Joakiina ei ollut paha. Mutta hän oli äitipuoli, ja tunnettuhan on
sananlasku: "_Madrasta, el diable la arrasta_" (perkele houkuttelee
äitipuolta puolelleen). Kuta enemmän ponnistuksia Joakiina teki
rakastaaksensa lapsipuoliaan, sitä vähemmin saattoi hän kärsiä niitä.
Muut ihmiset luulivat että Martin ja hänen vaimonsa sopivat varsin
hyvin, mutta tämäpä olikin todellisesti vain näennäistä, sillä tiesihän
Martin ettei Joakiina rakastanut hänen tyttäriään, ja Joakiina taasen
tiesi ettei Martin rakastanut poika-parkaa niin paljon kuin tyttäriä.
Ei tarvittu muuta kuin että Martin hiukkasenkaan hyväili tyttöjä, niin
paha vihamies oli kohta saapuvilla virittämässä kateuden tulta
Joakiinan sydämeen. Martin tiesi sen ja suri katkerasti; mutta kun
hänen vaimonsa salasi tunteitaan, niin teki hän samaten. Tämä kaikki
kohtasi poika-parkaa, sillä vaikka Martin olisi tehnyt mitä
ponnistuksia tahansa ja koettanut muistaa että Joakiinan lapsi oli
hänen lapsensa yhtä hyvin kuin tytöt, niin tuli hän lopulta, jollei
juuri inhonneeksi, kumminkin välinpitämättömyydellä katselleeksi tätä
lasta.
Joakiina olisi mielellään tahtonut kurittaa tyttöjä; mutta vielä hän ei
ollut saanut tilaisuutta täyttämään tätä haluansa. Syyttä ei hän
uskaltanut heitä piestä, sillä Martin oli sanonut sallivansa hänen
kurittaa heitä ainoastaan siinä tapauksessa, että he olivat
tottelemattomia; mutta tyttöraukat olivat niin nöyriä ja hyvin
kasvatettuja, että he aina säntilleen tekivät, mitä ikinä äitipuoli
heiltä vaati, ja osasivat siten välttää kaikkia niitä ansoja, joita
äitipuoli viritti heidän tielleen saadaksensa heidät kiinni
tottelemattomuudesta ja laiminlyömisestä.
Jos Joakiina otti oppia perkeleeltä keksiäksensä lapsipuolilleen
tavattomia ja vaikeita tehtäviä, niin turvasivat lapsipuolet varmaankin
Jumalan apuun, voidaksensa näitä tehtäviä täyttää, sillä muussa
tapauksessa olisi ollut mahdotonta, että he olisivat voineet saada
kaikki äitipuolensa käskyt niin ihmeen täydellisesti toimitetuiksi.
Eräänä päivänä käski äitipuoli Isabelin kuljettaa muulilla vehnäjyviä
myllyyn ja olla kotona ennen puolen tunnin kuluttua, joka aika ihan
minuutilleen tarvittiin tällaiseen matkaan, ellei mitään viivytystä
tiellä sattuisi. Keli oli kovin huono, ja Joakiina oli mielessään
laskenut, että muuli kompastuisi, jolloin raskas nisusäkki putoaisi sen
selästä ja Isabel siitä syystä viipyisi tavallista kauemmin, semminkin
kun ei auttajaa läheisyydessä ollut.
Aivan oikein! Muuli kompastui. Mutta ihmisavun puutteessa lähetti
Jumala toisen avun tytölle, antamalla hänelle neuvon pälkähässä. Siinä
oli tien varrella kohtisuora multakasa. Sen viereen asetti Isabel
muulin. Sitten vieritti hän kasan toista, kaltevaa puolta säkkiä ylös
ja sai sen sitten pienellä töytäyksellä uudelleen muulin selkään. Ja
ennenkuin puoli tuntia oli kulunut, oli hän kotona, iloinen ja
hymyilevä kuin keväinen kukka.
Eräänä päivänä vähää ennen puolista meni Joakiina pellolle, jossa hänen
miehensä ynnä vanhin ja nuorin tytöistä sekä poika olivat. Lähtiessään
sanoi hän Teresalle, joka jäi kotiin:
"Katso tarkkaan pataa ja laita että pöytä on katettu säntilleen kello
12, sillä silloin tulemme syömään. Tässä on ullakon avain; tuo
viinirypäleitä ja aseta ne pöydälle ennenkuin palaamme."
