Paavi, joka oli ollut erillään ulkomaailmasta uskonnollisissa
mietelmissä koko päivän, ilmoitti kamariherrojensa hämmästykseksi
tahtovansa kävellä puutarhassa illalla. Isä Pifferin kanssa, joka
kantoi suurta etruskilaista lamppua, hän astui alas pimeitä käytäviä,
missä hämmästyneet palfrenieerit seisoivat, ja kulki avonaisten pihojen
poikki säikähtyneiden vahtien ohi Vatikaanin ulommaisten kaarien luo.
Yö oli lämmin ja hiljainen, ja kuu, joka juuri oli noussut melkein
täysikuuna, loisti kirkkaasti. Pitkät, mustat varjot levisivät seinän
näköisinä pensasaidasta, ja Pietarin-kirkon suuri varjo väikkyi kuin
litteä ilmapallo ruohotantereella.
Ei tuntunut tuulen henkäystäkään eikä kuulunut ääntäkään muuta kuin
silloin tällöin sammakon kurnutusta lammikosta, kirkonkellot eivät
kaikuneet, koska nyt oli katumuspäivä, ja lepäävä kaupunkikin näytti
sähkövalon valaisemana kuuntelevan hiljaa.
Kunnianarvoisat vanhat miehet kulkivat äänetönnä ja ainoastaan heidän
keppiensä kosketus hiekkakäytävään tuntui häiritsevän hiljaisuutta.
Vihdoin paavi seisahtui ja sanoi:
»Kuinka omituista tuo kaikki oli, isä Pifferi!»
»Hyvin omituista, teidän pyhyytenne», sanoi kapusiinilainen.
»Rossi ei näytä olevan hänen nimensä.»
»Ei hänen oikea nimensä, niin hän sanoi.»
»Kaikki pettivät hänen äitinsä, ja hän hukuttautui Tiberiin.»
»Niin hän sanoi, teidän pyhyytenne.»
»Hänet otettiin löytölasten kotiin ja lähetettiin kasvatettavaksi
Campagnalle ja myytiin sitten poikana Englantiin.»
»Se on todellakin omituista», sanoi isä Pifferi.
»Hyvin omituista», lisäsi paavi.
He katsoivat toisiinsa hetkisen ja jatkoivat sitten kävelyään ääneti.
Pieniä sinertäviä valoja värähteli heidän kasvojensa edessä, ja kuu
välähti tuontuostakin esiin harvalehtisten puiden lomitse. Paavi, joka
veti hiukan jalkojaan kävellessään, seisahtui taas.
»Teidän pyhyytenne?»
»Kukahan hän lienee?»