»Katsokaa!»
Englantilainen veti povitaskustaan ryppyisen valkoisen paperin.
»Eilisiltana kävin tyhjässä huoneistossanne Piazza Navonalla ja sieltä
löysin tämän muiden selvien todistuskappalten joukosta.»
»Mikä se on? Antakaa se minulle!» huusi Roma. Hän melkein repäisi
sen englantilaisen käsistä. Se oli vangitsemiskäsky, jonka Rossi oli
heittänyt kädestään.
»Kuinka tämä paperi joutui sinne, Donna Roma? Kuka toi sen? Kuka muu
henkilö oli luonanne sinä iltana? Kuinka hän selittää läsnäolonsa
siellä silloin?»
Roma ei puhunut heti. Hän katsoi suurin, surullisin silmin
englantilaiseen, kunnes tämä loi katseensa alas, eikä voinut sanoa
mitään. Ei kuulunut muuta ääntä kuin paperin kahina Roman kädessä.
Sitten hän sanoi hyvin hiljaa:
»Teidän ylhäisyytenne, antakaa minun pitää tämä paperi. Kuten näette,
se ei merkitse itsessään mitään, ja ilman minun todistustani ette voi
sitä käyttää. Minä en koskaan tule hakemaan muutosta tuomiooni, ja
siitä syystä tästä paperista ei voi olla hyötyä kenellekään. Mutta
siitä voi olla vahinkoa — eräälle, jonka nimeen ei saa tulla tahraa.»
Hän ojensi kauniin valkoisen kätensä ja kosketti englantilaisen kättä.
»Enkö minä ole tehnyt kylliksi paljon pahaa hänelle jo? Eikö tämä
paperi todista sitä? Täytyykö minun mennä vielä pitemmälle ja saattaa
hänet hirsipuuhun? Te ette voi tahtoa sitä. Ettekö huomaa, että
poliisin täytyisi kieltää kaikki, ja jos pakotatte minut puhumaan, niin
— minäkin kiellän kaikki.»
Hellä, uljas pelottomuus kaikui hänen äänestään. Englantilainen tuskin
saattoi pidättää kyyneliään.
»Teidän ylhäisyytenne, Sir Evelyn, ystävä... antakaa minun pitää tämä
paperi.»
Englantilainen käänsi pois päänsä. »Se on teidän, Donna Roma — tehkää
sille mitä tahdotte.»
Roma suuteli paperia ja piilotti sen poveensa.
»Hyvästi, rakas ystävä.»
Englantilainen koetti vastata. »Hyvästi! Jumalan haltuun!» Sanat eivät
tahtoneet päästä esiin.
»Majuri!» kuului vahdin ääni. Linnan päällikkö astui sisään.
»Ah, majuri!» huudahti Roma.
»Tohtori sanoo, että olette parempi tänään.»
»Paljon parempi.»
»Minun velvollisuuteni — ikävä velvollisuuteni — on tuoda teille ikävä
sanoma. Vallanpitäjät arvelevat, että teidän läsnäolonne Roomassa on
omiaan kiihoittamaan kansaa ja siitä syystä he ovat päättäneet lähettää
teidät Viterboon.»
»Milloinka?»
»Huomenna puolenpäivän aikaan.»
»Olen valmis. Mutta oletteko lähettänyt pyytämään isä Pifferiä tänne?»
»Tahdoin kertoa siitä myös. Sisar, poistukaa huoneeseenne hetkeksi.»
Elena meni ulos.
»Donna Roma, eräs suuri henkilö on pyytänyt saada tulla tänne isä
Pifferin asemesta. Hän tulee tuosta ovesta. Se johtaa kauan suljettuna
olleeseen käytävään, joka vie paavin asuntoon Vatikaaniin, ja se
henkilö, joka tulee ja menee siitä, tahtoo olla tuntematon.»
»Majuri!»
Mutta majuri poistui kiireesti huoneesta. Hetken perästä paavi astui
sisään puettuna mustaan papin viittaan.