Pyhän Angelon vanhassa linnassa, pitkän, hitaasti kohoavan tiilisen
porraskäytävän päässä, joka johtaa laskusillan luota alhaalta keisari
Hadrianuksen haudan ja useitten lukittujen koppien ohi yläkertaan,
on kolme valoisaa huonetta ja loggia kaupungille päin. Nämä huoneet,
jotka ennen muinoin paavillisen hallituksen myrskyisinä aikoina olivat
paavien turvapaikkana, olivat nyt Roman vankilana.
Ylhäällä riippui linnan iso kello, ja sen yksitoikkoinen käynti
kuului selvästi holvikaton läpi. Alempana olivat varustukset, joille
oli asetettu se kanuuna, joka ilmaisi Romalle joka päivä keskipäivän
hetken. Vallien edustalla virtasi Tiber, ja venemiesten äänet kuuluivat
selvästi ikkunoiden ollessa auki. Alempana näkyi Capitolium, Colosseum,
lukemattomien kirkkojen kupolit, Campagna, Albano-vuoret, Frascati,
Tivoli ja Albano.
Roma makasi lepotuolissa freskoilla koristetussa huoneessa, joka oli
ollut paavien salina. Hän oli puettuna valkoiseen pukuun, ja hänen
otsansa näytti alabasterilta. Suurten sulkeutuneiden silmien ympärillä
oli sinertävät renkaat, ja suu, joka oli ollut ruusuinen ja hymyilevä,
oli nyt väritön kuin marmori.
Maallikkosisar mustan ja valkoisen kirjavassa puvussa liikkui hiljaa
huoneessa. Se oli Brunon leski Elena. Hän oli se sisar Angelica, joka
oli mennyt Pyhän Sydämen luostariin. Sinne hän oli haudannut omat
huolensa, kunnes hän kuuli Roman sairaudesta, jolloin hän pyysi ja sai
luvan mennä häntä hoitamaan.
Ovi aukeni, ja siniseen univormuun puettu upseeri astui sisään. Hän oli
rykmentin lääkäri.
»Nukkuuko hän, sisar?»
»Nukkuu.»
»Raukka! Nukkukoon niin kauan kuin voi.»
Mutta samassa Roma avasi suuret, kauniit, väsyneet silmänsä ja ojensi
pienen valkoisen kätensä. »Tekö täällä, tohtori?» sanoi hän hymyillen.
»Ja kuinka sairaani jaksaa tänä aamuna? Paremmin luullakseni.»
»Paljon paremmin. En tunne mitään tuskia tänään.»
»Hän ei koskaan sano tuntevansa tuskia. Ei hän koskaan valita», sanoi
Elena, joka seisoi vuoteen vieressä.
»Väsynytkö, sisar?»
»Miksi minä olisin väsynyt?»
»Kun olette valvonut koko yön minun kanssani. Minä olen niin rasittava
sairas, tohtori.»
»Ei saa puhua noin.»
»Jospa kaikki vanginhoitajat olisivat niin hyviä vangeilleen kuin minun
vanginhoitajani minulle.»
»Ja jospa kaikki vangit olisivat niin hyviä hoitajilleen... Mutta minä
kiellän kokonaan puhumasta tästä asiasta. Aivan kokonaan... Ja tässä
tulee aamiainen.»
Suuri, kömpelö univormupukuinen sotamies liinainen takki yllään ja
lakki päässä tuli sisään kantaen tarjotinta, jolla oli höyryävä astia.
Tohtori maistoi lusikallisen siitä ja rupesi soimaamaan sotilasta.
»Taas liian paljon suolaa! Enkö minä sanonut, että signoran liemeen ei
saa panna niin paljon suolaa?»
Sotamiesraukan silmät kävivät kosteiksi. Hän oli kyllä aikonut panna
vähemmän, mutta jos tämä ei ollut hyvää, niin...
Roma vakuutti, että se oli tänä aamuna parempaa kuin koskaan, ja
kosteat silmät alkoivat loistaa.
»Olettehan Sisiliasta, vai mitä, kokki?»
»Olen, signora.»
Roma kumartui Elenaan päin ja sanoi hiljaa: »Sinnehän _hän_ on mennyt,
eikö niin?»
»Niin sanotaan, mutta ei kukaan tiedä.»
»Eikö ole mitään uutisia vieläkään?»
»Ei mitään.»
»Sisilia on kai suloinen paikka, kokki?»
»Niin on, signora. Se on suloisin paikka maanpäällä.»
