järjestyksen") tytärtä: _Eunomia, Dike, Eiréne_. Alkuaan ne merkitsivät
vuodenaikoja; mutta koska nämä niin säännöllisesti seuraavat toinen
toisensa jäljessä, niin Hoorain alkuperäinen merkitys muuntui niin
että ne tulivat kuvaamaan säännöllisyyttä, järjestystä, laillisuutta
yleensä. Niinpä Dike valvoo _oikeutta_ maailmassa, estää väkivaltaa ja
vääryyttä, jopa hän edustaa vainajienkin oikeuksia.
455. "Jumalain säännöt vankat, joit' ei kirjaimin ilmaistu" -- niillä
tarkoittaa Antigone sitä siveellistä tietoa, jonka Luoja on painanut
itse kunkin ihmisen, jopa pakanankin sydämeen, s.o. omatunto.
Tätä ääntä, tätä sisällistä siveyden lakia totteli A. täyttäessään
veljesrakkauden pyhät velvoitukset.
471. Antigoneen muutoin ylevä, kaunis puhe päättyy suoralla
solvauksella Kreonia vastaan. Tätä maltikas kuoro ei saattanut
hyväksyä; kuitenkin sen sanat enemmän ovat Antigoneen luonteen
kuvausta, kuin moitetta.
487. "mun sukuni suojushenki". Zeus erkeios = oikeast. koko
perhejumalamme, = perhepiirimme.
493 seur. paha omatunto helposti ilmaisee syyllisen.
495 seur. Kreon arvelee: Ismene lymyilee syyllisyytensä tunnossa,
mutta hän ei kuitenkaan, kuten Antigone, koe päälliseksi puolustaa
ilkityötänsä. Hän luulee vain, että A. sillä tahtoo välttää
kuolonrangaistuksen. Siksi A:n vastaus seur. säkeessä.
508. Theeban perustaja oli Kadmos, josta syystä theebalaisia myös
sanotaan kadmolaisiksi.
522. Kreon luulee vihan jatkuvan vielä toisessa maailmassa. Siihen
Antigone arvelee: jos he vihaavatkin toisiaan -- jota en usko -- niin
minä ainakaan en voi vihata, vaan rakastaa.
531. Antigone toimieli julkisesti, mutta Ismene, joka, Kreonin
luullen, oli yksissä juonin tämän kanssa, vehkeili salaa kotona.
536. Pääasiassa Ismene oli suostunut sisarensa hankkeeseen, ks. vv.
78, 99.
551. Antigone ilkkuu Ismenen suhdetta Kreoniin kts. v. 31.
556. Ismene tarkoittaa: Olen ilmoittanut, että periaatteen kannalta
hyväksyn sun aikeesi, mutta samalla myös, että en pysty väkisin
sitä perille ajamaan. Antigone selittää kuitenkin I:n viimeiset
sanat väärin, ikäänkuin I. alusta alkain olisi kannattanut erilaista
periaatetta. Sen näkee v:stä 557. Mutta Ismene yhä otaksuu olevansa
A:n periaatteen kannalla ks. v. 558.
560. Vanhempien hirmu-kohtalo oli A:n jo aikaa murtanut: hän eli muka
vain ulkonaisesti ja puolittain. Hänen pääharrastuksensa tarkoitti
vainajien auttamista.
569. Lapsensiittoa verrataan usein pellon kylvöön. Mutta tässä
tuo vertailukuva, ylevää immyttä kohden käytettynä, on raaka ja
loukkaava. Vihoissaan Kreon menee sopimattomiin asti, eikä oivalla,
että se side, mikä yhdisti Antigoneen ja Haimonin, oli sydämien ja
tunteiden solmiama.
572 ja 573 pidetään syystä epäperäisinä, ks. Schneidewin-Nauck'in
painosta.
583 seur. Kuoro on synkillä mielin, aatellessaan Labdakon suvun
perittyjä vaivoja. Eipä muka sen viimeisiäkään vesoja nyt säästetä.
