Sisäasiainministeri istui huoneessaan pöydän ääressä, joka oli
täynnä asetuksia ja painettuja arkkeja; ne sisälsivät hänen
»lakiehdotuksensa». Commendatore Angelelli seisoi loisteliaasti
kumarrellen, kuten tavallista, hänen vieressään.
»Ja mitä tiedätte noista Rossin julistuksista?» kysyi paroni asettaen
silmälasit nenälleen.
»Olemme saaneet selville, kuka ne on painanut», sanoi Angelelli. »Kun
hänet oli vangittu, ilmoitti hän meille erään neidin nimen, joka neiti
oli tuonut hänelle käsikirjoituksen ja maksanut painattamisen.»
Paroni kumarsi ääneti.
»Se on eräs tunnettu neiti, teidän ylhäisyytenne», sanoi Angelelli
ohuella äänellään, »ja siitä syystä arvelin parhaaksi ensin odottaa
teidän käskyjänne.»
»Siinä teitte oikein, commendatore. Jättäkää tuo osa asiasta minun
huostaani. Entä Rossi — onko hän vielä Englannissa?»
»Hän meillä on kerrotaan on Ranskassa, teidän ylhäisyytenne, mutta
kirjeitä sekä Lontoosta että Pariisista, joissa hänen toimistaan.»
»Hyvä.»
»Pääasiamiehemme kirjoittaa, että Rossi Lontoossa ollessaan asui Sohossa
ja hänen luonaan kävi melkein kaikkien vallankumouksellisten seurojen
edustajia. Nähtävästi hän sai yhdistetyksi useita ennen riitaisia
voimia, eivätkä ainoastaan demokraattiset ja sosialistiset sekä työväen
yhdistykset, vaan myöskin radikaaliset seurat ja monet uskonnolliset
liitot ja yhdistykset ovat kokoontuneet hänen ympärilleen.»
Paroni teki kärsimättömän liikkeen. »Ne ovat kaikki samanlaisia.
Lontoo on aina ollut jos jonkin nimisen anarkian pääpesänä. Mutta mitä
lähettiläämme arvelee Rossin aikeista?»
»Hän arvelee, että Rossi aikoo lähettää kotiin italialaiset
maanpakolaiset ja hajoittaa ne rahoilla ja kirjoilla varustettuina
tyytymättömän kansan sekaan täällä kotona.»
»Mainiota!» huudahti paroni. »Pakanat raivoavat yhdessä, ja kansa
uneksii turhia unia.»
Angelelli nauroi ohutta nauruaan aivan kuin kana, joka kaakattaa
pesässään. Sitten hän lausui:
»Mutta Pariisin prefektillä on vakavampi luulo, teidän ylhäisyytenne.»
»Mikä se on?»
»Että Rossi vehkeilee surmatakseen kuninkaan.»
Paroni työnsi pois lasit nenältään ja istahti suoraan.
»Nähtävästi Rossilla oli ensin huono onni Pariisissa, mutta kun sanoma
saapui Roccon jutusta...»
»Se oli onneton juttu, commendatore.»
»Sitten hän piti kokouksia kahviloissa välttääkseen poliisin
sekaantumista... Lyhyesti, vaikkei prefektillä ole mitään suoranaisia
todistuksia, neuvoo hän meitä lisäämään vahdin kaksinkertaiseksi hänen
majesteettinsa luona.»
Paroni nousi ja astui uunimaton yli. »Tämä on todellakin kaunis
vuosisata, sillä hulluja pidetään viisaina miehinä ja heikkojen on
hauska uhkailla penikulmien päässä... Commendatore, oletteko puhunut
tästä asiasta kenellekään?»
»En kenellekään, teidän ylhäisyytenne.»
»Älkää ajatelko sitä siis sen enempää. Se ei ole mitään. Yleisöä ei saa
säikähdyttää. Kiristäkää vain nuoria tuon miehen ympäri Pariisissa.
