte (tulevat).
_Bugslaff_. Onko Peter valmis?
_Lange_. Hän pitelee hevosia tuolla pihalla. Mutta minä varoitan teitä
vieläkin, junkkeri-hyvä, jos joudutte vakoojitten kynsiin, älkää
surkeilko hevosenvuotaa, vaan painakaa kylmää rautaa kylkiin vain ja
edestä pois -- antakaa mennä niin lemmon lennättävästi että -- --! Minä
satuloitsin teille tuon äkäpussin Papurikon, ja tiedättehän hyvin, se
juoksee tykin kuulan kanssa kilpaa. Mutta taistelo vain viivyttää.
_Bugslaff_. Olkaa huoletta.
_Lange_. Ee-e', junkkeri, minä olen päinvastoin kovin huolissani. Te
olette liian kiivas ja tahdotte aina työntää päänne seinän läpi. Mutta
ellette herra Otto von Wedel'iltä saa tanakkaa seuraa, noin parikymmentä
kypäri-päätä, niin älkää hyljätkö mutkatietä Malchov'in kautta Kurt
Flemming'in luo, joka, kuten sanoitte, ei myöskään katsele Massov'ia
hyvillä silmillä, ja joka siis kernaasti auttaa teitä häntä vastaan.
_Bugslaff_. Maa polttaa jalkojani. -- Hyvästi, Dörte!
_Lange_. Tyttö seisoo sulavana, kuni voi päivän paisteessa; oletko jo
laittanut eväs-korin reilaan?
_Dörte_. Olen, ja putellin myöskin, minä jätin ne Peterille, -- voi
junkkeri-hyvä, te ette palaja Lanzkeen enää milloinkaan!
_Lange_. Loruja! Odottaahan susi häntä täällä; sen hän ei kai anna
turhaan kököttää.
_Bugslaff_. Dörte, anna mulle kätesi. Minun on ollut täällä erinomaisen
hyvä olla. Mutta nyt ajattelen yhtä: Isäni on kuoleman kielissä, enkä
minä ole hänen luonaan. -- Mummo, nyt pitää kiirehtiä.
_Gertrud_ (itsekseen, nyykäyttäen päätään). Niin, niin, niin! Ihmiset
eivät pysy yhdessä. Kasper-vainajani näin myöskin lähtevän, ja sitte
Fritz'in ja Veit'in ja Annan, ja niiden piti palajaman jälleen. Mutta
nyt he ovat parahassa elossa, vaan täällä ovat he lämpimässä muistossa,
ja me, vanhukset, matelemme täällä vielä, vaikk'ei jalat enää tahdo
liikkua paikaltaan, -- mutta tapahtukoon taivahan tahto, tapahtukoon
taivahan tahto!
_Lange_ (kovaa hänen korvaansa). Junkkerill' on kiire, hän tahtoo sanoa
teille hyvästi.
_Gertrud_. Tiedän, tiedän, Hannuseni. Minä kuulen varsin hyvin. No,
sanokaa paljon terveisiä isä-herrallenne, hänet minä hyvin tunsin siitä
alkain, kun hän oli ainoastaan sauvani pituinen; silloin hän kerran
ratsasti kylämme läpitse suuren hevosen seljässä, ja mun Herrassa
nukkunut Kasperini sanoinkin vielä -- -- --
_Lange_. Junkkerill' on kova kiire.
_Bugslaff_. Antakaa mulle siunauksenne matkalleni, mummo!
_Gertrud_. Mitä junkkeri sanoo?
_Lange_. Hän pyytää teitä siunaamaan itseään, äiti.
_Gertrud_. Sen teen mielelläni. Se, joka toisella jalallaan jo seisoo
haudassa, saattaakin laskea kätensä moisen vasta-nyt-maailmaan-
kurkistajan pään päälle, lausuen: Poikani, Herra kaikki parhaaksesi
johtakoon! (Bugslaff lankeaa toiselle polvelle hänen eteensä, hän
laskee kätensä Bugslaffin pään päälle). Toimita asiasi hyvin, niin
rakas Vapahtajamme suojelevalla kädellään tukee sua, ja Hänen
siunauksensa varjelee sua kaikilla retkilläsi!
