Valalla, sill' "ei luulo tiedon arvoinen".
Kehuinpa tuskin enää tänne palaavan', 390
Kun uhkaustes myrsky mua niin ahdisti.
Vaan -- sillä riemu toivomatta tulleena
Verrattomasti voittaa kaikki ilot muut --
Ma saavun, vaikka vannoenkin kieltäysin,
Ja -- immen tään, ku hautaa hankkimasta on 395
Tavattu, tuon ma. Täss' ei arpaa heitetty,
Omani on vain löytö, muun ei kenenkään.
Mitenkä mielit, valtias, nyt ottaos
Tää, tutkios ja tuomitse; mutt' irraillein
Mun oikeus on päästä noista kauhuistas. 400
Kreon
Ja täänkö tuot? Ja kuinka, mistä saatuas?
Vartija
Hän hautas miehen tuon. Niin, kaikki kuulit nyt.
Kreon
Puhutko oikein? Aatteletko lauseitas?
Vartija
Tään immen hautaavan näin vainajaa, jot' et
Sä salli haudata. Kai lausun selvästi? 405
Kreon
Tuon näitte, saitte? Kuinka? verekseltäkös?
Vartija
Näin asian laita on. Me sinne palattiin,
Sult' uhkaukset kuultuamme hirmuiset.
Nyt laastuamme kaiken hiekan, vainajaa
Mi peitti, paljastimme ruumiin riutuvan; 410
Ja tuulen suojaan käytyämme istumaan
Mäelle, karttaaksemme kalman katkuja,
Jo soimusanoin kiivahasti kiihoittaa
Mies miestä, ettei laiminlyötäis valvontaa.
Näin oltiin kaiken aikaa, kunnes keskellen 415
Nous' ilmankantta päivän pyörä loistava
Ja helle poltti. Äkki-tuima tuulispää
Nyt maasta nosti hirmu-vihurin ilmoihin;
Se ketoja pieksi, metsän lehväkutria
Se raasti, riipi, avarat ilmat täyttäen. 420
Me umpisilmin taivaan raivon kestimme.
Kun jonkun ajan päästä myrsky talttui taas,
Näkyypä neito. Niinkuin lintu huomaten
Pesänsä pojitonna, vuoteen tyhjänä
Surulla mielin haikeasti vaikeroi, 425
Niin tääkin, kuolleen paljahaksi nähtyään,
Valitti, itki, niille hirmukostoa
Toivotti, joiden työtä ol' tää paljastus.
Ja kuivaa hiekkaa käsin sinne tuotuaan,
Hän vaskimaljan korkealta kallistaa 430
Ja kolmin uhrijuomin vihmoi vainajaa.
Sen nähden sinne syöksymme ja neitosen
Otamme oitis kiinni säikkymättömän;
Hänt' eellisistä töistä niinkuin näistäkin
Syytämme: hänp' ei tyhjäks' väitä mitäkään. 435
Mut mielissäin ja huolissain yht' aikaa oon:
Se mieluisaa, ett' itse syystä selvisin;
Vaan huolettaa, kun siihen syydän ystävät.
Mutt' halpaa kaikki muu sen suhteen sentään on
Ett' itse pelastuin -- niin luonton' arvelee. 440
Kreon (Antigoneelle)
Ja sie, jok' otsaas maata kohti kallistat,
Myönnätkö tuon sa tehnehes vai kiellätkö?
Antigone
Sen myönnän tehnehein, en kiellä ensinkään.
Kreon (vartijalle)
Sä korjaite nyt minne mieles tehnee vaan,
Kun irtaimeksi pääsit syystä synkästä. 445
(Antigoneelle) Vaan sie nyt virka kiertämättä, lyhyeltä:
Tiesitkö kielletyksi tekemästä näin?
Antigone
Sen tiesin. Miks'en? Olihan kielto julkinen.
Kreon
Ja uskalsit sen käskyn sentään rikkoa!
Antigone
Niin, sill' ei Zeus tuot' ollut mulle julkaissut; 450
Eik' ihmisille säännyt mointa käskyä
Dike, jok' asuu Tuonen jumalitten kanss'.
Enp' arvellut niin valtaviks' sun käskyjäs,
Ett' ois sun, kuolevaisen, valta polkea
Jumalain säännöt vankat, joit' ei kirjaimin 455
Ilmaistu: ei ne nyt eik' eilen eläneet,
Vaan ain', -- ei tiedä kukaan, milloin syntyivät.
