Seuraavan päivän, joka oli pitkäperjantai, paavi vietti hengellisissä
katselmuksissa, joita ainoastaan mitä välttämättömimmät toimet
keskeyttivät. Pyhän messun jälkeen hän istui työhuoneessaan rippi-isän
kanssa, sillä aikaa kuin mustapukuinen pappi kulki varpaisillaan
yksityiseen kappeliin ja kamariherrat väsyneinä eilisistä juhlamenoista
torkkuivat odotushuoneessa.
Päivä oli kirkas, mutta huone oli pimeä, ja noiden kahden vanhan
miehen mieli oli raskas. Paavin kasvoja pimitti huolen pilvi, ja
kapusiinilainen näytti juhlalliselta, miltei synkältä. Munkki istui
vanhanaikaisessa nojatuolissa paljaat jalat pistäen esiin ruskean
viitan alta. Paavi makasi lepotuolissa, molemmat kädet valkoisen
villaviitan taskuissa.
»Teidän pyhyytenne ei voi hyvin tänään.»
»Ei aivan hyvin, isä Pifferi.»
»Teidän pyhyyttänne häiritsi sakaristossa pidetty keskustelu. Mutta
teidän ei pitäisi enää ajatella sitä. Ministerin ehdotus oli joka
tapauksessa mahdoton, ja siitä syystä teidän täytyy poistaa se
mielestänne. Jos pyytää vaimoa ilmaisemaan miehensä salaisuudet,
on se pahempaa hirmuvaltaa kuin piinapenkki. Paitsi sitä se olisi
epäkanonista, eikä teidän pyhyytenne voi ajatella sitä.»
»Kuinka niin?»
»Eikö teidän pyhyytenne luvannut, että olipa tuon tyttöparan tunnustus
mitä laatua tahansa, pitäisitte sen pyhänä kuin ripin?»
»Entä sitten?»
»Mikä on rippi, teidän pyhyytenne? Se on tuomioistuin, jossa pappi on
tuomarina ja tunnustajana on syyllisyytensä tunnustanut vanki. Pitääkö
papin kutsua esiin todistajia todistaakseen muita rikoksia? Hänellä ei
ole oikeutta eikä valtaa tehdä sitä.»
»Mutta jos tunnustaja itsetietoisesti tai tietämättään on toisen
rikostoveri, mitä sitten, isä Pifferi?»
»Siinäkin tapauksessa on selvästi kielletty vaatimasta toisten nimiä
sen varjon alla, että sillä estettäisiin pahaa. Teidän pyhyytenne
tietää, että Benedictus XIV laati säädöksen sen estämiseksi määräten,
että se, joka sanoo sellaista menettelyä lailliseksi, julistetaan
pannaan, jonka ainoastaan paavi itse taikka kuolinhetkellä toimiva
pappi saattavat poistaa. Kuinka te siis voitte pitää tuon nuoren naisen
salaisuutta pyhänä ja kumminkin pyytää häntä syyttämään miestään?»
Paavi nousi, kasvoissa tuskan ilme, astui kirjahyllyn luo ja otti
sieltä kirjan. »Kuunnelkaa, isä», sanoi hän ja alkoi lukea:
»Jos tunnustajan olisi pakko kuolemansynnin painon alla ilmoittaa
rikostoverinsa yleisen onnettomuuden välttämiseksi, väitän toisia
jumaluustieteilijöitä vastaan, että rippi-isä ei silloinkaan voi
pakottaa häntä tekemään sitä.»
»Kas niin!» huudahti kapusiinilainen. »Mitä minä sanoin? Gaume on
viisas. Mutta kutka ovat ne toiset jumaluustieteilijät?»
»Mutta», jatkoi paavi kääntäen lehteä ja kohottaen yhden sormensa,
»hän _voi_ pakottaa tunnustajan ilmaisemaan rikostoverinsa toisille
henkilöille, jotka voivat estää pahan, ja hänen täytyy se tehdä.»
Kapusiinilainen hengitti syvään. »Niinkö pyhä isä aikoo tehdä tässä
tapauksessa?»
