vanhemmista. Hänen opillinen kasvatuksensa rajoittui sangen vähään,
sillä jo 11 vuotiaana hänen oli lähteminen kauppapalvelukseen
Lontooseen. Hänen luontaisia ominaisuuksiansa jo tällöin olivat
tavaton järjestämiskyky, uupumaton uutteruus, erinomainen huomiokyky
varsinkin ihmisluonteisiin nähden ja syvä myötätuntoisuus kaikkia
kovaosaisia kohtaan. Nämä ominaisuudet täydensivät hänen puutteellisia
alkeistietojaan ja loivat hänelle loistavia mahdollisuuksia
liike-elämässä.
Jo poikasena hän alkoi tekemään havaintoja elämästä ja yhteiskunnasta,
ja jo nuorena hänellä oli niissä asioissa vakaumus, jolle hän
uskollisena pysyi koko elämänsä ajan. "Ihmisestä tulee kurja, julma
raakalainen, ihmissyöjä tai korkeasti sivistynyt ja hyvä olento
riippuen niistä olosuhteista joiden alaiseksi hän syntyessään joutuu".
Se oli hänen elämänkäsityksensä juuri. Rohkeasti hän teki väitöksensä.
"Ihmisluonne on alkuperältään hyvä ja sitä voidaan harjoittaa,
kasvattaa ja muodostaa syntymästä alkaen sillä tavoin että kaikkien
lopulta on tultava sopusointuisiksi, hyviksi, viisaiksi, terveiksi
ja onnellisiksi. — — — Ihmisluonteen muodostavat häntä ympäröivät
olosuhteet, eikä hän siis ole sovelias enemmän ylistykselle kuin
moitteellekaan, ja jokainen yleisluonne voidaan maailmalle lähettää
joko hyvänä tai pahana käyttäen keinoja jotka suureksi osaksi ovat
inhimillisten hallitusten käytettävissä".
Jo tällöin siis Owen viittaa hallituksella olevan velvollisuuksia joita
ei vielä oltu velvollisuuksiksi tunnustettu. Yhteiskunnan oma syy oli
että sen jäsenissä oli huonoja luonteita, yhteiskunnan itsensä oli
parannettava olosuhteet, jotka ihmisistä loivat huonoja luonteita.
Mutta hän ei pysähtynyt vielä tähän. Owen käsitti että kaikki elämän
ilmiöt olivat siksi riippuvaisia toisistaan että jos johonkin niistä
koskee, täytyy kaikkia järkäyttää. Ja pysyen uskollisena omalle
vakaumukselleen hän rohkeasti tuomitsi "kaikenlaisen uskonnon jota
tähän asti on ihmiselle opetettu". Sen hän teki aikana jolloin hän
itsekin uskoi olevansa sivistyneen maailman huomatuin henkilö ja
"vaikutusvaltaisin brittiläisen kabinetin ja hallituksen enemmistössä".
Ja se lie ollut totta. Suuri loordi ja herttuajoukko oli hänen
kannattajaväkeänsä Englannissa ja ulkomaitten ruhtinaatkin hänelle
armoansa tuhlailivat. Venäjän perintöruhtinas Nikolai kävi hänen
luonansa pestailemassa häntä Venäjälle ja Preussin kuningas hänelle
kirjoitti korkean omakätisen kirjeen jossa selitti antaneensa
ministerilleen käskyn panna Owenin periaatteet käytäntöön Preussin
kasvatuslaitoksessa. Se armo ja suosio oli kuitenkin väliaikaista
laatua. Owenin uskonnon tuomio vei kirkkoruhtinailta kaiken halun
ja innostuksen, ja kun huomattiin että Owen tavoitteli halvan
työjuhtajoukon kohottamista korkeitten herrojen tasalle itse
käytännöllisessä elämässä eikä vain teoriassa, tuli näitten korkeitten
herrojenkin innostus nolatuksi kylmäkiskoisuudeksi.
