On kaksoisjärven suulla
Bosporon ranta ja armoton
Myös Thraakian Salmydessos;
Sotajumalan suosima seutu on. 970
Siellä hirmuhaavoja tää
Näki, joilla nainen yltiöpää
Phineuksen poika rukkasilta
Sokaisi silmät, sormin hurmeisin
Ne uurrellen ja pirroin pistävin 975
Kuopista, joista kosto irvistää.
(2:n vastasäkeistö.)
Vaan poiat kolkkoa onneaan
Ain' itkivät liukenemillaan,
Kun äiti heidät surkeuteen
Oli siittänyt naimisillaan. -- 980
Ikivanhaa heimoa kuuluisaa
Erekhtheun oli hän, vaan syntymämaa
Etäällä häll' oli pohjoistuulen mailla.
Siell' impenä kiiteli ratsun lailla
Yli vuorten jyrkänteen raju Tuuletar, 985
Jumalten lapsi -- mutta harmajat
Vaiheettaret ne täänki sortivat.
XI.
Viides Epeisodion.
Teiresias. Kreon. Kuoro.
Teiresias (Astuu poikasen taluttamana.)
Te Theeban vallat! yhtä tietä saavuimme
Kaks' yhden silmin katsellen; se retki on
Sokeiden: saattajaansa vain he turvaavat. 990
Kreon
Mit' uutta kuuluu sulle, vanha Teiresias?
Teiresias
Sen ilmaisen, ja luottaos sa tietäjään.
Kreon
En ennenkään mä neuvostas oo poikennut.
Teiresias
Siks' ohjailitkin oikein purtta valtion.
Kreon
Voin todistaa: siit' onnellist' oon kokenut. 995
Teiresias
Taas veitsen kärjell' onnes tiedä heiluvan!
Kreon
Mit' on se? Kuinka hirvittää mua lausehes!
Teiresias
Taiteeni kuule ilmehet, niin teidät sen.
Kun vanhaan lintu-katsomooni istahdin,
Miss' on mull' lintuin kaikellaisten valkama, 1000
Ma kuulin ääntä lintujen juur' outoa,
Jotk' ilki-huudoin sekavasti kirkuivat
Ja -- sillä selvään kuulin siipein suihkinan
Repivät surmakynsin toinen toistahan.
Ma säikähdin, ja poltto-uhrin urkintaan 1005
Käyn oitis alttar'liedellen: mut valkeaa
Ei poltaksista välkkynyt, vaan tuhkahan
Sulana reisiluista rasva uhkuili
Ja pirskahteli käryten, ja ilmahan
Lens' sappi sirpaleina, mutta reitoset 1010
Valuen rasvaverhostansa paljastui.
Noin kuulin poialtain -- ku minua ohjailee,
Niin kuin ma muita -- uhri-enteet riutuivat
Ja pyhät palveet eivät yhtään luontuneet.
Noin maa nyt sairastaa sun mielenharhojas, 1015
Sill' alttarit ja kaikki uhrilietemme
Täynn' Oidipoon on poika raukan hurmetta,
Jot' ahmii haukat, hurtat syövät herkkusuin.
Sen vuoksi uhripalveihimme jumalat
Ei mielly eikä reisiluiden lieskahan, 1020
Eik' onnen virttä laula ennuslinnutkaan,
Kun murhahurmeen kuuta ovat maistaneet.
Tät' aatellos, oi poikanen: kyll' ihmisen
On kunkin säätty harhatielle hairahtaa;
Vaan jospa hairahtaakin, ei se tuhma lie 1025
Eik' onneton, ken langenneena kurjuuteen,
Kohoopi, tointuu siit', ei entiselleen jää.
Vain itsekylläisyyttä tyhmäks' syyttää voi.
Siis väisty vainajaa! ja ällös kuollutta
Sa pieskö! tappo surmatun ei uljast' oo. 1030
Parasta lausun, suon; on kelpo-neuvojaa
Sulointa kuulla, jos hän lausuu hyötyäs.
Kreon
Oi vanhus, niinkuin jousimiehet pilkkahan
Mua kaikki tähtäilette; niinpä kiusataan
Viel' ennusteillakin mua; heimolaiseni 1035
Mua ovat aikaa myyskelleet ja kaupinneet.
