»Mitä hän on puhunut ja tehnyt, että sinä olet noin muuttunut?
puhuttelet häntä, ikäänkuin olisit hänen orjansa!»
Jasper pudisti päätään. »Odottakaa», hän kehoitti Stellaa, »teidän
on parasta odottaa. Luottakaa minuun; säästän teitä niin paljon kuin
mahdollista. Mutta parasta on, että hän saa tietää kaikki, mitä hänen
pitää tietää, teidän suustanne, nyt, täällä.»
Stella taivutti päätään ja vaipui tuolille, yhä pitäen kiinni Frankin
käsivarresta. Poika oli puhkeamaisillaan uudelleen raivoon, mutta
Stella hillitsi häntä.
»St!» hän kuiskasi. »Älä virka mitään. Jokainen sanasi viiltää
sydäntäni. Pysykäämme täällä.»
Heidän ei tarvinnut odottaa kauan. Kuului askelia — kiireisiä,
meluisia — portaista; malttamaton, käskevä ääni kysyi jotakin; sitten
tempaistiin ovi auki, ja loordi Trevorne tuoksahti sisään.
Loordi Trevorne loi aluksi tuikean katseen ympäri huonetta ja kiiruhti
sitten, vähääkään välittämättä Jasperista, huoneen poikki Stellan
luokse, joka hänen saapuessaan oli vaistomaisesti liikahtanut häntä
kohti, mutta pysähtynyt, jääden seisomaan kasvot kalpeina ja kädet
tiukasti puristettuina ristiin.
»Stella!» huudahti Leycester. »Miksi olet täällä? Miksi et tullut
Waterloohon? Miksi lähetit noutamaan minua?» Tyttö tarttui hänen
käteensä ja loi häneen katseen, josta kuvastui sellainen tuska ja
murhe, että hän tuijotti Stellaan hämmästyneenä.
»Teidät kutsuttiin minun käskystäni», selitti Jasper kylmästi.
Leycester vain vilkaisi häneen ja alkoi sitten jälleen tarkkailla
Stellan kasvoja. »Miksi olet täällä, Stella? Onko jotakin tapahtunut
kotona — sedällesi?»
»Herra Etheredge voi hyvin», pisti Jasper väliin, astahtaen likemmäksi
heitä.
»Miksi vastaa tämä mies puolestasi? En ole kysynyt mitään teiltä, sir.»
»Siitä olen kyllä selvillä, mylord», vastasi Jasper, jonka pienissä
silmissä välkkyi viha ja kiukku. »Mutta kun kysymyksenne ilmeisesti
vaivaa neiti Etheredgeä, niin katsoin asiakseni vastata hänen
puolestaan.»
Leycester hymyili, ikäänkuin olisi saanut jonkun omituisen
mielijohteen. »Näyttepä todella pitävän sitä omana asiananne», hän
huomautti levollisen ivallisesti. »Kenties suvaitsette ystävällisesti
pysyä hiljaa.»
Jasperin kasvot kävivät kalpeiksi ja sävähtivät. »Olette minun
asunnossani, loordi Trevorne.»
»Minusta on hyvin ikävä, että minun täytyy myöntää se. Ja vielä
ikävämpää minusta on, että tämä lady on täällä.» Sen sanottuaan
Leycester meni onnettoman tytön luokse. »Tule, Stella! Sinun pitää
kertoa minulle, mitä tämä kaikki merkitsee», kuiskasi hän, tarjoten
tytölle käsivarttaan.
Mutta Stella astahti taaksepäin surkea ilme silmissään. »En voi lähteä
kanssasi», hän huudahti. »Älä pyydä minua!»
»Et voi!» kummasteli loordi Trevorne edelleenkin yhtä hiljaa. »Stella!
Miksi et?»
»Minä — en voi sanoa sitä sinulle! Älä kysy minulta!» rukoili tyttö.
»Mene nyt — mene ja jätä minut!»
Leycester katsahti hänestä Frankiin, joka pudisti päätään ja mulkoili
Jasperiin. »En ymmärrä sitä; loordi Trevorne; minuun katsomisesta ei
ole mitään hyötyä. Toimin pyyntönne mukaisesti, ainakin sikäli kuin
voin, kunnes minut estettiin. Nousimme junasta Vauxhallissa, kuten
kehoititte —»
»Kehoitin!» sanoi Leycester hiljaa, mutta hyvin painokkaasti. »Minä
en ole pyytänyt teitä tekemään mitään sinnepäinkään! Odotin teitä
Waterloossa ja arvelin, että olitte huomaamattani menneet ohitseni ja
lähteneet — sinne, minne pyysin teidän saapua, ja kiiruhdin sinne.
Siellä oli eräs mies — otaksuttavasti herra Adelstonen palvelija — joka
ilmoitti minulle, että Stella odotteli minua täällä. Tulin tänne —
siinä kaikki!»
