kummastelevatkin...
SINISET-LAPSET rientävät luo yhä lukuisampina. Pieniä Eläviä Lapsia...
Tulkaa katsomaan pieniä Eläviä Lapsia...
TILTIL. Miksi sanovat he meitä "pieniksi Eläviksi Lapsiksi?"
VALO. Koska he itse eivät vielä elä...
TILTIL. Mitä he sitten tekevät?...
VALO. He odottavat syntymisensä hetkeä...
TILTIL. Syntymisensä hetkeä?...
VALO. Niin; kaikki lapset, jotka syntyvät Maassa tulevat täältä.
Jokainen heistä odottaa täällä syntymisensä päivää... Kun Isät ja Äidit
toivovat itselleen lapsia, avataan nuo suuret portit, jotka tuossa
näet; ja pienokaiset laskeutuvat...
TILTIL. Onpa niitä... Onpa niitä!...
VALO. Niitä on vielä paljon, paljon enemmänkin... Ei heitä kaikkia
näy... Ajattelehan, että heitä täytyy olla millä kansoittaa maailma
aikojen loppuun asti... Ei kukaan voisi heitä lukea...
TILTIL. Ja keitä ovat nuo suuret siniset olennot?...
VALO. Sitä ei voi sanoa ihan varmaan... Arvellaan, että ne ovat hyviä
hengettäriä... Sanotaan heidän tulevan maailmaan Ihmisten jälkeen...
Mutta ei ole lupa heiltä mitään kysyä...
TILTIL. Miksi ei?
VALO. Koska se on yksinomaan Maan salaisuus...
TILTIL. Entä nuo muut, nuo pienet, saako heitä puhutella?...
VALO. Tottahan toki, tutustukaa vain... Kas, siinä on muuan, joka on
muita merkillisempi... Mene vain lähemmä ja puhuttele häntä...
TILTIL. Mitä minun pitää sanoa hänelle?
VALO. Mitä vain, niinkuin puhuttelisit jotain pikku toveriasi...
TILTIL. Saako hänelle antaa kättä?
VALO. Tottahan toki, ei hän pure... No, elä nyt siinä tekeydy... Jätän
teidät kahden, niin perehdytte paremmin. Minun täytyy muuten tavata
Suurta-Sinetärtä...
TILTIL lähestyen Sinistä-Lasta ja ojentaen hänelle kätensä. Päivää...
(Koskettaa sormensa päällä lapsen sinistä mekkoa) Mikä tämä on?
LAPSI koskettaa totisena sormellaan Tiltilin lakkia. Mikä tuo on?
TILTIL. Tämäkö?... Se on minun lakkini... Eikö sinulla ole lakkia?
LAPSI. Ei; mitä sinä sillä teet?...
TILTIL. Minä teen sillä hyvänpäivän... ja sitten se lämmittää, kun on
kylmä...
LAPSI. Mitä on se, että on kylmä?...
TILTIL. Kun puistattaa näin... hrrrr... hrrrr... Kun täytyy puhaltaa
käsiin ja paiskella käsillään näin...
Paiskelee käsivarsiaan kuin lämmitäkseen.
LAPSI. Onko Maassa kylmä?...
TILTIL. On joskus talvella, kun ei ole tehty tulta...
LAPSI. Miksi ei tehdä tulta?...
TILTIL. Koska se tulee kalliiksi ja kun ei ole rahaa millä ostaa
puita...
LAPSI. Mitä se on se, että "rahaa"?
TILTIL. Se on sitä, jolla maksetaan...
LAPSI. Vai niin...
TILTIL. Toisilla on rahaa, toisilla ei ole...
LAPSI. Miksi toisilla ei ole?
TILTIL. Koska eivät ole rikkaita... Oletko sinä rikas? Kuinka vanha
sinä olet?...
LAPSI. Minä synnyn pian... Minä synnyn kahdentoista vuoden kuluttua...
Onko hauskaa syntyä?
TILTIL. Onhan se... Aika mukavaa...
LAPSI. Kuinka sinä synnyit?
TILTIL. En enää muista oikein... Siitä on niin pitkä aika...