Elektroa Sardeen ynnä kultaa Indian,
Jos mieli, ostelkaa, niist' etsein voittoa;
Vaan tuota hautaan kätketyksi ette saa!
Ei, vaikka saaliiks siepaltain sen kotkat Zeun 1040
Ylhäisen istuimille asti veisivät,
Ma -- saastutusta kammomatta -- sittenkään
Sit' en sois haudata, sill' eipä ihminen --
Sen tiedän -- saata jumaloita saastuttaa.
Vaan henget oivatkin, oi vanha Teiresias, 1045
Lankeevat surkeasti, herjat aikeensa
Kun voiton vuoksi kauno-lausein verhovat.
Teiresias
Voi!
Tienneekö ykskään ihminen ja arvannee...?
Kreon
Mitä niin? mit' yleis-mietelmää taas tähtäilet?
Teiresias
Ett' aarre kaikkein kallihin on -- mielevyys! 1050
Kreon
Ja haitta, luulen, hankalin -- mielettömyys!
Teiresias
Vaan juuri tuota tautia sa sairastat.
Kreon
En huoli tietäjälle pahoin vastata.
Teiresias
Sen teit: mun väitit ennustavan valheita.
Kreon
Niin, tietäjäinpä heimo rahan-ahnas on. 1055
Teiresias
Ja valtiasten mielii väärää voittoa.
Kreon
Tiedätkö valtiastas noilla herjaavas?
Teiresias
Niin: munpa kauttain varjellut oot valtion.
Kreon
Oot viisas pappi, mutta suosit vilppiä.
Teiresias
Mun lausumaan sa saat, min kätki rintani. 1060
Kreon
Se ilmi tuo, kun voiton vuoks' et lausu vaan!
Teiresias
Koht' etpä siksi luulekaan mun lausuneen.
Kreon
Vaan tiedä se: et osta multa järkeäin!
Teiresias
Vaan tiedä tarkoin siekin, ettei aurinko
Monasti enää kierrä kilpa-radallaan, 1065
Ennenkuin annat kuolemalle muutaman
Sun omaa vertas sovitteeksi vainajain;
Kun päältä maan sen alle sielun syössyt oot
Ja sulkenut sen halvasti oot hautahan,
Vaan vainajaa et täältä tuonelaisten luo 1070
Sa laske, et suo hälle haudan kunniaa.
Siin' osaa ei oo sulla eikä taivahan
Jumalilla, vaan sä väkivaltaa tässä teet.
Täst' Ylhäisten ja Tuonen koston-impyet
Tuhoiset ilkimieliset sua väijyvät, 1075
Samoihin noihin tuskihin sua sortaakseen.
Ja katso, tokko vieteltynä aartehin
Näin virkan! Eipä aikaakaan, niin ilmaisee
Sen miesten, naisten voihkotus sun huoneelles.
Ja hukka hämmentää myös kaikki kaupungit, 1080
Joiss' ompi ruumis-rauskat koira siunannut,
Tai peto, taikka kotka, vieden saastaisen
Tuon kalmankatkun ihmislasten ilmoillen. --
Nämätpä nuolet, suuttuen, kun suututit
Mua, ampaisin kuin jousimies sun rintahas, 1085
Nää tarkat, joiden polttoa et välttäne.
Sa poikanen, nyt saatellos mua kotiini,
Ett' urho purkais nuoremmille sappeaan,
Ja kieltäns' oppis siivommaksi kasvattaa,
Ja mieltä oppis entistänsä oivempaa. 1090
(Poistuu.)
Kuoro (Teiresiaan jätettyä kaikki hämmästyksiin.)
Mies läksi ennustettuaan, oi valtias,
Hirveitä! Vaan siit' asti kuin mun kiireeltäin
Valuvat valkohapset eestä mustien,
Sen tiedän, ettei valhett' oo hän laskenut.
Kreon
Itsekin tiedän sen ja säikyn sielussain: 1095
Kovaapa myöntymys, vaan vielä kovempaa,
Jos vastustaissa sielu sortuu turmioon.
Kuoro
Menoikeun poika, mielevyytt' on tarvis nyt.
Kreon
Mihinkä ryhdyn? lausu, sinua tottelen.
