Sotaoikeuden istunto alkoi kello kahdeksan seuraavana aamuna.
Aurinko oli noussut, lumi oli sulanut ja St. Angelon linnan piha
oli aurinkoinen ja täynnä liikettä. Eri rykmentteihin kuuluvia
univormupukuisia upseereja kantaen salkkuja ja papereita kulki
edestakaisin nopein askelin. Joukko höyhenillä koristettuihin hattuihin
puettuja poliiseja piti tietä avoinna linnaan, ja ainoastaan pileteillä
varustetut henkilöt saivat kulkea sinne. Kun linnan kello löi,
kulkivat Regina Cœlin mustat vaunut rämisten kivetyn pihan yli tuoden
ensimmäisen kuormallisen vankeja. Heitä oli kymmenisen henkeä, melkein
kaikki huonosti puettuja, ja kun he astuivat alas ovella, kuului
kahleitten kalina kirkkaassa aamu-ilmassa.
Sotaoikeus istui suuressa, synkässä, holvikattoisessa salissa, jonka
seinät olivat hiekkakiveä. Se oli jaettu kahteen erisuureen osaan,
suurempi osa tuomareita ja syytettyjä varten, pienempi osa yleisöä
varten. Suurta hevosenkengän muotoista pöytää peitti vihreä verka
ja sen yläpuolella riippui kuninkaan kuva, jota liput ympäröivät ja
jonka alle kiinnitetyssä nauhassa oli sanat: »Laki on sama kaikille!»
Keskellä hevosenkenkää istui presidentti suuressa, punaisessa
nojatuolissa, ja molemmin puolin häntä istui apulaistuomareita.
Kukin oli sotilaspuvussa, joko jalkaväen, ratsuväen, tykistön tai
insinöörikunnan univormussa, ja melkein kaikilla oli kunniamerkkejä
rinnassa. Puuaitauksen takana seisoi yleisö sullottuna soikean alaan,
missä ei ollut istuimia.
Kuninkaallinen komisario istui virastossaan yläkerrassa kahden
ministerin kanssa. Toinen oli paroni Bonelli, toinen sotaministeri.
Paroni oli reippaan ja tyynen näköinen, sillä edellisen päivän
levottomuudet eivät olleet turmelleet hänen pukuaan eikä tuultaan.
Kenraali Morra näytti huolestuneelta, ja hänen karkeat kasvonsa
näyttivät enemmän kuin koskaan kirveellä veistetyiltä. Kuninkaallinen
komissaari, jolla oli kenraalin univormu, oli pieni, omituisen näköinen
mies. Hänen vasen silmäteränsä oli liikkumaton, joten melkein näytti
kuin hän olisi katsonut kieroon.
»Kenraali», sanoi paroni istuen pöydän ääreen, »hallitus luottaa
täydellisesti teidän järkevyyteenne ja arvostelukykyynne, muutoin ei
kuningas olisi suvainnut asettaa teitä nykyiseen asemaanne, mutta
se ehkä tyydyttää meidän virkaveljeämme» — hän osoitti kädellään
kepeästi sotaministeriin päin, joka levottomasti käveli edestakaisin
— »ja keventää teidän vastuunalaisuuttanne, jos pyydän teitä lyhyesti
kertomaan, mitä olette tehnyt ja mitä ohjelmaa nyt aiotte seurata».
»Ilomielin, teidän ylhäisyytenne», sanoi kuninkaallinen komissaari, »ja
ehkä on yksinkertaisinta lukea selonteko tähänastisista toimistamme».
»Tehkää niin», sanoi paroni, ja kuninkaallinen komissaari nousi, avasi
salkun ja alkoi lukea:
»Hänen Majesteettinsa nimessä, Jumalan armosta ja kansan tahdosta
kuningas...»
»Hypätkää tuon yli», sanoi paroni.
Kuninkaallinen komissaari käänsi lehden ja alkoi taas:
»Koska on toteen näytetty asiapaperien avulla ja kuulustelemalla
todistajia...»
»Hypätkää senkin yli...»
Kuninkaallinen komissari käänsi taas lehden.
»Koska meteli yöllä helmikuun 1 p:nä oli ylempänä esitetyn kiihoituksen
tulos, julistettiin Rooma kuninkaan käskystä piiritystilaan,
kuninkaallinen hallinto määrättiin ja kaupunki jaettiin neljään
vyöhykkeeseen, joista kukin on kenraalin hallinnon alainen, kadut
ja torit miehitettiin ja sotaoikeus asetettiin tuomitsemaan
metelöitsijöitä sotalain mukaan.»
