"Muu! Mää!" matkivat eräät.
Joku vaakkuu variksena:
"Vaa, vaa!"
Repekka juoksee Hurjan kimppuun. Hurja on leikkisällä tuulella, illan
viileässä. Se murisee ja juoksee ympäri Repekan. Repekka kirkuu
riemusta. Sanelmakin aikoo ottaa kiinni Hurjan, joka kiitää yhä
villitymmässä kehässä, suu virnallaan, pystykorvat niskaa pitkin.
Repekka matkii koiraa. Ja sitten Sanelma tammaa:
"Ihahaha."
Topi huutaa Moksia saamaan särkiä. Kissa onkin kartanolla, ilmestyy
miesten aitan alta ja naukuu. Ananias sanoo:
"Kuinkas muuten, kotiinhan se mies illalla metsätöistä tulee! Ja onpa
se saanut lintuja, koska ei elävä särkikään kelpaa."
Ananias alentaa veräjää, niin että Sohvi pääsee yöksi laitumelle.
Repekka tahtoo Moksin kiinni. Saa sen kiinni, riiputtaa sitä keskeltä
vatsaa ja nauraa ja hokee:
"Voi tinnuu ... mokoma patkariäpäle."
Moksi ponnistelee vastaan, naukaisee ja raapii. Repekka itkaisee taas.
Topi matkii kissaa:
"Kurnau! Kurnau!"
Pikku Sanelma yltyy Topin sanoista:
"Kurnau, rako auk'!"
Saara on istuutunut aitan portaille Maunon Pertan Sanelman viereen,
mutta Pertta Kinnunen menee Muttisen Aapelin ja neidin luokse. Saara
ottaa syliinsä Moksin, joka livisti kiukkuisen Repekan käsistä, antaa
kissan kelliä selällään, koettelee sitä haaroista ja sanoo Pertan
Sanelmalle:
"Poika se on tämä, munat tällä on."
"Niin on", myöntää Maunon Pertan Sanelma iloisesti.
"Hau hau, hau!" matkii pikku Jopikin Hurjaa, tullen saunalta. Hurja
haukkuu. Kallio pihan vieressä kaikuu. Topi hirnuu:
"Ihahahaa."
"Hihuu!" nauraa Muttisen Aapeli.
Pikku Sanelma sanoo:
"On täällä nyt kaikkia rääkymisiä. Missä lienee kana kotkottamasta!"
"Pitäisi hakea kanakin", huutaa Jopi.
Rosina kiljaisee tuvan ovesta pihalle:
"Sehän sinne vielä! Eikös kukko! Joko ne lisäpuut on tulleet saunaan
metsästä? On siinä nyt kikakakaa! Ja säkätys ja häkätys! Sanukka,
vetäisenkö sinua uuninkoukulla pääkuoreen."
Rosina juoksee siihen kesken kiireitään. Hänellä on uunikoukku, jolla
hän on juuri tyhjentänyt uunista hiiliä. Tuvan pankko hehkui niitä
punaisenaan.
"Vetäise!" vastaa pikku Sanelma äidilleen.
"Ai ai, vetäise tosissasi!" huutaa Maunon Pertta. "Vetäise!
Pääkuoreen!"
"Pää! Pää!" matkii pikku Sanelma Pertta Kinnusta.
Topi on olevinaan kana. Hän kotkottaa:
"Kot-kot-kot ää ja öö! Kot-kot-kot ää ja öö!"
Pikku Ester repaleissaan maanittelee:
"Tipu tipu tipu-tii!"
"Ammuu!" ammuu Topi.
"Ammuu!" Repekka ja Sanelma matkivat Topia.
"Hau hau! Vouh vouh!" räyskyttää joku.
"Piu, pau", sanoo Ananias.
"Haha! Hohoo! Hähä! Höhö! Hihuu. Ihihuu!" Ei erota, kuka mitäkin
huutaa.
Maunon Sanelma hihittää.
"Pää", määkäisee Mauno Kypenäinen möräkällä äänellä tuvan nurkalta.
"Tuokin, tuokin!" hoilottaa Maunon Pertta.