Kelle perhekunnalle Jumala kerran on kovan onnen määrännyt, siinä
se pysyy ja riehuu edelleen polvikunnasta toiseen, niinkuin myrskyt
myllertävät meren syvänteitä ja panevat rannat laajalti kaikaamaan.
Zeun valtaa ei värähytäkään mikään ihmisponnistus eikä rikos; hän
istuu pyhyytensä loistossa, säädellen sääntöjänsä -- mutta ihmisen
osaksi tuli hairaus, rikos, kurjuus. Ja syynä tähän on Toivo,
joka loihtien hänelle unelmia autuaallisista oloista, haihtuvia
harhakuvia, hurmaa häntä huonoihin töihin ja tihoihin, eikä ihminen
aavistakaan, mitä hän on tehnyt, ennenkuin sokaistuksen, aten
seuraus -- kova onni ja kurjuus hänet yllättää.
"Das eben ist der Fluch der bösen That,
Dass sie fortzeugend immer Böses muss gebären."
Schiller.
620. Tragikot käyttävät mielellään kansanomaisia sananlaskuja ja
puheenparsia. Niinpä tässäkin on sananlasku, jonka jo Homeros hyvin
tuntee (II. 6, 234. 9, 377. 17, 469. 18, 311. 19, 86). Qvem Jupiter
perdere vult, occaecat.
635 seur. Haimon ei lupaa ehdotonta kuuliaisuutta isälleen, sen
ilmaisee hän sanojen korotuksella: ainoastaan jos isä ohjaa häntä
oivallisesti, hän seuraa.
661. Jos kansalaiset eivät näe minun kotonani harjoittavan oikeutta,
luulevat pian minun sitä halveksivan valtiossakin eivätkä enää
tottele minua. Mutta minäpä en kärsi kovakorvaisuutta, vaan kukistan
kaikki niskoittelijat j.n.e.
667. 668 tähtää tietysti Antigonetta.
671. Eräs runoilija laulaa: doule, despoton akoue kai dikaia kadika!
(Orja, kuule valtiastas oikeassa, väärässä!)
683 seurr. Haimon ei ota vastustellakseen Kreonin esittelyä pojan
velvollisuuksista ynnä alamaisen valtiasta kohtaan; hän vain sille
vastapainoksi esittää yleisen mielipiteen: Ymmärrys ja järki on
jumalanlahja, jota on suotu sinulle, mutta myös muillekin. Nyt on
minun velvollisuuteni sinulle puhua, mistä sinua moititaan. Kansa on
Antigoneen puolella.
699. "Kultakunnia" on käsiteltävä kuvallisesti; mutta se vihjaa myös
niihin kultakruunuihin, joita annettiin ansiollisille kansalaisille.
707 seurr. Haimon pukee ajatuksensa vertauksiin ja yleisiin
sananlaskuihin, siten lievittäen niiden jyrkkyyttä. Niinpä hän tässä
arvattavasti nojauu Atheenassa koulukirjana käytettyyn Theogniisen
221. -- Samoin v. 720 seur. on vanha sananlasku, Hesiod. Op. 293:
Outos mèn panáristos, os autòs pánta noése,
'Esthios d'au kai keinos, os eu eipónti pithetai.
(Kaikist' on parahin ken itse kaikk' älyääpi; Toiseks' myös jalo ken
hyvän neuvoa noudatteleepi.)
735. Haimon oli toivonut, että Kreon ottaisi taipuakseen kansan
mielipiteen mukaan. Mutta Kreon halveksii ylpeästi yleisen tahdon;
siinä katoo siis Haimonilta hänen viimeinen toivonsa ja hän alkaa
käydä katkeraksi puheissaan.
737. Kreon hallitsee vaan omaksi edukseen, itseänsä varten; valtio
ja hän käyvät yhteen Ludvig XIV:n mainion valtio-ihanteen mukaan:
l'état c'est moi. Sattuvasti muistuttaa Haimon: tietysti sinun tulee
muitakin varten hallita, sillä se ei olekaan enää mikään valtakunta,
mikään civitas, jonka muodostaa vaan yksi henkilö.