Hyvästi!»
Nyt tuli maakunnan prefekti paronin luo ja näytti juhlallisemmalta ja
soturimaisemmalta kuin koskaan.
»Senaattori», sanoi paroni, »lähetin kutsumaan teitä ilmoittaakseni,
että hallitus on päättänyt lopettaa piiritystilan».
Prefekti kumarsi juhlallisesti.
»Kapinahenki on kukistettu, kaupunki on rauhallinen, ja sotilaskomento
alkaa tuskastuttaa kansaa.»
Prefekti kumarsi taas myöntäen.
»Samoin on päätetty, hyvä senaattori, että valtakunta on viettävä
kuninkaan valtaistuimelle nousemisen vuosipäivää yleisin riemujuhlin.»
»Se on erinomainen keksintö», sanoi prefekti. »On hyvin viisasta
poistaa yleisesti vallitseva alakuloisuus julkisella juhlalla. Mutta
aika on hyvin täpärällä.»
»Niin on. Vuosipäivä on pääsiäismaanantaina, s.o. viikon päästä
tästä päivästä. Teidän täytyy siis aivan heti ryhtyä toimiin.
Yksityisseikoista voimme puhua myöhemmin sekä järjestää ohjelmat ja
juhlakulkueet. Olen kirjoittanut julistuksen, jossa ilmoitan tuon
tapahtuman. Tässä se on. Voitte ottaa sen mukaanne.»
»Hyvä.»
»Kuningas julistaa samalla yleisen anteeksiannon kaikille viimeisiin
meteleihin osaaottaneille, elleivät he ole olleet jollakin lailla
johtavina henkilöinä. Sekin on jo kirjoitettu. Tässä se on. Mutta
majesteetti ei ole vielä kirjoittanut sen alle.»
Prefekti otti toisen paperin paronin kädestä, katseli sitä ja luki
muutamia lauseita. »'Koska me emme tällaisena ilon päivänä voi
nähdä mitään surun ilmauksia... olemme luoneet säälivän katseemme
kokemattomaan nuorisoon, joka on vedetty valtiollisen hämmennyksen
kuiluun... olemme julistaneet seuraavan säädöksen kaikkien
noudatettavaksi'... Voinkohan saada tämän vielä tänä päivänä, teidän
ylhäisyytenne?»
»Kyllä. Ja nyt puhumme teidän omista tehtävistänne tässä asiassa, rakas
senaattori. Teidän tulee käskeä kaupunkien pormestarit tänne Roomaan
sopimaan valmistuksista. Sitten on teidän puuhattava juhlakulkue
Kvirinaaliin, jolloin kansan tulee huutaa kuningas ulos parvekkeelle
ja laulaa kansallishymni. Myöskin on toimitettava lippuja, joissa on
sopivat lauselmat, esimerkiksi 'Kauan eläköön kuningas', 'Hän johtakoon
ja hallitkoon!', 'Kauan eläköön hallitus', 'Voittoisa lippumme' ja ehkä
myöskin 'Armeija'. Teidän on vastustettava tuollaisia liikkeitä kuin
ateismi ja anarkia. Tärkeintä on, että kansa juhlamenojen, laulun,
musiikin ja juhlakulkueitten avulla rupeaa ajattelemaan kuningasta
pelastajanaan ja valtaistuinta vahvana turvanaan, joille molemmille sen
tulee kaikissa tilaisuuksissa osoittaa kiitollisuuttaan. Ymmärrättehän?»
»Täydellisesti.»
»Älkää siis viivytelkö ollenkaan, senaattori... Vielä sananen.»
Prefekti oli noussut ja mennyt ovelle.
»Paras on tehdä kuninkaan vartiajoukko kaksinkertaiseksi ja vaihtaa
väkeä joka päivä, kunnes juhlamenot ovat ohi...»
»Se on helposti tehty. Mutta odottakaa. Vatikaanin poliisipäällikkö on
pyytänyt apua torstaina.»