"Hau! Muu, muu! Pää! Ammuu! Käkäkäkä! Röhröh! Kukkuu! Kur nau!" räikkyy
koko mökin piha iloisesti.
Mutta Rosina Käkriäinen ikkunan reiästä:
"Voi sun siunatkoon, kun ihmisen sikiöt rupeavat elukoiksi!"
"Huu! Huu! Huu!" toitottaa Jopi. Hän on kiivennyt aidalle seipään
viereen, jossa riippuu rääsyjä. Hän matkii laivaa. Kaiku kalliosta
vastaa.
Pikku Sanelma hihkuu:
"Pennut hoi! Pennut, pitäkää turpanne! Ruvetaanpas heittämään
häränpyllyä."
Pikku Sanelma asettuu heti nenälleen maahan. Tukka roikkuu nurmelle.
Sitten hän heittää kuperkeikan niin että reidet vilahtavat.
"Voi pyhä Jooseppi!" huutaa Maunon Pertta, katsellen Muttiseen, joka
seisoo hänen vieressään. "Herneenkukka näkyi!"
Muttinen ällistelee:
"Mikä se on?"
"Mikäkö?" vastaa Maunon Pertta nauraa tirskahtaen ja katsoo syrjään.
"Se on ruuslillikka!" tirskahtaa sitten Pertta.
Topi heittää neljä häränpyllyä perätysten, kiroten viimeisellä:
"Voi r-ranta-rrillikka! Koski pääkuor-reen. Vaikka oli r-reuhka
kor-rvilla."
Muut lapset pyörivät Topin perästä. Pikku Sanelma seisoo koivet
pystyssä. Jopi hyppää alas aidalta. Ester saa yhden häränpyllyn
kerrallaan, Repekka ei pääse yhtään, vaan kaatuu aina kupeelleen.
Saaraa ei haluta heittää häränpyllyä. Tuskin kehottaa hän siihen isoa
Sanelmaa. Maunon Perttakin hoilottaa Sanelmalle:
"Mene sinäkin siihen..."
Hänen Sanelmansa menee ja pyörähtää muutaman kerran, pitäen hameitaan
koossa polvitaipeesta.
"Minäpä heitän lehmänkin pyllyn!" sanoo Topi.
"Niin, kun sinulla on isän reuhka päässä", vastaa pikku Sanelma. "Mutta
heitäpäs ilman karvahattua. Heitäpäs!"
"Vaikka ilman kar-rva ... mitä", sanoo Topi ja heittää selkä edellä.
Ainoastaan Repekka ei ymmärrä, miten lehmänpyllyä heitetään, vaan
puskee maata nelinkontin niinkuin kuperkeikassakin. Ja viimein hän
asettuu selälleen ja piehtaroi siinä ja nauraa:
"Hihihi! Hahaha...!"
Ruohikko tuoksuaa. Metsä loistaa vaaleanpunaisena lammen takana.
Mutta korkeimpana kaikuu Rosinan ääni. Tuvassa hän on ärjynyt koko ajan
itsekseen. Nyt ryntää hän jälleen pihalle: säkättäen tavoittelee hän
portaiden edestä keppiä. Ja hän voihkii ja huutaa:
"Johan nyt on maailman loppu, etteivät ihmisen ruumiin sikiöt tottele!
Että tosiaan ... ulvovat kuin sudet! Sinäkin, voi ... Pertan Sanelma ...
vaatteillasi. Tantereella, jossa on koiran kökkiä, ja kissan kökkiä, ja
Repekan... Sanikat!"
Rosinan kiljahduksen luulisi kaikuvan aina taivaan napaan saakka, kun
hän huutaa:
"Ai, ai!"
Sitten laskettelee hänen kielensä yhtenä väkkäränä:
"Ja eikö sitä olisi muuta tekemistä! Saarukka. Muoskat ... kuin siinä
pyllyään näytellä, häh! Eikö sitä olisi veden kantamista saunaan?