753. Haimon sanoo, että morsiamen kuolo olisi hänen, yljänkin surma;
Kreon käsittää sen uhkaukseksi itseänsä vastaan.
758. "Olympolla" tarkoittanee Kreon taivasta, jumalien siintävää
asuntoa. -- Homerossa Olympos aina tarkoittaa vuorta Thessaliassa.
767. Tämmöinen muistutus jännittää mieltä näkemään toiminnan edempää
kehitystä. Samoin v. 1253.
771. Kreon oli kiivaudessaan taas liioitellut.
774. Antigone oli siis suljettava maanalaiseen holvikammioon, moiseen
rakenteeseen, joita meidän aikanamme on löydetty m.m. Mykenassa ja
on luultu joiksikin aarre-aitoiksi tai hautakammioiksi.
775. Nälkäkuolemaan tuomitulle annettiin vähän ruokaa mukaan,
välttääkseen suoranaisen murhan syntiä.
781 seurr. Haimon osotti niin järkkymätöntä rakkautta Antigoneeta
kohtaan, että kuoro siitä saapi aiheen ylistääkseen Eroksen,
rakkauden voimaa, joka yllyttää hurjuuteen asti ihmisiä. Eros
ilmestyi jo "ilman pieltä pistettäissä" (ks. Hesiod. Theogoniaa),
jolloin hän keskenään sovitti ja sopusointuun saattoi Khaoksen
sekasorrossa telmiväiset alkuaineet ja siten muodosti maailman. Tämä
oli arvattavasti vaan runollinen luoma, jolla kuvailtiin luonnon
uhkuvaa siitinvoimaa. Mutta hänen kuvaansa siveli ja somensi taide,
kunnes hänestä saatiin se kaunis, hymy-huuli, siivekäs veitikka,
joka äkkiä haavoittaa nuoren sulhon sydämen. Sellaisena esiintyy
hän tässä. Vanhempi aika ei häntä lapseksi kuvaillut. Häntäpä
kunnioitettiin lujan ystävyyden suojelijana. Sodan kiehuvan kidan
ääressä yhdisti hän uljaat nuorukaiset taisteloon (hetairiat) ja
antoi heille voiton. Spartalaiset sotaan mennessään rukoilivat Erosta.
797. Siveellisten voimain ja aatteitten rinnalla on rakkaus
valtavasti vaikuttanut ihmiskunnan syntyyn ja varttumiseen.
814. Tässä ensi kerran, sittenkuin A. on tehtävänsä suorittanut,
hienommat naiselliset tunteet tulevat ilmi; tässä hänen sydämensä
sanoo, että Haimon sentään oli hänelle kallis uhri, jonka
velvollisuus häneltä vaati.
822. Niobe, Tantalon tytär, ylpeili Leton rinnalla, koska hänellä
oli muka neljätoista lasta ja tällä vain kaksi (Apollon ja Artemis).
Tästä Leto sydäntyi ja valitti lapsilleen; nämä virittivät jousensa,
surman nuolet lensivät Niobeen lapsi-parveen, josta kohta oli
vaan veriset ruumiit jäljellä. Lapsettomaksi jääneen tuskat eivät
puhkea sanoihin: hän ei valita, ei värähytä jäsentäkään, ainoastaan
silmät valuvat kyyneliä. Vihdoin Zeun käskystä myrsky sieppaa
hänet siivillään Phrygiaan, Sipylon vuorelle. Siellä istuu äiti
parka kivettyneenä, eikä lakkaa koskaan itkemästä. -- Näin tarina,
johon eräs luonnon ilmiö on antanut aiheen, kertoo Niobeesta.