»Lukekaa määräykset.»
»Kuninkaallinen komissaari on määrännyt, että teatterit, viinipuodit ja
kahvilat suljettakoon kello 8 illalla, useampia henkilöitä kuin neljä
ei saa kokoontua yhteen kaduilla, vallankumouksellisten kirjoitusten ja
julistusten levittämistä pidetään kapinallisuutena ja...»
Sotaministeri lakkasi kävelemästä ja kuninkaallinen komissaari lopetti
lukunsa.
»Jatkakaa», sanoi paroni.
»Ja kaikkia toimia hallitsijaa vastaan, joiden tarkoituksena on
muuttaa hallitusmuotoa tai tuottaa vaaraa valtiolle, pidetään
majesteettirikoksena ja ne rangaistaan sen mukaan.»
»Hyvä! Entä lakkautetut sanomalehdet?»
Kuninkaallinen komissaari luki listan. Niitä oli kymmenen, ja
viimeisenä oli »Koitto».
»Entä lakkautetut seurat?»
Kuninkaallinen komissaari luki niiden nimet. Viimeisenä oli »_Ihmisten
tasavalta_».
»Entä kotitarkastukset?»
Kuninkaallinen komissaari luki niiden talojen ja asuntojen osoitteet,
missä oli löydetty rikoksellisia papereita, jotka oli otettu
takavarikkoon, sekä mitä rikoksen avustajia oli saatu selville.
»Entä vangitut metelöitsijät?»
»Niitä on lähes viisisataa, teidän ylhäisyytenne. Tässä on luettelo
heistä.»
Viimeisenä oli nimi »Bruno Rocco, kuvanveistäjän apulainen, 14 Piazza
Navona, syytetty raivoisasta viranomaisten vastustamisesta yöllä
helmikuun 1 p:nä sekä useiden sotilaitten haavoittamisesta.»
»Hyvä», sanoi paroni taas. »Te olette enemmän kuin armollinen
pienemmille syyllisille, jotka heittäytyivät oikeuden käsiin. Mutta
entä nuo suuremmat rikokselliset, jotka johtivat tietämättömiä ja
pettivät joukkiot? Oletteko kirjoittanut syytöksen Davido Rossia
vastaan?»
»Se on tässä, teidän ylhäisyytenne.»
»Lukekaa se.»
Sotaministeri jatkoi taas levotonta kulkuaan, ja kuninkaallinen
komissaari alkoi lukea:
»Davido Rossi, asuva Piazza Navonalla n:o 14, on huomattu syylliseksi
rikoslain 134 ja 252 pykälissä mainittuihin rikoksiin, ja poistuneena
oikeusviranomaisten ulottuvilta syytetään häntä siitä, että hän
on käyttämällä taitoaan ja tarmoaan sekä suurta vaikutusvaltaansa
kansaan, kirjoittamalla julkisiin sanomalehtiin, pitämällä puheita
julkisissa paikoissa ja perustamalla seuroja toimeenpannut hallitusta
vastaan tähdätyn liikkeen, levittänyt vallankumouksellisia aatteita,
kiihoittanut joukkioita vastustamaan viranomaisia ja väkivaltaisesti
muuttamaan valtion perustuslakeja, sekä erittäinkin toimeenpannut
metelin helmikuun 1 p:nä, ja täten haastetaan yllämainittu Davido Rossi
sotaoikeuden tuomittavaksi St. Angelon linnaan, Roomaan ennen... sen
ja sen ajan kuluttua, sillä uhalla, että hänet muutoin poissaolevana
tuomitaan äsken mainituista rikoksista.»
Sotaministeri löi nyrkkinsä pöytään. »Te ette voi julaista tuommoista
haastetta», huudahti hän.
»Miksi ei?» kysyi paroni.
»Sillä Rossi on parlamentin jäsen, ja semmoisena on hänet tavattava
rikoksellisessa teossa. Säädös sanoo aivan selvään, että ainoastaan
silminnähtävä rikos voi muuttaa parlamentin jäsenen erikoisaseman.
Rossi on mennyt, ettekä te voi seurata häntä.»
»Hyvä virkaveljeni», sanoi paroni hymyillen, »te puhutte roskaa. Mistä
rikoksesta miestä syytetään? Kapinallisuudesta! Mitä on kapinallisuus?
Onko se samaa kuin murha, hetken rikos? Ei! Se on rikos, joka tapahtuu
joka hetki pitkän ajan kuluessa. Siksi kapinallisuus on silminnähtävä
teko, josta jokainen todistettu kapinallinen voidaan vangita milloin
tahansa.»