Jo 19 vuotiaana Owen pääsi erään Manchesterin kehruutehtaan johtajaksi,
ja tehtaan isäntä teki hänen kanssaan kirjallisen sopimuksen,
jonka mukaan Owenin kolmen vuoden kuluttua oli määrä päästä hänen
liiketoverikseen. Tällöin hän jo alotti ihanteittensa käytännöllistä
toteuttamista toivoen voivansa ne päättää, kun oli palkkakautensa
kuluttua saava enemmän sanomista. Isännän ahneus hänen aikeensa
kuitenkin katkasi. Tämä oli nimittäin saanut sivulta päin toisen
tarjouksen ja halusi rikkoa Owenin kanssa tekemänsä sopimuksen vissistä
korvaussummasta. Owen silloin poltti sopimuksensa eikä suostunut enää
rupeamaan tehtaan palvelukseenkaan, vaikka hän itse olisi saanut
palkkaetunsa määrätä.
Vuonna 1800 Owen lopulta tapasi sopivan koekentän ihanteilleen.
Muutamain liiketuttavainsa kanssa hän tällöin nimittäin osti New
Lanarkin puuvillatehtaat joita hän itse ryhtyi johtamaan. Tehtaissa
työskenteli tällöin noin 2,500 ihmistä jotka perheineen asuivat
ympäröivässä tehdaskylässä. Koko paikkakunta oli luonteenomainen näyte
sen ajan tehdasliikkeestä. Työväestöön kuului noin 500 lapsukaista,
jotka oli sinne tuotettu Edinburgin "armeliaisuuslaitoksista". Suuri
kasarmimainen lato oli heidän asuntonaan, ja lasten ikä oli kuudesta
vuodesta ylöspäin sekä työaika kello kuudesta aamulla seitsemään
illalla. Luonnollinen seuraus tästä oli että lapset kaikki olivat
näivettyneitä kääpiöitä, ne nimittäin jotka jaksoivat jonkunkaan
vuoden tätä kidutusta kestää aikaiseen hautaan sortumatta. Työ oli
yleensä kovaa ja palkat pienet, ja siksi täyskasvuinen työväestö
oli yhteiskunnan hylkyjoukkoa. Koko kylä oli sentakia siivotonta
ja asukkaat raakoja. Juoppous, murhat, varkaudet ja haureus olivat
elämän pääpiirteitä, ja asukkaat kaikki velassa kapakoitsijoille ja
kauppiaille.
Owenilla oli alusta pitäen valta panna toimeen sellaisia uudistuksia
joita hän sopivina piti, ja heti hän ryhtyi innokkaasti kyläkuntaa
parantamaan joka puolelta. Hän perusti ensiksi kauppapuoteja joissa
kyläläisille tarpeita myytiin kustannushintoihin ja siten pakotti
entiset nylkykauppiaat, jotka ala-arvoista tavaraa olivat myyneet
tavattomilla hinnoilla, sulkemaan kauppansa. Kapakat ajettiin kylän
laiteille, kadut puhdistettiin ja kunnollisia asuntoja rakennettiin
entisten hökkeleitten tilalle. Entisen omistajan tekemä sopimus
Edinburgin "armeliaisuuslaitosten" kanssa, jonka mukaan sieltä
orpolapsia kuljetettiin tehdastyöhön, rikottiin ja lasten työ
lopetettiin kokonaan. Sen sijaan perustettiin lapsille koulu ja
kaikkia opinhaluisia autettiin auliisti. Ankarat rangaistusmääräykset
työväestöltä poistettiin, työaikaa lyhennettiin ja palkkaa korotettiin.
Aivan luonnollista oli ettei näitä parannuksia saatu toimeen, ennenkuin
oli hankaloita vastuksia voitettu. Niistä hankalimmat olivat työväestön
oma epäluulo ja eri osastonjohtajain vastustus. Kidutettu työväestö ei
voinut ymmärtää että nylkeväin isäntien joukossa ainoatakaan saattoi
olla sellaista joka heidän etujansa vapaaehtoisesti tahtoisi valvoa.
Siksi he Owenin kaikkia parannuksia epäillen katselivat odottaen
jokaisen sellaisen takana piilevän uuden nylkemis- ja kidutuskeinon.
Ja työnjohtajat taasen pitivät Owenia rikkiviisaana hohkona jonka
järjettömyyksiltä he omaa työosastoansa koettivat suojella niin paljon
kuin suinkin. Owenin oli senvuoksi turvautuminen vain omaan itseensä ja
tavattomalla tarmollaan hän sai suuria aikaan.