LAPSI. Sanotaan, että Maa on niin kaunis, ja kaikki, jotka siellä
elävät.
TILTIL. Onhan se, ovathan ne... Siellä on lintuja ja makeisia ja
leikkikaluja... Muutamilla on kaikkea, mitä vain; mutta ne, joilla ei
ole, voivat katsella sitä, mitä toisilla on...
LAPSI. Meille sanotaan, että äidit odottavat ovella... Onko totta, että
ne ovat hyviä?...
TILTIL. On ne... Ne ovat parempia kuin mikään muu... Ja isoäidit
myöskin; mutta ne kuolevat niin pian...
LAPSI. Kuolevat?... Mitä se on?
TILTIL. Ne vain menevät pois jonakin iltana, eivätkä enää tule
takaisin...
LAPSI. Miks'eivät?...
TILTIL. Mene tiedä... Ehkä niille tulee ikävä pois...
LAPSI. Onko se sinunkin mennyt pois?
TILTIL. Iso-äitikö?
LAPSI. Äitisi tai iso-äitisi, enhän tiedä niin tarkoin, kun en tiedä...
TILTIL. Niin, mutta se ei ole yhtään sama asia... Isoäidit menevät
ensin; se on jo hyvin surullista sekin... Minun iso-äitini oli kovin
hyvä...
LAPSI. Mikä sinun silmiesi on?... Syntyykö niissä helmiä?...
TILTIL. Eihän, eivät ne ole helmiä...
LAPSI. Mitäs ne sitten on?...
TILTIL. Ei mitään, kaikki tuo sinen paljous vain häikäisee hiukan...
LAPSI. Miksi sitä sanotaan?...
TILTIL. Mitä niin?
LAPSI. Tuotapa, tuota, joka tippuu?...
TILTIL. Ei se ole mitään, vähän vettä vain...
LAPSI. Tuleeko sitä silmästä?...
TILTIL. Tulee, joskus, kun itkee...
LAPSI. Mitä on se, että "itkee"?
TILTIL. En minä itkenyt; se on vain tuo sinen paljous... Mutta jos minä
olisin itkenyt, olisi se ollut samanlaista.
LAPSI. Itketäänkö usein?
TILTIL. Pikku pojat eivät itke, mutta pikku tytöt kyllä... Eikö täällä
sitten itketä?...
LAPSI. Ei, en minä tiedä...
TILTIL. Kyllä sinä vielä opit... Mitä ne ovat nuo suuret siniset
siivet, joilla sinä leikittelet?
LAPSI. Nämäkö? Se on vain semmoinen keksintö, jonka minä teen, sitten
kun tulen Maahan...
TILTIL. Mikä keksintö?... Oletko tehnyt jonkun keksinnön?...
LAPSI. Olenhan, etkö tiedä?... Maahan päästyäni minä keksin semmoisen,
joka tekee onnelliseksi...
TILTIL. Onko se jotain makeaa? Vai onko se jotain, joka rämisee?...
LAPSI. Ei lainkaan, se kulkee ihan hiljaa...
TILTIL. Mitäs sillä sitten tekee?...
LAPSI. Minä valmistelen sitä joka päivä... Se on jo melkein valmis...
Tule katsomaan!...
TILTIL. Missä se on?
LAPSI. Tuolla, se näkyy täältä, tuolla noiden pilarien välissä.
TOINEN SININEN LAPSI. lähestyy Tiltiliä ja viittaa häntä luokseen. Tule
katsomaan minunkin laitoksiani, tuletko?
TILTIL. Mitä ne on?.
TOINEN LAPSI. Minä olen keksinyt kolmekymmentä kolme lääkettä elämän
pidentämiseksi... Ne ovat täällä, näissä sinisissä pulloissa...
KOLMAS LAPSI tullen esiin joukosta. Minulla on semmoinen valo, jota ei
kukaan vielä tunne... (Hän valaisee itsensä kokonaan omituisella
liekillä.) Eikö se ole mukavaa, mitä?...
NELJÄS LAPSI kiskoo Tiltiliä käsivarresta. Tulehan toki katsomaan minun
konettani, joka lentää ilmassa niinkuin lintu ilman siipiä...