Ja niistä taivaan koston alle joutua
En, ihmismieltä pelkäämällä, tahtonut.
Tosinpa tiesin kuolevain, -- sit' enkö ois! -- 460
Niin sunpa säätämättäskin. Vaan kuolemaan
Jos ennen aikaa käyn, sit' onneks' arvelen.
Ken minun laill', on monen vaivan vaiheella,
Kuink' ei hän saisi kuolemasta voittoa?
Jos onnen sen siis saavutan, en ensinkään 465
Sit' itke; vaan jos hautaa vaille heittänyt
Ma oisin oman äidin lapsi-vainajan,
Se tuskan tois: -- en ole ma tuosta tuskissain.
Vaan tuhmasti jos mielestäs mä tehnyt oon,
Kai tuhmuudesta tuhma minua syyttänee. 470
[Tai: kai tuhma minua tuhmuuteenkin velvoittaa.]
Kuoro
Isänsä jäykkää mieltä näyttää perineen
Tuo neito: ei hän vaaraa osaa väistyä.
Kreon
Vaan tiedä, että liian jäykät luontehet
Esinnä raukee. Niinpä kovin rautakin,
Tulesta tullen hehkuvaisna, nähdähän 475
Haurasna usein murtuvan ja särkyvän.
Myös tiedän, että virmapäitä varsoja
Vain pienin suitsin ohjataan. Ei kannata
Sen ylvästellä siis, ken toisten orja on.
Vaan tuo jo silloin julkes minua vastustaa, 480
Kun rikkoi käskyn' ilmeisen ja julkisen;
Se vastarintaa uutta on, kun tehtyään
Työn kehnon, siitä ilkastellen kerskailee.
En tottakaan ma oisi mies, vaan hänpä mies,
Jos ilkivallan kostamatta jättäisin. 485
Ei, olkoon siskoni lapsi hän, tai vieläkin
Lähempi kuin mun sukuni suojushenki on,
Ei hän, ei siskonsakaan kuolon kauhuja
Saa vältetyksi. Syytän, näette, toistakin
Yht' osallisna hautuu-vehkeiss' olleeksi. 490
Myös hänkin tänne kutsukaat! Juur' äsken näin
Tuon järjetönnä kotosalla riehuvan.
Ken pimeässä vehkeilee, sen ennaltaan
Jo tahtoo mieli syylliseksi ilmetä.
Se kuitenkin mua suututtaa, jok' eljistään 495
Kun kiinni joutuu, niitä vielä kaunistaa.
Antigone
Mielitkö vielä muutakin kuin kuoloain?
Kreon
En muuta mieli: kaikk' on mulla, sen kun saan.
Antigone
Miks' aikailet siis? Niinkuin ei mua miellytä
Sun lausees, eikä milloinkaan voi miellyttää, 500
Niin munki sanani tympäisee sun mieltäs vain.
Vaan millä maineen oisin saanut oivemman,
Kuin haudan hankkimalla veljyt raukallein?
Ja kaikki nää sen mieluisaksi itselleen
Sanoisivat, jos pelko suit' ei sulkisi. 505
Mut yksinvalta, onnen-lasna muutenkin,
Puheissa, töissä noudattaa vain halujaan.
Kreon
Sa Kadmolainen ainut oot, jok' äkkää sen.
Antigone
Huomaavat muutkin, vaikka ailakoivat sua.
Kreon
Ja julkeatko toisin toimia kuin he? 510
Antigone
Mi häpeä ollee armastella veljiään?
Kreon
Tuo vastustaissa kuollut eikö veljes oo?
Antigone
On, yhden isän, yhden äidin saamana.
Kreon
Miks' toista suosimalla toista solvaat siis?
Antigone
Sit' eipä myönnä vainajaksi vaipunut. 515
Kreon
Vaikk' kehnon veljen vertaiseks' hänt' alennat!
Antigone
Eip' orja hältä kuollut, kuoli veikkonen.
Kreon
Maat' ahdistain, kun toinen maata puolsi vain.
Antigone
Vaan Haades vaatii yhden arvon kummallei.
Kreon
Vaan kelpo mies ei huoli huonon kunniaa. 520
Antigone
Kenties sun sääntös tuonelass' ei pyhä oo.
Kreon
Ei kuoltuaankaan ystäväks' käy vihamies.