Kuoro
Käy neittä holvikammiosta laskemaan, 1100
Ja hauta hanki tuolle hylky-ruumiillen!
Kreon
Vai niinkö neuvot? taipumaan mua neuvot siis?
Kuoro
Ja kiireimmästi, herra -- sillä rikkojaa
Tapaavi taivaan kosto tietä suorinta.
Kreon
Oih! luovun -- vaikka töin ja tuskin -- mielestäin; 1105
On täytymystä vastaan turha ponnistaa.
Kuoro
Käy toimeen nyt! Sit' ellös muille jättäkö!
Kreon
Jo riennän tältäni! miehet, mukaan joutukaa
Läheltä, kaukaa kaikki, kirves kourassa,
Paikalle loitos-loistavalle rientäkää! 1110
Ma, konsa muuttui mieleni, kun solminnut
Oon itse langat, itse myös ne irroitan.
Elomme perussääntöjä -- niin arvelen --
Parasta lienee ikipäivin noudattaa.
XII.
Viides Stasimon. (Hyporkhêma.)
Kuoro.
(1:n säkeistö.)
Moniniminen, armas auvo neidon Kadmolaisen, 1115
Vesa Zeun ikipauhaajan,
Sä valtias alhon runsasvierahaisen
Eleusiin, missä Dêoa palvellaan!
Sä, joka suojaat Ikariaa
Maankuuluisaa! 1120
Oi Bakkhos, jolle naistesi maa
Tää Theeba myös on suojan suonna
Ismeenon vuolteen luona
Ja käärmekylvön mailla! 1125
(1:n vastasäkeistö.)
Sua katsovi kirkas liekki kaksois-huipun päältä,
Tuoll' missä Korykian
Jumal'-immet käyvät karkeloimaan,
Ja Kastalian-lähde katsoo täältä.
Nyysan kukkaisnotkelmat, 1130
Muratti-rinteet vehmahat
Ja uhkeet viinikukkulat
Ne saattavat sua meille,
Kun astelemaan käyt Theeban teille 1135
Sä riemun raikuessa.
(2:n säkeistö.)
Ei ilman alla seutua lie,
Jota niinkuin Theebaa suosit sie
Salamoidun äitisi kanssa.
Ja nyt, kun sortumaisillansa 1140
Hädän all' on kansa ja maa,
Parnasson harjult' tänne riennä,
Tai tyrskysalmen poikki saa!
Puhdista meitä, tuskaa liennä! 1145
(2:n vastasäkeistö.)
Oi! tanssiin tähtiä johdatat
Sä tuikkivaisia tulta;
Zeun lapsi, öiset laulelmat
Myös saavat johtoa sulta;
Jalo, tullos nyt Thyiadeis kanssa, 1150
Naispalvelijais, jotk' innoissansa
Sua juhlivat tanssien yön kokonaan
Ja "Iakkhos herraa" veisaa vaan!
XIII.
Eksodos.
Sanansaattaja. Kuoro. Eurydike. Kreon.
Sanansaattaja
Amphionin ja Kadmon linnan asukkaat, 1155
En, ihmis-elämän kestäessä päällä maan,
Sit' ehdotta voi kiittää enkä soimata,
Sill' onni nostaa, onni kaataa yhtenään:
Nyt onnen helmalaps', sen hylky toiste oot.
Eik' ihmisill' oo kestäväisten tietäjää. 1160
Jos ken, Kreonpa miekkonen ol' mielestäin,
Kun Kadmon maasta vainolaiset syöstyään
Ohjaksiin ryhtyi, maata yksin halliten,
Ja lapsi-oraat versoi hälle oivimmat.
Nyt kaikki raukes! Ihminen kun menettää 1165
Ilonsa, hänt' en katso eläväksikään,
Vaan sielullinen kuollut hän on mielestäin.
Niin, loistakoonpa linnas ilmikultia
Ja eläös kuin ruhtinas: vaan riemuton
Jos loistos on, en siitä sauhun varjoa 1170
Ma maksa, enkä siihen vaihda onneain.
Kuoro
Mitä ruhtinasten tuskaa tullet kertomaan?
Sanansaattaja
He kuolivat, ja kuolon syyn' on elävät.