Sipylos-vuorella, 2,5 tunnin matkan päässä Magnesiasta, nähdään vielä
tänäpäivänä eräässä kallioseinän syvennyksessä lähes 20 jalkaa
korkea kivimuodostus, joka kaukaa nähden on istuvan, murehtivan
naisen näköinen, jonka käsivarret ovat ristissä rinnan päällä ja
jota valkoinen vaate peittää. Alkujaan luonnon luoma pilaveistos on
ihmiskäsi sitä sittemmin näin muokannut ja veistellyt, että siitä
on saatu aasialainen jumalankuva. Kivihaamun yläpuolelta lirisee
vuorilähde, joka kastelee sen poskia. Runous (esim. Ovid. Metam. 6;
Qvint. Smyrn. Posthom, 1, 293) ja veistotaide on paljon viljellyt
Niobeen tarinaa; lasten kuolemaa Skopas (tai Praksiteles) ryhmässä,
jonka jäljennöksenä Niobe-ryhmä Firenzessä vielä on nähtävänä.
839. Kuoro lukee A:lle kunniaksi, että hän saa kuolla samoin kuin
Niobe. Mutta A., joka vaan ajattelee yhtäläistä kovuutta kummankin
kohtalossa, luulee kuoron pilkkaavan häntä.
870. Tarkoittaa Polyneikeen avioliittoa, jonka seurauksena oli
sotaretki Theebaan.
894. Persephassa l. Persephone, Tuonelan emäntä. 904 ja seuraava
kymmenkunta säettä ovat kaiketi epäperäiset, myöhemmin lisätyt.
Sillä kun Antigone tähän asti on esittänyt vain ylevimpiä aatoksia
työnsä perusteeksi, tuo hän tässä sofistimaisella viisastelulla
esiin syyn, joka todistaa peräti epäjaloa, jokapäiväistä mieltä
ja vivahtaa melkein naurettavuuteen, sekä sen lisäksi on miltei
järjetön ja sopimaton tällä paikalla. Antigone olisi siis, jos
hänellä suinkin olisi ollut toivoa saada uusi veli, heittänyt
Polyneikes veljensä petojen ja koirien raadeltavaksi!? (kt. Göthe
Eckermannin Gespräche'issä 3, 128). Tämä paikka, joka siis sotii
A:n luonnetta sekä kaikkea järjellisyyttä ja runoutta vastaan, on
suora mukailu Herod. III, 119:stä. Siinä kerrotaan, miten Darius
soi Intapherneen puolisolle luvan pyytää yhden kuoloon tuomituista
sukulaisistaan säästettäväksi, jolloin tämä pyysi armoa veljelleen,
eikä puolisolleen tai lapsilleen, ja perusteli tätä pyyntöä miltei
juuri samoilla sanoilla, kuin mitä tässä on pantu Antigoneen suuhun.
-- Ks. Schneidewin-Nauckin selit.
917 seur. Muinaisten mielestä ei ollut immen sopimatonta puhua
naimisista ja lapsista. Avioliitto oli heidän luullensa naisen
tarkoitus.
940. Kuorona on Theeban ylimyksiä. Heitä nimittää A. "ruhtinaan
pojiksi"; sillä viittaa hän heidän ylhäiseen sukuperäänsä sekä siihen
aikaan, jolloin heidän isänsä muinoin hallitsivat maata, ja tekee
sen epäilemättä siksi, että hän, "kuninkaan lapsi", olisi ollut
oikeutettu saamaan heiltä turvaa ja apua.
944 seurr. Tämä kuoro-laulu, "joka vivahtaa Pindaron henkeen ja
juhlallisen-totisissa rytmeissään osotaksen threnoslauluksi",
kajahtelee kuolemaan kulkevan A:n jälissä; se on ikäänkuin lohdutus,
joka häntä saattelee Manan synkille majoille. Lohdutus on tuo
tavallinen: et sinä ole ainoa, joka kärsit; kohtalon valtaa ei kukaan
voi vastustaa, alistu siis siihen nöyrästi! Kuoro esittää tarustosta
neljä kuulua kärsijää, joiden myöskin täytyi kohtalon kovuudesta
nääntyä tyrmään teljettyinä. Ne ovat Argivilais-sadusta _Danae_,
Thrakian sadusta _Lykurgos_, Attikan sadusta veljekset _Pleksippos ja
Pandion_.