Antigone
En vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään.
Kreon
Käy tuonelaan siis lempines sä, lempimään
Heit'! Eläissäin ei nainen saa mua hallita. 525
Kuoro
Kas, porttien eessä on Ismene,
Sisarlemmen itkuja vuodattain.
Surupilvet, silmiä synkistäin
Sekä poskia hohtavia,
Sulokasvot kastavi hältä. 530
(Ismene tulee.)
Kreon (Ismenelle)
Sä, joka huoneessain kuin käärme luikertain
Mua imit hiljalleen -- kas huomaamattani
Tuhoa kahta kasvatin ja kapinaa --
Sanoppa mulle, ootko hautuu-vehkeihin
Sä yhtynyt, tai vanno niist' et tietäväs! 535
Ismene
Työn siinä tein kuin hänkin: yhtä mieltä oon,
Osakas oon ja syytä kannan puoleni.
Antigone
Ei! tuot' ei salli oikeus. Et suosinut
Mun aiettan', en huolinut sun liitostas.
Ismene
Vaan vaaroissaspa pelkäämättä purjehdin 540
Sun kerallisnas tuskan tyrskylaineilla.
Antigone
Ken työn on tehnyt, tietää Tuonen vainajat;
En pelkin sanoin lempivää mä rakasta.
Ismene
Mua ellös, sisko, halveksu! Oi suothan mun
Kerallas kuollen vainajata pyhittää? 545
Antigone
Mun kanssan' ellös kuolko! Mihin et kajonnut
Sit' omistaa et saa! Mun kuolon' kylläks' on.
Ismene
Mik' elo sinun jättämälles armas ois?
Antigone
Kysy hältä, jonk' oot holhotti, Kreonilta!
Ismene
Miks' ilman aikojas mua noin sa solvaiset? 550
Antigone
Mua kirvelee, ett' ilkkua sua täytyy näin.
Ismene
Mitenkä muuten voisin sua nyt hyödyttää?
Antigone
Pelasta itses! soisin: vaarat välttäisit.
Ismene
Mua kurjaa, kun sun kohtalostas sulkeudun!
Antigone
Niin, elämänpä valitsit, ma kuoleman. 555
Ismene
En lausumatta kuitenkaan ma mieltäni.
Antigone
Sä koitit näitä miellyttää, ma noita taas.
[Tai: Mielestäs oikein teit, mä heidän mielestään.]
Ismene
Ja yhtä suur' on kumpaisenkin hairahdus.
Antigone
Oo huoleti! sä elät, vaan mun sielun' on
Jo aikaa mennyt vainajoita vaalimaan. 560
Kreon
Nuo kaks' on, luulen, hulluja -- toinen syntyään,
Ja toinen juuri äsken siksi tultuaan!
Ismene
Oi valtias, ei onnetonten järki voi,
Mi luotiin heille, säilyä, se karkajaa.
Kreon
Sult' ainakin, kun yhdyit kehnon juonihin. 565
Ismene
Kuink' ilman häntä, yksinäin mä eläisin?
Kreon
Älä "häntä" mainitse, ei häntä enää oo!
Ismene
Tok' ethän poikas morsianta surmanne?
Kreon
Kah, käyhän kyntö toisienkin pelloilla!
Ismene
Oi, armas Haimon, kuin sua isäs solvaisee! 570
Kreon
Mitättömät on minjät inhotuitani.
Ismene
(Et näiden liiton vertaista saa konsanaan.
Kreon
Mua inhotat sa, nainen, naimajuorullas.)
Ismene
Omalta lapseltasko riistät morsion?
Kreon
Tään naimaliiton Tuoni meiltä lopettaa. 575
Kuoro
Tuon kuolo on siis päätetty -- se selvä on.
Kreon
Niin sulle kuin myös mullekin! (Orjille.) Nyt viipy pois!
Nuo viekää sisään, orjat! Tästä lähtein nää
Ei haihattaa saa irrallaan, vaan elelkööt
He naisten lailla, hiljaa! Väistyy uljaskin 580
Nähdessään Tuonen henkeään jo vaanivan.
(Antigone ja Ismene viedään pois.)
VI.
Toinen Stasimon
Kuoro.
(1:n säkeistö.)
Ken tuskia ei ikipäivin nähnyt,
Hän autuas; vaan keiden
Huonetta järkyttää jumalain käsi,
Heit' ei turmio konsaan säästä, 585
Se hiipivi jälkipolviin.