VIIDES LAPSI. Ei, ei, ensin minun konettani, jolla voi löytää ne
aarteet, mitkä piilevät kuussa...
Siniset Lapset tunkeilevat Tiltilin ja Mitilin ympärillä ja
huutavat kaikki kilvan: "Ei, ei, tule katsomaan minun...
Ei, ei, minun on kauniimpi... Minun on vielä kauniimpi!...
Minun on kokonaan sokerista!... Ei sen kone ole mitään!...
Hän on saanut siihen aatteen minulta! j.n.e." Näin
huudahdellessaan sinne tänne he vetävät Tiltilin ja Mitilin
sinisiä työhuoneitaan kohti... Siellä sitten jokainen
keksijä panee koneensa käymään. Siinä alkaa pyöriä rattaita,
siipiä, kiertoja, hyrriä, remmejä, kaikenlaisia merkillisiä
ja vielä olemattomia ja nimettömiä esineitä, joita kaikkia
verhoo epäoleellisuuden sininen sumu. Joukko kummallisia ja
salaperäisiä koneita käy tai riippuu holvien alla tai seisoo
pylväiden juurella, samalla kun lapset käärivät auki ja kiinni
karttoja ja piirustuksia, aukovat kirjoja, paljastelevat
sinisiä kuvapatsaita, tuovat suunnattoman suuria kukkia ja
jättiläishedelmiä, jotka näyttävät olevan safiirista ja
turkoosista.
ERÄS PIENI SININEN LAPSI kumarassa suunnattoman suurten sinisten
satakaunojen painon alla. Katsokaahan toki näitä minun kukkiani?
TILTIL. Mitä ne ovat?... En ole semmoisia koskaan nähnyt...
PIENI SININEN LAPSI. Ne ovat satakaunoja...
TILTIL. Eihän toki... Nehän ovat kärrynpyörän kokoisia...
PIENI SININEN LAPSI. Ja kuinka ne tuoksuvat!...
TILTIL haistaen niitä. Suurenmoista!
PIENI SININEN LAPSI. Ihan tällaisina minä tuon nämä mukanani, kun tulen
Maahan...
TILTIL. Milloin sinä tulet?
PIENI SININEN LAPSI. Viidenkymmenen kolmen vuoden, neljän kuukauden ja
yhdeksän päivän päästä...
Tulee kaksi Sinistä Lasta, kantaen kuin kynttiläkruumia
korennossa riippuvaa suunnattoman suurta viinirypäleterttua,
jonka marjat ovat päärynän kokoisia.
TOINEN TERTTUA KANTAVISTA LAPSISTA. Mitä sanot minun hedelmistäni?
TILTIL. Kas, mimmoinen päärynäterttu!...
LAPSI. Eipähän, nämä ovat viinirypäleitä... Kaikki rypäleet tulevat
olemaan tämmöisiä, kun minä täytän kolmekymmentä vuotta... Olen
keksinyt keinon...
TOINEN LAPSI uupumassa korin alle, joka on täynnä meluunin kokoisia
suuria omenia. Entä minä!... Katsokaa minun omeniani!...
TILTIL. Mutta nehän ovat meluuneja...
LAPSI. Eihän... Nämä ovat omenia eivätkä olekaan vielä kaikkein
kauneimpia!... Kaikki omenat tulevat olemaan tämmöisiä, niin pian kuin
minä synnyn... Olen keksinyt keinon...
TOINEN LAPSI työntää sinisillä käsirattailla kurpitsan kokoisia sinisiä
meluuneja. Entä nämä minun pikku meluunit?...
TILTIL. Mutta nehän ovat kurpitsoita...
LAPSI. Kun minä tulen Maahan, kasvavat kaikki meluunit tämmöisiksi...
Minusta tulee Yhdeksän Kiertotähden Kuninkaan puutarhuri...
TILTIL. Yhdeksän Kiertotähden Kuninkaan?... Missä hän on?
YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS lähestyy ylpeästi. Hän näyttää olevan
neljän vuoden vanha vääräsääri, ja pysyy vaivoin jaloillaan. Tässä hän
on...
TILTIL. Et ole suuren suuri...
YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS totisesti ja juhlallisesti. Tekoni
tulevat olemaan suuret...
TILTIL. Mitä sinä tulet tekemään?
YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS. Minä perustan aurinkoa kiertävien
tähtien yhteisen liiton.
TILTIL hämmästyen. Todellako?
YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS. Siihen tulevat kuulumaan kaikki tähdet,
paitsi Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat ylen liiallisten ja
mittaamattomien matkojen päässä.
Peräytyy arvokkaasti.
TILTIL. Se on hyvin merkillistä...
ERÄS SININEN EAPSI. Näetkö tuon tuolla?...
TILTIL. Minkä?
LAPSI. Tuon pienokaisen, joka nukkuu tuolla pilarin juurella...
TILTIL. Kuka hän on?
LAPSI. Hän tuo kerran maailmaan puhtaan ilon...
TILTIL. Millä tavalla?
LAPSI. Aatteiden avulla, joita ei vielä tunneta...
TILTIL. Entä tuo toinen, jolla on sormet nenässä, mitä hän on tekevä?
LAPSI. Hän tulee keksimään tulen, jolla maailmaa voidaan lämmittää,
sittenkuin Aurinko alkaa jäähtyä...
TILTIL. Entä nuo kaksi, jotka pitävät toisiaan kädestä ja suutelevat
yhtä mittaa; ovatko ne veli ja sisar?...
LAPSI. Eihän, ne ovat hyvin hullunkurisia... Niitä sanotaan
Rakastavaisiksi...
TILTIL. Mitä se on?
LAPSI. En tiedä... Aika nimittää niitä niin, tehdäkseen heistä pilaa...
He katselevat toisiaan koko ajan silmiin, he suutelevat toisiaan ja
heittävät jäähyväisiä...
TILTIL. Minkätähden?
LAPSI. Taitaa olla niin, että he eivät saa lähteä yhdessä...
TILTIL. Entä tuo pieni punaposkinen, joka näyttää niin totiselta ja
joka imee peukaloaan, mikä hän on?
LAPSI. Sanotaan, että hän on hävittävä Vääryyden Maasta...
TILTIL. Niinkö?
LAPSI. Sanotaan, että se tulee olemaan kauhean vaikea tehtävä...
TILTIL. Entä tuo pieni punatukkainen, joka kulkee, niinkuin ei näkisi.
Onko hän sokea?
LAPSI. Ei vielä, mutta hän tulee olemaan sokea... Katsele häntä
tarkoin; sanotaan, että hän tulee voittamaan Kuoleman...
TILTIL. Mitä se on?
LAPSI. En tiedä oikein; mutta se kuuluu olevan jotain hyvin suurta...
TILTIL osoittaa lapsia, joita nukkuu kaikkialla pilarien juurella,
portailla, penkeillä y.m. Entä kaikki nuo, jotka nukkuvat -- kylläpä
niitä on paljon! -- eivätkö ne tee mitään?...
LAPSI. Ne ajattelevat jotain...
TILTIL. Mitä sitten?
LAPSI. Ne eivät vielä tiedä, mutta niidenkin on vietävä jotakin Maahan,
mitä tahansa: on kielletty lähtemästä tyhjin käsin...
TILTIL. Kuka on kieltänyt?
LAPSI. Aika seisoo ovella ja vartioi... Saatpa nähdä, kun hän avaa. Hän
on ihan sietämätön...
ERÄS LAPSI juoksee salin perältä, tunkeutuen lapsilauman läpi. Päivää,
Tiltil!...
TILTIL. Kas, mistä sinä tiedät minun nimeni?
LAPSI joka on päässyt esiin, syleilee ja suutelee Tiltiliä ja Mitiliä
sydämellisesti. Päivää!... Kuinka voitte?... -- Kas niin, suutelehan
toki, ja sinä myöskin, Mitil... Totta kai minä tiedän sinun nimesi,
koska minusta tulee sinun veljesi... Minulle juuri tuotiin sana, että
sinä olet täällä... Olin aivan toisessa päässä salia pakkaamassa
aarteitani. Sano äidille, että olen valmis.
TILTIL. Mitä?... Aiotko tulla meille?
