olin iloissani, että olin totellut tuntoni ääntä, enkä sallinut heidän
joutua leijonien saaliiksi. 'Sano mulle', hän jatkoi hetken päästä,
'mikä sinut tähän maakuntaan tuo, missä surmasi on tietty, jos ilmi
joutuisit. Älä mitäkään meiltä salaa, sillä me olemme ystäviäsi'.
"'Olen aivan nääntymäisilläni nälkään ja janoon', vastasin. 'Antakaa
mulle ruokaa ja juomaa, niin kerron teille kaikki'.
"Luulenpa että tämä pyyntö voimallisemmin kuin mikään muu haihdutti
tuon luulon, että muka olisin joku _esemkofu_. Hän johdatti minut oitis
muutaman läheisen _sprint'in_ luokse ja vaimo palasi sill'aikaa
kraal'iin ruokavaroja noutamaan. Silloin söin ensimmäisen laita
aterian, mitä moneen päivään olin maistanut, ja kerroin oitis
senjälkeen kaikki tyyni hänelle, mitäkään salaamatta.
"'Sinä olet antaunut suureen vaaraan', hän huomautti, 'sangen suureen
vaaraan ja olisitpa ennen tai myöhemmin joutunut ilmi, sillä
Cetewayo'lla on pitkät korvat ja pitkät käsivarret. Valkoinen neito,
Enamela, ei olekaan kuninkaallisessa kraalissa, ja kuningas oli
Lumba'lle aika suutuksissaan, kun kuuli että tyttö oli vangiksi otettu;
Enamela on tätä nykyä Unodvengo'ssa, naisten holhottavana. Cetewayo
sitävastaan on täällä, meistä viiden penikulman päässä'.
"Veli, minä vapisin, kuullessani että kuningas oli niin lähellä; mutta
Nkungulu puhui edelleen: 'Tyttö on välttämättömästi kuljetettava
rajalle. Sen voin minä puolestani panna helposti toimeen, sillä
kuningas on suuresti äkeissään, että valkoinen neito ollenkaan hänen
alueellensa joutui; soisipa hän mieluimmin, että kaikki valkoiset papit
lapsineen lankoineen ajettaisiin ulos koko maasta. Tahdon sanoa
hänelle, mitä henget ovat käskeneet, että nimittäin tyttö on kohta
laitettava Brittiläisten luokse, ja otan hänet sitten myötäni Sirayon
kraaliin saakka, joka on vähän matkan päässä Natal'ista. Sinun täytyy
myöskin sille suunnalle rientää, sillä vaarallista on tänne jäädä.
Sisareni Gola tässä vie sanan Sirayolle ja käskee hänen valmistaa majan
valkoiselle tytölle; sinun tulee matkustaa kohta hänen jäljistään, niin
että hän joka yö voi tuoda sinulle ravintoa. Kun minä olen Sirayon
kraaliin päässyt, niin koetan jollakin keinoin saada sinut hänen
puheillensa, ja sitten saatat valkoiselle papille sanoa, että tyttönsä
on hyvissä turvissa. Mutta ole varovainen. Kaikkein kolmen meidän
henkemme riippuvat siitä, ett'et itseäsi näytä'".
Tuskinpa lienee tarpeellista tämän pitemmättä jatkaa sitä tarkkaa
kertomusta jok'ainoan päivän tapauksista, minkä Ula tavalliseen
Kafferilais-malliin antoi. Seikkailu leijonain parissa, joka sitten
johti tuohon kohtaukseen Nkungulun kanssa, oli koko jutun käännöskohta
ja saattoi asian oivalliseen päätökseen, johon ei muuten ikinä olisi
päästy. Miehen, joka, niin hyvin kuin kasvinveljeni, tunsi seudut, ei
ollut vaikea kenenkään keksimättä seurata Golan kulkemaa suuntaa,
varsinkaan kun tämä aina osoitti hänelle levähdyspaikat ja toi hänelle
joka yöksi ruokaa.
Epäilemätön asia on, että Cetewayo oli sangen hämillään, kun Minna näin
odottamatta hänen maahansa oli joutunut. Mutta, selvemmin puhuen, ei
suinkaan mistään säälistä tyttöraukkaa kohtaan, jonka kohtalo mihinkä
toiseen aikaan hyvänsä olisi ollut mitä kamalin, vaan syystä että
kuningas parast'aikaa hieroi liittoa Boerien kanssa Brittiläisiä
vastaan ja tiesi tämän ohessa hyvin, että Hollantilaiset hänestä
tykkänään erkanisivat, jos tytölle vähintäkään pahaa tapahtuisi.