Niinkuin tyrsky vaahtopää
Käy, raivotessa pohjaisen,
Syvähän yöhön aaltoin alle syöksymään
Ja pohjast' asti mylleröitsee 590
Mustat liejut ilmoillen,
Ja hyrskyn lyömä rantatöyry raikuu.
(1:n vastasäkeistö.)
Niin -- nään minä -- Labdakon heimoss' syöksyy
Ain' uunna vanhat vammat
Jo hukkuneiden vamman päälle; 595
Niist' ei polvikunta toistaan
Päästele, vaan joku surman henki
Ne leppymättä maahan lyö.
Kyll' äsken linnass' Oidipoon
Sen viime-taimellen sulo-päivä loisti, 600
Vaan senkin kaataa murhaveitsin
Tuoni tuima, sortelee
Sen kieli mieletön ja järjen vimma.
(2:n säkeistö.)
Zeus, ken ihminen vastustaa
Vois sun valtoas uhkamielin, 605
Jot' ei maan-sortajakaan, uni, sorra
Eikä kuut väsymättömätkään!
Konsaan vanhenematta valtiasna
Sä Olympoll' istut, valliten
Loistoa leimuavaa, 610
Ikipäivin, nyt, kuin ennen
Lakia säädellen;
[Tai toisen lukuparren mukaan: On kestävä sääntö tää.]
Vaan ihmiselämä missään mailla
Ei vieri syytä ja harjoja vailla.
(2:n vastasäkeistö.)
Sill' loitos-liehuva toivo, jos 615
Monta turvaakin, monen mielen
Hurjapäisiä haluja pettelee;
Arvaamattoman luo se hiipii,
Kunnes kurja jalkans' astuvi lieskaan.
Viisaast' on joku lausunut 620
Kuuluisan sananparren:
Kenen sielun surman tielle
Haltio viepi, sille
Hurmaavaisena hukka hohtaa, --
Ja turmion suuhun hän suistuu kohta. 625
(Haimon lähenee.)
Kuoron johtaja
Jopa Haimon saapuvi, lapsistas
Vesa nuorin -- surrenko Antigoneen,
Sulo-morsiamen
Surukuoloa armaan, tuskissa, kun
Käy naimis-riemu jo tyhjiin? 630
VII.
Kolmas Epeisodion.
Kreon. Haimon. Kuoro.
Kreon
Sen kohta tiennen tarkemmin kuin tietäjät.
(Haimonille.)
Oi poikan', ethän suuttuneena isälles
Nyt tulle, kuullen kultas lopputuomion?
Vai enkö sulle armas oo, jos kuinkin teen?
Haimon
Omasi oon, ja _kelpo_ mieltä harrastain 635
Mun mielen' ohjaat oikeaan: siis tottelen;
Ja syyst' ei naimaliitto mulle yksikään
Kalliimpi oo, kuin isän _oiva_ ohjaus.
Kreon
Tuleepa niin sun, poikan', aina aatella,
Ett' isän tahdon tieltä kaikki väistykööt! 640
Kas siks' on miehen harras halu kasvattaa
Kodossa kuuliaiset lapset, että nää
Vois vainoojalle vainot kostaa, niinpä myös
Isänsä verraks' arvostella ystävää.
Ken kelvottomat lapset luo, mit' arvelet 645
Tuon muuta siittäneen kuin pahan-suovillen
Vaan paljo pilkan syytä, vaivaa itselleen?
Siis lapsi, ällös liekkumasta heittäkö
Tai naisen vuoksi järkeäsi oi, aatellos,
Kuink' aivan kylmä kainaloisna kultanas 650
On huono vaimo viruen sun vierelläs!
Mik' ilkeämp' on vamma valhe-ystävää?
Ei! inhoten tuo henttu herja heittäös
Sä luotas Tuonen maille jonkun naitavaks'!
Kun, näet sen, koko kaupungissa yksin tuon 655
Mua julkisesti vastustavan huomasin,
En valhetellen kansan eteen tulla voi,
Vaan kuoletan hänet; -- huutakoonpa Zeutakin
Sukunsa suojaa! -- Nurjuuteenhan yltyiskin
Sukuni muuten, saati ulkopuoliset. 660
Ken kelpomiesn' on heimolaisten kesken, hän
Myös valtiossa oivallisna ilmestyy.