Kuoro
Ken tappanut, ken kaatunut? oi kerroppas?
Sanansaattaja
Hurmeissaan Haimon kuol', ei oudon kädestä. 1175
Kuoro
Isänkö käden lyömänä vai omanko?
Sanansaattaja
Omanpa vainkin! isää murhast' inhoten.
Kuoro
Ah! hirmu-totta ennustitkin, tietäjä!
Sanansaattaja
Näin ollen, kelponeuvoja nyt kaivataan.
Kuoro (Viitaten linnaan päin.)
Ah totta! tuoss' on Eurydike poloinen. 1180
Kreonin vaimo. Kuulikos hän pojastaan,
Vai sattuminko suojistaan hän astelee?
(Eurydike tulee näkymälle.)
Eurydike
Oi kansalaiset, mitkä kuulin haastelut,
Kun ovea kohti kuljin, lähteäkseni
Rukoillen Pallas jumalaa lepyttämään! 1185
Satuinpa salpaa vetämään ja ovea
Juur' aukomaan, kun kajahtaa mun korviini
Kotoisen tuskan ääni: säikäyksissäin
Ma vaivun syliin neitojen ja viemistyn.
Mutt' asia tuo mik' ol'kaan? Vielä kertokaat! 1190
Kovuutta paljon koitelleena kuullen tuon.
Sanansaattaja
Läsn' olin armas emäntäni: kerron siis,
Totuuden sanaa jättämättä yhtäkään.
Miks' kaunistellakaan, kun vasta nähtäisiin
Mun valhetelleen? Totuus aina parhain on. 1195
Opasna puolisosi myötä seurasin
Sen nummen päähän, missä koirain haaskana
Poloisen Polyneikeen ol' ruumis pitkällään.
Rukoiltuamme haarateiden haltiaa
Ja Pluutoa meit' armosilmin katsomaan, 1200
Pyhällä veellä huuhdoimme tuon jäännökset
Ja olivi-oksin vehmahin ne poltimme;
Viel' luotuamme hälle kummun korkean
Kotimullast', immen luoksi taas me lähdettiin,
Luo kalmamorsiolan paasi-katteisen. 1205
Jo kuuli muuan kaukaa voihkotuksia
Puolelta haudan vihkimättömän ja riens'
Kreonille siit ilmoittamaan herralle.
Läheni tää nyt hautaa, vaan kun oihkotus
Sekainen hälle selveni, hän kyynelin 1210
Jo äänehensä vaikeroi: "Ma onneton,
Mit' aavistan? Jo kulkenenko polkua,
Polointa polvenain mun kulkemistani?
Mua poikani ääni hempii! -- Miehet, joutukaat
Lähemmäs, astukaatte haudan äärehen, 1215
Ja paaden poistamalla saadust' aukosta
Sen suulle päästen, katselkaatte, Haimonko
Noin äänsi, vai mun pettävätkö jumalat!"
Siis murhemielen valtiaamme käskystä
Noin teimme: -- holvin perukassa näimme nyt 1220
Tuon neito raukan hirttyneenä heiluvan,
Paulaksi väätty sindon-huivi kaulassaan;
Ja sulhon näimme polviltansa armastaan
Syleilevän: hän itki kullan kuolemaa,
ltk' isän turkatyötä, orpo-lempeään. 1225
Kreonpa nähtyään sen, riensi oihkaten
Sisälle pojan luo ja huusi itkusuin:
"Sua onnetonta minkä työn oot tehnytkään!
Mit' aattelit? Mik' onnen-isku turmellut
On järkes sult', oi lapsi parka, tullos pois!" 1230
Vaan tuimin silmin tuijottain ja inhoaan
Ilmaisten katsein, poika äänetönnä vain
Kaks'-terän kalvan siepaltaa -- tok' osannut
Isäänsä ei, jok' ulos karkas; mutta nyt
Vihaisna itselleen jo koito syöksihen 1235
Kalpaansa, painoi puolet säilää rintaansa.
Käsinpä veltoin neittä vielä helmaillen
Hän huoahtain sen kelmeälle poskelle
Puhalsi hurme-pirskuloita vihmottain.