LAPSI. Aion, ensi vuonna, palmusunnuntaina... Elä kiusaa minua kovin,
kun olen pieni... Olen kovin iloinen, että olen saanut suudella teitä
jo nyt... Sano Isälle, että hän korjaa kätkyen... Onko siellä hyvä olla
siellä meillä?...
TILTIL. Siinähän tuo menee... Äiti on niin hyvä...
LAPSI. Entä ruoka?...
TILTIL. Miten milloinkin... Välistä on leivoksiakin, eikös ole,
Mitil?...
MlTlL. On, jouluna ja pääsiäisenä. Äiti niitä leipoo...
TILTIL. Mitä sinulla on tuossa säkissä? Onko sinulla meille
tuomisia?...
LAPSI hyvin itsetietoisesti. Siinä on kolme tautia: Tulirokko,
hinkuyskä ja tuhkarokko...
TILTIL. Eikö muuta... Ja mitä sitten teet?...
LAPSI. Sittenkö?... Sitten minä menen pois...
TILTIL. Ei sitten maksanut vaivaa tullakaan...
LAPSI. Eihän voi muutakaan...
Silloin alkaa kuulua ja levitä pitkittyvä värinä, voimakas
ja kristallinkirkas, joka näyttää tulevan pilareista ja
opaali-ovista, joihin samalla sattuu voimakas valo.
TILTIL. Mitä se on?
ERÄS LAPSI. Se on Aika!... Hän avaa pian ovet!...
Hetipaikalla joutuvat Siniset Lapset voimakkaaseen liikkeeseen.
Useimmat heistä jättävät koneensa ja työnsä, suuri joukko
nukkuvia herää ja kaikkien katseet kääntyvät opaali-oviin,
joita he lähestyvät.
VALO tullen Tiltilin luo. Piiloutukaamme pilarin taa... Aika ei saa
meitä nähdä...
TILTIL. Mistä syntyy tuo ääni?
ERÄS LAPSI. Aamuruskon noususta... Nyt on se hetki, jolloin tänä
päivänä syntyvät saavat lähteä laskeutumaan alas Maahan...
TILTIL. Millä tavalla he laskeutuvat sinne?... Tikapuitako?...
LAPSI. Saat pian nähdä... Aika irroittaa juuri salpoja...
TILTIL. Kuka on Aika?...
LAPSI. Se on eräs vanha mies, joka tulee kutsumaan niitä, jotka saavat
lähteä...
TILTIL. Onko hän paha?
LAPSI. Ei, mutta hän ei kuule mitään... Rukoilitpa kuinka paljon
tahansa, kun ei ole sinun vuorosi, käännyttää hän takaisin kaikki,
jotka tahtoisivat lähteä...
TILTIL. Onko heistä hauska lähteä?
LAPSI. Ei kukaan tahtoisi jäädä, mutta kun tulee lähtö, on ikävä...
Nyt!... Nyt!... Nyt hän avaa!...
Suuret opaali-ovet kääntyvät hitaasti saranoillaan. Niinkuin
kaukaisena soittona kuuluu tänne melu Maasta. Punaisenvihreä
valo tunkee saliin. Kynnykselle ilmestyy Aika; hän on hyvin
vanha, pitkäpartainen mies, hänellä on viikate ja tuntilasi;
hänen ilmestyessään kynnykselle tulevat samalla näkyviin
valkoisten ja kullattujen purjeiden liepeet ja pursi, joka on
kiinnitetty eräänlaiseen Aamuruskon rusohuuruista tehtyyn
siltaan.
AIKA kynnyksellä. Ovatko ne valmiit, joiden hetki on lyönyt?...
SINISET LAPSET rientävät joukosta esiin joka taholta. Olemme!...
Olemme!... Olemme!...
AIKA ärtyisellä äänellä lapsille, jotka kulkevat hänen ohitsensa
mennäkseen ulos. Yksi kerrallaan!... Nyt niitä taas tarjoutuu yli
määrän!... Aina sama juttu!... Vaan ette minua petä!... (Sysäten pois
erään lapsen.) Ei nyt vielä ole sinun vuorosi!... Mene takaisin sisään
ja tule huomenna!... Sinä siinä, takaisin vain, sinun vuorosi tulee
vasta kymmenen vuoden päästä... Vieläkö kolmastoistakin paimen?
