amerikalainen. Hän syntyi Bostonissa, N.Y. 1809.
Brisbane oli yläluokan lapsia, varakkaan maanomistajan ainoa poika. Hän
sai hyvän kasvatuksen ja vartuttuaan läksi laajentamaan tietopiiriänsä
Europaan, oleskellen varsinkin Berliinissä pitkät ajat, opiskellen ajan
filosofisia virtauksia Hegelin koulukunnassa. Humaaniset harrastukset
tempasivat hänetkin mukaansa, ja ennen pitkää hän oli Saint Simonin
hartaita oppilaita ja apostoleita. Bazardin ja Enfantinin välisen
kiistan aikana hän kuitenkin sen suunnan jätti, ja melkein samaan
aikaan hän tutustui Fourierin mietelmiin. Ne saivat hänet aivan
haltioihinsa. Hän löysi sen johtolangan jota oli kauan etsinyt.
Inhimillinen työ, tähän asti jumalallisena rangaistuksena pidetty,
olikin kunniata tuottavaa, ylevätä, jaloa! Sen kohottaminen oikeaan
arvoonsa — siinä hänen elämänsä tehtävä jota turhaan oli pimeästä
hapuillut!
Hän muutti Pariisiin jossa perin pohjin alkoi tutkia uuden mestarinsa
oppia, mieltyen ja kiintyen siihen yhä enemmän. Pari vuotta ennen
Fourierin kuolemaa hän palasi kotimaahansa ja alkoi uutta evankeliumia
levittämään aluksi vain toveripiirissä, sitten laajemmalle ja vihdoin
julkaisi pääteoksensa "ihmisen yhteiskunnallinen tarkoitus" (Social
Destiny of Man) jonka teoksen julkaisemisesta fourieristinen liike,
täynnä intoa, hehkua, uskoa ja varmuutta, sai alkunsa Yhdysvalloissa.
Teos oli selitys Fourierin mietelmistä sekä niiden sovittamisesta
käytäntöön Amerikassa.
Brisbane julkaisi teoksensa 1840, ja se sytytti fourieristisen
profeettahengen toiseen, ehkä vaikuttavimmin toimineeseen apostoliin,
nimellä Horace Greeley. Yhdessä nämä molemmat alkoivat julkaista
viikkolehteä joka kuitenkin jo kahden kuukauden kuluttua kuoli.
Mutta parin vuoden päästä, kun Greeley oli perustanut Tribune
nimisen päivälehden ja saanut sen leviämään noin 20,000 painoksena,
ryhdyttiin siinä säännöllisesti levittämään Fourierin oppeja. Joka
numerossa oli siinä yksi palsta fourierismia, jota tällöin tunnettiin
Association liikkeen nimellä. Noin vuoden ajan oli tämä Tribune
fourierismin asianajajana. Sitten perustettiin liikkeelle kokonaan oma
äänenkannattaja, "Phalanx" niminen, jota 1845 seurasi "Harbinger";
se painettiin jo kuuluisalla Brook Farmilla, josta oli muodostettu
fouristinen falanksi.
Koko liike alkoi sangen otolliseen aikaan. Vuonna 1837 oli
Amerikassakin teollisuuspula mitä vaikeinta laatua, työt olivat
seisauksissa, kurjuus ylimmillään. Koko talous ja teollisuusjärjestelmä
näytti olevan kukistumaisillaan, valtion ja yksityisten
armeliaisuushommat eivät suuria aikaan saaneet ja ihmisissä,
ajattelevissa ihmisissä vakaantui arvelu että yhteiskunnallisen
talousjärjestelmän koneisto oli kihnaantunut rikki ja uutta tarvittiin.
Tämä selittää puolestaan fourierismin, samoinkuin muidenkin
radikaalisten uudistusliikkeiden menestyksen tänä aikana.
