»Omasta vapaasta tahdostasiko? Sinä emmit! Ah!»
Tyttö vei kädet kasvoilleen kootakseen voimia iskun antamista varten ja
sanoi hetkisen kuluttua pakotetusti. »Omasta vapaasta tahdostani.»
Loordi Trevornen kädet painuivat alas, ja hän jäi seisomaan tuijottaen
Stellaan. Jasperin ääni herätti hänet tyrmistyksestä, joka hänet oli
vallannut.
»Kas niin, mylord», huomautti Adelstone kuivan kylmästi. »Olette saanut
vastauksen. Sallikaa minun huomauttaa, että olette tuottanut tälle
ladylle tuskaa enemmän kuin tarpeeksi, ja muistuttaa, että minulla,
hänen tulevana puolisonaan, on oikeus pyytää teitä jättämään hänet
rauhaan.»
»Stella», virkkoi Leycester kiinnittämättä ollenkaan huomiota
Jasperiin. »Viimeisen kerran kysyn sinulta — viimeisen kerran! — onko
se totta? Oletko pettänyt minut lupautuaksesi tälle miehelle? Oletko
luvannut mennä hänen vaimokseen?»
Vastaus tuli hiljaa, mutta selvästi. »Se on totta. Minusta tulee hänen
vaimonsa.»
»Se riittää. Väität sen tapahtuvan omasta vapaasta tahdostasi. Minä
en sitä usko. Olen varma siitä, että tämä mies on jollakin tavoin
pakottanut sinua. Mitä keinoja hän on käyttänyt, sitä en voi arvata.
Tunnen, ettet sinä tahdo ilmaista sitä minulle ja että hän valehtelisi,
jos kysyisin häneltä. Mutta se riittää minulle. Stella -- nimitän sinua
niin viimeistä kertaa -- sinä olet pettänyt minua; olet pitänyt tätä
seikkaa salassa minulta. Antakoon Jumala sinulle anteeksi! Minä en
voi!» Sen sanottuaan hän sieppasi hattunsa ja poistui huoneesta.
Frank juoksi häntä vastaan, kun hän aukaisi oven. »Oi, loordi
Trevorne!» huudahti poika.
Leycester pysähtyi hetkiseksi, laskien kätensä Frankin käsivarrelle.
»Mene hänen luokseen!» käski hän. »Hän on valehdellut minulle. Hänen
ja tuon miehen välillä on jotakin. Minä näin hänet viimeisen kerran.»
Ennenkuin Frank ennätti sanallakaan pyytää selitystä tai koettaa
suostutella häntä, sysäsi hän pojan syrjään ja meni ulos.