Kaksitoistakin riittää; eihän nyt enää eletä Theokritoksen ja Virgilion
aikoja... Yhäkö vain lääkäreitä? Niitä on Maassa jo liiaksikin;
ihan vaivaksi asti!... Missä ovat insinöörit?... Maailmassa
tarvittaisiin rehellistä miestä... kun löytyisi yksi ainoakaan, ihmeenä
esitettäväksi... Missä olet, rehellinen mies?... Sinäkö?... (Lapsi
tekee myöntävän liikkeen.) Oletpa sinä surkean näköinen... et elä
kauan... Hoi te siellä, ei ole kiirettä mitään... Missä ovat
viemiset?... Vai ei mitään, kädet tyhjää täynnä... Niinpä jäädään tälle
puolelle... Mene valmistamaan jotakin, tuo vaikka joku suuri rikos, tai
joku tauti, minulle on yhdentekevä, kunhan tuot jotakin... (Osoittaen
erästä pienokaista, jota toiset työntävät eteenpäin ja joka vastustelee
kaikin voimin.) No, mikä sinua vaivaa? Tiedäthän, että hetkesi on
tullut... Siellä tarvitaan sankaria taistelemaan vääryyttä vastaan;
sinä olet se sankari; sinun on lähteminen...
SINISET LAPSET. Hän ei tahdo, Herra...
AIKA. Mitä?... Eikö tahdo?... Missä sinä luulet olevasi, senkin
sekasikiö?... Ei tässä ole aikaa riitoihin...
PIENOKAINEN jota sysitään. Ei, ei!... Minä en tahdo... Minusta on
hauskempi olla syntymättä!... Minusta on hauskempi jäädä tänne!...
AIKA. Sinusta, niin, mutta tässä ei kysytäkään sinulta... Kun on
lähdettävä, niin on lähdettävä!... Pian vain... Eteenpäin!...
ERÄS LAPSI astuu esiin. Antakaa minun mennä hänen sijassaan... Me
vaihdamme paikkaa!... Sanotaan, että minun vanhempani ovat vanhat ja
että he ovat jo kauan odottaneet minua!...
AIKA. Ei käy päinsä... Hetki on hetki ja aika on aika... Ei tulisi
loppua koskaan, jos tässä rupeaisi teitä kuuntelemaan... Mikä tahtoo,
mikä ei tahdo, milloin on liika varhaista, milloin liika myöhäistä...
(Työntäen takaisin lapset, jotka ovat täyttäneet kynnyksen.) Ei niin
lähelle, lapsukaiset... Uteliaat pois... Niillä, jotka eivät tänään
lähde, ei ole mitään asiaa ulos... Nyt on teillä kiire, mutta kun
vuoronne tulee, pelkäätte ja alatte peräytyä... Tuossa onkin jo neljä,
jotka vapisevat kuin haavanlehdet... (Eräälle lapselle, joka juuri kun
on astumassa kynnyksen yli, yhtäkkiä peräytyy.) Mitä nyt?... Mikä
sinulle tuli?...
LAPSI. Kun minä unohdin sen rasian, jossa on ne kaksi rikosta, jotka
minun pitää tehdä...
TOINEN LAPSI. Ja minä sen pikku ruukun, jossa on se aate, jolla minun
pitää valistaa kansanjoukkoja...
KOLMAS LAPSI. Minä unohdin kaikkein kauneimman päärynäpuuni
ymppäysoksan...