Malakiaksen kanssa on kylmä kannettu, ja lehmänhaude. Sinä, Saara. Ja
muut. Eikö sitä olisi vastojen tekemistä! Ja sian syöttämistä...! Ja
lampaan! Sinä se yllytit, Saara! Ihmisten tähdenkin hävettäisi ...
sellaista mallia. On tämä mallia! Ja ettekö te kuule? Topi ja Sanukka!
Ja Jopi! Ne lisäpuut! Ei nyt mitään, ei vaikka..."
"Nyt piru sinut nokkii!" huudahtaa Rosina ja antaa kädellään
nasahduksen pikku Sanelman säärille, joita Topi pitää pystyssä. Topi
juoksee pakoon. Pikku Sanelma suuttuu. Hän hyppelee koholla ja huutaa:
"Ei pieksetä, ei."
"Kah, sellainen elävä!" äännähtelee Rosina.
Kaukaa jostakin lammen rannalta kajahtaa nyt Käkriäisenkin ääni:
"Mikä se on...? Se rähäkkä..."
Sen kuulevat ainoastaan Muttinen ja Maunon Pertta ja neiti, jotka
seisovat koivun luona. Muut eivät kuule, sillä kovin kiroilee pikku
Sanelma. Ananias tulee tapansa mukaan Rosinan avuksi ja uhkaa pientä
siskoaan ohjaksenperillä.
"Ei, ei pidä lyödä!" suhahtaa Rosina Ananiakselle.
Pikku Sanelma tavoittelee kynsimään Ananiaksen silmiä ja kiljuu:
"Minä tapan sinut."
"Lyö vain lihaksi, lyö! Itku pitkästä ilosta", ärsyttelee Ananias
Sanelmaa.
Repekka säikähtää siitä, että Ananias rapsuttelee Sanelmaa kynsille, ja
alkaa itkeä. Rosina nostaa Repekan syliinsä ja lohduttaa:
"Eihän kullalleni mitään..."
"Tämä sitten on elämää. Minä en kammarissani tällaista sallisi ... jos
minulla olisi pentuja... Kyllä hakkaisin", huutaa Maunon Pertta. Rosina
hymähtää hänelle:
"Onhan niitä sinullakin."
"Mutta ne ovat vaivaistalolla", tiuskahtaa pieni ja musta Sanelma, joka
nyyhkii, hieroen nenäänsä tukallaan.
"Hihuu!" naurahtaa Muttinen ja nyökyttää päätänsä.
Pertta Kinnusen silmissä leimahtaa, ja hän tavoittaa nurkalta
ongenvapaa, lyödäkseen pikku Sanelmaa. Vapoja on siinä, Muttisen ja
neidin. Mutta kun Muttinen ja kaikki hymyilevät hänelle, hillitsee hän
itsensä, vaikka häntä harmittaakin. Hän katselee neuvottomana
ympärilleen, ja sitten huudahtaa hän:
"Meidän Sanelma, lähdetään me tekemään saunavastoja. Niin ne tulevatkin
tehdyiksi ja rutakasti!"
"Saunapuita! Saunapuita, Topi ja Jopi ja Sanelma!" toistaa Rosina.
Saarakaan ei viitsi hautoa siinä ilkeitä ajatuksiaan, vaan lähtee
hänkin vastantekoon Pertta Kinnusen ja Pertan Sanelman kanssa. Tuonne
he katoavat yläveräjän ylitse, tuoksuvaan koivumetsään.
Ananias tahtoo Topia kanssaan heittämään verkkoja. Mutta Rosina, joka
paistaa leipiä tuvassa, sanoo etteihän tässä mitään tule, jos Ananias
sen Topinkin vie: saunaan ei saada löylyä koko iltana... Ja Ananias
arvelee silloin voivansa tulla toimeen järvellä yksinäänkin: onpa hän
ennenkin vuoroin melostellut ja vuoroin laskenut verkkojaan. Mutta
silloin sanoo Mauno Kypenäinen, että hän lähtee Ananiakselle kaveriksi.
Sitten juttelee Mauno Ananiakselle jotain hiljaa. Nyt he menevät
perätysten rannalle. Hurja häärii Ananiaksen ympärillä ja pääsee
Ananiaksen mukaan.