_Bugslaff_. Amen, mummo! Amen! Kiitokseni, sulimmat kiitokseni teille
kaikille! (menee). Jääkää hyvästi!
Viides kohtaus.
(Bugslaff'in aikoessa ulos, tulee perä-ovesta) Henoch
(mytty selässä) ja Henning.
_Lange_. Mitä hittoja, Henoch ---
_Henning_. Niin, nytpä kaikki hyvin!
_Bugslaff_. Mitä on tapahtunut?
_Henning_. Ratsastuksestanne ei tule mitään. Ne ovat jo jälillänne.
_Lange_. Kutka?
_Henning_! No, Henoch kertokoon. Henning on vain palkka-renki, joka ei
kuulu herrojen ja juutalaisten eikä korkean herrasväen seuraan. (Heittää
silmäyksen Dörteen, menee muristen).
_Bugslaff_. Ken voipi estää minua -- -- --?
_Lange_ (Henoch'ille, joka hengästyneenä on vaipunut vaarin-tuoliin).
Aukaise suusi jo vihdoinkin, Henoch. Miksi noin läähätät?
_Henoch_. Niin totta Jumala elää, minä vapisen ja värisen kuni vaimo
lapsen-tuskissa. Antakaa vettä! (Dörte juoksee takan ääreen, tuopi
vettä puu-astiassa). Minä olin Rützenhagen'issa, tein kauppaa
hevos-parista, ja juuri kun ennätin kapakkaan -- sillä kuuteen tuntiin
en ollut ruuan mureneta maistanut -- Herra sua, lapsikulta, siunatkoon
(juopi) -- eikä näilläkään ollut muuta kuin sianliha-sekoituksia, niin
sitte minä mietin: Hyvä uni on puoli ravintoa, ja kapusin vinnille,
luin rukoukseni ja ajattelin: Henoch, ajattelin minä itsekseni -- -- --
_Bugslaff_. Selitä ajatuksesi toisella kertaa, juutalainen! Mit' on
tapahtunut? Sukkelaan!
_Henoch_. Mitäkö tapahtunut? Mitä tapahtuu, kun Massov'inlainen korskea
herra hallitsee maata, kristityitä ja juutalaisia? Ihmetten ihme, että
pääni vielä on niskoillani!
_Bugslaff_. Ellet sinä noita kirottuja kiertelemisiäsi -- -- --
_Lange_. Hiljaa, junkkeri! Älkää peloittako häntä, muuten saa hän
halvauksen, ja sitte hältä yhtä vähän tietoja saamme. Henoch, kuinka on
asia? Ratsastajiako matkalla tänne, herra von Massov'in sotilaita?
_Henoch_ (nyykähyttää päätään, peloissaan). Kaks'toista -- neljätoista
-- viistoista, hirvittävää väkeä! Tulivat ravintola-huoneesen,
tilasivat hevosilleen kauroja ja itselleen paloviinaa, ja Henoch kuuli
erään lausuvan toverilleen: Ellei hän meitä hyvällä seuraa, laahaamme
hänet väkivallalla hevosen selkään.
_Dörte_. Oi, Kaikkivaltias!
_Henoch_. Toinen vastasi: Hän on toki tuleva hallitsiamme; siitä voipi
meille olla pahat seuraukset vast'edes. -- Siihen vastasi ensimäinen
nauraen: Vast'edes? Pässinpää, sinä! Massov'in toimi on tehdä
vastaisuudesta olemattomuus. Hän, näet, on hallitsia siitä, kun
Eerikki-herttua kuoli Wolgast'issa.
_Bugslaff_. Isäni -- kuollut! (peittää kasvonsa käsillään. --
Äänettömyys).
_Lange_ (lähenee Bugslaff'ia, laskee lohduttavana kätensä hänen
olkapäälleen).