Cléante. Elise.
CLEANTE. Hyvä että tapasin sinut yksinäsi, sisareni, haluanpa hartaasti
sinua puhutella. Tahdon, näetsen ilmaista sinulle tärkeän salaisuuden.
ELISE. Annas kuulla, veljeni. Mitä on sinulla minulle sanomista!
CLEANTE. Ainoastaan yksi sana, johon sisältyy paljon. Minä rakastan.
ELISE. Sinä rakastat?!
CLEANTE. Niin, minä rakastan. Tiedäthän kyllä, että olen riippuvainen
isästäni ja että hänen poikanaan täytyy minun alistua hänen tahtonsa,
etten saa antaa pois sydäntäni ilman niiden suostumusta, joita saan
kiittää hengestäni, tiedänhän että taivas on asettanut heidät
toivomusteni herroiksi, ja etten saa omaa mieltäni noudattaa muuten
kuin heidän suostumuksellaan, he muka eivät niin helposti pety kuin me,
he näkevät paremmin mikä meille sopii, heidän viisauttaan on paljon
enemmän uskominen kuin meidän sokeaa kiihkoamme. Tätä kaikkea olen
puhunut sentähden siskoseni, ett'et yrittäisi sitä sanomaan, sillä
rakkauteni ei tahdo mitään kuulla, ja minä pyydän ett'et rupea
mihinkään ripityksiin.
ELISE. Oletko jo kihloissa lemmittysi kanssa?
CLEANTE. En, mutta se on jo päätetty asia. Vielä kerran, älä rupea
houkuttelemaan minua päätöksestäni luopumaan.
ELISE. Olenko siis vieras sinulle?
CLEANTE. Et, Eliseni, mutta sinä et rakasta. Sinä et tunne sitä
suloista voimaa, jolla hempeä rakkaus sydäntämme hallitsee, ja
sentähden pelkään sinun viisauttasi.
ELISE. Oi, veljeni, älä puhu viisaudestani, ei ole ihmistä, joka ei
ainakin kerran eläessänsä olisi sitä vailla, ja jos paljastan sinulle
sydämmeni, ehkä olen sinun silmissäsi vähemmin viisas kuin nyt.