Koko päivän Vatikaanissa oli ollut sama tunnelma kuin laivassa, joka
pyrkii pakoon myrskyn alta. Papit kuiskailivat kalpeina toisilleen,
sveitsiläisen kaartin upseerit vaihtoivat kiireellisiä sanoja, ja
sanansaattajat kulkivat yhtämittaa majordomon ja maestro di cameran
virastojen välillä. Myrsky uhkasi taivaanrannalla, merimiehet olivat
kannella, mutta kapteeni viipyi alhaalla.
Vasta Angeluksen jälkeen paavi suostui vastaanottamaan
kardinaalisihteerin. Vihdoin kardinaali oli lähettänyt melkein käskevän
sanan. Asia oli hyvin tärkeä. Oli mahdotonta enää viivytellä.
Kun kardinaalisihteeri astui paavin huoneeseen, näytti hänen suuri,
kömpelö vartalonsa mustassa, punaisella kirjaillussa kaavussa vähemmän
taipuisalta kuin ennen, hänen äänensä oli vähemmän nöyrä, hänen
käytöksensä vähemmän kohtelias kuin ennen.
»Mitä nyt, teidän kunnianarvoisuutenne?» kuului paavin väsynyt ääni.
Hän istui pienen uunin edessä, valkoinen viitta hiukan kohotettuna, ja
lämmitti tohveleihin pistettyjä jalkojaan sinertävän tulen edessä.
Kardinaalisihteeri selitti. Kello kymmenestä saakka hänen oli
täytynyt kysymättä hänen pyhyytensä neuvoa hoitaa erittäin tärkeätä
kirjeenvaihtoa valtion viranomaisten kanssa. Tuntemattomalla tavalla
viranomaiset olivat saaneet tietää, että eräs henkilö, joka oli
vangitsemiskäskyn alainen, oli saanut suojaa Vatikaanissa, ja koska oli
vaarallista yleiselle turvallisuudelle, että tämä mies oli vapaana,
vaativat viranomaiset paavia heti paikalla antamaan hänet heidän
käsiinsä.
»Ja mitä te vastasitte?»
»Minun vastaukseni oli se, että me emme tunnusta, että kysymyksessä
oleva henkilö on meidän alueellamme, mutta jos hän olisi siellä, antaa
Italian hallituksen lupaus pyhän istuimen suojelemisesta Vatikaanille
oikeuden olla erityisenä valtiona, jolta ei mitenkään voi vaatia
valtiollisen pakolaisen luovuttamista.»
»Ja mitä he vastasivat?»
»He vastasivat, teidän pyhyytenne, että turvalain 17:s pykälä selvästi
kieltää Vatikaanilta oikeuden sellaisiin toimenpiteisiin, jotka sotivat
yleistä järjestystä vastaan, ja paenneen rikoksellisen suojeleminen
saattaisi paavin rikoslain alaiseksi.»
»Mitä te siihen sanoitte?»
»Minä sanoin, että turvalaki, jos sillä on mitään merkitystä, antaa
paaville hallitsijan oikeudet, eikä hän hallitsijana voi olla toisen
maan lakien alainen.»
»Entä sitten?»
»Sitten, teidän pyhyytenne, viranomaiset lähettivät varoituksen, että
jos kysymyksessä olevaa henkilöä, jonka tiedetään olevan Vatikaanissa
suojassa, ei toimiteta ulkopuolelle Vatikaanin rajoja päivän kuluessa,
täytyy valtion, vaikka vastenmielisesti, lähettää väkeä pakolla
vangitsemaan hänet.»
»Ja teidän vastauksenne?»
»Minä vastasin, että 7:s pykälä selvästi kieltää sotilaita astumasta
Vatikaaniin ilman paavin lupaa ja että paavi kieltää sen ja aikoo
vastustaa sitä.»
»Ja mitä he vastasivat?»