Frank katsoi tuikeasti Jasperia ja osoitti häntä uhkaavan syyttävästi
sormellaan. »Vaatikaa selitystä _häneltä_», hän huomautti.
Leycester katsahti Adelstonen kalpeihin, ilkkuviin kasvoihin. »Mitä
vehkeilyä tämä on?» hän kysyi. »Onko minun uskottava, että — että tämä
lady on houkuteltu ansaan ja tuotu tänne vasten tahtoaan?»
Jasper taivutti päätään.
»Teillä on vapaus uskoa mitä haluatte», hän vastasi. »Jos kysytte
minulta, johtuiko se, että tämä lady ei noudattanut teidän antamianne
ohjeita, minun väliintulostani, niin vastaan myöntävästi. Toimitin
hänet sitä varten, että minä, hänen setänsä ja holhoojansa ystävä,
voisin osoittaa hänelle häntä väijyvän vaaran sillä polulla, jolle
te tahdoitte houkutella hänet. Olen selvittänyt hänelle, että hänen
on mahdotonta tehdä niinkuin te haluatte, ja nyt hän ehdottomasti
kieltäytyy pitämästä sitä sopimusta, jonka te pakotitte hänet tekemään
kanssanne. Hän ei suostu seuraamaan teitä. Hän —»
»Vaiti!» huudahti Leycester matalalla äänellä, joka tuntui
pelottavammalta kuin karjuminen. Sitten hän kääntyi Stellaan päin.
»Onko asia niin?» hän tiedusti.
Tyttö kohotti katseensa. »Kyllä», hän kuiskasi. »Minä — minä en voi
tulla mukaasi.»
Leycester katseli ympärilleen, ikäänkuin epäillen näkevänsä unta. »Mitä
tämä merkitsee?» hän mutisi. »Stella, rukoilen, käsken sinua puhumaan.
»Ajattele asemaani! Minä — joka odotin sinua kuten — kuten hyvin tiedät
— tapaan sinut täältä ja kuulen sinun, sinun omasta suustasi, että
suhteemme ovat perinpohjin muuttuneet, niin äkkiä, niin aiheettomasti —»
»Sen täytyy olla niin», huokaisi Stella. »Kunpa vain lähtisit ja
jättäisit minut yksin! Sääli minua!»
Leycester kääntyi puhuttelemaan Frankia. »Ettekö — ettekö poistuisi
hetkeksi, hyvä Frank?» pyysi hän käheästi. Frank meni verkkaisesti
ulos, ja Leycester huudahti Jasperille: »Te vihjasitte tuntevanne tämän
arvoituksen selityksen. Suvainnette kertoa sen minulle. Pois kaikki
salaperäisyys! Tietäkää kerta kaikkiaan, etten suvaitse kujeilua!»
Jasper puraisi huultaan. »Minulla on vain vähän lisättävänä siihen,
mitä olen jo maininnut. Sanon sen, ja neiti Etheredge saa vahvistaa
puheeni oikeaksi. Tahdotte tietää syyn, miksi hän ei saapunut
tapaamaan teitä kuten odotitte ja miksi hän sensijaan on täällä minun
suojeluksessani. Siihen kysymykseen on helppo vastata. Syy on se, että
hän on lupautunut vaimokseni!»
Leycester katsoi häntä värähtämättä silmiin osoittamatta saaneensa
sellaista iskua, kuin vastustaja oli toivonut. Sensijaan hän näytti
rauhoittuvan.
»Minulle on kerrottu», hän virkkoi tyynen purevasti, »että te olette
taitava mies, herra Adelstone. En ole tätä ennen sitä epäillyt. Mutta
nyt minusta tuntuu, että teidän täytyy olla hölmö voidaksenne toivoa
minun uskovan väitettänne.»
Jasperin kasvot kävivät kiukusta punaisiksi. Hän viittasi vapisevalla
kädellään Stellaan. »Kysykää häneltä!» hän kehoitti käheästi.
Leycester säpsähti ja pyörähti tyttöön päin. »Muodon vuoksi», hän
murahti melkein kuin anteeksi pyytäen, »kysyn sinulta, Stella. Onko se
totta?»
»Kyllä se on totta», ähkäisi tyttö.
Nyt vasta Leycester kalpeni eikä näyttänyt voivan siirtää katsettaan
pois Stellan silmistä. Sitten hän meni Stellan luokse ja otti hänen
kätensä omiinsa.
»Katso tänne!» pyysi hän hiljaisella, värähtelevällä äänellä.
»Tiedätkö, että minä olen täällä — minä — olen täällä — että
olen tullut suojelemaan sinua? Mitä hyvänsä tämä mies on sanonut
pakottaakseen sinut antamaan tämän hullun lupauksen, siitä hänen
on vastattava minulle! Stella! Stella! Jollet tahdo saattaa minua
mielipuoleksi, niin katso tänne ja sano, että se on valhetta!»