"Mutta minun velvollisuuteni", jatkoi poliisimestari, "on täyttää
esivallan vaatimukset. Te kaiketi tiedätte, Ivan Ivanovitsh, että
asiakirjan anastaminen oikeudesta on rikos?"
"Sen minä tiedän niin hyvin, että jos tahdotte, voin teillekin opettaa.
Mutta se koskee ainoastaan ihmisiä; jos esimerkiksi te varastaisitte
asiakirjan. Mutta sika on eläin, Jumalan luoma olento."
"Onhan se niin, mutta laissa sanotaan: 'rikokseen syypää'... Pyydän
teitä huomaamaan: syypää! Siinä ei puhuta syntyperästä, sukupuolesta
eikä säädystä. Siis saattaa eläinkin olla syypää. Kuten tahdotte, mutta
ennenkuin tuomio langetetaan, on sika luovutettava yleisen järjestyksen
häiritsijänä poliisin huostaan."
"Ei, Pjotr Fedorovitsh", vastusti Ivan Ivanovitsh kylmäverisesti,
"siitä ei tule mitään!"
"Kuten tahdotte, mutta minun täytyy totella esivallan käskyjä."
"Luuletteko sillä pelottavanne minua? Luultavasti lähettäisitte sen
yksikätisen sotamiehenne tänne sitä ottamaan? Siinä tapauksessa käsken
piikaa hiilihangolla ajamaan hänet matkoihinsa; varokoon vaan, ettei
menetä toistakin kättänsä."
"Minä en uskalla riidellä kanssanne. Siinä tapauksessa, jollette siis
tahdo luovuttaa sitä poliisin huostaan, tehkää sille mitä tahdotte.
Teurastakaa se milloin teitä haluttaa, vaikka jouluksi, ja valmistakaa
siitä liikkiötä tai syökää se sellaisenaan. Mutta jos te siitä
makkaroita teette, niin pyytäisin lähettämään minulle yhden parin
sellaisia, joita Gapka niin mainiosti laittaa sian verestä ja rasvasta.
Minun Agrafena Trofimovnani on oikein ihastunut niihin."
"Mielelläni lähetän teille parin makkaroita."
"Olen teille hyvin kiitollinen, rakas ystävä ja hyväntekijä. Mutta
minulla olisi teille vielä vähäsen asiaa. Sekä tuomari että kaikki muut
meidän tuttavamme kehottivat minua sovittamaan teidät ja ystävänne Ivan
Nikiforovitshin."
"Mitä! Minut ja tuon tolvanan? Vai että minä sopisin tuon rötkäleen
kanssa? Ei ikinä! Siitä ei tule koskaan mitään!" Ivan Ivanovitsh oli
hyvin päättäväisellä tuulella.
"Kuten itse tahdotte", vastasi poliisimestari kestiten nenäänsä
nuuskalla. "Minä en rohkene neuvoa teitä. Sallikaa minun kuitenkin
ilmottaa: nyt te olette vihamiehiä, mutta jos olisitte ystäviä,
niin..."
Mutta Ivan Ivanovitsh alkoi puhua peltopyistä, mikä tapahtui
tavallisesti silloin, kun hän tahtoi muuttaa puheenainetta.
Poliisimestarin, joka siis oli perin huonosti menestynyt tehtävässään,
täytyi näin ollen tyhjin toimin palata takaisin.