Yö oli kulunut pitkälle, ja kaupunki oli hiljainen, kun Rossi vastasi
Romalle.
»Rakas Roma! — Teillä ei ole mitään kaduttavaa siinä suhteessa,
mitä minä olen tehnyt tai koettanut tehdä. Se oli tarpeellista, ja
jos rangaistukseni olisi ollut sata kertaa kovempi, en suinkaan
sitä valittaisi. Paitsi teidän toivomustanne minulla oli toinenkin
syy, salainen syy, ja jos olisin katolilainen, niin ehkä minäkin
tunnustaisin, vaikken odottaisikaan rangaistusta. Nähtävästi kaikki
on käynyt hyvin, sekä Teidän että minun suunnitelmat, nyt kun
jäljet minun loukkauksestani Teitä kohtaan ovat hiukan poistetut ja
oma päämääräni jossakin määrin saavutettu. Ja nyt huomaan olevani
asemassa, jossa velvollisuuteni sekä Teitä että itseäni kohtaan
vaatii, että lopetan meidän seurustelumme.
Kuten sanoitte, työni odottaa minua. Julkinen toiminta vaatii joka
hetken, eikä aikani ole enää omani. Mutta minä en olisi rehellinen
enkä tunnustaisi omia tunteitani, jos sanoisin, että se on ainoa
syy meidän eroomme. Siihen on toinenkin syy, jota en voi selittää
niin suoraan kuin tahtoisin. Kirjeenvaihtoni postitse ei ole koskaan
ollut varma, ja vaikeata, melkein mahdotonta on lähettää kirjettä
kädestä käteenkin, koska palvelijoihin ei voi luottaa, ja siksi Teidän
tähtenne en uskalla selittää.
Emme voi olla ystäviä siitä syystä, että minä rakastan erästä
henkilöä, joka on Teille liian läheinen, ja siksi että tuon henkilön
ja minun välilläni on esteitä, joita ei voi voittaa. Se tekee minulle
kunnianasiaksi, että Te ja minä emme näe toisiamme enää. Jokainen
käynti Teidän luonanne todistaa yhä selvemmin, etten voi niitä enää
jatkaa, vaan minun täytyy luopua niistä kokonaan.
Kiitos, tuhat kertaa kiitos niistä onnellisista hetkistä, jotka olemme
viettäneet yhdessä. Ei ole Teidän syynne, että minun täytyy koettaa
peittää unhoon niiden muisto. Tämä ei tarkoita sitä, että me emme
voisi kirjoittaa toisillemme, jos syytä sattuu ilmaantumaan. Ajatelkaa
minua veljenänne — veljenänne, joka on etäällä — ja jonka voi kutsua
silloin kun tarvitaan. Ja olkaa varma, että tulen, jos kerran kutsutte.
Tätä en sano ajattelematta enkä myöskään miettimättä, mutta minun
täytyy vastustaa kiusausta, joka käskee minua menemään Teidän
luoksenne nytkin, vaikka ensimmäisten käyntieni syitä ei enää ole
olemassa.
Se, mitä sanotte tärkeistä asioista, saa minut ajattelemaan, että
olette saanut tiedon jostakin, joka koskee minua ja vallanpitäjiä.
Mutta kun mies on elänyt koko ikänsä äkkijyrkänteen reunalla, ei hän
huomaa uhkaavia vaaroja, ja minä pyydän, että ette olisi levoton minun
tähteni. Tuo kaikki on vain palanen sitä vaaran ilmaa, jota aina olen
hengittänyt — jäätikkö, jossa aina olen liukuillut — ja »ellei se nyt
minua tapaa, tapaa se myöhemmin — aina täytyy olla valmis». Hyvästi!
Taivas Teitä siunatkoon! Teidän D.»