Kun vuonna 1806 Yhdysvallat kielsivät puuvillan raaka-aineen viennin,
täytyi Englannin puuvillatehtaitten lopettaa toimintansa; tuhannet
tällöin menettivät elinehtonsa ja saivat nälkää nähden käydä työn
etsinnässä. New Lanarkissa ei kuitenkaan puutetta ollut, sillä neljä
kuukautta kestävän työttömyyden aikana Owen maksoi työväestölle
täyden palkan, vaikka tehtaat kaikki seisoivat. Tätä erinomaista
jalomielisyyttä ei työväestö enää voinut epäillä, vaan se tästä lähin
alkoi uskoa Owenin vilpittömiin tarkoituksiin.
Mutta tuskin oli Owen tästä vastuksesta päässyt, kun jo toinen
ilmestyi. Hän esitti liiketoverilleen suuren koulun ja lasten
kasvatuslaitoksen perustamista kylään, ja silloin nämä nousivat
kapinaan. He valittivat että liikevoitot muutenkin alkoivat kutistua
ja jos uusiin kustannuksiin vielä ruvettaisiin, kuivuisivat ne ihan
mitättömiin. He eivät olleet kapitaaliansa sijoittaneet armeliaisuuden
harjoittamiseksi, vaan liikeyritykseen. Owen kahdesti vaihtoi
liiketovereita, mutta ei saanut sen parempia. Kapina isännistössä
päinvastoin yltyi ja kysymys syntyi hänen erottamisestaan liikkeen
johtajan virasta.
Silloin turvautui Owen kynänsä voimaan. Hän laati seikkaperäisen
selityksen New Lanarkin tehtaista ja omista aikomuksistaan sekä mitä
vastuksia hänellä oli voitettavana. Tätä selvitystä hän levitti
liikemaailmassa ja sai ennen pitkää puolellensa seitsemän miestä, jotka
suostuivat sijoittamaan yritykseen rahoja ehdolla että viisi prosenttia
maksetaan korkoa kapitaalille ja loput käytetään paikkakunnan
olosuhteitten parantamiseksi. Siten saaduilla rahoilla hän osti
uppiniskaisten liiketoveriensa osuudet ja alkoi toteuttaa täydellä
voimalla suuria aikeitansa.
Ja tulokset olivat loistavia. Entinen siivoton New Lanark, jossa
rikokset ja epäsiveellisyys oli kukoistanut, oli muutaman vuosikymmenen
kuluessa muuttunut tehdaskaupungin malliksi; siisteys, kauneus ja onni
siellä asusti. Ja Owen itse oli mainehikas suurmies, kuninkaitten ja
ruhtinaiden ystävä; ja näiden ystävien muotiasiana oli käydä katsomassa
hänen kättensä töitä, ylistellä häntä ja tehdä hänelle loistavia
tarjouksia. Suurmiehen olisi vain tarvinnut jäädä laakereilleen
lepäämään ja porvarillinen yhteiskunta olisi hänen nimensä piirtänyt
kultakirjaimilla historiansa lehdillä!
Mutta hän ei levännyt, ja siksi nouseva polvi sai historiastaan lukea
että Robert Owen oli — kerettiläinen, uskonnollinen vääräoppinen,
melkeinpä polttorovion ansainnut!
New Lanarkin erinomainen menestys oli Owenille vain yllykettä.
Hän oli mielestänsä vasta käytännöllisesti todistanut että
ihminen on häntä ympäröiväin olosuhteitten tulos, ja hän ryhtyi
johdonmukaisesti käsityskantaansa kehittämään. Ihmisystävästä,
armeliaasta kapitalistista, joka maailmalle hyvin kelpasi, tuli
täysiverinen kommunisti joka ei kelvannut paljon kenellekkään,
koska hän johdonmukaisesti väitti että jos kerran halutaan ihmisten
siveellisyys ja onnellisuuskantaa yhtäläiseksi, edellyttää se että
kaikki aineelliset elämän ehdotkin tulee kaikilla ihmisillä olla
samanlaiset. Tällöin ei New Lanark enää riittänyt hänen toiminnalleen,
vaan hän ryhtyi aatteitansa ajamaan maailmassa kaikilla keinoin jotka
käytettävissä olivat. Työpäivän lyhentäminen, tehdaslainsäädäntö,
lasten ja naisten työn rajoittaminen, koululaitoksen parantaminen —
n.s. lasten tarhat ovat hänen alotteestaan syntyneet — asunto-olojen
korjaaminen, yleisten kylpylaitosten perustaminen, osuuskuntaliikkeen
harrastaminen — kaikki sai hänen tarmokasta apuaan, sekä aineellista
että siveellistä kannatusta.