Mihinkä toiseen aikaan hyvänsä olisi Lumban pieni palvelus, kun hän
kauniin naisvangin toi kerallaan, otettu suosiolla vastaan; mutta nyt
se joutui erittäin sopimattomaan aikaan, ja kohta sen jälkeen mainittu
soturi hakattiin kuoliaaksi knob-kirreillä, tulevaiseksi varoitteeksi
kaikille liian innokkaille päälliköille. Kuninkaassa asui suuri
luottamus Nkungulun älyyn -- sangen epäiltävää on, uskoiko hän tämän
ylenluonnollista mahtia -- ja kun nyt tuo viisas neuvon-antaja hänelle
huomautti, että mukavinta olisi rankaisemalla osoittaa mielipahaansa
Lumban palveliaisuudesta ja laittaa tyttö Natal'iin, niin kuningas
oitis suostui; mutta hänen metsäläis-luonteensa ei voinut kantaa
ajatusta, että vankinsa ihka vapaaksi pääsisi, ja niin hän ainoastaan
puoleksi seurasi noita-pappinsa neuvoa, lähetti Minnan käskynhaltijansa
Sirayon luokse ja määräsi tämän pitämään vankia kraalissaan
kunniallisessa vankeudessa, kunnes hänen ja Englantilaisten väliset
seikat selviäisivät. Jos rauha rikkuisi, niin olihan tyttö silloin
vielä hänen käsissään; mutta jos uhkaava myrsky-ilma ajaksi väistyisi,
niin voi hän silloin itsensä puhdistaa osoittamalla Lumban
kuolemanrangaistusta ja sitä teko-asiaa, ett'ei hän vankiinsa ollut
milloinkaan silmäänsä iskenyt.
Päästyään Sirayon kraalille, Gola sai pian tilaisuuden päästää Ulan
puikahtamaan hänen asuntoonsa, missä tämä pysyi piilossa kunnes
Minna Nkungulun seurassa saapui. Viimeksimainittu sitten soi Ulan
hetken aikaa puhella vangin kanssa, joka silloin antoi hänelle sen
kallis-arvoisen paperilippusen, minkä hän niin nopeasti oli meille
tuonut. Tässä tilassa oli kasvinveljeni noita-papin neuvosta taas
pukeunut Albinon eli valkoisen Tsulun valhemuotoon; niin oli täsmälleen
Nomteban ennustus toteutunut.
Tämä oli ystäväni kertomuksen sisältö, joka koko laajuudessaan
puhuttuna, ja kuvaamalla erikseen jokaista ateriaa, minkä hän tiellä
oli syönyt, vaatisi kokonaisen nidoksen. Äärettömästi se mieltäni
kevensi, sillä näin, ett'ei tällä hetkellä Minnalle mitään pahaa
tapahtuisi -- asia, jonka Arnold puolestaan jo jonkun aikaa sanoi
tietäneensä. Kun olin kuullut pienimmätkin tiedot vangin tilasta, miltä
hän näytti, mitä hän sanoi j.n.e., kysyin Ulalta, luuliko hän, että
Nkungulu olisi saattanut ilmoittaa jotain Nomteba'lle. Hän kielsi ja
epäili; mutta kun jälestäpäin sain kuulla, että Swatsilainen noita-akka
ja Tsululais-taikuri olivat läheistä sukua, sain toisen ajatuksen
asiassa.
"Olitko juuri saapunut paikalle, kun viime yönä tulit leiriimme?"
kysyin.
"En. Olisin saattanut tulla jo auringon laskussa", vastasi Ula.
"Nkungulu nimenomaan käski, ett'en ennen puoliyötä näyttäytyisi". Tämä
tieto suuressa määrin järkäytti uskoani Nomteban ennustajakykyyn.
11:tas Luku.
Kulku rajan ylitse.
Kuusi viikkoa oli kulunut siitä, kuin kasvinveljeni saapui Mambaan,
kuusi tuskallista, levotonta viikkoa, sillä ei tullut mitään sen
enempää tietoja Minna Beidermann'ista; ja nyt Cetewayokin oli hyljännyt
Ylä-asiamiehen lopullisen sovittelun, jolloin kohta päätettiin marssia
Tsulujen maahan.