Akrisios, Argoon kuningas oli ennustajalta kuullut, että hänen
tyttärensä Danae oli synnyttävä pojan, joka tappaisi iso-isänsä.
Välttääkseen tämän kohtalon, telkesi hän tyttärensä maanalaiseen
vaskityrmään (Paus. II, 23, 7.). Mutta Zeus muuttihe kultasateeksi,
ja pääsi siten katosta sisään vuotamaan ja siitti Danaeelle
Perseus-pojan. --
955. Toinen kärsijä oli Lykurgos, Eedonein kuningas
Thrakian Strymonin varrella. Hän vastusteli Dionyson-palveluksen
tuomista Thrakiaan. Kun siis Dionysos naisineen seuroineen kisaeli
Nyysan harjuilla, karkasi Lykurgos vimmoissaan heidän keskelleen ja
hajoitti tuon iloisen parven minkä minnekin; Dionysos itse pelastihe
mereen. Tästä väkivallasta Zeus rankaisee Lykurgoa sokeudella.
II. 6, 130. ss. Apollodoron mukaan (3, 5, 1) Lykurgos hulluuden
vimmassa tappaa poikansa; sitten Eedonit Dionyson käskystä kytkevät
hänet vuoren rotkoon ja hän jätetään villien hevosten revittäväksi.
Sama satu tahi sen toisinto (Aiskhylon "Lukurgeia") näyttää olleen
Sophokleenkin mielessä.
963-65. Lykurgos pakotti Thyiadeja, Bakkhon papittaria, lopettamaan
juhlanvieton ja sammutti heidän tulisoihtunsa. -- Runottaret, Muusat,
jotka alkuaan seurasivat Apollonia ("musagetes"), liittyivät Dionyson
seuraan, sittenkuin tämän palvelus oli päässyt varttumaan. Thrakiasta
siirtyi heidän seurueensa Delphoihin ja Boiotiaan (ks. Soph. Od. T.
1105. Eust. Od. 15, 205. Diodor. 4, 4).
966. "Saaret siintävät" kaksi pientä vuoriluotoa Ponton salmessa,
jossa Mustan meren ja Propontiin aallot rientävät sylitysten,
mainioita Argonautein retkestä (Od. 12, 59). Niiden luultiin muuten
harhailevan, jopa törmäilevän yhteenkin ja ne saivat myös senmukaan
nimiä (syndromades, plangktai y.m.). Näiden luotojen kohdalta,
Bosporon salmesta alkaen, ulottui Thrakian puolella Salmydesson
rannikko 700:n stadion pitkältä. Sen asujamet harjoittelivat
haaksirikkoisten ryöstöä tällä kolkolla, myrskyisellä rannalla --
siitä nimitys "armoton". Täällä luultiin myös myrskyjen keskellä
sotajumalan asuvan.
970 seurr. Salmydesson rannalla hallitsi Phineus, Boreaan vävy.
Siivekäs Boreas (pohjatuuli) oli vaimokseen ryöstänyt Orithyian,
Atheenan kuninkaan Erekhtheun tyttären, joka hänelle synnytti
Kalais ja Zethes pojat sekä Kleopatra nimisen tyttären. Vikkelän,
hienohelman Kleopatran sai Phineus vaimokseen. Mutta pian kääntyi
Phineun rakkaus toisaalle: metsän tytär Idaia luovutti hänen
sydämensä Tuulettaresta, joka heitettiin vankeuteen (vs. 978 seurr.).