»Viime yönä näin niin suloista unta, tohtori. Joku, joka oli ollut
poissa, tuli takaisin, ja kaikki kirkonkellot soivat hänelle. Luulin,
että oli puolipäivän aika, sillä linnan suurella kanuunalla oli
juuri ammuttu. Mutta kun heräsin, oli aivan pimeä; jotakin tapahtui
kumminkin, sillä ihmiset kulkivat laulaen kaduilla ja soittokunnat
soittivat.»
»Ah se... se oli vain... vain jatkoa pääministerin hautajaisiin.
Rooma ei sure paroni Bonellin kuolemaa, ja viime yönä joukko miehiä
ja naisia marssi pitkin katuja laulaen lauluja ja hymnejä aivan kuin
karnevaaliyönä... Mutta nyt minun täytyy mennä. Katsokaa, sisar, että
sairaamme ottaa lääkkeitä, kuten ennen, ja makaa hiljaa eikä rasita
itseään. Hyvästi!»
Kun kokkikin oli lähtenyt, kohosi Roma olkapäittensä nojaan.
»Kuulitteko, mitä tohtori sanoi, Elena? Paronin kuolema on muuttanut
kaikki. Tuon miehen surmaaminen ei todellakaan ollut rikos, eikä
kenenkään pitäisi saada kärsiä sentähden.»
»Donna Roma!»
»Ah, ei, en tarkoittanut sitä. Mutta miksi en olisi sitä tarkoittanut?
Ja miksi te ette sitä myöntäisi? Hänhän surmasi Brunon ja meidän pienen
Giuseppemme?...»
Elena itki. »En ajattele itseäni», sanoi hän.
»En minäkään ajattele itseäni», sanoi Roma, »enkä aio masentua
yhdennellätoista hetkellä. Mutta Davido Rossin pitäisi tulla takaisin.
Hän tulee takaisin. Olen varma siitä, ja silloin unelmani toteutuu.»
»Ja silloin te, Donna Roma...»
»Minä?»
Roma vaipui takaisin vuoteelleen. »Ei, minä en ole täällä silloin,
se on totta. Mutta se ei muuta asioita. Ja jos Davido Rossin täytyy
palata... minun... minun kuolleen ruumiini yli, kuten ehkä sanotte...
kuka siitä tietää... tai välittää... paitsi... ehkä jonakin päivänä...
kun hän...»
Roma koetti jatkaa, mutta Elena murtui kokonaan.
Ovi aukeni samassa, ja vahti ilmoitti, että Englannin lähettiläs tahtoi
tulla sisään.
»Ah, Sir Evelyn, tekö täällä?»
Englantilainen herra tuli pää kumarassa. »Anteeksi, Donna Roma, että
tunkeudun suruunne.»
»Istukaa! Tuokaa tuoli hänen ylhäisyydelleen, sisar... Ajat ovat
muuttuneet siitä kun tutustuimme, Sir Evelyn. Minä olin ajattelematon,
onnellinen tyttö silloin. Mutta ne ajat ovat olleet ja menneet, enkä
toivoisi niitä takaisin.»
»Te olette uljas, Donna Roma. Liian uljas. Muuten olisi oikeusjuttu
päättynyt toisin.»
»Kaikki on hyvin näin, teidän ylhäisyytenne. Mutta onko teillä jotakin
sanottavaa minulle?»
»On. Teidän tuomionne on herättänyt syvää osanottoa minun kotimaassani,
ja koska kävi selville, että olette syntynyt Englannissa, pidin
oikeutenani ryhtyä teidän puolestanne hakemaan muutosta asiassa.»
»Mutta minä en tahdo mitään muutosta, rakas ystävä.»
»Donna Roma, on vielä mahdollista vedota kassatsionioikeuteen.»
»Minulla ei ole mitään halua vedota siihen — ei ole syytä siihen.»
»On paljonkin syitä, jos vain tahdotte ottaa huomioon... On todellakin
monta mahdollisuutta olemassa, ja kaikki ovat hyviä. Esimerkiksi...»
Englantilainen loi silmänsä alas.
»Mitä.»
»Italian laki säätää, että jos mies tahtoo käyttää rikoksellista
väkivaltaa naista kohtaan, voi nainen surmata miehen joutumatta murhaan
vikapääksi, syystä että mies on koettanut tehdä teon, joka on rikos
Jumalan ja ihmisten edessä.»
Roma ei vastannut, mutta hengitti nopeasti ja kovaa.
»Donna Roma, teidät tuomittiin siksi, että muka olitte mennyt
pääministerin kotiin surmataksenne hänet ja täytitte siellä aikeenne.
Mutta jos nyt voitaisiin todistaa että _hän_ tulikin _teidän_ kotiinne
ja että te _suojataksenne toista henkilöä, joka nyt ei ole oikeuden
tavoitettavissa_...»