Tämä aika ei suinkaan meidän leirissämme laiskuudessa kulunut.
Aamuhämärästä iltaan asti olimme jatkaneet Swatsilais-nostoväen
harjoituksia sekä opetelleet sille sotakomennon ensimmäisiä alkeita
(jos muuten tätä sanaa voi ollenkaan käyttää sotaharjoituksista,
joista askelten ottaminen, neliöihin asettuminen ynnä muut sellaiset
rekryyti-opastuksen alkeet aivan jäivät pois). Oli ollut aikomus
varustaa musta-ihoiset liittoveljemme pyssyillä; mutta kun tätä
pienessä määrässä oli koeteltu, jätettiin koko tuuma sikseen. Ei
maksanut vaivaa antaa heidän käsiinsä kalliita ampuma-aseita, joita
eivät ensinkään ymmärtäneet käyttää; ja niin otimme heiltä taas pois
äsken antamamme pyssyt ja soturit tarttuivat, kuten ennenkin.
assegoihin ja kilpiin, joita jo lapsuudesta saakka olivat oppineet
käsittelemään. Sitten olimme vielä panneet kokoon kahdentuhantisen
joukon Swatsien uljaimpia miehiä, ja näiden keralla valmistauimme juuri
retkeilemään Pongola-virran poikki vihollisen maahan, kun saimme käskyn
heittää tuuman sikseen ja marssia oikopäätä Helpmakaar'iin, missä
lähemmät määräykset sitten meitä odottaisivat.
Ennen Mambasta lähtöäni oli Nomteba useamman kerran käynyt minua
katsomassa. Hän näytti erityisellä suosiollisuudella minua silmäilevän,
ja vakuutti joka kerta että Minna Beidermann oli hyvissä voimissa
Cetewayon käskynhaltijan, Sirayon, huolenpidon alaisena. Tällainen
ilmoitus oli aina tervetullut, sillä olin varma siitä että akka oli
jonkinmoisessa vaihevaikutuksessa oman säätynsä jäsenien kanssa
Tsulujen kesken, eikä olisi voinut minua pettämällä mitäkään voittaa.
Viime kerralla, jolloin hän läsnä-olollansa minua kunnioitti, hän sai
minut vähän hämmästyksiini, kun tarjosi takaisin antamani taskukellon
ja pyysi sijaan kolme pulloa rommia.
"Pahat henget ovat sen noituneet", hän sanoi. "Senlaiset ihme-elävät
eivät ole muiden kuin valkoisten miesten huviksi luotuja".
Minä suostuin tarjoukseen sekä annoin noita-akalle rommin lisäksi vielä
päällysvaipan; ja sangen päällinpuolinen tutkimus sanoi mulle pian,
miksikä tuo kunnian-arvoisa kello oli Nomteban tarkastuksen alaisena
tehnyt työlakon. Se oli tottunut minun hoimessani hyvinkin karkeaan
menetystapaan, mutta eihän mikään konehisto saata kestää, kun sitä joka
päivä syötetään sulatetulla ihralla, kuten Nomteba oli katsonut hyväksi
tehdä, ajaen jok'ikinen aamu pienen määrän rasvaa avaimenreijästä
sisään, siinä varmassa vakuutuksessa, että kello muka oli nälissään.
Uljaasti se kauvan aikaa taisteli tällaista luonnotonta muonaa vastaan,
mutta viimeinpä se seisahtui, jolloin Nomteba, arvellen että itikka oli
kuollut, antoi sen minulle takaisin yllämainittua korvausta vastaan.
En usko että liittolaisemme juuri olivat hyvillään, jättäessään oman
maansa. Heidän sotatuumansa oli ollut rynnätä rajan ylitse ja sitten
kohta palata takaisin omiin kraaleihinsa saalista jakamaan, jos retki
onnistuisi, tai valittamaan, jos päinvastoin kävisi. Heillä ei ollut
minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka voitosta saadaan hyötyä, tai
kuinka tappio parannetaan niin, että taas liitytään yhteen ja isketään
päälle toiseen kertaan. Onpa todella sangen sattuvasti verrattu
Kafferilaisten sodankäyntiä Skottlannin vuori-klan'ien taisteluihin
viime vuosisadan Jakobiiti-melskeissä.