Nyt kurja kuoltuansa, kuollut helmassaan, 1240
Saa tuonen mailla vihkiäiset vietellä,
Ja ihmisille näyttää että miehellen
On mielenmaltin puute suurin turmio.
(Eurydike on viime sanoilta äkisti lähtenyt.)
Kuoro (Kummastuen.)
Mitenkä tuota selvität? Riens' takaisin
Emäntä virkkamatta hyvää, pahaakaan! 1245
Sanansaattaja
Myös itse hämmästyin; vaan toivon, että hän
Poikansa tuskat kuultuaan, ei juljennut
Tääll' itkujansa ilmoittaa, vaan suojissaan
Nyt neitten kanssa alkaa kuolin-kaihontaa.
Hän sopimatont' ei mitään tee -- siks' viisas on. 1250
Kuoro
En tiedä; liika äänetyys vain mielestäin
Yht' uhkaavaa kuin suotta suuri parku on.
Sanansaattaja
Pian nähdä saamme, liekö rintaan riehuvaan
Salaisen aikeen kätkenyt hän -- tiesi min --
Jos sisään käymme. Etpä suotta muistuta, 1255
Ett' uhkaavaa on liika vaiti-olokin.
(Lähtee.)
Kuoro
Jopa valtias itseki tänne saa,
Käsiss' ilmeinen todistus, ettei --
Jos lausua saan -- ole vieras syy,
Vaan että hän itse rikkoi. 1260
(Kreonin palvelijat tulevat, kantaen paarilla Haimonin ruumista.
Kreon astuu vieressä horjuen, toisella kädellään halaillen vainajaa.)
Kreon
(1:n säkeistö.)
Voi mieltäni mieletönt'! Oi itsekkyyden turmaa,
Mi katoa toi ja surmaa!
Kas, yhtä vert' on murhamiesi
Ja teuras, heill' oli sama liesi!
Voi neuvoni hirmu-he'elmiä vaan! 1265
Ah, armas laps', noin varhain
Varhaiseen kuolemaan
Sä vaivuit tuonelaan --
Etk' ollut itse syynä, vaan mun harhain.
Kuoro
Ah, liian myöhään oikean näyt huomaavan. 1270
Kreon
Voi mua!
Sen tunnen kurja. Silloin nuolen ankaran
Mua kohden ampui jumala, lski päähäni,
Ja hukka-teille mielen multa karkoitti,
Mult' onnen kaasi, polki multahan. 1275
Ah ihmislasten vaivat vaikeat!
Sanansaattaja
(Tullen linnasta, astuu Kreonin eteen ja osoittaa ruumista.)
Kurjuutta karttuu sulle, herra, paljottain:
Tätä kannat kainalossas nyt, ja tultuas
Kotiisi, kohtaa uusi tuska silmiäs. 1280
Kreon
Mit' on se? onko kurjempaa kuin kurjuuskin?
Sanansaattaja
Sun puolisos, tuon vainen äiti armahin,
Vereksin vammoin äsken kuoli onneton.
Kreon
(1:n vaatesäkeistä.)
Oi leppymätöntä Tuonen merta!
Himootko jo, surma, syyllisen verta? 1285
Oi airut surkeiden sanomain,
Sano, ymmärsinkö sun oikein vain?
Sä kuollehen surmaat uudestaan!
Mitä kerroitkaan?
Mik' uusi hirmuinen tapaturma! 1290
Vai minua tuhoamaan
Jo saartelee mua vaimoni hurmesurma?
(Kuningattaren ruumis näkyy näyttämön perältä.)
Sanansaattaja (Viitaten sinne.)
Sen nähdä voit; ei suojiss' enää piile tuo.
Kreon
Voi mua!
Ja tuossa toista kauhua koito katselen. 1295
Mi synkkä sallimus mua vartoneekaan!
Sylissä lastani kantelen, ja tuossa voi!
Näen silmäni eessä toisen kuollehen.
Voi sua, äiti parka! voi sua lapsi! 1300
Sanansaattaja (Osoittaen Eurydikeetä.)
Tuo alttar'lieden luona vimman-kiihkossa
Silmänsä sulki kuolon yöhön, itkien
Megareun tuon ennen kuollehen niin kuuluisaa
Vuodetta [Tai: kohtaloa], sitten tään -- ja vihdoin toivottaa
Hän sulle, "lasten-tappajalle" kostoa. 1305
Kreon
(2:n säkeistö.)