Teresa katsoi pataa. Kello puoli kaksitoista kattoi hän pöydän; sitten
otti hän ullakon avaimen ja meni noutamaan rypäleitä. Mutta ullakon
oven lukko oli kovin kankea, ja tyttö huomasi pian ettei hän saisi sitä
avatuksi. Tämän tiesi kyllä paha äitipuoli, joka itsekseen kaiketi nyt
riemuitsi, luullen vihdoinkin saavansa mielin määrin piestä
tyttöparkaa.
Mitä tuli Teresan tehdä? Hän alkoi jo vaipua epätoivoon. Kello oli
kohta 12, ja jolleivät rypäleet olleet pöydällä, kun äitipuoli tuli
kotiin, niin oli hänellä selkäsauna valmis. Rypäleet olivat
ullakkokamarissa säkeissä ja hyvin kaukana ovesta. Tyttö koetti kissaa
varten oveen tehdyn reijän kautta korennolla haalia säkin luoksensa,
mutta se ei onnistunut. Hän ajatteli jo juosta naapuritaloon apua
pyytämään, mutta vaikka naapuritalo ei ollut kovinkaan kaukana, huomasi
hän ettei hän ehtisi, sillä hänellä ei ollut silmänräpäystäkään
menettää. Teresalla oli tapana, kuten hyvillä lapsilla on, kun he
hätään joutuvat, huutaa äitiään avukseen.
"Minun sieluni äiti, mitä pitää minun tekemän?" huudahti hän. Ja
epäilemättä kuuli äiti taivaassansa tämän rukouksen ja ilmaisi hänelle
keinon, jonka avulla hän pääsisi pälkähästään. Yht'äkkiä hypähti, näet,
Teresa ilosta, kuten se, joka vihdoin voittaa, mitä on toivonut
voittavansa, otti syliinsä Mininon, joka nurkuen naukui nurkassansa,
ikäänkuin olisi se tahtonut sanoa: "Mitähän tässä talossa oikein
syödään?", sitoi nauhan sen ympäri, työnsi sen ovessa olevasta reijästä
sisään, heitti juustopalasen rypälesäkin viereen ja veti kissaa, kun se
tahtoi käydä juuston kimppuun, nuorasta luoksensa. Kissa iski kyntensä
rypälesäkkiin, mutta Teresa veti yhä nuorasta, ja niin sai hän
hinatuksi oven luo kissan ja rypälesäkin. Paha äitipuoli ei saanutkaan
syytä piestä pikku Teresaa.
Nuorin tytöistä oli erittäin mieltynyt persikkahedelmiin. Eräänä
päivänä oli äitipuoli noukkinut koko joukon semmoisia, ja Markiitta,
joka vielä tänä vuonna ei ollut saanut maistaakaan persikoita, katsoa
tuijotti niitä himosta hehkuvilla silmillä.
Joakiina jätti tytön hedelmien luo, kiellettyään häntä ottamasta
ainoatakaan, ja siirtyi toiseen huoneeseen, varmana siitä että nyt
vihdoinkin saisi kauan halutun aiheen antaa tytölle selkäsaunan, tämä
kun tietysti ei voisi sotia himoansa vastaan.
Markiitta taisteli kauan. Vihdoin päätti hän ottaa yhden persikan. Ja
hän oli juuri haukkaamaisillansa palasen siitä, kun äiti ryntäsi esiin.
Mutta tyttö kiiruhti siirtämään persikkaa vähän korkeammalle, ikäänkuin
hän vain olisi tahtonut haistella sitä, ja sanoi, olematta
millänsäkään:
"Oi rouva-äiti, kuinka suloinen haju sillä on!"
Joakiinan täytyi jättää tyttö rauhaan. Hän oli ilossaan rynnännyt liian
aikaisin esiin väijyntäpaikaltaan.
Kuvaavathan nämä tapaukset jo selvästi, kuinka ahkeraan paha vaimo
koetti pahan vihamiehen avulla saada tilaisuutta tallata tomuun
lapsipuolensa, ja mitä ponnistuksia nämä tekivät, jottei se hänelle
onnistuisi.