Jasper Adelstone saapui täsmällisesti kohtauspaikalle ja nosti
hattuaan, kun lady Lenore saapui hänen luokseen. Lady Lenore pysähtyi
ja taivutti ylpeästi päätään, jääden ikäänkuin odottamaan, että Jasper
Adelstone alkaisi puhua. Mutta Jasper pysyi vaiti; lady Lenore oli
kutsunut häntä; hän oli saapunut.
»Saitte kirjeeni, herra Adelstone?» virkkoi lady Lenore vihdoin.
»Olen täällä», vastasi Jasper naurahtaen.
»Kutsuin teitä tänne», jatkoi lady Lenore hetkisen vaitiolon jälkeen
hyvin kylmään sävyyn, »koska minulla on tietoja, joiden uskoin
kiinnittävän mieltänne, ja arvelin, että teistä olisi apua.»
Jasper kumarsi. Hän ei tahtonut tulla puolitiehen vastaan. Kertokoon
lady Lenore ensin, miksi hän oli kutsunut häntä, ja sitten hän kävisi
käsiksi asiaan, mutta ei ennemmin.
»Kun viimeksi tapasimme toisemme, lausuitte sanoja, joita en hevillä
ole unohtanut. Selititte haluavanne — kiihkeästi haluavanne estää erään
seikan tapahtumasta.»
»Jos tarkoitatte loordi Trevornen ja Stel— neiti Etheredgen
avioliittoa, niin minä enemmän kuin haluan, olen päättänyt estää sen!»
»Olen tullut tänne tänä iltana», jatkoi lady Lenore, »ilmoittaakseni
teille erään sitä tyttöä koskevan tiedon, johon sanotte olevanne
mieltynyt.»
»’Tytöllä’ tarkoittanette neiti Stella Etheredgeä?» huomautti Jasper
levollisesti, mutta hänen silmistään välähti suuttumus. »Jos asia on
niin, niin sallikaa minun muistuttaa teidän armoanne, että hän on lady!»
»Nimittäkää häntä miksi haluatte!» vastasi lady Lenore kylmän
ylimielisesti. »Minä tarkoitin häntä.»
»Ja sitä miestä, joka kiinnittää teidän mieltänne?» lisäsi Jasper yhtä
röyhkeästi kuin lady Lenorekin.
»Kysymyksen siihen puoleen emme kajoa, jos suvaitsette, herra
Adelstone.»
»Minun on siis ymmärrettävä asia niin, että olette saapunut tänne tänä
iltana omasta aloitteestanne tehdäksenne minulle palveluksen. Niinkö?»
»Ajatelkaa mitä tahdotte», vastasi lady Lenore matalalla, oudolla
äänellä. »Jättäkäämme syrjään kaikki jaarittelut. Tahdoin tavata teitä
ja lähetin teille sanan; te olette saapunut; riittäköön se! Teitä
haluttaa estää loordi Trevorne menemästä avioliittoon sen _ladyn_
kanssa, jonka seurassa näimme hänet täällä. Te puhutte itseluottavasti
siitä, että teillä on voimaa tehdä se. Teillä on hyvin pian tilaisuus
näyttää voimanne, sillä loordi Trevorne aikoo mennä avioliittoon hänen
kanssaan huomenna tai viimeistään seuraavana päivänä.»
»Mistä sen tiedätte?» kysyi Jasper hiljaa.
»Tiedän sen siitä, että loordi Trevorne on kirjoittanut hänelle, antaen
määräyksiä hänen paostaan ja heidän salaisesta kohtaamisestaan.»
»Kuinka olette saanut sen tietoonne?»
»Näin kirjeen», vastasi lady Lenore, silmäillen Jasperia halveksivasti.
»Olettepa tosiaan tehnyt paljon palvellaksenne minua», virkkoi
Adelstone ivallisesti.
»Teitä!» pääsi hänen huuliltaan rajusti, mutta sitten hän teki
halveksivan eleen, ikäänkuin Jasper olisi ollut niin halpa, ettei
häneen kannattanut suuttua.
»Te näitte kirjeen», jatkoi Jasper. »Minkälaiset olivat määräykset?
Missä ja milloin piti heidän kohdata toisensa? Kirottua!»
»Hänen on lähdettävä Lontooseen kello yhdentoista junassa
huomenaamulla, ja loordi Trevorne tapaa hänet ja vie hänet Bruton
Streetin varrelle n:oon 24; pojan, hänen serkkunsa, tulee olla hänen
seurassaan», selitti lady Lenore lyhyesti.
»Ah!» ärähti Jasper kiukkuisesti. »Voinpa antaa tuon pienen käärmeen
tuntea. Mutta mitä sitten tulee?»