Semmoinen mies -- sen uskon -- osaa hallita
Hyvästi, niin myös nurkumatta totella;
Hän, keihäsmyrskyn riehuessa, uljasna 665
Ja uskollisna kestää kaikki rynnäköt.
Vaan kenpä ylvästellen polkee säätämät
Ja viisastellen valtiasta ohjailee,
Hänt' en mä kiitä. -- Kelle kansa uskonut
On vallan ohjat, häntä täytyy totella, 670
Hän suurta, pientä, väärin, oikein säätäköön.
Vaan kaikkein suurin hukka lain on polkemus:
Se sortaa vankat valtiot, se huonehet
Saa kylmille, se liittoveljet taistavat
Pakohon syytää; mutta järjesteltyinä 675
Totellen säilyy surman suulta useimmat.
Tuleepa siis sun säädelmääni puolustaa,
Eik' antaa naisen hallita sua ensinkään;
Jos niiksi käy, ma urhon alle sortunen,
Mutt' älköön nainen orjakseen mua kutsuko! 680
Kuoro
Jos vanhuuttamme emme eksy, selvitit
Sä mielestämme järkevästi asiat.
Haimon
Isäni, Luojan lahja kaikkein kallihin
On ihmisille suotu järjen valkeus.
Nyt enpä väitä väärin tuota haastellees -- 685
Sit' enpä vois, enk' ymmärtäisi väitellä --
Vaan sattuneepa kelpo aatos muillekin.
Sopiipa mun sun eelläs kaikki huomata,
Mit' arvellaan, mit' aiotaan, tai moititaan;
Sill' alhainen sun silmäs' eess' ei hirvenis 690
Puhella niitä, joit' et kuulis mielelläs.
Salassa saanpa kuulla moiset haastelut,
Mitenkä neittä kaikki kansa surkuttaa:
"Naisista kaikkein syyttöminnä kurjasti
Tään täytyy kuolla kostoks' urhotyöstähän, 695
Kun hurmetulvaan hukkunutta veljeään
Ei hautaa vaille, koirain verikuonojen,
Ei petolintuin syötäväksi heittänyt!
Hän eikö kultakunniaa lie ansainnut?"
Sellaista sala-huuhu mulle humisee. 700
Vaan mulle, isä armahin, sun onnesi
On kallihimpi kaiken mailman aarteita;
Isänpä onni lasten suurin kaunistus,
Ja lasten onni isän suurin riemu on.
Nyt ällös luulko, että yksi aatos vain, 705
Sun lausumas, on oikeass', ei mitkään muut!
Sill' itse mielestään ken ainut viisas on,
Ja kieleltään ja mieleltään on verraton,
Hän paljastettaiss' usein tyhjäks' ilmestyy.
Vaan eipä miestä mielevääkään halvenna 710
Opinta eikä oman mielen kieltämys.
Kas, puu mi talvitulvan myötä notkistuu,
Sen säilyy oksat murtumatta; vastahan
Ken ponnistaa, sen tulva tempaa juurineen.
Niin myös ken, purjeköyttä aina pingottain, 715
Ei hellitä, hän vihdoin purren kaattua
Saa merta soutaa, teljot ylös-alaisin. --
Siis myönny lausumiini; muuta säädelmäs!
Jos, vaikka nuoremp' oonkin, jotain oivallan,
Parasta kyll' ois luullaksein, jos luonnostaan 720
Miel' uhkuis aina ymmärrystä kyllältään,
Joll' ei -- sill' usein toisappäinki kallistuu --
Niin taiten haastavaakin kelpaa noudattaa.
Kuoro
Hält' opi, valtias, jos oikein haastoi hän!
(Haimonille.)
Sä hältä myös: ol' oiva puhe kummankin. 725
Kreon
Tuleeko mun, tään-ikäisen, viel' oppia
Tuon-ikäiseltä sulhoselta järkeä?
Haimon
Ei muuta kuin mit' oikeaa on. Nuori oon,
Mut katsomist' ei nuoruuteen, vaan asiaan.
Kreon
Niin _siihen_, että vallatonta suositaan? 730
Haimon
En pyytänyt sua ilkiöitä suosimaan.
Kreon
Hänt' eikö juuri haita vamma sellainen?
Haimon
Yht' ääntä kaikki Theeban kansa vastaa: ei!
Kreon
Ja kansakos mun säättäväin siis määräilee?