Ah voi!
Jopa kauhusta säpsähdin!
Oi, ottakaatte jo kalpa
Ja puhkaiskaa tämä rinta halpa!
Voi, voi minä vaivaisin, 1310
Joka vaivuin vaivojen äärihin!
Sanansaattaja (Jatkaen.)
Ja kuollessaan hän velkapääks' sua soimas niin
Nykyisiin surmatöihin kuin myös entisiin.
Kreon
Ja millä tavoin hurmeissaan hän läksi pois?
Sanansaattaja
Hän, poikasensa kurjan kuolon kuultuaan, 1315
Omilla käsin puhki pisti rintansa.
Kreon
Ah voi!
Ei vierrä velkani milloinkaan
Voi muiden syyks mun päältän'.
Sun surmannut minä kurja vaan 1320
Olen, niin minä! Viekää täältä
Pois, palvelijat, mies vaivainen,
Mitätön, jopa tyhjän vertainen! 1325
Kuoro
Hyvääpä neuvot -- jos sit' ollee tuskissa:
Lyhyimmän aikaa nähtyinä ne parhaat on.
Kreon
(2:n vastasäkeistö.)
Suloisin sallima kuoleman,
Oi etkö jo oitis tulle 1330
Ja viimeis-hetkeä tuone mulle?
Jo korjaa pois minut, tuonen haamu!
Jo valkene mulle, viimeis-aamu!
Kuoro
Se toistaisiin! Nykyseikat tointa vaativat:
Ne, joiden huolta tuo on, toivos täyttävät. 1335
Kreon
Rukoilen vaan, mit' ikävöi mun sydämein.
Kuoro
Nyt ällös mitään rukoilko, sill' irralleen
Ei pääse kuolevainen määrä-onnestaan.
Kreon (Palvelijoille.)
Pois korjatkaa mies vaivaisin, 1340
Ku tahdottain sun, poikani, surmasin
Ja sunki, puolisoin! Oi minne kurja
Nyt silmäni luon? Hävitystä hurjaa
On ympärilläni. Kaikki raukes! 1345
Yön-synkkänä kohtalo päällein laukes.
Kuoro
Kyll' onnen on ainoa alku ja tie
Vain jumalain pelko ja malttava miel'
Mutt' ylpeä korskasta kielestään
Saa koston vitsoja, kunnes hän 1350
Ikämiehenä voi
Vast' oppia malttia mielen.
Selityksiä:
[Enimmäkseen Freundin, G. Wolffin ja Schneidwin-Nauck'in mukaan.]
V. 2. Kolkko kohtalo painoi Laion sukua. Oidipos joutui sen
saaliiksi, kun hän tietämättänsä tappoi isänsä Laion ja nai
äitinsä Iokasteen. Vihdoin kuitenkin kauhea salaisuus selveni
-- ja Oidipos tuskissaan sokaisi silmänsä sekä lähti tyttärensä
Antigoneen taluttamana maanpakolaisena vaeltamaan. (Sophokleen
"Oidipos Tyrannos".) Vihdoin hän kuoli lähellä Atheenaa Eumeniidein
(kostotarten) puistossa, josta näkyy, että hän itse puolestaan
vihdoinkin pääsi sovintoon jumalain ja siveellisten valtojen kanssa.
(Sophokleen "Oidip. Kolonossa".) Mutta hänen tuhotöistänsä kasvoi
vielä jälestäpäin katkeria hedelmiä: ruttotauti, katovuosia,
Antigoneen veljesten surma (tämä se "tiho", josta A. puhuu; äiti oli
jo ennen epätoivoisena päivänsä päättänyt) y.m. Näitä tarkoittaa
Antigone ja niitä kertoillaan myös v. 50 ja seurr.
10. "Omaisiamme" tarkoittaa Polyneikestä; "vainolainen" on Kreon.
15. "Argon armeija" tarkoittaa tuota kuuluisaa "seitsemän ruhtinaan
retkeä Theebaa vastaan", josta kohta ensi kuoro-laulussa enemmin (v.
100 seurr.). Vert. johdantoa.