AIKA. Juoskaa pian ne noutamaan!... Ei ole enää jälellä kuin kuusi
sataa kaksitoista sekuntia... Aamuruskon pursi pullistelee jo
purjeitaan ilmoittaakseen, että se jo odottaa... Jos tulette liian
myöhään, jäätte syntymättä... Pian siis, pursi vartoo!... (Ottaa kiinni
lapsen, joka aikoo pujahtaa hänen sääriensä lomitse päästäkseen
sillalle.) Vai sinä, eläpäs! Sinä jo kolmannen kerran koetat päästä
syntymään ennen vuoroasi... Jos se tapahtuu vielä kerran, saat mennä
odottamaan vuoroasi sisareni Iankaikkisuuden luo; saat nähdä, onko
siellä hauskempi ollaksesi... Mutta olemmeko nyt valmiit?... Ovatko
kaikki paikoillaan?... (Silmäilee tarkastellen jo purteen istuneita
lapsia.) Yksi puuttuu vielä... On turha kätkeytyäksesi toisten taa,
kyllä minä sinut sieltäkin löydän... Ei minua petetä... Hoi sinä
siellä, sinä, jota sanotaan Rakastavaiseksi, heitä hyvästit
hempukallesi...
Pienokaiset, joita nimitetään "Rakastuneiksi", lähestyvät
hellässä syleilyssä ja kasvot kalpeina epätoivosta Aikaa
ja polvistuvat hänen eteensä.
ENSIMÄINEN LAPSI. Hyvä herra Aika, antakaa minun jäädä hänen
luokseen!...
TOINEN LAPSI. Hyvä herra Aika, antakaa minun lähteä hänen kanssaan!...
AIKA. Mahdotonta... Ei ole enää jälellä kuin kolme sataa
yhdeksänkymmentäneljä sekuntia.
ENSIMÄINEN LAPSI. Olen mieluummin syntymättä!...
AIKA. Ei auta, sinun täytyy...
TOINEN LAPSI rukoillen. Hyvä herra Aika, sitten minä saavun liian
myöhään!...
ENSIMÄINEN LAPSI. Minä en ole silloin enää siellä, kun hän tulee!...
TOINEN LAPSI. Minä en saa enää koskaan nähdä häntä!...
ENSIMÄINEN LAPSI. Meidän täytyy elää yksin maailmassa!...
AIKA. Kaikki tuo ei kuulu minuun... Valittakaa Elämälle... Minun asiani
on yhdistää ja erottaa sen mukaan, kuin käsketään... (Tarttuu
ensimäiseen lapseen.) Tule!...
ENSIMÄINEN LAPSI taistelee vastaan. Ei, ei, ei!... Ottakaa hänetkin!...
TOINEN LAPSI takertuen ensimäisen vaatteihin. Päästäkää hänet!...
Päästäkää hänet!...
AIKA. Mutta elämäänhän tässä mennään eikä kuolemaan!... (Vetää
ensimäistä lasta mukanaan.) Tule nyt vain!
TOINEN LAPSI ojentaen epätoivoissaan kätensä poisvietävää lasta kohti.
Anna minulle joku merkki!... Yksi ainoa merkki!... Sano minulle, mistä
sinut tunnen!...
ENSIMÄINEN LAPSI. Siitä, että sinua aina rakastan!...
TOINEN LAPSI. Ja sinä minut siitä, että olen surullisempi kuin kukaan
muu!... Siitä sinä minut tunnet!...
Kaatuu liikkumattomaksi maahan.
AIKA. Tekisitte paljoa viisaammin, jos antautuisitte toivon ettekä
epätoivon valtaan... Ja nyt ovat kaikki koolla... (Tarkastaa
tuntilasiaan.) Nyt on jälellä vain kuusikymmentä kolme sekuntia...
Lähtevät ja jäävät lapset tulevat vielä viimeisen kerran
vilkkaaseen liikkeeseen. -- Huudetaan viimeiset hätäiset
jäähyväiset: "Hyvästi, Pekka... Hyvästi Janne... Onko sinulla
kaikki, mitä tarvitset?... Puhu heille minun keksinnöistäni!...
Etkö ole unohtanut mitään?... Tunnekin sitten minut!... Kyllä
minä tunnen!... Elä vain hukkaa aatteitasi!... Elä kumarru
liiaksi laidan yli, ettet putoo avaruuteen!... Anna minulle
tietoja itsestäsi!... Ei kuulu voivan!... Kyllä, kyllä,
koetahan ainakin!... Ilmoita, onko siellä hyvä olla!... Minä
tulen sinua vastaan!... Minä synnyn kuninkaan pojaksi!"...
j.n.e.
