Aikaisin seuraavana aamuna Roman isännän asianajaja tuli häntä
tapaamaan. Hän oli keski-ikäinen mies, happamen näköinen ja
jyrkkäliikkeinen.
»Ikävä kyllä, hyvä neiti, kreivi Mario kirjoitti minulle Pariisista,
että hän tarvitsee tämän asunnon itselleen. Hän on pahoillaan, että
hänen täytyy häiritä teitä, mutta koska hän on usein lausunut teille,
että hän itse kerran aikoo asettua tänne...»
»Milloin hän tahtoo tulla?» kysyi Roma.
»Pääsiäisenä.»
»Hyvä. Tätini on sairas, mutta ehkä voimme muuttaa hänet...»
»Kiitos! Ja ehkä saan kunnian antaa teille...»
Laskun näköinen paperi tuli esiin hänen povitaskustaan. Roma otti sen
ja vastasi katsomatta siihen:
»Te saatte vuokran kahden päivän kuluttua.»
»Kiitos. Luotan siihen siis. Ja toistaiseksi...»
»Mitä?»
»Koska olen persoonallisesti vastuunalainen kreiville kaikista hänelle
tulevista rahoista, pyytäisin neitiä lupaamaan, ettei mitään muuteta
täältä pois ennenkuin vuokra on maksettu.»
»Lupaan, että saatte saatavanne kahden päivän kuluttua. Eikö se riitä?»
Happamen näköinen herra kumarsi nöyrästi Roman säihkyvien silmien
edessä.
»Hyvästi.»
»Hyvästi, armollinen neiti.»
Tuskin oli mies mennyt, kun eräs nainen astui sisään. Se oli rouva
Sella, tunnettu muotiompelija.
»Onneton asia, rakas neiti! Olen aivan pääsemättömissä rahapulan
tähden. Liiketuttavani Pariisissa ovat oikeita piruja ja uhkaavat jos
jonkinlaisella, ellen lähetä heille suurta summaa nyt heti. Tietysti
ei olisi hätääkään, jos saisin irti omia rahojani kylliksi, mutta nuo
rakkaat ylhäisön naiset ovat niin hitaita, enkä minä tietysti tahdo
kääntyä heidän herrojensa puoleen, vaikka todellakin olen odottanut
niin kauan heidän...»
»Voitteko odottaa yhden päivän vielä minun velkaani?»
»Donna Roma! Mehän olemme olleet niin hyviä ystäviä!»
»Annattehan anteeksi, että olen niin kiinni tänä aamuna töissäni?»
sanoi Roma nousten.
»Tietysti! Minullakin on paljon työtä. Niin hauskaa, että otitte
vastaan minut! Toivon, etten ole ollut _de trop_. Ellei minun olisi
täytynyt noiden tyhmien laskujeni tähden...»
Roma istui kirjoittamaan kirjettä eräälle _strozzinille_
(koronkiskurille), joka lainasi rahaa naisille jalokiviä vastaan.
»Tahtoisin myydä jalokiveni», kirjoitti hän, »ja jos teillä on halua
ostaa ne, pyytäisin teitä tulemaan tapaamaan minua huomenna kello
neljä.»
»Roma!» huusi ärtyisä ääni.
Hän istui kammiossaan ja kreivitär kutsui häntä viereisestä huoneesta.
Vanha kreivitär oli juuri lopettanut pukeutumisensa ja tuoksui
hajuvesille; hänet oli asetettu istumaan lukemattomien tyynyjen nojaan
peilin ja Madonnan kuvan väliin. Kissa kehräsi patjallaan vuoteen
jalkapuolessa.
»Vihdoin sinua saa tavata», sanoi kreivitär ärtyisesti kohottaen
nenäliinan huulilleen. »Mitä minä kuulen hevosista ja vaunuista? Olet
myynyt ne! Se on uskomatonta. En voi uskoa sitä ennenkuin itse kerrot
sen minulle.»
»Se on vallan totta, täti Betsy. Tarvitsin rahoja moneen asiaan, muun
muassa velkojeni maksamiseksi», sanoi Roma.
»Taivas! Se on siis totta! Anna minulle hajusuolani. Tuolla — tuolla
ne ovat korttipöydällä vieressäsi... Se on siis totta! Vallan totta!
Sinä olet kyllä ennenkin toiminut kummallisesti, mutta tämä... Laupias
taivas! Myynyt hevosensa! Eikä edes häpeä sitä!... Luultavasti sinä
kohta myyt vaatteesi ja jalokivesi.»
»Juuri niin aion tehdä, täti Betsy.»
»Pyhä Neitsyt! Mitä sinä sanot, tyttö? Oletko sinä kadottanut kaiken
häpeäntunteen? Aiot myydä jalokivesi! Taivas! Esi-isiesi jalokivet!
Sinulta on sydänkin mennyt yhdessä oikeudentunnon kanssa, muuten ei
mieleesikään voisi johtua noiden aarteiden myyminen, jotka ovat sinulle
tulleet niin sanoakseni oman äitisi rinnoilta.»
»Minun äitini ei ole koskaan nähnytkään niitä, täti, ja jos kohta
muutamat niistä olivatkin isoäitini omat, oli hän varmaan hyvä nainen,
koska hän oli isäni äiti, ja hän varmasti mieluummin toivoisi minun
myyvän ne kaikki kuin elävän velkaisena ja häpeässä.»
»Jatka! Jatka vain englantilaista puhettasi! Tai ehkä se on
amerikkalaista. Sinä tahdot tappaa minut, juuri niin! Ja sinä tapatkin
minut pikemmin kuin luuletkaan, ja sitten kyllä suret ja häpeät...
Mene pois! Miksi tulit kiusaamaan minua? Eikö se riitä... Nattalina!
_Nat-ta-li-na_!»