Tähän aikaan "tehdas ja työköyhälistön avustamiseksi" perustettu
yhdistys oli asettanut komitean tutkimaan köyhälistön tilaa ja se
komitea tiedusti Owenin mielipidettä, kysyen mihin toimenpiteisiin
olisi ryhdyttävä yhä lisääntyvän köyhyyden lieventämiseksi.
Esityksessään Owen selitti että vapaan kilpailun järjestelmän
tuottaman työn tulosten lisäys ehdottomasti huononsi työväestön
tilaa, koska yhä paraneva koneisto riisti yhä useammilta tuhansilta
työn mahdollisuuden ja alensi työväen elinkantaa. Kun kerran näin
oli asianlaita, on mahdotonta ajatellakaan mitään väliaikaista ja
vähäpätöistä parannuskeinoa, oli käytävä syvemmälle. Senvuoksi Owen
esitti teollisuusyhteyksien perustamista keskinäisen yhteistoiminnan
perusteelle. Tällaisiin yhteyksiin kuuluisi 500—1,500 henkilöä, ja
he yhteisesti tuottaisivat kaikki elintarpeet. Kun teollisuutta näin
suuressa asteikossa harjoitettaisiin, kävisi tuotanto halvaksi ja
jokainen saisi siitä osansa.
Tämä esitys ei tietysti komitealle kelvannut, se oli liian
radikaalinen, mutta Owen ryhtyi nyt julkisesti kommunistisia
mielipiteitään ajamaan. Vuonna 1820 hän julkaisi teoksen, jossa
esitti tuloksensa New Lanarkissa sekä samalla keinonsa yhteiskunnan
parantamiseksi. Keino oli samanlainen kuin hän jo oli antanut
yllämainitulle komitealle. Maailma oli "jaettava 300—2,000 sielua
sisältäviin kyläkuntiin, 800—1,200 oli sopivin luku; kullekin
henkilölle oli luovutettava maa-alue puolesta eekkeristä kolme kertaa
suurempaan, riippuen siitä oliko kysymyksessä oleva yhdyskunta enemmän
tai vähemmän taipuvainen maanviljelykseen; näiden 200 tai 300 perheen
asuntohuoneet oli rakennettava yhteen suunnikkaan muotoon yhteisine
keittiöineen, ruokailuosastoineen, kouluineen ja juhlapaikat keskellä;
yksilöllisyyttä ei näissä kyläkunnissa olisi suvaittava; itsekunkin
olisi työskenneltävä kaikkien hyödyksi; kaikkien jäsenten olisi syötävä
samassa pöydässä ja yhdyskunnan määräämiä ruoka-aineita".
Täydellä todella ryhtyi Owen kommunistiseen uudistustyöhönsä.
Apua hän odotti ylhäältäpäin, esittäen aluksi mietelmänsä Venäjän
silloiselle tsaarille ja Aachenissa vuonna 1818 pidetylle hallitsijain
kokoukselle. Ne vetoamiset olivat kuitenkin turhia. Kokeiluansa varten
hän ensiksi vaati 750,000 puntaa, mutta alensi sitten vaatimuksensa
50,000 puntaan. Se summa hänelle lopulla Englannissa taattiinkin, ja
muuan hänen innostuneista oppilaistaan tarjosi hänelle maa-alankin
yhdyskuntaa varten. Sitä yritystä ei kuitenkaan koskaan perille
ajettu, sillä Owenin katse kääntyi samaan aikaan Amerikaan, jossa,
George Rappin perustama Harmonyn uskonnollinen yhdyskunta oli samaan
aikaan myytävänä. Owen jätti silloin kaikki aikeensa Englannissa ja
Irlannissa, jossa hänellä myös oli kommunistisen siirtolan hankkeita,
ja läksi Amerikaan.