Haimon
Et huomaa, kuink' on poikamaista haastelus! 735
Kreon
No muillekos ma hallitsen kuin itselleni?
Haimon
Ei valtakuntaa oo, jok' _yhden_ oisi vain.
Kreon
Vaan valtiaanpa omaks' valtaa mainitaan!
Haimon
Kai erämaita yksin hyvin vaalisit!
Kreon
Hän sotii -- näen mä -- naisen liittolaisena. 740
Haimon
Jos _sin'_ oot nainen: sunhan puoltas katson vain.
Kreon.
Vai isäs' kanssa käräjöit sä, kelvotoin!
Haimon
Niin kyllä, kun sun eksyvän näen vääryyteen.
Kreon
Vai eksyn, jos suon valtikallen' arvoa?
Haimon
Sen halvennat, jos poljet arvon jumalain. 745
Kreon
Oi herja henki! naisen vallan-alainen!
Haimon
Et ainakaan mua nähne häpeän-alaisna.
Kreon
Puheesi kaikki neittä vainen puolustaa...
Haimon
Ja sua ja mua ja Tuonen jumaloitakin.
Kreon
Älä, naisen orja, loruillas mua liehakoi! 750
Haimon
Oot valmis väittämään, et altis kuulemaan.
Kreon
Et ikipäivin pääse häntä naimahan!
Haimon
Hän kuolee siis? Se toisellekkin kuolon tuo!
Kreon
Vai ahdistat mua uhkaillenkin, uskaljas?
Haimon
Mit' uhkaust' on harhamieltä vastustaa? 755
Kreon
Viel' itkein neuvot mieltä, itse mieletöin!
Haimon
Jos et ois isäni, sanoisin: et viisas oo!
Kreon
Vai niin! Vaan kautt' Olympon tuolla, tietäös:
Saat surra viel', ett' ilkkuen mua soimasit!
(Palvelijoille.)
Tuokaatte ilkiö tänne oitis kuolemaan, 760
Sulhonsa silmäin eessä, läsnä ollessa.
Haimon
Mun läsnä ollen? Ei -- sit' ällös luulkokaan
Hän totta kuole niin! ja etpä silmilläs
Sä konsaan enää nähdä saa mun kasvojain!
Omaistes kesken riehu, jos he suovat sen! 765
(Rientää pois.)
Kuoro
Mies läks' oi herra, kiukun riento-askelin;
Noin nuori mieli tuskissaan on hirmuinen.
Kreon
Ylemmäs yltyköön maan lasta pyyteissään!
Vaan neittä kahta kuolost' ei hän varjele.
Kuoro
Siis aikehes on surmata ne kumpikin? 770
Kreon
Ei, työstä osatont' ei; oikein muistutit.
Kuoro
Ja minkä surman toisellen oot aikonut?
Kreon
Hänet sinne vieden, miss' on polku autio,
Elävältä kätken maahan, paasikammioon;
Sen verran ruokaa suoden, että vältän syyn, 775
Ja ettei kaupunkiimme sattuis saastutus.
Anoillen siellä Haadesta, jot' ainoaa
Hän palvelee, on kuolemattomuutehen
Hän ehkä saapa, taikka vihdoin huomannee,
Ett' turha vaiva tuonelaa on palvella. 780
VIII.
Kolmas Stasimon.
Kuoro
(Säkeistö.)
Oi Rakkaus sortumaton,
Joka karkaat saalihis päälle!
Leposuojanas öisin on
Sulo-immen hyllyvä poski.
Sinä liitelet kauas aaltojen taa, 785
Sun valtaas tuntevi linna ja maa.
Jumalatkin paulaas kietoilet --
Kuink' karttaa vois sua ihmiset!
Sun tenhomas yltyy raivoon. 790
(Vastasäkeistö.)
Sä vilppiin, turmiohon
Hurskaitaki henkiä vietät.
Sun nostamas kiistakin on
Tää poian ynn' isän kesken.
Vaan armas morsio katseillaan 795
Sulokaipuun sulhoon loi palamaan;
Ja voittipa Lempi, jok' ylhäisten
Käy valtain rinnalla säännellen --
Aphrodite telmivi sortumatta. 800
(Orjat saattavat Antigoneen saapuville.)
Kuoron johtaja
Vaan kohtapa itsekin suunniltain,
Käyn nähdessäin tätä; sulkea en
Voi kyyneltulvia, Antigoneen
Kun morsiosuojaan astelevan
Näen kaikkia tuudittavaiseen. 805
IX.
