Monsignor oli nuori, solakka, melkein hento mies, jolla oli ohut musta
tukka ja suuret, älykkäät silmät. Astuttuaan sisään pitkässä mustassa
päällystakissaan, joka peitti hänen munkkiviittansa, hän kumarsi ja
katsoi hitaasti ympärilleen huoneessa. Hänen ilmeensä sanoi, että hän
oli kuin lammas, joka kulkee portista, missä koirat ehkä vainuavat,
ja hänen liikkeensä sanoivat, että hän oli pakeneva heti, jos mitään
vaaraa oli olemassa.
Paroni katsoi silmälasiansa yli hetkisen vierastaan. »Olkaa hyvä ja
istukaa», ja seuraavassa silmänräpäyksessä nuori monsignor ja paroni
istuivat vastakkain pöydän ääressä.
»Kunnianarvoisa ja ylhäinen henkilö on lähettänyt minut tänne...»
»Sanokaamme paavi», virkkoi paroni.
Nuori monsignor kumarsi ja jatkoi: »Lausumaan hänen puolestaan
varoituksen ja neuvon sanan.»
»Se on harvinainen ja suuri kunnia», virkkoi paroni. »Mutta ehkä
olisin voinut paremmin arvostella sitä, jos se olisi lausuttu hiukan
aikaisemmin — papistolle ja kansalle.»
Monsignor nosti katseensa ja odotti.
»Minä tarkoitan», sanoi paroni, »että ehkä olisi ollut hyvin
hyödyllistä näiden viimeisten onnettomuuksien aikana, jos papisto olisi
kiirehtinyt lausumaan rauhan ja sovinnon sanoja. Tähän saakka se ei ole
tehnyt yhtään mitään. Miksi ei? Ehkä siitä syystä, että sen päämies
itse on vaiennut.»
Nuori pappi kohottautui suoraksi ja sanoi arvokkaasti: »Te teette
vääryyttä Vatikaanin kunnianarvoisalle isälle, sillä hän paheksuu
enemmän kuin kukaan muu tuota uskonnon ja vapauden väärin-ymmärtämistä,
josta nuo surkuteltavat levottomuudet johtuivat. Olkoonpa hänen
mielipiteensä mikä tahansa niistä voimista, jotka olivat syynä
niihin, niin hän on koettanut herättää kristillistä armeliaisuutta ja
innostuttaa papistoa työskentelemään kansan rauhoittamiseksi ja sen
lisäksi hän on käskenyt tällä pyhällä katumusajalla rukoilemaan niiden
surullisten olojen puolesta, joissa kansa tätä nykyä elää.»
Paroni väänsi viiksiään ja sanoi: »Olen kuullut siitä. Vatikaanin
kunnianarvoisa isä on epäilemättä viisas toimissaan. Kunnioitan syvästi
hänen järkeään ja mielipiteitään.»
Monsignor nosti katseensa levottomasti. »Tämänaamuinen asiani on aivan
ristiriidassa teidän ylhäisyytenne syytöksen kanssa.»
»Sanokaamme mielipiteen kanssa», sanoi paroni kohteliaasti.
»Minua on käsketty ilmoittamaan, että pyhällä isällä on syytä uskoa,
että vielä vaarallisempi kapina on odotettavissa, ja hän neuvoo
teitä ryhtymään tarpeellisiin varokeinoihin julkisen järjestyksen
turvaamiseksi ja verenvuodatuksen estämiseksi.»
Paronin kasvot eivät liikahtaneet vähääkään.
»Jos pyhällä isällä on erityisiä tietoja suunnitellusta kapinasta...»
»Ei erityisiä, ainoastaan yleisiä, mutta hän tietää kumminkin tarpeeksi
voidakseen varoittaa teitä olemaan varustettuina.»
»Kuinka kauan pyhä isä on tiennyt tuosta?»
»Ei kauan. Vasta eilisaamuna hän kuuli siitä», virkkoi monsignor ja
peläten sanoneensa likaa hän lisäsi. »Mainitsen tämän ainoastaan
osoittaakseni teille, että pyhä isä ei ole menettänyt yhtään aikaa.»
»Mutta jos pyhä isä tietää, että kapinaa on suunniteltu, voi hän
epäilemättä antaa meille tarkempia tietoja siitä.»
Monsignor pudisti päätään.
»Tarkoitatte, että hän ei tahdo.»
»En. Vaikka pyhällä isällä ei liene mitään syytä kiitollisuuteen hänen
majesteettinsa hallitusta kohtaan, surisi hänen isällinen sydämensä,
jos hän saisi kuulla, että hänen lapsensa, vaikkapa kaikkein tylyinkin
niistä, saisi kärsiä turhaan.»
Paroni hymyili jäistä hymyään. »Se on hyvin kaunista», sanoi hän,
»mutta ehkä hieman epäselvää, mitä itse ajatukseen tulee, eikö niin?»
Nuori pappi alkoi tulistua. »Tuo mies koettaa suututtaa minua
saadakseen minut puhumaan», ajatteli hän, ja kristillinen laki, jonka
hän oli ottanut ohjeekseen, auttoi häntä tukahduttamaan vihansa.
»Olen sanonut asiani eikä minulla ole muuta lisättävää.»
»Tuleeko minun siis ymmärtää, että ilmoitus, jolla hänen pyhyytensä on
kunnioittanut minua, annettiin hänelle salaisuutena?»