»Heidän vastauksensa... suvaitseeko teidän pyhyytenne katsoa
ikkunasta?... Heidän vastauksensa siihen on rykmentti jalkaväkeä Borgon
kasarmeista ja komppania tykistöä sekä yksi kanuuna.»
Kardinaalisihteeri ei voinut säilyttää tavanmukaista kohteliaisuuttaan,
vaan puhui karkealla äänellä ja kulki levottomasti edestakaisin.
»Teidän pyhyytenne suvaitkoon muistaa, että varoitin teitä. Jos,
silloin kun tuo mies lausui julkean toivomuksensa saada suojaa, teidän
pyhyytenne... Mutta teidän pyhyytenne puhe oli kaiken pahan alkuna.
Se todisti jonkinmoista heikkoutta, jota hallitus kiirehti käyttämään
hyväkseen, ja nyt...»
Paavi teki kärsimättömän liikkeen.
»Meidän täytyy toimia nopeasti, teidän pyhyytenne. Sotamiesten
saapuessa sveitsiläinen kaarti sulki pronssiportin, minkä jälkeen
piirittäjien kapteeni lähetti sanan, että ellei porttia avata tunnin
kuluessa, hän antaa tykkiväen ampua sitä.»
Paavi nousi uunin äärestä. Vihdoinkin hän oli herännyt. Katsoen
ikkunasta hän näki sotamiehet piazzalla. Sitten hän mutisi itsekseen
astuessaan lattialla: »Oi Sinä, jonka kädessä maailman kohtalot on...
Sinun tahdostasi me hajaannumme kuin kärpäset myrskyssä... Mitä minun
pitää tehdä? Mitä minun nyt tulee tehdä?»
»Jos teidän pyhyytenne kysyy minulta mitä teidän pitää tehdä, sanon —
ei mitään.»
»Ei mitään?»
»Antaa heidän ampua rikki pronssiportti. Se on ainakin osoittava
katolilaisille ja katolisille valtioille, kuinka mahdoton paavin ja
hänen ministeriensä nykyinen asema on.»
»Te neuvotte tekemään vastarintaa?»
»Niin paljon vastarintaa kuin tarvitaan, jotta maailma näkisi, että me
olemme väkivallan uhreja.»
»Ja veri, joka sitten ehkä vuotaa...»
»Se... teidän pyhyytenne... jos niin onnettomasti kävisi...»
»Poistukaa, teidän kunnianarvoisuutenne. Tahdon ajatella. Antakaa minun
ajatella.»
706
707
Muutamia minuutteja kului. Paavin oven edessä oli kiihkeätä, vaikka
äänetöntä liikettä. Sotilaat asettuivat paikoilleen ladatut revolverit
ja paljastetut miekat kädessä. Huoneessa oli kiihkeä tunnelma. Maestro
de camera tuli sanomaan, että puutarhapaviljonki oli järjestetty
paavia varten. Sitten majordomo ilmoitti, että paavin vaunut olivat
Fondamentan ovella ja että Santa Monican puistokäytävä oli pimeä ja
tyyni. Vihdoin Cortis levitti mustan viitan, jota paavi oli käyttänyt
käydessään Angelon linnassa, ja puhui jotakin paosta.
Paavi oli palannut uunin ääreen peittäen valkoista patalakkia
käsillään, kun piazzalta kuului kova torvien toitotus. Se oli
järjestyksen valvojan merkki. Paavi tiesi, mitä se tarkoitti, ja nousi
seisomaan. Vakavin askelin hän astui ovelle ja avasi sen. Soturit
ulkopuolella hämmästyivät sanattomiksi.
»Hyvät herrat», sanoi paavi, »jos tahdotte seurata meitä, käskemme
teitä panemaan pois aseenne.»
»Teidän pyhyytenne!» huudahtivat kaartin upseerit, mutta tottelivat
heti.