»Millä lailla voitte todistaa Rossin kapinalliseksi ilman tutkintoa,
johon teillä ei ole mitään oikeutta kutsua häntä?»
»Samalla tavalla kuin todistamme mitä muita rikoksia tahansa.»
»Salaurkkimisella?»
»Miksikä ei?»
»Siinä tapauksessa, teidän ylhäisyytenne, saatte tulla toimeen ilman
minun apuani. Minä en tunne mitään myötätuntoisuutta Rossin pyrintöjä
kohtaan. Ministerinä ja teidän virkaveljenänne olen koettanut auttaa
teitä järjestyksen ylläpitämisessä ja voimassa olevan järjestelmän
suojaamisessa. Mutta ihmisenä ja roomalaisena minun täytyy vastustaa
teitä, kun te rikotte säädöksiä ja koetatte riistää kansan vapauden.
Hyvästi, teidän ylhäisyytenne.»
Sotaministeri tervehti jäykästi paronia ja astui nopeasti ulos
huoneesta.
Paroni otti kukan napinlävestään ja kohotti sen nenäänsä.
»Tuo mies on hullu», sanoi hän hetken kuluttua. »Mutta hän on sen
verran oikeassa, että me voimme julaista teidän syytöksenne ainoastaan
siinä tapauksessa, että meillä on mitä selvimmät todistukset
kapinallisuudesta. Mitä todistuksia teillä on?»
»Ei kovin paljon, teidän ylhäisyytenne.»
»Ei ole mitään syyttäviä asiakirjoja?»
»Ei mitään.»
»Ettekö löytänyt mitään kotitarkastuksessa?»
»Ei mitään tärkeätä.»
»Kutka ovat todistajanne?»
»Tommaso ja Francesca Mariotti Piazza Navonalla n:o 14, portinvartija
ja hänen vaimonsa, Elena Rocco ja Bruno Rocco, Charles Minghelli,
poliisivirkamies ja Donna Roma Volonna...»
»Pyyhkikää pois se nimi.»
»Teidän ylhäisyytenne.»
»Pyyhkikää pois tuo viimeinen nimi vastaiseksi. Mitä Minghelli
toimittaa nyt?»
»Minä lähetin hänet vankina Regina Cœliin.»
»Vankina?»
»Tapaamaan muita vankeja ja houkuttelemaan heiltä tietoja.»
»Entä tirehtööri?»
»Hän ei tahtonut ensin suostua, mutta minä puhuttelin häntä
eilisiltana, ja kaikki on hyvin nyt. 'Minä en tahdo tehdä mitään
vääryyttä, cavaliere', sanoin minä. 'Te olette suuren vankilan
tirehtööri ja teidän velvollisuutenne on palvella kuningasta ja
maata. Meillä on syytä uskoa, että meteli helmikuun 1 p:nä oli
vallankumouksellisen joukkueen toimeenpanema ja että ainakin yksi
teidän vangeistanne tuntee kaikki yksityiskohdat koko liikkeessä. Hänen
nimensä on Bruno Rocco. Hän on hyväsydäminen ja on tehnyt rikoksensa
jonkun toisen henkilön vaikutuksesta. Auttakaa meitä saamaan selville,
kuka tai ketä nuo henkilöt ovat, niin teette suuren palveluksen
valtakunnalle.»
»Ja mikä oli seuraus?»
»Minghelli on asetettu viereiseen koppiin, ja hän on jo varsin hyvä
ystävä Brunon kanssa. He ovat jo alkaneet keskustella toistensa kanssa
koputtamalla seinään vankien tapaan.»
Kuninkaallisen komissaarin vasen liikkumaton silmäterä välähti pahasti,
kun hänen kasvonsa vetäytyivät hymyyn.
»Kenraali», sanoi paroni nousten, »olen tyytyväinen, että olette
oikeilla jäljillä, ja minulla on oleva ilo ilmoittaa kuninkaalle, että
teidän nimittämisenne tähän vaikeaan virkaan on osoittautunut täysin
onnelliseksi ratkaisuksi ja todistaa oikeaksi sen luottamuksen, jota
tunsin teitä kohtaan esittäessäni teidät tähän korkeaan asemaan.»
Tuon lyhyen puolen tunnin kuluessa sotaoikeus oli jatkanut tointaan
keskeymättä. Kymmenen vankia oli tuomittu vankilaan kymmenestä päivästä
kymmeneen vuoteen saakka, ja Regina Cœlin mustat vaunut rämisivät taas
kivikadulla.