26-30. On ajateltava, että Antigone tässä lausuu kuuluttajan omat
sanat. Niin tekee Kreon myös v. 194-206.
31. "Kreon oiva" ivallisesti, sillä Ismeneelle näkyy Kreon
haamotelleen jonakin jalon miehen ihanteena.
40. Ismene "irroittaisi" eli hellittäisi, jos hän rukouksillaan
saisi Kreonin taipumaan; mutta väkinäistä vastarintaa tekemällä
hän vain "solmiaisi langat", jyrkentäisi ristiriidan ja saisi
tilan tukalammaksi. Kumpikin oli hänelle mahdotonta. -- Toiset
arvelevat Ismeneen tällä puheenparrella vain osoittavan täydellistä
neuvottomuuttansa, että hän ei voi tehdä sitä eikä tätä.
71. Ant. tarkoittaa pisteliäästi Ismeneen lausumia hyviä mietteitä 61
seurr.
74. "Rikoksen pyhän" -- näillä sanoilla ilmaisee Antigone sattuvasti
tragillisen vastariidan. Hän toimittaa uskonnollisen, siveellisen
teon, mutta rikkoo juuri sillä maallisen esivallan käskyt.
100. Päivä oli juuri noussut ja kirkasti säteillään theebalaisten
voittoa; yöllä oli argolaiset ajettu pakoon. Siksi runo ylistää
voittoa ikäänkuin auringon työksi. Kuoron jäsenet riemuitsevat
voitosta, kuvailevat taistelua ja kehoittavat jumalia kiittämään.
117. Edellisessä säkeistössä vihollista kuvataan kotkaksi; samassa
vertauksessa pysytään vielä. Mutta "lohikäärmeellä", joka nousee
kotkaa vastaan taistelemaan tarkoitetaan nähtävästi theebalaisia,
he kun tarinan mukaan olivat "lohikäärmeen sikiöitä". (Näin m.m.
Schneidewin-Nauck). Vrt. Hor. Carm. IV. 4. 11. Hom. II. XII. 200,
Vergil. Aen. XI, 751.
131-137. Muurille-kiipijä oli Kapaneus, yksi noista seitsemästä.
Hänen rajua rynnäkköänsä vertaillaan tuulispäähän.
135 seurr. Ukon-nuoli iski häntä -- niin tarina kertoo -- niskaan, ja
hän syöstiin hengetönnä ryntötikkailta maahan.
162 seurr. Uusi kuningas Kreon, kaatuneiden veljesten eno, astuu
esiin ja pitää Theeban asujamille hallitus-alottajaispuheen, jossa
hän esittää periaatettaan: "lujalla tahdolla on isänmaan hyväksi
yksityisten etu alttiiksi pantava". Valtiota vertaa hän laivaan,
tässä ja sittemmin v. 189.
175. Eräs Biaan sananlasku kuuluu: archè andra deizei (julkisissa
toimissa mies ilmaisee luonteensa). Sovittaen tämän yleisen aatteen
itseensä ajattelee Kreon: tahdon jo ennakolta ilmaista teille sen
perus-aatteen, jota minä hallitessani olen noudattava: "yhteinen hyvä
on ainoa silmämääräni". (vv. 178 190.)
190. Siis yksityisen ystävyyden ainoana perusteena on sama
valtiollinen kanta.
211 seurr. Kuoro ei sydämessään hyväksy Kreonin kovia sääntöjä,
vaikka se myöntääkin, että itsevaltiaalla tavallaan on rajaton valta,
s.o. semmoinen, jota ainoasti hänen oma tahtonsa voi rajoittaa.
Edelleenkin kuoro vastineissaan pysyy karttelevalla kannalla. Sen
Kreon huomaakin vrt. v. 290.
217. Kreon tahtoo sanoa: kyllä minä Polyneikeen ruumiista huolta
pidän, että se saa ansaitun palkintonsa; pitäkää te kansaa silmällä.
223. Vartijasta sanoo G. Wolff: "pitkäveteisyys, karkeat sanamutkat,
viisastelu ja itsekkyys osottavat alhaisen säädyn miestä". Niinikään
se seikka, että hän antaa sielunsa jonakin eri olentona puhua, v. 227
seurr.