Kulkumme oli pitkä ja kovin ikävä, ja sen kestäessä usea
liittoveljistämme puikahti tyynesti pensaisin eikä enää sen ko'ommin
naamaansa näyttänyt; mutta enin osa kuitenkin pysyi hyvin yhdessä, ja
tammik. 6 p. (1879) saavuimme Helpmakaar'iin, jossa tapasimme melkoisen
voiman jo ko'olla.
Minulle oli tämä kulku eteläänkäsin hyvin mieleen, koska se puhalsi yhä
enemmän vireille palavimpia toiveitani; sillä jos tältä kulmalta
marssittaisiin Tsulujen maahan, niin olisi Sirayon kraali ensimmäisiä
varustuksia, joiden kimppuun tulisi käytäväksi, ja siellähän oli Minna
vankina. Nyt sain olla yhtenä niitä voimia, jotka hänen pelastuksekseen
olivat liikkeellä, ja kun en ollut suostunut mihinkään vakinaiseen
soturi-virkaan, olin tilaisuudessa uhraamaan kaiken kykyni häntä
vapauttaakseni. Vaikka mielelläni halusin voimaini takaa olla
hallitukselle avullisena, en kuitenkaan sen kauvemmaksi ollut suostunut
ajamaan asioita Swatsilais-kuninkaan kanssa ja pitämään ylijohtoa
Mamban _laager'issa_, kuin että taitavia päällikkö-kykyjä ehtisi
saapua miehiäni harjoittelemaan sekä muuttamaan ne metsäläisistä
säännölliseksi sotaväeksi. Nykyinen asemani oli, tarkalleen määräten,
siviilimiehen paikka, jossa toivoin olevani hyödyksi, joko tulkkina tai
jonakin muuna, sen mukaan kuin tuttavuuteni maan-asukasten kanssa
tekisi minulle huokeaksi toimittaa. En ollut sidottu mihinkään
säännölliseen rykmenttiin tai joukkokuntaan, olin vaan irtaimesti
asettunut nostokkaiden riveihin, otin selvän heidän arveluistaan, pidin
huolta ett'ei heidän ennakkoluulojansa tarpeettomasti haavoitettu,
ilmoitin heidän tarpeensa komentavalle upsierille, lyhyesti: toimitin
yhdessä kaikenkarvaisia asioita. Sangen ymmälle joutuisin, jos mua
käskettäisiin tarkalleen määrittelemään ja nimittämään virkani, mutta
Taistelukykyinen Maan-asukasten Asiamies vastaisi kentiesi tyystimmin
asiaa. Tehtäväni oli yksi noita omituisia, joita siirtolaissota
maan-asukasten kanssa aina tuopi mukanaan; omat maamieheni katsoivat
aina minuun, kun halusivat saada käskynsä musta-ihoisten tiedoksi, ja
nämät taas puolestaan pitivät minua puhetorvenaan, vieläpä lisäksi,
jollain salamyhäisellä tavalla, suojelijanaan. Kasvinveljeni oli mulle
yht'aikaa palvelijana, ajutanttina ja seurakumppalina. Olin koettanut
saada häntä voittamaan inhonsa ratsastamista vastaan, mutta aivan
turhaan; hän kulki kuin kulkikin aina vaan jalkaisin, ja oli näin
vaikeudetta seuraava minua mitä pisimmille, vaivalloisimmille
tiedustusretkille.
Kun asemani oli tällainen -- sillä jo kauvan sitten olin heittänyt
päällikkötoimeni Mambassa -- niin on helposti arvattava, kuinka
suurella ilolla tervehdin sellaista sotaliikettä, mikä veisi minut
nyrkin iskemän päähän siitä metsäläisestä, joka Minna Beidermann'ia
piti vankinaan; ja kun näin soturien liikettä ja metelistä
levottomuutta Helpmakaar'issa, en voinut muuta kuin luottamuksella
toivoa, että lapsiraukan pelastus nyt pian oli koituva.
