CYRANO, LE BRET, Gaskonjalais-soturit, jotka ovat asettuneet
oikealle ja vasemmalle ja joille tuodaan juotavaa ja syötävää.
CYRANO, tervehtien pilkallisesti lähteviä, jotka eivät uskalla
vastata tervehdyksiin.
Hyvästi, herrat!
LE BRET, palaa saattamasta, murheissaan, kohauttaen käsivarsiaan.
Kyll' on siinä koreutta...
CYRANO.
Ma arvaan, että nyt taas moitit!...
LE BRET.
Niin, sa parhaan
suot tilaisuuden aina käsistäsi luistaa.
Sä liiottelet.
CYRANO.
Niinkö?! Liiottelen! Mutta
sit' enhän kielläkään!
LE BRET, riemuiten.
Ah!
CYRANO.
Sun vain sopii muistaa,
ett' esimerkki muille on tää liiottelu,
ja mulle periaate -- eikä mikään lelu!
LE BRET.
Soturikorskeutes jos joskus jäädä soisit,
niin suureen maineeseen ja arvoon nousta voisit.
CYRANO.
Kai turvaks' etsittävä mun ois joku, kellä
on valtaa; murattina sitten kiemurrellen
omatta voimattaan niin päästä vähitellen
vois ylöspäin! Ei, kiitos, niin ei menetellä
voi koskaan kunnon mies! Tai ehkä runoin somin
mun pitäis ylistää mies kaikkein arvottomin,
ken kultaa antais? Narriks tulla vähin erin,
ett' ehkä nauramaan sais jonkun ministerin?
Ei, kiitos! Taikka ehkä vatsaa jumaloiden
ja valtain porstuvissa aina pokkuroiden
mun olis näytettävä, miten voittaa pelin
voi kontaten ja kulkein nöyrin, köyrin selin?
Ei, kiitos! Liehakoida siksi mun kai pitäis,
ett' itselleni siitä oiva laiho itäis?
Ei, kiitos! Ajatella: tuo on mustan-musta,
ja hälle tuhlata suloista suitsutusta!
Ei, kiitos! Tungeksia ylemmäksi yhä,
niin ett' on viimein pikku suuruus, tekopyhä!
Tai purjehtia eespäin pulskin runoriimein,
ett' ehkä vanhat naiset hymyn soisi viimein?
Ei, kiitos! Runoistansa maksaa De Sercylle,
hän että painatuksen arvon soisi niille?
Ei, kiitos! Olla paavi niiden, jotka aina
on kapakoissa, -- niiden, joit' ei järki paina?
Ei, kiitos, ei! Sen sijaan, että kannustimen
runoiluun etsis, hakee runollensa nimen?
Ei, kiitos! Kurjille vain näyttää neron voimaa,
pelätä, että joku kynäniekka soimaa;
alati aatteissansa käydä anomaan:
"kun kerran nimensä sais 'Ranskan Sanomaan'!"
Ei, kiitos! Punnita, mi hyvin kannattaisi,
mist' anomuksiin aina parhaan sanan saisi,
ja ajatella, että -- sitä toivotteko! --
vierailut hauskempia on kuin runon teko?
Ei, kiitos! Ei! Ei! Ei! Vaan laulaa, unelmoida
ja naurain käydä, yksin, vapaa olla voida,
terästä katseessa ja sointuvana ääni
ja töyhtö liehumassa päällä pystyn pääni;
mist' asiasta hyvään taistoon vaatia
tai kaikki leikiks' ottaa, laulu laatia!
Työss' olla pyrkimättä kunniaan tai muuhun,
mutt' aatoksissaan tehdä retki vaikka kuuhun!
Vain sitä kirjoittaa, mi lähtee sydämestä,
ja olla iloinen myös aivan vähäisestä:
kukista, hedelmistä, lehdistäkin, jos
ne antimia on sun oman puistikkos!
Jos silloin sattuu, että mainetta saat niittää,
ei ketään Cesaria tarvitse sun kiittää,
et ole loinen, joka nousee toista pitkin,
on omaa työtäsi, jos kauas pääsisitkin;
parempi loitota kuin käydä lähetyksin,
ja paras pyrkiä on yksin -- aivan yksin!
LE BRET.
Niin, aivan yksin! Hyvä! Mutta kaikki vastaan
jos ovat! -- Mikä hitto antoi oikeastaan
tuon taidon sulle: kaikki vihamielisiksi
itselles saada?
CYRANO.
Kai sen taidon sain ma siksi,
ma etten ystäväksi tahdo teidän lailla
jokaista, jost' en tiedä, vaikk' ois mieltä vailla.
Ei, tervehdyksenäni aina, Herra ties,
ma huudan mieluisammin: uusi vihamies!
LE BRET.
Oh, tuo on erhettä!
CYRANO.
Se on mun vikojani.
Miellyttämättä olla on mun ilonani.
Mä pidän siitä, että mua vihataan!
Jos tietäisitte, kuinka hyvä kulkuaan
on tehdä väkipuukon välkkyessä surmaa,
ja kuinka mieltä nostaa, huvittaa ja hurmaa,
kun viha, kademieli lauluansa laulaa!
-- Nuo hupsut ystävät, joill' aina itseänne
te ympäröitte, on kuin röyhelö, mi kaulaa
mukamas koristaapi teidän mielestänne,
vaan joka tekee siitä naisellisen, hennon,
pois peittäin miehevyyden reimakkaan ja rennon;
se mukava on kyllä -- sit' ei kiellä kukaan! --
vaan pään se häilyä suo kaikkein tuulten mukaan.
Kun Viha kylvää tielle kylmyyttään ja jäätään,
mies uljaastipa silloin pystyyn nostaa päätään:
ja joka kerta kun saan vihamiehen uuden,
mä lisääntyvän tunnen voiman, joustavuuden.
Kun kaulukseksesi saat vihan, tiedät työs:
se tautavalle lie, mut sädekehä myös!
LE BRET, hetken hiljaisuuden jälkeen, ottaen Cyranon
käsivarren kainaloonsa.
Voit jatkaa äänekkäästi turhaa juttelua,
vaan hiljaa myönnä, että hän ei lemmi sua!
CYRANO, kiivaasti.
Oh! Vaiti!
Hetki sitten on Christian tullut. Hän on liittynyt gaskonjalaisten
joukkoon, mutta kun nämä eivät ole ruvenneet haastelemaan hänen
kanssaan, on hän lopuksi istuutunut erään pöydän ääreen, johon
Lise tuo hänelle syötävää.