Amerikassa Robert Owenin yhteiskuntakokeilut sitten suoritettiin
useissa eri yrityksissä. Niistä puhumme myöhemmin. Sanottakoon nyt
vain että Owen neljä eri kertaa kävi Amerikassa aatteitaan ajamassa,
ja vaikka hänen käytännölliset yrityksensä myttyyn menivät, ei hän
menettänyt toimintakykyänsä. Amerikan tappioiden jälkeen tapaamme
hänet uudelleen täydessä toimessa Englannissa, missä hän 1832 oli
perustamassa uutta yritystä, pankkia nimeltä "Equitable Banks of Labor
Exchange". Tämän yrityksen aatteesta sanoo Owen: "Sen keskimääräisen
ihmistyön määrä, jonka jokin tarve-esine sisältää, määrää sellaisen
tarve-esineen arvon; jos siis tuottaja arvostaa ja vaihtaa kaikki
tarve-esineet sen kannan mukaan, ei kapitalistilla ole mitään
tilaa teollisuudessa eikä kaupassa, ja työntekijälle jääpi työnsä
koko tuote". Yllämainittu pankki perustettiin tämän periaatteen
nojalla Lontooseen, ja tarkoituksena oli että kukin hyödyllisten
tarve-esineiden tuottaja toisi tuotteensa pankin yhteydessä olevaan
myymälään ja saisi siitä pankin puolesta setelin jonka tuli edustaa
niin monta työtuntia kuin esineen valmistamiseen oli tarvittu. Näillä
seteleillä tuottaja saattoi ostaa toisia myymälässä olevia tavaroita,
jotka samoin olivat arvostetut niiden valmistukseen kuluneiden
työtuntien mukaan.
Pankin menestys ei ollut pitkäaikainen. Se ei kyennyt ollenkaan
pitämään tasapainossa tuotantoa ja menekkiä; kaikkia tarve-esineitä
otettiin vastaan, olipa niillä sitten kysyntää ja menekkiä tai ei.
Tuloksena luonnollisesti oli että kaikki tavarat, joiden menekki oli
runsas, katosivat myymälästä ja sijalle tuli sellaisia joiden kysyntä
ja menekki oli aivan rajoitettu tai pian täytetty.
Myöhemmin otti Owen virkeästi osaa kaikkiin työväestön tilan
parantamista tarkoittaviin liikkeisiin. "Kaikkien luokkien ja
kansojen yhdistys" perustettiin hänen myötävaikutuksellaan, ja
senkin valtiollinen vaikutus oli koko vahva. Laaja chartistinen
liike oli hänen herättämänsä ja ammattiunioiden toiminnassa hän oli
mukana, toimien esimiehenä unioitten ensimmäisessä kansallisessa
edustajakokouksessakin.
Robert Owen kuoli 1858. Neljä poikaa häneltä jäi jotka kaikki muuttivat
Amerikaan. Isänsä aatteiden kannattajana on näistä mainittava Robert
Dale Owen, jolla Amerikan yhteiskunnallisessa elämässä on huomattava
sijansa.
Harvan ihmisen elämä on ollut niin vaikutelmista ja tapauksista
vaihteleva kuin Robert Owenin. Toinen puoli hänen elämästään sisälsi
pelkkiä pettymyksiä, toinen puoli täynnä voittoja ja laakereita.
Sittenkin on pettymyksellinen puoli maailmalle paljon tärkeämpi,
niinkuin yleensä. Sillä tappiot opettavat ihmisiä paljon enemmän
kuin voitot. Owenin tappiot ovat sosialistisen liikkeen ohjanneet
pois kommunististen pikku yritelmäin salakarisesta saaristosta
yleismaailmallisille selville vesille.
Owenin kokeilut Amerikassa.
Robert Owen saapui Amerikaan perustamaan suurta yhdyskuntaa ja kuuden
viikon kuluessa yritelmän alkamisesta oli hän koonnut ympärilleen 800
henkeen nousevan ihmisjoukon, joka syksyllä 1825 oli noussut jo 900.