Mustain urhojemme ilo, hämmästys ja ihastus, kun säännöllistä sotaväkeä
saivat nähdä, oli näkö, joka vaivansa maksoi. Heidän suunsa aukenivat
ihmetyksestä, kunnes takaraiva näytti olevan todellisessa vaarassa
pudota pois, ja sanat "Vou, vou" kaikuivat heidän huuliltaan jos
jossakin ääniväreessä, kummastuksen huudosta alkain aina hurjaan
ihastukseen saakka. Varsinkin oli tykistö tyhjentymätön ilon lähde, ja
saipa toisinaan nähdä, kuinka joku roteva metsäläinen salavihkaa
lähestyi kanuunaa sekä ojensi tumman käsivartensa tunnustaaksensa sitä,
mutta tempasi nopeasti sormensa takaisin samassa kuin ne kylmään
rautaan koskivat, ja kasvoissaan kuvastui silloin samallainen pelvon ja
ilon sekainen vivahdus, kuin tavallisesti huomataan pelokkaan lapsen
muodossa, joka ensikertaa painaa mummonsa nuuskarasian kannen auki
lentämään.
Miehet saivat hetikohta ylleen kuluneita paitoja, kelvottomia
punaisia lakkeja ynnä muuta koreutta, joihin puettuina he komeilivat
äärettömällä pöyhkeydellä, vähääkään huomaamatta, kuinka paljon
tuollaiset lisäkorut pilasivat heidän synnynnäistä ulkomuotoaan. Nämät
ihmiset, niinkuin kaikkikin kesyttömät kansakunnat, ihastuvat
lapsellisesti jokaisesta koristuksesta, jonka luulevat heidän
ulkomuotoansa ylentävän.
Tammikuun 9:nnen päivän aamuna tarjosi Helpmakaar'in pieni
varustusväestö vilkkaan näön. Teltit, jotka koko tienoon olivat
kirjanneet, pantiin kokoon ja työnnettiin kuormavankkureihin, jotka
pitkäin härkäryhmäin vetäminä hiljalleen vierivät Rodes Drift'iä
kohden, noin kahdentoista penikulman päässä olevaan paikkaan; sillä
tältä kohdalta oli kulkeminen Puhveli-virran poikki Tsulujen maahan.
Tie oli, kaikesta vaivannäöstä huolimatta, jota sen korjaamiseksi oli
tuhlattu, sangen kehnossa kunnossa, ja kovat rankkasateet olivat
äskettäin huuhtoneet pois irtaimen saven sekä jättäneet korkeita
multapenkereitä ynnä syviä raitioita, joihin usea noita raskaita
vankkureja istui kiinni tahi vajosi, niin ajaksi hidastuttaen takana
seuraavain vaunujen kulkua. Mutta miehissä vallitsi perinpohjin hilpeä
mielentila, mikä teki kaikki pienet kiusat huokeiksi kantaa;
päivänlaskussa saavuttiin Puhveli-virran äyräille ja Tsulujen maa
levisi silmäimme eteen. Juuri jalkaimme juuressa aaltoili tuo leveä,
pyörteinen virta, jonka laineet täytyi voittaa, ennenkuin muiden
vihollisten kimppuun päästäisiin, eikä ollut suinkaan mikään vähäinen
vaikeus kulkea yli tällaisen väkevän kymin, juuri urhokkaan vihollisen
milt'ei silmäin alla.
Seuraavana aamuna kenraali seurueineen tuli paikalle, ja maan-asukkaista
ko'ottu nostoväki kutsuttiin hänen tarkastettavakseen. Kullekin
joukkokunnalle päällikkö lausui tulkin kautta muutamia sanoja, ankarasti
käskien säästämään avuttomia ja haavoitettuja, sekä muistuttaen heille,
että sen valtijaan, jonka lippua nyt palvelivat, oli tapana lieventää
sodan julmuutta lempeydellä ja ihmisyydellä. Mieheni oivalsivat asian
sangen hyvin, vaikka muutamat heidän arvelunsa kuuluivat jotenkin
kummallisilta. Hajalle päästyään he kokoontuivat ympärilleni ja
kysyivät, oliko oikein totta ett'ei ollut aikomus kyliä polttaa ja
teurastaa asukkaita.
"On kuin onkin ihan totta", vastasin. "Englantilaiset ottavat vankeja
ja pitävät petturin työnä surmata ihmisiä, jotka ovat antauneet".
"Vou, vou! Ihmeellistä! kummallista!" kuului joka taholta, ikäänkuin
olisi aate ollut aivan uusi.
"Mutta syöväthän vangit paljon lihaa, joka sotureille paljo voimia
lisäisi", arveli muuan verenjanoinen soturivanhus; ja vaikka lupasivat
totella, oli tänlaatuinen sodankäynti silminnähtävästi enimmille
täydellinen arvoitus.