Hyljätyn Kleopatran pojat Pleksippos ja Pahdion joutuivat pahan
emintimänsä käsiin. Hän sokaisi poika raukoilta silmät ja sulki
heidät vankiholviin. Tulipa Phineullekin rangaistus, kun hän sai
Harpyiat ilkivieraikseen. Argonautat tullessaan -- niiden joukossa
Kleopatran veljet -- vapauttivat vangitut pojat, jotka sittemmin saivat
näkönsä jälleen. (Diodor. Sic. 4, 43. 44. Schol. Apoll. Rhod. 2, 178.
Apollod. 3, 15, 3.).
984. Boreas hallitsee tuulettaria, Thrakian vuorilla riehuvia.
987. Vaihetarta oli kolme: Klotho, Lakhesis ja Atropos, joista
ensimmäinen piti värttinää, toinen kehräsi elonlankaa, kolmas
leikkasi sen. Niiden käsissä oli ihmisten kohtalot kehdosta hautaan
saakka. Ne ovat "ikivanhat", koska olivat olemassa maailman alusta
asti (ks. Hes. Theog.).
995. Teiresiaan neuvon mukaan oli Kreon nimittäin uhrannut Megareus
poikansa sekä siten pelastanut kaupungin Areen vainosta.
996 on sananparsi (vrt. II. 10, 173. Theogn. 557. Simonid. fragm.
101. Theokr. 22, 6 etc).
999. Jo ammoisista ajoista kreikkalaiset ennustelivat tapauksia
lintujen lennosta y.m. Niinpä jo Homerossa tavataan lintu-ennustelua
(ks. esim. Odyss. 2, 146-165.). Se liittyi aluksi Zeun palvelukseen.
Vaarinotto-paikoiksi valittiin kai sellaisia seutuja, missä lintuja
halusta oleskeli; siis tässä "valkama", lintujen olopaikka, pesämaa.
Nauck arvelee tuota taidetermiksi = "templum".
1006. Tässä uhrataan kaksinkerroin rasvaan verhotut reisiluut sekä
vielä sappi y.m. Enteet saadaan lieskan palosta ja sisuksien
laadusta.
1023. Teiresiaan varotukset ovat hyvin samanlaatuiset kuin Haimonin
v. 710 seurr., joten Kreonia yhtäläisesti varotetaan joka taholta.
1035. Oikeastaan: "enkä jää minä teiltä koettelematta
ennustuksillakaan, te koette ennustuksillakin kiskoa minulta
peruutuslauseen".
1036. "-- myyskelleet ja kaupinneet", kauppaan kuuluvia puheenparsia;
oikeastaan: "olen myyty ja mua kuljetellaan niinkuin muuta tavaraa".
S.o. rahoilla ja lahjomisilla vietellään kaikkia todistamaan ja
puhumaan minua vastaan. Kreon arvelee nyt ennustajaa, samoin kuin
äsken vartijoita, rahoilla lahjotuksi.
1037. Elektronia mainitsee jo Homeros (Od. 4, 73; 15, 460. 18, 296)
ja Hesiodos (Herakl. kilpi 141); mutta varmaa ei ole, tarkoitetaanko
sillä merikultaa vaiko n.s. "hopeakultaa". Sophokles tarkoittaa
tässä "hopeakultaa", s.o. metalliseos, jossa oli neljä osaa kultaa
ja yksi hopeaa. Sitä saatiin Sardeesta, tahi oikeammin sanoen sen
lähellä olevasta Tmolos-vuoresta ja Paktolos-virrasta. Indian
kultarikkaus oli myös kuuluisa. (Herod. III, 94.)
1040. Kreonin viha viehätti häntä taas (vert. 658, 769)
jumalan-solvaukseen. -- 1042 "saastutusta": Zeun valtaistuinta
saastuttaisi ja tahraisi raadon laahaaminen sinne. -- 1043
"sill' eipä ihminen -- --" Kreon säikähtää omaa jumalatonta
puhettaan ja koettaa -- ehkä myöhään -- sitä korjaella ja
suojeleita.
1049, 1051. Kreon puhuu pilkaten.