Neljäs Epeisodion.
Antigone. Kuoro. Kreon.
Antigone
(1:n säkeistö.)
Oi, katselkaa mua, syntymämaani miehet!
Astumassa jo oon
Ma viimeis-polkua, viimeis-kerran
Päivän soihtua silmäilen.
Sitten eessäni on ikiyö... 810
Tuoni kaikkein-tuutija mun
Vie elävält' Akherontin rantaan,
Vaikk' ei suotuna mulle vielä
Häiden riemua, enk' ole kuullut
Morsiusvirttäni -- vaan mun Tuoni nai! 815
Kuoro
Vaan kunniakasna ja kuulunahan
Sinä lähdet kätköhön vainajien,
Et lyömänä tautien tappavien,
Et kalvan kostoja saatuas, vaan
Omin ehdoin. Ainoa ihminen oot, 820
Joka hengiss' astuvi Tuoneen.
Antigone
(1:n vastasäkeistö.)
Jo kuulin, kuinka Tantalotar, tuo vieras
Phrygitär onneton,
Sai surman Sipylon kukkulalla. 825
Häntäpä kallio versoillaan
Kietovi niinkuin väänneliäs;
Eikä itkuun liukenevaa
Milloinkaan lumi säästä -- niinpä
Kertoilee taru -- vaan se kastaa 830
Kyynelsilmien alta rintaa.
Mun samanlainen sallima uinuttaa.
Kuoro
Vaan hän jumal' ol' sekä kuolematon,
Mepä kurjaa heimoa kuolevien; 835
Siis kunnia sun on suurin
Eläessäs arvoa autuahan
Sekä sitten kuoltuas saada.
Antigone
(2:n säkeistö.)
Mua ilkut! oi, ikiluojain tähden,
Miks' eläessäin mua solvaiset jo? Miks'et 840
Vasta kun vaineeseen olen mennyt?
Syntymämaani! oi!
Maani mahtavat urhot!
Oi Dirkeen vuolteet kauniit!
Ja Theeban valjas-kuulun lehdot! 845
Ma huudan teitä kaikkia katsomaan,
Kuink' itkemättä ystäväin, mill' ehdoin
Mun mennä täytyy outoon kalmakumpuun
Mua kurjaa, voi! 850
Jok' en saa olla ihmisten, en haamuin,
En eläväin, en vainajitten luona.
Kuoro
Kun uskalluksen huipullen
Sa nousit, lapsi, kompastuit
Ylhäisen Dikeen kynnykseen.
Ehk' isäs pattovelkaa maksat. 855
Antigone
(2:n vastasäkeistö.)
Nyt koskit huoltani katkerinta,
Isäni kurjan-kuulua sallimaa ja meidän
Kaikkien kuulujen Labdakolaisten 860
Kolkkoa onnea, oi!
Voi, julmaa lemmen harhaa!
Voi, äitini, nukkumistas
Mun isäni kanss', oman lapses kanssa, 865
Jost' yhdynnästä kurja siinnyt oon!
Ja heidän luokseen käyn nyt naimatonna
Ja kaiken kansan hylkynä ma raiska!
Ah! turmion
Sa naimisistas saitkin veikko rukka! 870
Viel' eläissäin saan sulta, haamu, surman.
Kuoro
Kyll' oikein häntä armastat;
Vaan ei saa koskaan vastustaa
Sen valtaa, jolla valta on.
Sua itsepäinen kiihkos hukkaa. 875
Antigone
(Epoodi.)
Ah! säälin-itkua, lempeä, häitä vailla
Mua kurjaa saatellaan tätä turman tietä.
Enkä mä onneton saa pyhän auringon silmää
Nähdä milloinkaan enähän, 880
Eik' armotonta polkuain
Ees ystävitten kyynel kasta.
(Loppusäkeiden soidessa on Kreon astunut esiin linnasta.)
Kreon (Vartioille.)
Luulette kai, ett' itkuvirsi loppua
Voi kuolon ääress', sen jos suodaan jatkua!