Paavi kulki pitkien käytävien läpi sotilaitten edellä. Hän astui alas
portaita suureen saliin. Komppania sveitsiläistä kaartia seisoi aseilla
varustettuna pronssiportin edessä, joka oli suljettu rautatangoilla ja
pölkyillä.
»Hyvät herrat», sanoi paavi, »me käskemme teitä heittämään pois
pistimenne ja pyssynne.»
»Teidän pyhyytenne!» huudahtivat soturit, mutta hekin tottelivat.
»Avatkaa nyt portti», sanoi paavi.
»Teidän pyhyytenne!»
»Avatkaa se!»
Pronssiportti avattiin.
Ulkopuolella seisovalla kapteenilla oli täysi työ rohkaista miehiään.
Taistellen italialaista taikauskoaan vastaan he näyttivät levottomilta
ja epäluotettavilta. Kerran he luulivat näkevänsä paavin ikkunan läpi
ja olivat huutamaisillaan eläköötä hänelle. Aselepo ei tuntunut koskaan
loppuvan, päivä laski ja pimeys kävi yhä synkemmäksi. Mutta vihdoin
järjestyksen valvoja antoi merkin ja kapteeni lausui komentosanan.
Silloin miehet liittyivät riviin ja marssivat pronssiportille.
Sillä hetkellä se avattiin.
»Valmiit!» huusi kapteeni, ja miehet tarttuivat aseisiin
valmistautuakseen rynnäkköön sisältäpäin.
Seuraavassa silmänräpäyksessä valkoinen olento ilmestyi avonaiselle
portille lyhtyjen valaistessa hänen kalpeita, kuluneita kasvojaan. Se
oli paavi. Pyssyt putosivat miesten olkapäiltä ja he huokasivat syvään.
»Sotilaat», sanoi paavi, »miksi olette tulleet tänne? Ampumaan
Vatikaania? Ovi on auki ja te saatte astua sisään. Miksi teillä on
pyssyt ja kanuunat? Teitä ei vastusta kukaan muu kuin heikko, vanha
mies.»
Sotilaat seisoivat äänetönnä.
»Tahdotteko hakea ja tutkia tarkoin tämän talon? Hakekaa. Ryöstäkää se,
jos tahdotte. Mutta muistakaa, että se on Jumalan huone ja hän suojelee
sitä armonsa siivillä.»
Sotilaat alkoivat vetäytyä pois.
»Eikö sydämenne sano, että te kohotatte aseenne isäänne vastaan?
Heittäkää ne pois, poikani, ja Jumala antakoon teille anteeksi!»
Sanaakaan sanomatta sotilaat heittivät pyssynsä maahan. Kapteeni huusi
jotakin, mutta ainoastaan paavi välitti hänen sanoistaan.
»Menkää herranne luo ja sanokaa hänelle, että tästä päivästä alkaen
pyhä istuin luopuu kaikesta valtiollisesta kiihkosta. Ei saa sanoa
enää, että paavi on kuningas, jolla on hovi ja armeija. Ei saa sanoa,
että paavin maallinen valta yhdessä ainoassa pienessä kaupungissa
on koko maailmaa käsittävän henkisen valtakunnan riippumattomuuden
välttämätön ehto. Sielujen hallinto riittää pyhälle isälle, mutta hänen
valtaistuimensa on Kristuksen kalliolle rakennettu eivätkä helvetin
portit voi sitä voittaa.»
Kapteeni oli kääntynyt pois ja hiipi miesten ohi.
»Menkää pois te kaikki ja kertokaa kaikille, että Herran käsky, että
Hänen sanansa julistajan tulee luopua kaikista maallisista tavaroista,
on vihdoinkin toteutunut hänen kirkkonsa historiassa. Poikani,
taistelkaa oikeuden puolesta vaikka kuolemaan asti, ja Jumala on
masentava teidän vihollisenne.»
Kaikki sotilaat olivat nyt heittäneet pois aseensa, ja kapteeni oli
hypännyt hevosen selkään ja ratsastanut pois.