Hänen menestyksensä ei kovin suurta ihmettelyä ansaitse. Saman vuoden
alkupuolella tiedettiin hänen ostaneen 30,000 eekkeriä maata josta noin
3,000 oli täysin perattua; siellä oli komeat hedelmätarhat, 18 eekkeriä
rypäletarhoja, säännöllinen kaupunki, jossa oli 160 taloa, komeat
yleiset rakennukset. Ja vielä tiedettiin että ostaja ei aikonut käyttää
tätä hyvyyttä omaksi hyödykseen, vaan luovutti sen yhdyskunnalle ja
yhteistyössä toimisi kaikkien jäsentensä keskinäiseksi hyvinvoinniksi.
Uusi yhdyskunta oli Wabash joen varrella Indianan valtiossa. Owen
osti sen 150,000 dollarin hinnasta. Koko hankkeella oli erinomaiset
edellytykset; paikka oli valmis, perkaajan vaivat eivät olleet
rasittamassa ja kaikki oli velkataakasta vapaa. Owenin apuna oli vielä
koko joukko tiedemiehiä ja oppineita, ja kuten ylempänä mainittiin
kasaantui hänen kutsumuksensa johdosta lähes tuhatkunta ihmistä kokoon
valmiina alottamaan uuden ihanneyhteiskunnan luomista sen salaisuuden
keksijän kanssa. Epäilemättä oli joukossa runsaasti niitäkin jotka
todellisesta innostuksesta itse aatteeseen mukaan tulivat, joilla
todella oli tarkoitus vilpittömästi toteuttaa mestarin aatteita. Mutta
suuri joukko oli mukana onnenonkijoitakin, jotka eivät vähintäkään
välittäneet Owenin ihanteista eivätkä niitä edes tunteneet, olivat
vain tulleet mukaan hyötyäkseen rikkaan "merkillisyyden omituisesta
päähänpistosta". Siinä oli väkeä kaikenlaatuista seikkailevasta
tyhjäntoimittajasta oppineeseen professoriin asti, ja kun mitään
seulomista ei tapahtunut, kun kenenkään vaikuttimia ei kyselty eikä
tiedusteltu, saattoi jo ennakolta arvata että koko yritys oli päättyvä
surkeaan sekasotkuun ja ristiriitaisuuteen.
Siitä huolimatta käytiin yhdyskuntaa järjestämään. Owenin mielestä
ei täydellistä kommunistista ohjelmaa heti voitu käytäntöön ottaa,
koska "järjettömässä yhteiskuntajärjestelmässä kasvanut ihminen ei
voi muuttaa järjelliseen järjestelmään ensin siihen valmistumatta".
Yhdyskunnan ensimmäisessä peruslaissa — niitä laadittiin kaikkiaan
seitsemän kahden vuoden aikana — säädettiin senvuoksi että jäsenten
ensiksi oli "valmistavan komitean" johdannon alaisina työskenneltävä
kolme koevuotta, ennenkuin pääsivät täysiarvoisiksi yhdyskunnan
jäseniksi.
Jo seuraavana vuonna tammikuussa New Harmony — se oli yhdyskunnan uusi
nimi — näyttää huomanneen että kolme vuotta oli liian pitkä koeajaksi,
sillä silloin muodostettiin siirtola kokonaan kommunistiseksi.
Yleisellä kokouksella oli ylin valta ja kuusijäseninen johtokunta
oli toimeenpanevana valtana. Sekään muoto ei onnistunut ja seuraava
aste oli se että Owenille annettiin täydellinen diktaattorivalta.
Erinomaisella järjestämiskyvyllään Owen saikin järjestyksen
palautetuksi ja yhdyskunta varttui. Mutta jo huhtikuulla osa
jäsenistöstä vaati siirtolan jakamista erinäisiin itsenäisiin
yhdyskuntiin. Siihen Owen ei tahtonut suostua, vaan esitti jälleen
uuden peruslain, jonka mukaan jäsenet jaettiin kolmeen luokkaan,
ehdollisiin jäseniin, koejäseniin ja "tutkimusten alaisiin henkilöihin"
ja uusien jäsenhakemusten hyväksyminen jätettiin 25-jäseniselle
komitealle. Tällä ei kuitenkaan jakokysymystä ratkaistu, ja toukokuulla
Owen vihdoin suostui jakamaan yhdyskunnan neljään eri osastoon, joilla
kullakin oli oleva oma hallituksensa. Kolmen kuukauden kuluttua kaikki
virkailijat poistettiin ja niiden tilalle asetettiin kolmihenkinen
diktaattorivallalla varustettu komitea. Vihdoin syyskuussa seitsemäs
peruslaki laadittiin ja sen kautta koko hallinto jätettiin Owenin
käsiin ja hän sai joka vuosi nimittää neljä jäsentä apulaisikseen.