241 seurr. Kuva saatu soturista, joka varustaa asemaansa kaikilta
puolin ja sieltä ampuu vihollista.
256. Joka sattui kulkemaan ruumiin ohitse eikä haudannut tai multinut
sitä, joutui uskonnolliseen pattoon velkapääksi. Sen sai kuitenkin
vältetyksi, jos heitti edes kolme kourallista multaa kuolleen päälle.
Horat. Carm. I, 28, 36.
264 seurr. Harvinainen jälki "jumalan-tuomion" käytännästä Kreikassa.
Pausan. kertoo, että Akhaiassa erään naisen, joka mieli Maa
jumalattaren naispapiksi päästä, täytyi ensin juoda härän verta,
vakuuttaakseen että hän ainoasti kerran oli naimisissa ollut ja
elänyt siveästi.
275. "Nauttimaan tät' onnea", tätä kunniaa päästä kuninkaan pateille:
ivallisesti sanottu.
289 seurr. Kreon sanoo: ei tämä ole jumalien työtä, vaan valtiolliset
vastustajani ovat siihen lahjoneet vartijoita.
308 seurr. Ensin siis piti vartijat orjan tavoin kidutuksella
pakotettaman tunnustamaan, kuka heidät oli lahjonut, sitte vasta
tapettaman.
316. Siis ihan niinkuin vartija oli ennustanut v. 277.
323. Vartija leikkii kahdamielisellä dokein sanalla, joka samoin kuin
suom. sana päättää ilmaisee sekä tahdon tointa että luuloa, arvelua;
siis: pahoin on, kun se kellä päätösvalta on, päättelee, arvelee
väärin.
332 seurr. Kuorolaulu, johon antoi aiheen tuo niin rohkeasti ja
taitavasti tehty ruumiin muhiminen, sisältää lyhyesti tämän:
ihmisnero vallitsee kaikilla aloilla: se pakottaa raa'at
luonnonvoimat palvelukseensa, purjehtien myrskyisillä merillä ja
viljellen maata; se voittaa maan, meren ja ilman asukkaat; se
rakentaa henkisen viljelyksen, se on keksinyt puheen, valtiolaitokset
ja lääketieteen. Mutta oma voima usein myös paisuttaa; siitäpä
ihminen käyttää väärin valtaansa, yltyy rikoksiin ja halveksii sekä
jumalan että ihmisten järjestystä. Näissä sanoissa on varotus sekä
Kreonille että Antigoneelle. -- V. 355 kummittelee kyllä vielä
ihmiskeksintöjen joukossa nuo "vaatteet", joista ei Sophokles puhu
sanaakaan; mutta rikkomatta säerakennetta en olisi osannut paikkaa
parantaa ja toivon Sophokleen antavan anteeksi tämän mielivaltani,
joka ei riko, ainakaan pahasti, hänen ajatusjuoksuaan.
370 seurr: älköön hän kuuluko samaan valtiolliseen puolueeseen kuin
minä; en yksityis- enkä julkiselämässä tahdo tuon kanssa pitää
yhteyttä.
421 "taivaan raivon" s.o. "jumalan ilman", kuten arkipäiväisessä
puheessa sanotaan.
423-431. Antigone ei säikähtänyt myrskyn riehuntaa, ei Kreonin
kovuutta, vaan meni veljensä luo. "Miksi hän uudelleen antautui
vaaraan, vaikka jo oli täyttänyt pyhän velvollisuuden, sitä vartija
ei mainitse; runoilija jättää sen katsojan mietittäväksi. Antigone
oli kyllä ulkonaisen velvollisuutensa tehnyt, mutta hänen sydämensä
vei hänet vielä velivainajan luo. Ruumis makasi vielä tuolla
hylkynä, ehkä tahtoi hän karkoittaa sen luota koirat ja petolinnut,
siellä armahan luona lievittää tuskaansa kyynelillä ja tuoda hänelle
uusia kuolin-uhreja. Olipa hänellä sitä varten malja mukanaan."
(G.W.) Uhrijuomaa -- viiniä, maitoa ja hunajaa sekaisin -- valettiin
tavallisesti kolme kertaa. Od. 10, 518. Eur. Iph. Taur. 163.