AIKA heiluttaen avaimiaan ja viikatettaan. Jo riittää, jo riittää!...
Ankkuri on nostettu!...
Purren purjeet tulevat sen laskeutuessa näkyviin ja katoavat.
Kuuluu purressa olevien lasten eteneviä huutoja: "Maa näkyy,
maa näkyy!... Minä näen sen!... Oi, kuinka se on kaunis!...
Se loistaa!... Se on suuri!..." Ja sitten kuuluu niinkuin
syvästä kuilusta äärettömän kaukainen riemuisa odottava laulu.
TILTIL Valolle. Mitä se on?... Se ei ole lasten laulua... On, niinkuin
kuuluisi joidenkin toisten ääniä...
VALO. Äidit tulevat laulaen lapsiaan vastaan...
Sillä välin on Aika sulkenut opaali-ovet. Hän kääntyy luodakseen
vielä viimeisen katseen saliin ja huomaa yhtäkkiä Tiltilin ja
Mitilin ja Valon.
AIKA hämmästyen ja raivostuen. Mitä tämä on?... Mitä teillä on täällä
tekemistä... Keitä te olette?... Miksette ole sinisiä?... Mitä tietä te
olette päässeet sisään?...
Hän lähestyy uhaten heitä viikatteella.
VALO Tiltilille. Elä vastaa!... Minulla on Sininen lintu... Se on
piilossa viittani alla... Joutukaamme pian pois...; Kierrä Timanttia,
niin hän haihtuu jäliltämme...
He hiipivät vasemmalle, etualan pilarien taa.
Esirippu
KUUDES NÄYTÖS
YHDESTOISTA KUVAELMA
Jäähyväiset
Näyttämö kuvaa seinää, jossa on pieni ovi. Aamu sarastaa.
Tiltil, Mitil, Valo, Leipä, Sokeri, Tuli ja Maito tulevat.
VALO. Etpä arvaa, missä olemme
TILTIL. Mistäs arvaisin, kun en tiedä...
VALO. Et siis tunne tätä seinää ja tätä pikku ovea?
TILTIL. Siinä on punainen seinä ja vihreä ovi...
VALO. Eikö sinulle johdu mikään mieleen?
TILTIL. Johtuu, se, että Aika ajoi meidät ovesta ulos.
VALO. Kuinka omituisia olemmekaan, kun näemme unta... Emme tunne omaa
kättämme...
TILTIL. Kuka näkee unta?... Minäkö?
VALO. Tai ehkä minä... Eihän tiedä... kuinka hyvänsä, tämän seinän
takana on huone, jonka olet nähnyt monen monta kertaa elämässäsi...
TILTIL. Monen monta kertaa elämässäni?
VALO. Niin juuri, pikku unikeko... Se on se talo, josta lähdimme eräänä
iltana päivälleen vuosi sitten...
TILTIL. Päivälleen vuosi sitten? Mutta sittenhän se on?...
VALO. Jokos silmäsi repesivät!... Niin juuri; se on vanhempiesi koti...
TILTIL lähestyy ovea. Niinpä niin... Todellakin... Nyt minä... Tämä
pieni ovi... Tämä on meidän oven linkku... Ovatko ne siellä? Olemmeko
äidin luona?... Minä tahdon mennä heti paikalla sisään... Minä tahdon
suudella ja syleillä häntä heti paikalla...
VALO. Malta hiukan... He nukkuvat vielä sikeästi; ei pidä herättää
heitä kovin äkkiä... Eikä ovi muuten avautuisikaan, ennenkuin kello
lyö...
TILTIL. Täytyykö sitä odottaa vielä kauan?...
VALO. Ah, ei... muutamia minuutteja vain...
TILTIL. Eikö sinun teekään mieli tulla sisään?... Valo, kuule, mikä
sinun on?... Olet kalpea, oletko sairas?
VALO. Ei se ole mitään, lapsukaiseni... On vain vähän ikävä, kun täytyy
teistä erota...
TILTIL. Erota?... eihän...
VALO. Täytyy... Minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä; vuosi on
vierähtänyt, Haltijatar tulee kysymään sinulta Sinistä Lintua...