Pois viekäät oitis tuo! ja paasikatteiseen 885
Suljettuanne holviin niin, kuin määräsin,
Hänet aivan yksin jättäkäät, jos kuolla tai
Elossa huolla holvin suojiss' aikoo hän; --
Oon syytön neidon kohtaloon: hänt' estän vaan
Maan päällä seurustelemasta -- muuta en! -- 890
Antigone
Oi kumpu, neiti-kammioin, oi hautani
Ikuinen oltavain, ma jonne matkailen
Omaini luokse, joita joukon melkeän
On manan maille Persephassa temmannut!
Nyt heistä viimeisnä ma kaikkein kurjinna 895
Käyn sinne, saapumatta eloni määrähän.
Vaan tultuain ma elvyn siitä toivosta,
Ett' armahaisna saavun teille, isäni
Ja äitin', armahinna sulle, veljyein.
Ominpa käsin teitä kuoltuanne oon 900
Ma pessyt, voidellut ja hautakastelut
Myös suonut teille; vaan Polyneikes, ruumistas
Ma huolitellen, tämmöisen sain palkkion!
Sua viisaan mielest' oon tok' oikein holhonut:
Jos lasten äiti oisin, mutta puolison 905
Tai lapsikullan multa kuolo kuihduttais,
En kansan uhall' oisi tuohon ryhtynyt.
Mitähän tarkoitankaan noilla lauseilla?
Jos kuolis puolisoin, ma uuden saisin taas,
Jok' uuden lapsen lois, jos yhden hukkaisin; 910
Vaan Tuonen kätkiessä isän', äitini,
Ei mulle uutta veljeä voi versoa.
Ja näitä aatellen kun muiden eellä sua
Ma kunnioitin, oon Kreonin mielestä
Ma rikkonut ja uhmaillut, oi veljeni! 915
Ja nyt mun kiinni pantuaan, hän väkisin
Vie, vaikk' en häit', en naimaliiton onnea,
En lasten kasvatust' oo vielä koetellut,
Vaan ystävitten hylkynä jo matkailen
Elossa vainajitten maille onneton; 920
Ja rikkoneena minkä Luojain säädelmän?
Vaan saanko koito luoda enää silmiäin
Mä jumaliin? Keit' auttajiksi huudan, kun
Pahuuden palkan hurskaan työllä saavutin?
Mutt' oikeaks jos jumaliss' se katsotaan, 925
Ma syyni myönnän, rangaistusta kärsien;
Jos noiss' on syy,
(osottaen Kreonia ja hänen seuruettansa)
pahempaa älkööt kärsikö,
Kuin minkä mulle syyttömästi tehnevät!
Kuoro
Sama myrskyn puuskaus kuohuttaa
Tämän immen sielua viel' yhä vain. 930
Kreon
Vaan siitäpä parkuna vartookin
Pian viejiä palkkana viivynnän!
Antigone
Ah voi! sepä lausuma miltei soi
Kuni kuoloni käsky!
Kreon
Ja käskinkös sua toivomahan, 935
Ett' ei tämä _näin_ ois päättyväkin?
Antigone
Oi Theeban maa! kotiseutuni oi!
Mun heimoni haltiahenget!
Ei viivytä, pois minä viedään vaan.
Oi näettekö, Theeban ylhäiset, 940
Mitä mimmoisilta ma kärsin,
Minä ainoa jäänyt ruhtinatar,
Kun hurskaan tointa ma täytin!
(Antigone viedään pois, Kreon poistuu.)
X.
Neljäs Stasimon.
Kuoro.
(1;n säkeistö.)
Kärsipä Danae, kun sinitaivaan
Valkeus hautuukammion yöhön 945
Hältäkin vaihtui;
Vaskisen tyrmän säily
Impyen kätki.
Suurt' oli sentään heimoa hän, oi lapsi.
Zeunpa siemen-vihmojen kultaa 950
Hoiteli hän. Mutt' ankara sallimus on.
Tuot' aarteet ei, ei taistelmat,
Ei linnat eikä laivatkaan
Voi tyrskyn lyömät, tummat välttää.
(1:n vastasäkeistö.)
Telkien taa myös Eedonilainen, 955
Dryaan raivosa poika se pantiin
Ilkkunsa vuoksi;
Tuon Dionysos
Kalliotyrmään sulki.
Näin hält' yltiöpäinen vimma haihtui; 960
Kohta huomasi solvaisseensa
Kielin pistelevin jumalaa,
Kun hurmatuita naisia hän hääti,
Ja Bakkhon soihdut sammuttain
Vihoitti soittomielet Muusat. 965
(2:n säkeistö.)