Topi pihalla kyselee, missä se nyt on se kirves.
Jopi vastaa sen olevan kujalla, jossa puita äsken hakattiin.
Vähän ajan päästä astelee Topi miehekkäästi kirves olalla saunalle.
Hänen perästään kepsuttavat Jopi ja pieni Sanelma.
Pihalle jää Lyygia. Hän istuu isolla kivellä ja houkuttelee Esteriä ja
varsinkin kullanruskeaa ja säihkysilmäistä Repekkaa luokseen. Repekka
katsoo häneen välkkyvin silmin, mutta vierastaa vielä. Lyygia menee ja
kaivaa Muttisen Aapelin taskusta rusinapussin. Hän sanoo Aapelille:
"Voi kuinka tuo Repekka on kaunis ... kuin pieni enkeli."
"Niin, se on kuin renessanssin enkeli", myöntää Muttinen, joka pistää
suuhunsa rusinoita ja antaa sitten pussin Lyygialle. Nyt tulevat lapset
neidin viereen. Pian juoksee Ester tupaan, näyttämään namusiaan
äidilleen, joka vetää leipiä hehkuvan uunin mustasta kidasta. Iloisesti
huudahtaa silloin Rosina. Lyygia on siepannut Repekan polvelleen,
nipistelee häntä pyöreästä leuasta ja lujalihaisesta poskesta.
Kurkistaa hänen tummiin silmiinsä. Oikoo tytön tukkaa ja jokeltelee
hänelle. Rosina ilmestyy ovelle ja katselee ihmeissään Lyygiaa ja
pientä tyttöään.
Muttinenkin huomaa, miten Lyygia lapsia hyväilee... Vieraita lapsia...
Mutta mitä Aapeli Muttinen sellaiselle mahtaa? Surullinen on hänestä
lopultakin maailma ... paha se on, eikä siitä muutu... Tullut yhä
surullisemmaksi, kun hän vanhenee.
Mitä varten elämisen taakka vielä muka Aapelin perillisille?
Ja tulisi siitä huolta. Ja Aapelihan tahtoisi köllötellä niin
mukavasti.
Pitäisi sitä uhrautua toisen onnen tähden! Ehkä siitä itsellekin onnea
hersyisi...
Ei tiedä.
Niin miettien katselee Aapeli mökin harmaita rakennuksia. Varsinkin
läävä näyttää rappeutuvan ... paitsi nyt tupaa. Mutta ... rappeutukoot.
Harmenee tuo hänen tukkansakin.
Mutta kas, tuolta saunasta tupruaa savua oven täydeltä! Ja sitä tulee
lakeistorvesta ja räystäidenkin alta, lämmintä savua. Makeaa se on
Aapelin sieraimissa.
Hän lähtee saunalle. Humaliston vieressä rantaveräjällä katselee hän
lahdelle. Vesi on tyyni... Niinkuin rasva.
Tuolla kuvasteleiksen tuttavallinen nuottakota veteen. Kodassa Ananias
puikkaroi verkkoja. Valkoinen koira tähystelee järvestä omaa
kuvaistaan.
Kauempana katiskat...
Ja oikealla rannalla luo kalliorinne lahteen tummanvihreän varjonsa.
Haapojen melkein jokainen oksa näkyy selvästi sinisestä vedestä.
Ulapan ylitse kaareutuu illan punertava taivas. Vesi on
vaaleanpunaista: läheltä vaaleanpunaista ja kauempaa vaaleansinistä.
Taivaalla, joka sekin on vienosti sinertävä, seisoo punertavia pilviä,
heijastuen veteen. Pilvet ovat kuin ruusuisia vivahteita helmiäisissä.
Koko taivaan kupu niinkuin mahdottoman simpukan sisäpinta, kalpeasti
sinertävä ja nuoren naisen lämpöisen hipiän värinen.
Aurinko laskee. Tummana kiekkona näkyi se äsken tuvan nurkalla. Nyt se
heittää kultaista kiillettä kujan seipäisiin ja välkkyy mökin tummissa
ja tyhjissä ikkunoissa.