Olin juuri levolle menemäisilläni, kun luokseni saapui sana, että minua
tarvittiin tutkimaan erästä aseistettua Tsululais-soturia, jonka
muutamat nostokkaistamme olivat kiinni kaapanneet vähän matkaa siitä
paikasta, mistä virran yli oli kulkeminen. Hän oli jalonnäköinen
metsäläinen, joka pelvottomasti kysymyksiimme vastatessaan meitä
suoraan silmiin katseli, vaikka epäilemättä piti tiettynä asiana, että
tutkinnon loputtua assegain pisto päästäisi hänet elämästä. Häneltä
saimme kuulla että Sirayo oli poissa kuninkaan kraalissa, mutta että
hänen poikansa olivat päättäneet kulkuamme ehkäistä. "Ja sen he
tekevätkin", lisäsi tuo reipas soturi ylpeästi. "He ovat vannoneet olla
maitoa maistamatta, kunnes ovat valkoiset miehet saaneet niellyiksi. He
viruttavat keihäänsä teidän veressänne. Tappakaa nyt jos mielenne
tekee". Ja hän kohotti paljaan rintansa ulospäin, surma-iskua
saadakseen.
Sanoin hänelle, ett'ei häntä vastaan mitäkään pahaa ollut aikeissa;
olihan vaan tarkoituksemme pitää hän luonamme, kunnes sota olisi
päättynyt, eikä hänen tullut ensinkään turvallisuudestaan olla
peloissansa. Poskensa kävivät tummiksi tätä kuullessaan ja rohkeasti
hän sanoi: "onko Bube[20] vaimo taikka lapsi, koska noin halveksien
häntä kohtelette?" Kun selitin, ett'ei milloinkaan ollut tapamme
vankeja surmata, näytti hän joutuvan hämille ja tyytyi nyt filosofin
kylmäkiskoisuudella vankeuteensa.
Tiedot, joita hältä saimme, eivät suuri-arvoisia olleet; ja kun yritin
häneltä urkkia jotain Sirayon linnoituksen puolustuslaitoksista, niin
ilmoitti hän paljo sellaista, jonka helposti huomasin olevan valhetta.
Mutta en kumminkaan heittänyt kaikkea toivoa saada hänen suustaan
kuulla, oliko Minna vielä siellä, ja tätä tarkoitusta varten laitoin
Ulan vankia hänen säilytyspaikkaansa tervehtimään. Tuuma oli
oivallinen, sillä kasvinveljeni osasi saada puheliaaksi nuoren soturin,
joka silloin ilmaisi että tyttö oli usean muun naisen kanssa
piiloitettu muutamaan läheiseen vuorenluolaan, ollakseen vaarasta
vapaa, jos taisteluun tulisi käytäväksi.
Nämät olivat mulle hyviä uutisia, koska pelkäsin että tappiostaan
hurjistuneet metsäläiset tappaisivat avuttomat vankinsa. Nytpä hän oli
jokaiselta harhailevalta luodilta suojassa; ja todella huono onni
olisi, ell'ei meidän, Ulan tarkan paikkaintuntemisen avulla, onnistuisi
saada selkoa hänen piilopaikastaan. Täksi yöksi laskeuin kovalle
vuoteelleni köykäisemmällä sydämmellä, kuin mitä moneen viikkoon olin
tuntenut.
Kello kolmen ja neljän vaiheella seuraavana aamuna leiri oli jalkeilla
-- sodan ensi näytöksen esirippu oli nousemaisillaan. Kurkistin ulos
telttani oviaukosta ja havaitsin että virran kohta oli taajaan usvaan
peittynyt, joka verhosi vastapäätä olevan rannikon tykkönään
näkyvistäni. Tämäpä, itsekseni arvelin, on viholliselle suotuisa
asianhaara, ja kun rannalle päästyäni näin venhelautan jo hiljakseen
uivan Tsulujen rannikkoa kohden, odotin vaan joka hetki saavani kuulla
Sirayon soturien kiljunaa, tai nähdä parven assegaita lentävän
joukkoihin, jotka venhelautalla olivat ko'olla. Mutta tämän käyrä sokka
läheni kenenkään estämättä rantaa ja näin, kuinka ensimmäinen mies
hyppäsi aivan eheänä rannalle. Ei siis ollutkaan vihollisen tarkoitus
vastustaa pääsöä joen poikki.