»Hän _voi_ ja hänen _täytyy_», vastasi paavi. Ja hän palasi
lepotuolilleen ja peitti kasvonsa.
»Tyttöparka! Lapsiraukka!... Mutta oletteko aivan varma siitä, että
hänen miehensä suunnittelee liittoja rikoksellisessa tarkoituksessa?
Muistakaa, että me olemme kuulleet tuon ainoastaan ministeriltä.»
»Ja hänen omasta vapaaehtoisesta tunnustuksestaan.»
»Mutta tuo tyttöraukka puhui kiireessä ja hämillään ja voidakseen
todistaa, että Rossi ennemmin oli kuninkaan kuin paavin vihollinen.
Jos hän nyt tyynempänä voi osoittaa, ettei hänen miehensä ole
kapinallinen...»
»En tahdo mennä edemmäksi», sanoi paavi.
»Tai jos hän on vakuutettu siitä, että hänen miehensä on sekaantunut
puuhiin, jotka voivat aikaansaada ainoastaan yleistä onnettomuutta, ja
hän itse keksii keinon sen estämiseksi menemällä hänen luokseen...»
»Siinä tapauksessa», sanoi paavi, »sanoisin hänelle: Mene, lapseni, ja
Jumala olkoon kanssasi. Jos voit varoittaa miestäsi ja johtaa hänet
pois aiheestaan, eivät mitkään voimat maan päällä tai maan alla voi
saattaa minua tuottamaan huolta omalletunnollesi.»
»Mutta ellei hän voi tehdä kumpaakaan, pyhä isä?»
»Silloin... en voi auttaa sitä... minä _voin_ ja minun _täytyy_», sanoi
paavi.
Kapusiinilainen otti nuuskaa ja kuivasi kosteita silmiään.
»Se murtaa hänen sydämensä. Tähän saakka hän on vastustanut kaikkea
muuta painostusta, mutta täytyykö hänen nyt... pyhä isä?»
»Mitä?»
»Mistä tiedämme, ettei tuo mies — ministeri — käytä teitä viimeisenä
aseenaan tuota nuorta naista vastaan? Hänellä voi hyvin kyllä olla
kaksi tarkoitusta. Valtiolliset syyt ovat hyvin usein läheistä sukua
persoonallisten intohimojen kanssa. Ja jos kävisi selville, että te
olette ollut apuna pyydystäjälle, joka koettaa saada linnun ansaansa...»
»Mitä?» Paavi nousi seisomaan.
»Eikö ole vanha asia, että mies, joka on tehnyt vääryyttä naista
kohtaan, käyttää aikaansaamaansa pahaa välikappaleenaan tehdäkseen
hänelle uudestaan vääryyttä? Jos tuo nuori nainen syyttää miestään,
olkootpa hänen vaikuttimensa mitkä tahansa, tulee mies varmaan
hylkäämään hänet. Entä sitten? Sitten tuo toinen mies, joka ei tunnusta
miksikään hänen kirkollista avioliittoaan...»
»Taivas sen estäköön!» huudahti paavi.
»Hänen kohtalonsa on Tamarin kohtalo, teidän pyhyytenne, ja Amnonin
toinen paha teko voi olla suurempi kuin ensimmäinen.»
»Mutta jos ministeri on Amnon, voi hänen miehensä olla Absalom — ja
tuleeko pyhän isän seisoa toimetonna katsomassa Absalomin rikosta?»
»Koska Tamar oli hyvä nainen ja repi vaatteensa ja paljasti
salaisuutensa, pitääkö pyhän isän, joka on kaikkien hyvien naisten
vartia maailman himoja vastaan...»
»Kaikki on Jumalan kädessä, isä. Meidän täytyy jättää se Pyhän Hengen
huostaan.»
Kapusiinilaisen pää vaipui alas, ja nyt seurasi pitkä hiljaisuus, jonka
aikana paavi astui hermostuneesti edestakaisin huoneessa.