»Niin. Se annettiin salaisuutena, ja siitä syystä en voi antautua
enempiin selityksiin.»
»Se oli siis rippisalaisuus?»
Monsignor nousi istuimeltaan. »Teidän ylhäisyytenne ei voine täydellä
todella luulla sellaista.»
»Tarkoitatte, että se ei ole rippisalaisuus?»
»Tietysti ei.»
»Siinä tapauksessa hän voi kertoa kaikki, jos hän vain tahtoo.»
Monsignor kiivastui. »Pyhä isä sai tietonsa siten, että sitä
on pidettävä melkein yhtä pyhänä ja loukkaamattomana kuin
rippisalaisuutta.»
»Mutta tottelevaisuus paavia kohtaan vapauttaa kaikesta muusta
vastuunalaisuudesta. Hänen pyhyytensä sanoo vain 'puhu', ja silloin
kaikkien uskollisten lasten täytyy totella.»
»Monsignor joutui hämilleen. Asian kertoja ei ole edes katolilainen,
eikä paavilla ole siis mitään oikeutta käskeä häntä.»
»Se on kai nainen», sanoi paroni, ja nuori pappi painoi alas päänsä.
»Se on siis nainen, joka ei ole katolilainen ja joka kävi pyhän isän
luona eilisaamuna Vatikaanissa, eikö niin?» jatkoi paroni.
»En kiellä enkä myönnä.»
Paroni oli hetken puhumatta mitään, mutta hän katsoi tuikeasti
silmälasiensa yli punastuvia nuoria kasvoja, jotka olivat hänen
edessään. Sitten hän sanoi tyynesti:
»Monsignor, paavin ja hallituksen keskinäinen suhde on hyvin arka, ja
jos jotakin tapahtuisi, joka lisäisi ristiriitaa, voisi siitä olla
seurauksena kamala veljestaistelu.»
Monsignor koetti tyyntyä eikä virkkanut mitään.
»Mutta olkootpa nuo suhteet millaiset tahansa, pyhä isä varmaankaan
ei tahdo suojella järjestyksen rikkojia, jotka iskevät kirveensä yhtä
paljon kirkon kuin valtionkin sydänjuuriin.»
»Siitähän syystä minä nyt juuri olen täällä», sanoi monsignor.
»Monsignor», jatkoi paroni, »jos jotakin tapahtuisi — esimerkiksi
kuninkaan persoonaa vastaan, ei hänen pyhyytensä voine tahtoa, että
jonkun — minun esimerkiksi — on pakko parlamentissa ja Euroopan
hallituksien edessä sanoa: 'paavi tiesi kaikki edeltäpäin, mutta
koska hän ei tahtonut ilmaista hankkeen yksityiskohtia, on Vatikaanin
kunnianarvoisa isä ollut murhaajien apuna.’»
Nuori pappi kiihtyi yhä enemmän. »Paavi», sanoi hän, »ei tiedä muuta
kuin mitä olen teille kertonut».
»Monsignor, paavi tietää yhden seikan vielä. Hän tietää, kuka hänelle
kertoi. On välttämätöntä, että hallitus myöskin saa tietää sen
voidakseen itse arvostella, minkä laatuinen tuo salaliitto on ja miltä
taholta sitä on odotettava.»
Monsignor vapisi kuin vangittu lintu. »Minä olen sanonut asiani ja
lisään ainoastaan, että lähettämällä minut tänne hänen pyhyytensä
tahtoi estää rikosta eikä auttaa teitä keksimään rikoksellisia.»
Paronin silmälasit putosivat nenältä, ja hän puhui terävästi ja
pontevasti: »Hallituksen täytyy ainakin saada tietää, kuka se nainen
oli, joka kävi hänen pyhyytensä puheilla Vatikaanissa eilisaamuna ja
sai hänet uskomaan, että vaarallinen kapina on tekeillä.»
»Sitä teidän ylhäisyytenne ei koskaan saa tietää.»
»Siis tuo asia on _non-possumus_?»
Monsignor oli poistumaisillaan huoneesta, kun paronin sihteeri avasi
oven ja ilmoitti:
»Donna Roma, teidän ylhäisyytenne.»
Monsignor sävähti ja aikoi poistua.
»Pyytäkää häntä astumaan sisään», sanoi paroni. »Odottakaa hetkinen,
monsignor.»
»Olen sanonut kaikki, mitä saan sanoa, enkä voi virkkaa sen enempää.»
»Älkää sanoko niin, monsignor. Kyllä aina voi sanoa... Ah, Donna Roma!»
Roma oli astunut huoneeseen jäykkänä ja arvokkaana.
»Sallikaa, Donna Roma, että esittelen monsignor Marion Vatikaanista»,
sanoi paroni.
»Se on tarpeetonta», sanoi Roma. »Tapasin monsignorin eilisaamuna.»
Nuori pappi oli niin hämillään, ettei voinut sanoa sanaakaan.
»Kunnioittava tervehdykseni hänen pyhyydelleen», sanoi paroni
hymyillen, »ja pyydän teitä sanomaan hänelle, että hallitus on tekevä
velvollisuutensa valtakuntaa ja sivistynyttä maailmaa kohtaan ja
luottaa paavin avustukseen».
Monsignor Mario poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.