Lady Lenore pudisti päätään halveksivan välinpitämättömästi ja nojautui
kaidepuuta vasten, katsellen poreilevaa, kuohuvaa vettä.
»En tiedä. Kun poika on mukana, niin otaksun loordi Trevornen hankkivan
erivapautuksen, ja sitten heidät vihitään. Mutta kenties poika onkin
tarkoitettu vain silmänlumeeksi, ja loordi Trevorne toimittaa hänet
pois tieltä.»
»Entä sitten?»
»Sitten», sanoi lady Lenore verkkaisesti. »No niin, loordi Trevornen
luonne on jotakuinkin tunnettu; hyvin todennäköisesti hän ei pidä
välttämättömänä tehdä tytöstä — suokaa anteeksi! — nuoresta ladystä
tulevaa Wyndwardin kreivitärtä.»
Hän oli mennyt liian pitkälle. Kun julmat, kauheat, armottoman purevat,
pilkalliset ja halveksivat sanat olivat luiskahtaneet hänen kieleltään,
hypähti Jasper hänen viereensä ja puristi hänen käsivarttaan. Hänen
jalkansa luiskahti, hän pyörähti ympäri ja tarttui kiinni Jasperista,
riippuen puolittain ilmassa valkokuohuisen veden yläpuolella. Hetkisen
he seisoivat liikahtamatta Jasperin katsellessa häntä uhkaavasti
kiiluvin silmin. Sitten Adelstone veti syvän henkäyksen, ikäänkuin
olisi saanut hillityksi murha-aikeen, astahti taaksepäin ja veti lady
Lenoren muassaan turvalliselle kohdalle.
»Pitäkää varanne!» hän murahti, pyyhkäisten vapisevalla kädellään hien
kalpealta otsaltaan. »Unohdatte, että minä rakastan tuota ’tyttöä’,
kuten te häntä nimitätte, vaikka hän on valon enkeli ja ylevä tähti
verrattuna teihin, joka alennutte aukaisemaan toisten kirjeitä ja
syytämään parjauksia! Varokaa! Hillitkää tästä puoleen ylpeyttänne
ja puhukaa kunnioittavasti mainitessanne häntä! Ja nyt, kun olette
saanut varoituksen ja tiedätte, etten ole pelkkä orja tanssiakseni
ja kiemurrellakseni teidän mielenne mukaan, palatkaamme asiaan, joka
on kohtauksemme tarkoitus. Ettekö tahdo istua?» Hän viittasi padon
portaihin päin.
Lady Lenore vapisi puhtaasti fyysillisestä heikkoudesta, jota lisäsi
voimaton kiukku ja raivo; mutta hän olisi mieluummin kuollut kuin
totellut Jasperia. »Jatkakaa!» hän äänsi. »Mitä teillä on puhuttavaa?»
»Että tämä avioliitto on estettävä ja neiti Etheredgen hyvä nimi
turvattava ja säilytettävä. Minä voin estää tämän avioliiton vielä
nytkin, viimeisellä hetkellä. Ja minä teen sen, sillä ehdolla että te
ette koskaan eläissänne hiisku siitä kellekään mitään. En kovinkaan
pahasti pelkää, että sen tekisitte; kyllä tekin arvelette, ennenkuin
ilmaisette jollekin kolmannelle henkilölle, että teiltä syntyy muiden
ihmisten kirjeiden avaaminen!»
»Minä lupaan sen», virkkoi lady Lenore kylmästi. »Entä miten aiotte
sen estää? Ette tunne sitä miestä, jota mielitte käydä vastustamaan.
Kavahtakaa häntä! Loordi Trevorne on mies, jonka kanssa ei ole
leikkimistä.»
»Kiitos!» vastasi Jasper äreästi. »Olette kovin ystävällinen, kun
varoitatte minua, etenkin kun perin mielellänne näkisitte minut loordi
Trevornen jalkojen juuressa. Mutta minä en tarvitse varoituksianne.
Olen tekemisissä neiti Etheredgen enkä hänen kanssaan. Ja kuinka
menettelen, se on minun asiani.»
»Minä lähden», sanoi lady Lenore ynseästi, nousten pystyyn, aikoen
toteuttaa sanansa.
»Viipykää hetkinen!» kehoitti Adelstone. »Teillä on osanne pelissä;
ja muistakaa, että teillä on enemmän voitettavana kuin minulla.
Minä tavoittelen rakkautta, te rakkautta, rikkautta, arvoasemaa
ja vaikutusvaltaa, kaikkea, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi
sellaiselle ihmiselle kuin te olette.»
»Olette hävytön!»