»Lapsiparka», sanoi kapusiinilainen, »ehkä hänen sydämensä on ollut
liian paljon kiintynyt ihmisrakkauteen».
Paavi huokasi.
»Mutta uskallammeko me, joiden sydämet ovat suljetut maalliselta
rakkaudelta, määrätä rajoja ihmislemmelle?»
»Emme kyllä», sanoi paavi.
»Oletteko huomannut kenen näköinen hän on, teidän pyhyytenne?»
Paavi seisahtui ja katsoi ikkunaan päin.
»Sama vieno ääni ja säteilevä hymy, sama epäjumaloiva rakkaus
mieheensä, sama...»
»Pyhän Sydämen nunnat ottavat hänet turviinsa, kun kaikki on lopussa»,
sanoi paavi.
»Ja myöskin miehellä, olkootpa hänen erehdyksensä mitkä tahansa, on
sellainen sielun ylevyys, joka korottaa hänet kaikkien noiden n.s.
valtiomiesten yläpuolelle, jotka oikeastaan eivät ole muuta kuin
vanginvartioita ja poliiseja, sivistyksen pyöveleitä...»
»Hänen täytyy palata Amerikkaan ja aloittaa elämänsä uudestaan», sanoi
paavi.
»Kuulkaa, pyhä isä», sanoi kapusiinilainen vetäen taskustaan suuren
keltaisen paperin, josta hän luki:
»Minä uneksin kirkosta, joka ei huoli maallisista oikeuksistaan,
mitkä houkuttelevat sen jakamaan ihmiset kahteen luokkaan, rikkaisiin
ja köyhiin, moneen kansakuntaan, ystäviin ja vihollisiin. Minä
uneksin kansojen pyhästä isästä, joka tehdään maailman henkiseksi
hallitsijaksi, ei siten, että Pyhä Henki vaikuttaa seitsemään
kardinaaliin suljettujen ovien takana, vaan siten, että se vaikuttaa
koko maailmaan taivaan valossa. Se on se korkea kirkko ja korkea paavi,
josta uneksin, ja jos Jumala tahtoo, olen ne myöskin kerran, näkevä.»
Paavin silmät punoittivat ja hänen poskensa olivat kosteat. »Oi miksi»,
huudahti hän, »miksi ei kukaan ottanut tuota miestä johtaakseen
ennenkuin oli liian myöhäistä? Kun hän oli nuori ja turmeltumaton, kun
hänen sydämensä oli puhdas, hänen elämänsä tahraton, miksi, miksi,
miksi? ... Mutta nyt hänellä on väärä periaate, väärä menetelmä, väärä
oppi. Hän peittää päänsä anarkismin verisellä lakilla ja koettaa
hävittää yhdessä paavin pyhän arvon kanssa itse kirkonkin vallan — mitä
paavi voi tehdä muuta kuin panna jalkansa sellaisen miehen niskalle ja
musertaa hänet?»
»Jumala silloin armahtakoon pyhää isää», sanoi kapusiinilainen, »jos
hän estääkseen poikaa musertamasta isäänsä musertaa pojan!»
Kaksi tuntia myöhemmin isä Pifferi meni noutamaan Romaa, ja paavi istui
syömään päivällistään. Huone oli hyvin rauhallinen, ja kun kirkonkellot
eivät kajahdelleet, tuntui kaupunki aivan äänettömältä. Cortis seisoi
paavin tuolin takana, ja kissa istui toisella puolen pöytää.
Hengelliset ja maallikkokamariherrat odottivat etuhuoneessa, ja
sveitsiläiskaarti, ylimys- ja Palatinon kaarti sekä _palfrenieerit_
olivat suurissa saleissa.
Mutta pyhimyksen kaltainen vanha mies, jolla oli palatsi, mutta ei
kotia, palvelijoita, mutta ei perhettä, armeija, mutta ei valtakuntaa,
mies, joka oli kaikkien ihmisten isä, mutta joka ei enää tuntenut
ihmiselämän tavallisia iloja ja suruja, istui yksin pienessä,
yksinkertaisessa huoneessaan ja söi vaatimatonta päivällistä.