»Antakaa sitä hänelle. Älkööt pyhän kollegion vaatimattomat sielut
saako syytä valittaa, että me pidämme parempaa huolta kuninkaasta kuin
paavista.»
Oikeusministeri saapui sitten paronia tapaamaan. Hän oli lyhyt mies,
hymyilevän näköinen, ja hänellä oli keltaiset hansikkaat.
»Kaikki käy hyvin», sanoi paroni nousten taas ja astuen uunimatolla.
»Kansan mieliala, hyvä virkaveli, on miekka, jota meidän tulee käyttää
hallituksen ja kuninkaan hyväksi tai seisoa vieressä ja katsella,
kuinka vihollisemme sitä käyttävät.»
»Rossin kaltaiset miehet ovat hyvin nopsia sitä käyttämään», sanoi
pieni ministeri.
»Pyh! En ajatellut Rossia nyt. Tarkoitan kirkkoa, jolla on rahaa ja
kansan usko. Siitä syystä tahdoin tehdä jotakin, joka laimentaisi noita
murheellisia mielenosoituksia, joita paavi tahtoo panna toimeen.»
»Niin, tuo vanha Vatikaanin herra ymmärtää kansan vaiston ja tahdon,
eikö totta? Hän tietää, että kansa rakastaa loistavia näytelmiä, ja
höystää niitä mielellään uskonnolla.»
»Se on ruostunein ase paavin asekammiossa, hyvä virkaveljeni, mutta
hän voi vieläkin sitä käyttää, ellemme me tee mitään. Jos kansalle
uskotellaan, että paavi on sen ainoa ystävä, on se aika loistava höyhen
paavin hattutöyhdössä. Onneksi meidän kansamme yhtä mielellään tanssii
ja laulaa kuin itkee ja rukoilee. Meillä ei siis vielä ole syytä
heittää kirvestä kaivoon.»
Molemmat nauroivat ja pieni ministeri sanoi: »Paitsi sitä, on helppo
muuttaa uskonnollinen juhlakulkue valtiolliseksi. Ja Vatikaani
vetää aina yhtä köyttä kapinallisten puolueitten kanssa ja saarnaa
tottelevaisuutta ainoastaan paaville.»
Paronin saappaiden narina lakkasi, ja hän ojentautui suoraksi
virkatoverinsa eteen.
»Tarkastakaa ilmiöitä hyvin», sanoi hän, »ja jos huomaatte ainoatakaan
merkkiä siihen suuntaan, että Vatikaani vehkeilee yhdessä Rossin
kaltaisten henkilöiden kanssa taikka tietää mitään hankkeista,
jotka tarkoittavat vallankumousta tai kuninkaanmurhaa, niin antakaa
heti tieto siitä. Suojeluslait perustuslaillisessa maassa voidaan
muuttaa, ja silloin ehkä muutamat noista ylhäisistä ja alhaisista
herrasmiehistä, jotka koettavat elää valtakunnan onnettomuuksista
ja luulevat tarkoin tietävänsä Luojan tahdon ja tarkoitukset, ehkä
käsittävät, että heidän täytyy ryömiä polvillaan Santa Scalaansa... ja
tulla alas sieltä nurin niskoin.»
Paronin kasvot olivat äkkiä kalvenneet vihasta ja hänen pieni
virkaveljensä katsoi häneen huolestuneena. Samassa astui eräs kirjuri
sisään ja ojensi paronille nimikortin. Paroni työnsi silmälasejaan ja
luki:
Monsignor Mario
Cameriere Segreto Partecipante
di Sua Santitá Pio X.
Vaticano.
* * * * *
»Pyhä Antonius! Enkeli taivaasta...» mutisi pieni ministeri.
»Tahdotteko ehkä...»
»Tietysti», sanoi pikku ministeri ja poistui huoneesta.
»Käskekää sisään monsignor», sanoi paroni.