Valére. Elise.
VALERE. No mutta, ihana Elise, sinä käyt surumieliseksi, vaikka olet
minulle vakuuttanut uskollisuuttasi! Näenhän sinun huokailevan keskellä
suurinta iloani. Sanoppas, kadutko siis tehneesi minut onnelliseksi?
Kadutko liittoa, johon lempeni liekki sinut saattoi?
ELISE. En Valére, en voi katua mitään, jota sinun tähtesi teen. Tunnen
olevani niin suloisten voimien vallassa, ett'en edes voisi toivoa
asiain olevan toisin. Mutta olen levoton ajatellessani kuinka kaikki
päättyy, ja pelkäänpä pahoin että rakastan sinua vähän liiaksi.
VALERE. No mitäpä pelkoa siitä, Elise, että olet hyvä minua kohtaan.
ELISE. Oi! Onpa kylläkin pelättäviä: isäni vihaa, sukulaisteni
nuhteita, maailman soimauksia, mutta ennen kaikkea pelkään, että
mielesi muuttuu, pelkään tuota julmaa kylmyyttä, jolla sinun
sukupuolesi useimmiten palkitsee viattoman rakkauden.
VALERE. Ah! Älä tee minulle sitä vääryyttä, että tuomitset minua muiden
mukaan! Usko minusta mitä tahansa, Elise, älä vaan pelkää, että
rikkoisin velvollisuuteni sinua kohtaan. Siksi rakastan sinua liian
paljon ja rakkauteni sinua kohtaan on kestävä yhtä kau'an kuin elämäni.
ELISE. Oi Valére! Kaikki puhuvat samalla tavalla. Kaikki miehet ovat
yhtäläiset sanoissaan, vasta heidän toimintansa ilmaiseikse eri
tavalla.
VALERE. Koska siis ainoastaan toimintamme näyttää mitä olemme, niin
odota kunnes saat minua arvostella töitteni mukaan, äläkä etsi minussa
vikoja turhasta luulevaisuudesta. Minä rukoilen, älä surmaa minua
loukkaavilla epäluuloillasi ja anna minulle aikaa voidakseni tuhansin
tavoin vakuuttaa sinulle, että lempeni on rehellinen.
ELISE. Oi, kuinka helposti uskomme niitä, joita rakastamme! No niin,
Valére! Luulenpa ett'et voi minua pettää. Uskon sinun todella
rakastavan minua ja pysyvän minulle uskollisena; en tahdo sinua
ensinkään epäillä ja pelkään ainoastaan, että minua mahdollisesti moite
kohtaa.
VALERE. Mutta mistä johtuu tämä levottomuus?
ELISE. Minulla ei olisi mitään pelkäämistä, jos kaikki katsoisivat
sinua minun silmilläni ja omat ansiosi oikeuttavat minut kaikkeen, mitä
teen sinun tähtesi. Sydämeni puolustukseksi puhuvat sinun ansiosi.
Sitäpaitsi olenhan sinulle suuressa kiitollisuuden velassa. Muistan
aina tuota hirveää vaaraa, joka saattoi sinut panemaan henkesi
alttiiksi pelastaaksesi minut aaltojen vallasta, tuota hellää huolta,
jota silloin osoitit minua kohtaan. Ajattelen palavaa rakkauttasi, jota
ei aika eikä vastukset ole poistaneet, joka on saattanut sinut
unhottamaan vanhempasi ja isänmaasi, ja joka pidättää sinut täällä
valepuvussa. Niin olethan ruvennut isäni palvelijaksi saadaksesi minua
nähdä. Tämä kaikki on minua tosiaankin ihmeellisesti liikuttanut, se
antaa mielestäni minulle kylliksi oikeutta suostumaani liittoon. Mutta
kenties ei siinä muiden mielestä ole kylliksi, enkä tiedä katsovatko
muut asiata samoilla silmillä kuin minä.
VALERE. Kaikesta tästä luen ansiokseni ainoastaan rakkauteni. Mitä
epäilyksiisi tulee, niin isäsi käytös kyllä antaa niihin aihetta. Hänen
suuri itaruutensa ja tuo tylyys, jota hän osoittaa lapsilleen,
saattavat oikeuttaa kummallisimpiakin seikkoja. Anna anteeksi, Elise,
että sinulle näin puhun, mutta tiedäthän itse, ett'ei tästä asiasta voi
sanoa mitään hyvää. Vaan jos niinkuin toivon, viimein löydän
vanhempani, ei ole meillä suurtakaan vaivaa saada hänet suostumaan.
Odotan kärsimättömästi heistä tietoja, ja jos he eivät tule, lähden
itse heitä hakemaan.
ELISE. Voi Valére, älä lähde pois; ajattele vaan kuinka pääsisit isäni
suosioon.
VALERE. Näethän kuinka viekkaasti olen häntä imarrellut päästäkseni
hänen palvelukseensa, kuinka aina olen olevinani samaa mieltä kuin hän
ainoastaan miellyttääkseni häntä ja voittaakseni hänen suosionsa. Onpa
se menestynytkin merkillisen hyvin. Näethän kun mieli päästä ihmisten
suosioon, paras keino on asettua heidän kannalleen, yhtyä heidän
ajatuksiinsa, ylistellä heidän vikojansa, ja huutaa hurraa kaikkeen
mitä tekevät. Ei tarvitse peljätä liiallistakaan kohteliaisuutta, sillä
viekkaimmatkin ovat aina suurempia narreja kuin heitä liehakoitsee,
eikä niin ilkeää ja naurettavaa löydy, jota ei voisi sulattaa,
jos sitä vaan höystellään ylistyksillä. Eihän tämä ammatti aivan
rehellistä ole, mutta kun ihmisiä tarvitsee, niin täytyy mukautua
heidän mielipiteisiinsä, ja koska heidän suosioonsa pääsee ainoastaan
sillä tapaa, niin ei tule moittia sitä, joka imartelee, vaan sitä, joka
imarruksia pyytää.
ELISE. Mutta miksi et ole koettanut saada veljenikin apua?
VALERE. Molempia ei voi miellyttää samalla tapaa, sillä isän ja pojan
luonteet ovat niin vastakkaisia, että on vaikea voittaa molempain
luottamus samalla kertaa. Mutta vaikuta sinä puolestasi veljeesi ja
koeta saada hänetkin puolellemme. Minä menen pois, puhuttele häntä
sillä välin, vaan älä ilmoita hänelle asiastamme enempää kuin mitä
katsot parhaaksi.
ELISE. Enpä tiedä onko minulla voimaa uskoa hänelle tätä asiaa.