1058. Ilman tuota ennustajaa olisi kaupunki joutunut perikatoon ja
Kreon siis ei olisi sen valtiaaksi päässyt. --
1059. Kreon myöntää saaneensa tämän avun ennustajalta; mutta erottaa
kuitenkin Teiresias tietäjästä Teiresias ihmisen, jota hän kuvailee
huonoksi.
1062 = "luuletkohan minun vieläkin puhuvan sen vuoksi että sulta
saisin palkintoa (koskahan kohta julistan sulle tuomiosi)?"
1080. Teiresias jatkaa pahoja ennustuksiaan: uhkaava onnettomuus
ei ole rajoittuva vain Kreonm huonekuntaan, vaan leviää yli koko
valtakunnan. Kansa saa maksaa ruhtinastensa synneistä. -- 1081
ruumisten solvaus ivallisesti kuvattuna "koirat siunanneet" l.
pyhittäneet. Koirat ovat osottaneet kuolleille viimeisen kunnian,
sen sijaan että kuolleita muutoin huoliteltiin pyhillä vesillä,
puhdistettiin rikkisavuilla y.m.
1084 seurr. Teiresias matkii ivalla Kreonin sanoja v. 1033 seur.
1109. "Kirves kourassa" -- hakatakseen nimittäin puita siihen
polttolavaan, jolla Polyneikeen ruumis olisi poltettava.
1112. Sananparsi; vrt. v. 40.
1115. Se kuoro-laulu, joka nyt seuraa, ylistää nimenomaan Bakkhos
eli Dionysos jumalaa. Se on hyvinkin ymmärrettävä, koska koko
draamallinen taide oli versonut tämän jumalan palveluksesta ja yhä
edelleen tragediain näytteleminen oli hänen palvelemistaan, tarkoitti
hänen kunnioitustaan. Hänen palveensa oli riemuisaa laatua: siinä
kaikui pauhaava riemu, kiihkeän karkelon kieriessä. Eipä siis
kuoro-laulu, joka tavoitti samaa tarkoitusperää, saattanut olla
hiljainen, juhlallinen. Tämä kuorolaulu ei olekaan, kuten muut,
mikään Stasimon, vaan se on vilkas "Hyporkhêma". -- Miksi Sophokles
juuri tähän kohtaan on semmoisen laulun asettanut, on eri lailla
selitetty. Toiset sanovat, että kuoro, ollen iloissaan Kreonin
päätöksestä pelastaa Antigoneen, ilolaulussa lausuu toiveensa
onnellisesta päätöksestä. Toiset arvelevat Sophokleen käyttävän
tällaisia tanssilauluja juuri käännekohtain edellä, jolloin katselija
jo aavistaa pahan loppukohtalon. Sillä hän lieventää tunteen
jännitystä, huojentaa huolta; ja kun loppu-romaus tulee, astuu se
sitä elävämpänä, suurempana, synkempänä silmiin, kun sen takana
ikäänkuin vastakohtana on ilon häälyvä kisakenttä, lapsuuden huoleton
sinitaivas.
Kuoro mainitsee järjestään Dionyson palveluksesta kuuluisat paikat:
Ikarian, Eleusiin, Theeban, Parnasson, Euboian, Nyysan ja palajaa
vihdoin Theebaan.
Dionyson äiti, Semele, oli Kadmon tytär. Tätä neitoa Zeus lempi,
mutta mustasukkainen Heera aprikoi Semeleen perikatoa. Niissäpä
aikein hän kerran ystävän haamussa tulee Semeletä onnittelemaan,
mutta arveluttaa häntä samalla, tokkohan tuo ylhäinen rakastaja
lieneekään Zeus, ja epäilyksen poistamiseksi neuvoo hän Semeletä
pyytämään tuota, jos hän Zeus on, ilmestymään Zeun koko voimassa.