Lauttaamiskeinot olivat jotenkin köyhät, ainoastaan äskenmainittu
venhelautta, sitten toinen hirsilautta, jonka mukana olevat insinöörit
olivat rakentaneet, sekä vihdoin vanha venherämä, mikä korkeintainsa
tusinan miehiä kannatti. Näitä lauttavärkkiä ei airoilla eikä seipäillä
kuljetettu, vaan hinattiin rannasta toiseen köysien avulla, niin että
toimeen sangen vähän aikaa kului. Ratsumiehet ynnä suurin osa
nostokkaista kulkivat kaalaamalla joen poikki, jossa virran rajuuden
takia oli aika vastus pitää jalkojansa vakavina. Useat hevoset virran
pyörre lakaisi mukanaan, mutta ei kumminkaan yhtään henkeä mennyt
hukkaan, ja kello 7 aikaan koko armeija, päästyään aivan vahingotta
leveän ja rajun virran poikki, oli kunnollisesti Tsulujen maalla.
Vieläkin sama usva lepäsi raskaasti yli seudun, eikä nousevan auringon
onnistunut läpäistä sen paksua, harmaata vaippaa. Olimme nyt teillä
varustettuin maiden ulkopuolella ja sakeassa sumussa oli hyvinkin
vaikea eroittaa tuota mitätöntä polkua; mutta kärsivällisellä
etsinnällä sen vihdoin tapasimme ja kulku alkoi niin että joukko
ratsuväkeä kummallakin puolen päätti armeijamme.
"Tämä sumu on hyvin kiusallinen", huomautin Ulalle, joka tavallisuuden
mukaan astui ratsuni rinnalla.
"Ja vielä monta tuntia se kestää", hän vastasi. "Miksikä emme
sitä hyväksemme käytä, tunkeaksemme sisämaahan, kiertääksemme
Ingnutu-kukkulan ympäri ja niin takaapäin tullaksemme vuorenluolille?
Minä tunnen paikat perinpohjin ja takaan että perille pääsemme
vihollisen äkkäämättä, jonka koko huomio on kiinni armeijan liikuntoja
tarkastamassa. Niin saatamme Enamelan vapauttaa, ennenkuin itse
rynnäkkö alkaakaan".
Aatos oli ihmeellisen sukkela ja täydellisessä sopusoinnussa omain
harrastusteni kanssa. "Kuinka monta miestä tarvitsemme?" kysyin
hätäisesti. "Ehkä sata riittää?"
"Kymmenen on paljoa parempi", vastasi Ula. Pienempi joukko pääsee
pikemmin huomaamatta perille. Viidessä minuutissa saatan valita
joitakuita kelpo soturia; mutta meidän täytyy oitis lähteä".
"Hanki sitten miehet", sanoin, "ja odota mua täällä".
Minä riensin asianomaisen komennonpitäjän luokse ja esitin pyyntöni
päästä muutamien seuralaisten keralla vakoiluretkelle.
"En saata sinulle lupaa antaa, Wille", Allingham vastasi, "mutta älköön
se sinua estäkö. Minä ratsastan vähäisen edelle, ja jos palatessani
teitä ei enää ole, niin enpä suinkaan ai'o poissa-olostanne melua
nostaa. Hyvästi; ja Jumala sinua, vanha veikko, siunatkoon. Tiedän
kyllä hyvin, ketä etsit". Ja hän iski kannukset ratsunsa kupeisin sekä
karautti tiehensä.
Tämä pieni valmistus oli vaan muutamia minuuteja kestänyt, joiden
myöskin huomasin kasvinveljelleni riittäneen ko'olle saadakseen
joitakuita kaltaisiansa sotureita, -- Tsuluja, jotka synnyinmaastansa
olivat karkoitetut ja paenneet Brittiläiselle maalle, suojaan omalta
tirannilliselta ruhtinaaltaan. Jos olisin tarvinnut tuhannen
vapaehtoista retkeäni varten, niin olisin ne vaikeudetta saanut,
sillä juuri tällainen yksityisseikkailu vastasi musta-ihoisten
liittoveljiemme taipumuksia. Itsekukin oli näin enemmän riippumaton
ja mahdollisuus saada ryöstösaalista paljoa suurempi, jota
viimeksimainittu seikka, se olkoon sanottu, on yksi Kafferilais-rodun
valtavimpia haluja.