»En ole; olen vain vilpitön. Meidän kesken ei kartteleminen eikä
salailu enää tule kysymykseenkään. Jos neiti Etheredge tottelee loordi
Trevornen käskyä, niin he lähtevät kello yhdentoista junassa, ja hän
odottaa heitä Lontoossa. He lähtevät siinä junassa, mutta he eivät
saavu perille asti. On helppoa estää heidät saapumasta sinne. Sitä
varten tarvitaan vain väärennetty kirje.»
»Väärennetty kirje?» mutisi lady Lenore.
»Niin; kun hän kerran on antanut neiti Etheredgelle varmat ohjeet,
on hänen kirjoitettava uudelleen ja muutettava määräyksensä. Häneltä
täytyy saapua sellainen kirje — on parasta kirjoittaa pojalle —
jossa hän käskee heidän jäädä junasta Lontoon lähimmälle asemalle,
Vauxhalliin. Heidän on astuttava junasta ja mentävä ulko-ovelle.
Siellä odottavat heitä vaunut, jotka vievät heidät hänen luokseen.
Ymmärrättekö?»
»Ymmärrän. Entä kirje — kenen se on väärennettävä — kirjoitettava?»
»Kukapa osaa sen paremmin kuin te? Te olette tottunut käsittelemään
kirjeenvaihtoa. Te tunnette hänen käsialansa, voitte helposti saada
käsiinne hänen kirjoitusvehkeensä; paperissa ja kuoressa on Wyndwardien
vaakuna. Kirjeen voi viedä perille joku kartanon palvelija.»
Lady Lenore seisoi vaiti Jasperin sukkeluuden yllättämänä, ja vasten
tahtoaankin hän ihaili miehen neuvokkuutta ja joustavaa älykkyyttä.
Kuten Jasper oli sanonut, hän ei ollut orja eikä nukke, jota saattoi
liikutella mielensä mukaan.
»Käsittänette», jatkoi Jasper odotettuaan hetkisen, että hänen
suunnitelmansa ehtisi painua toisen mieleen, »että kirje on jätettävä
melkein viimeisellä hetkellä, vaunun ovella, kun juna lähtee. Teettehän
sen?»
Lady Lenore kääntyi poispäin, ponnistaen vielä vastaan. »En tahdo!» hän
vastasi.
»No hyvä! Sitten keksin jonkun toisen keinon. Stella Etheredgestä ei
ikinä tule loordi Trevornen puolisoa, mutta ei myöskään eräästä lady
Lenore Beauminsteristä. Kun hän huomenna saa nolona ja lannistuneena,
katsella kuinka minä vien neiti Etheredgen hänen nenänsä edestä,
annan hänelle hieman lohdutusta, nimittäin tämän pienen kirjeen ja
täydellisen selostuksen _teidän_ osuudestanne tähän salaliittoon, joka
riisti häneltä saaliin.»
»Sitä ette uskalla!» huohotti lady Lenore, pää pystyssä, katse
leimuavana.
»En uskalla! Mitä uskaltamista siinä on. Jopa jotakin, mylady! Ei ole
minun syyni, jollette tunne sen miehen luonnetta, jonka kanssa olette
tekemisissä. Työskennelkää kanssani, ja minä palvelen teitä, pettäkää
minut — sillä se olisi pettämistä, ja minä nujerran teidät! Kumman
valitsette? Kirjoitatteko kirjeen ja toimitatte sen perille?»
»Entä mitä muuta?»
»Ei paljoa, ja sekin vain siksi, että huolehdin teidän
menestyksestänne. Kun loordi Trevorne palaa tyhjiin rauenneelta
matkaltaan, on hän hyvin sopiva lohdutettavaksi. Te voitte antaa
hänelle lohdutuksen. Olen kovin pahasti arvioinut kykynne liian
suureksi, jollette voi saada häntä jalkojenne juureen, ennenkuin on
kulunut kuukauttakaan.»
»Siinäkö kaikki?» kysäisi lady Lenore.
»Siinä kaikki. Voin luottaa teihin. Niin, luulen — olen varma, että
voin. Ovathan etumme sittenkin yhteiset. Kun ensi kerran tapaamme,
lady Lenore, olemme toisillemme outoja ihmisiä, joilla ei ole mitään
yhteistä. Entisyys on pyyhitty pois sekä mielestämme että elämästämme.
Minä olen Stella Etheredgen onnellinen puoliso ja te lady Trevorne,
tuleva Wyndwardin kreivitär. Ennustukseni eivät milloinkaan petä,
mylady. En koskaan ole niin varmasti uskonut ennustukseeni kuin nyt.
Hyvää yötä!»
Lady Lenore ei vastannut hyvästelyyn, vaan poistui äänettömänä puiden
pimentoon.