Petetty neito teki niin: Zeus ilmestyykin salamoiden ja jylisten,
johon viittaa v. 1116 "pauanteen", (barybreméta). Tätä heikko
ihmisluonto ei kestä. Semele kuolee (ks. v. 1139 "salamoidun äitis
kanssa"), mutta synnyttää samassa Dionysos-lapsen. Koska saalas
syntyi kesken, kätki Zeus sen reiteensä, josta se vallan valmiina
syntyi toisen kerran, siitä nimitys kaksiovinen. Monta muutakin
oli Dionysolla nimeä. Siksi "Moniniminen" v. 1115. Nuo monet nimet
johtuivat siitä, että tämä jumala edusti luonnon rikkaasti versovaa
elämää, maan rehoittavaa, tuhatmuotoista kasvullisuutta, etenkin
sitä kasvia, missä kasvikunnan rikkahin tenhoisin voima ikäänkuin
kumpuilee, s.o. viini-vesaa, sekä myös ihmiselämän iloisia, lempeitä,
remuisia puolia, innostusta j.n.e. Tätä monipuolista merkitystä
kuvailee useat nimet. (Tarkemmin on Dionyson merkitys ja palvelus
esitetty esim. Preller'in Griech. Mythol. I, s. 544 seurr. 3:s pain.)
1118, 1119. Jos on kirjoitettava _Ikaria_ (eikä Italia, kuten
tavallisesti), tarkoittaa Soph. sillä erästä Attikan kylää, lähellä
Marathonia. Täällä on ensimäinen viinipuu istutettu, täältä
Dionyson palvelus maaseuduilla alkanut. -- Toinen D:n palveluksen
pesä Attikassa oli Eleusis, jossa nuo maanmainiot Demeterin, Koran
(Persephoneen) ja Iakkhon mysteriot olivat olemassa. Kaupungin alue
kiersi Eleusiin lahden, johon uskovaisten pursia keräytyi kaikkialta
(ks. v. 1117). -- Täällä Demeter jumalatarta tavallisesti sanottiin
Deo'ksi. -- "Alhon" (1117) tasanko joka Panaktorin solasta Thriasian
kentän läpi ulottuu mereen.
1122. Theebasta näyttää Dionyson palvelus siirtyneen Delphoihin,
jossa hän pian pääsi miltei Apollonin vertaiseksi. -- Theeban naiset
käyskelivät Parnasson huipuille Bakkhon juhlia viettämään; se
tapahtui öisin, ilovalkeiden loisteessa.
1125. Kun Kadmos, kuninkaan poika Phoinikiasta, hakiessaan ryöstettyä
sisartaan Europaa, oli orakelin neuvon mukaan löytänyt sen paikan,
mihin hänen piti asettuman, kylvi hän erään tappamansa lohikäärmeen
hampaat peltoon. Kylvöstä nousi roteva laiho -- julmat hiidet,
sotisopa yllään, keihäät käsissä. Kadmon yllytyksestä nämä tappelivat
keskenään, kunnes ainoasti viisi jäi henkiin. Näistä koko Theeban
kansa johti sukuperänsä, joten sitä tässä nimitetään "käärmekylvöksi".
1126. "Kaksoishuippu" on Parnasson vuori Phokiissa. Sen huipulle tuli
vuosittain Phokiin, Boiotian ja Attikan naisia viettämään Dionysolle
ja Apollonille hurjaa yöllistä juhlaa tulisoihtujen valossa. Vuoren
korkein huippu, noin 8000 jalkaa korkea, on kalliokupu, nykyään
nimeltä _Lykéri_. Vähän matkaa siitä länteen päin on sen jälkeen
korkein huippu, nyk. _Gerondòwrachos_; kummankin välitse syöksee
tulvan aikana vuolas, hyrskivä virta vuorilta; alempana on Kastalian
lähde (nyk. Ajios Ioánnis).
Huippujen takana on kahden viljavan ylätasangon välissä matala
vuorikeila, jonka miltei huippuun on uurtunut 100 jalan korkuinen
_Korykian_ luola (nyk. Sarantáwli). -- (G. Wolff.)