New Harmony ei kuitenkaan ollut pelastettavissa. Hallinnolliset
ja uskonnolliset riidat olivat pääasiallisina syinä lopulliseen
hajaantumiseen. Uskonnollisia riitoja näyttävät synnyttäneen
kuljeksivat saamamiehet, jotka kuitenkin saatiin siirtolasta
kaikkoutumaan sangen mukavalla keinolla. Ilmoitettiin että
saarnamiehille siirtolan ovet ovat aina auki, mutta saarnan päätyttyä
on kullakin kuulijalla täysi oikeus tiedustella saarnamiehen
mielipiteitä eri kysymyksissä. Siitä seurasi saarnamiehille sangen
ikävä ristikuulustelu, jota välttääkseen he eivät kuukausiin käyneet
siirtolassa.
Riidat hallitusmuodosta näyttävät olleen paljon turmiollisemmat
kuin uskonnolliset. Kaksi joukkokuntaa pääjoukosta erkanikin ja he
perustivat siirtolan alueille kaksi itsenäistä yhdyskuntaa, jotka
tunnetaan nimellä "Macluria" ja "Feiba Peven". Ja vähitellen tippui
jäseniä pois yhä enemmän, kunnes heinäkuussa 1827 koko yritys tukehtui.
Yksityisille jäsenille, jotka liittoutuivat pikku yhdyskunniksi, antoi
Owen maantilkkuja New Harmonyn laiteilta. Maa näille vuokrattiin
10,000 vuodeksi 50 sentin nimellistä vuokraa vastaan eekkeriltä
ja ehdolla että maata ei saa käyttää muuten kuin kommunistisiin
tarkoituksiin. Ne yritelmät tukehtuivat heti alkuunsa ja varsinaiselle
yhdyskunnan asuinsijalle työntäytyi yksityisiä liikemiehiä, kapakat
ja viinaporvarit avasivat turmiolliset laitoksensa, ja ennen pitkää
vapaan kilpailun hillitsemätön vallattomuus metelöi paikoilla mistä
ihmiskunnan onnen oli määrä alkukaavansa saada.
Entä Owen?
Vapauden päivänä 1826 hän vielä piti tovereilleen innostuttavan puheen
joka oli täynnä toivoa. Hillquit siitä lainaa seuraavan palan:
"Minä nyt julistan teille ja maailmalle että ihminen tähän hetkeen asti
on ollut kaikissa maailman osissa hirvittävimmän pahekolminaisuuden
orja mikä on voinut liittoutua henkisen ja ruumiillisen pahan
juurruttamiseksi koko ihmissukuun. Minä tarkoitan yksityistä eli
yksilöllistä omaisuutta, mielettömiä ja järjettömiä uskontojärjestelmiä
sekä avioliittoa joka on perustettu yksilölliselle omaisuudelle ja
muutamille näistä järjettömistä uskontojärjestelmistä."
Mutta jo muutaman kuukauden kuluttua oli hänen äänensä muuttunut.
Puhuessaan yhdyskunnan tarkoitusten epäonnistumisesta hän sanoo:
"Vaadin raittiutta, sen sijaan sain olla alituisissa selkkauksissa
juoppouden kanssa. Vaadin rehellisyyttä, sain epärehellisyyttä. Vaadin
uutteruutta, laiskuutta tapasin. Vaadin puhtautta, löysin likaa. Vaadin
huolellisuutta, tuhlausta tapasin. Toivoin tapaavani tiedonhalua,
havaitsin mielentylsyyttä. Halusin että luonnetta muodostavat
periaatteet ymmärrettäisiin, ne ymmärrettiin väärin. Halusin näiden
hyvien ominaisuuksien yhdistyvän itsekussakin yhdyskunnan yksilössä,
mutta niitä ei löytynyt enkä voinut löytää sellaisiakaan jotka olisivat
olleet kyllin uhraavaisia ja kestäviä valmistaakseen ja kasvattaakseen
lapsiansa näitä ominaisuuksia omistamaan."