Fourierismin apostolit olivat aikansa innokkaimmat. Mestarin luja
luottamus ihanteeseen oli vallannut opetuslapsetkin; innostuttavat
ponnistukset, jotka eivät saaneet "levätä eikä peräytyä", tulivat
luonteen omaisiksi näille apostoleille, voiton varmuus oli
ihmeen vankka ja sekä henkiset että aineelliset uhraukset olivat
tavattomat. Kolmikertainen lunastuslause — "ihmisten yhteys oikeassa
yhteiskunnassa, ihmisten ja Jumalan yhteys oikeassa uskonnossa,
ihmisten ja luonnon yhteys luovassa taiteessa ja teollisuudessa" — se
levisi kautta koko maan ja satoja tuhansia ihmisiä liittyi liikkeen
innostuneisiin riveihin. Vuonna 1844 näiden "Associationistein"
yhteinen edustajakokous pidettiin New Yorkissa. Siellä perustettiin
varsinainen fourieristinen liitto, "National Confederation of
Associations", jonka äänenkannattajaksi hyväksyttiin "Phalanx" lehti
ja 18-henkinen toimeenpaneva komitea valittiin liiton asioita ajamaan.
Samalla siellä julistettiin Fourierin Falanksit yhteiskunnallisten
epäkohtien yleisrohdoksi ja niiden perustamista pidettiin liiton
tärkeimpänä tehtävänä.
Fourier itse ei luottanut Falanksiensa menestymiseen pienoiskoossa.
Hänen matemaattisesti tarkkojen laskujensa mukaan piti jäseniä
olla vähintäin 1,500 — 2,000 ja pääomaa noin miljoona frangia, ja
kaikista pikkuyrityksistä hän vakavasti varotti opetuslapsiaan.
Brisbane kuitenkin oli liiaksi malttamaton odotellakseen näin suuria
edellytyksiä ja siksi hän tinki mestarin vaatimuksista suuren osan
pois, päätellen että 400 henkeä riitti falanksin muodostamiseen.
"Helpoimmin saattaa Associationin muodostaa siten", hän opetti, "että
kehoitetaan 400 henkeä liittymään yhteen ja kukin ottaa 1,000 doll.
arvosta osakkeita, mikä muodostaa 400,000 doll. pääoman. Osakkeen
omistajat saavat neljänneksen Associationin koko tuotannosta eli
voitosta; jos he haluavat, voivat he saada varman 8 prosentin koron.
Tuhannen dollarin sijoitus tuottaa 80 doll. vuotuista korkoa. Tällä
summalla Associationin tulee taata henkilölle asunto ja elanto; ja
se voidaan tehdä. Rakennus voidaan pystyttää 150,000 dollarilla ja
korko siitä 10 prosentin mukaan on 15,000 doll. Kun tämä summa jaetaan
400 joka on henkilöitten luku, saadaan 37,50 doll. vuodessa kutakin
henkilöä kohti vuokraa. Muutamiin asuntoihin kuuluisi useampia huoneita
ja ne vuokrattaisiin 100 doll. tai vähemmällä, joten noin puolet
huoneista voitaisiin vuokrata 20 doll. vuodessa. Henkilölle, joka
haluaisi elää mitä halvimmilla menoilla, jäisi vuokran suorituksen
jälkeen vielä 60 doll. Kun 'Association' itse viljelisi hedelmänsä,
jyvänsä, kasviksensa, karjansa j.n.e. ja kun se säästäisi tavattomasti
polttoaineissa, keittäjäin lukumäärässä ja kaikessa muussa, voisi
se halvinta täysihoitoa antaa 60 doll. vuodessa. Siten 1,000 doll.
sijoittanut henkilö saisi varmasti käytettäväkseen mukavan huoneen ja
täysihoidon korollansa, ja säästäen eläisi ja saisi lisäksi kaiken
mitä ikinä voi tuottaa työllään. Hän saisi elää sitäpaitsi komeassa
kauniiden peltojen ja puutarhojen ympäröivässä rakennuksessa".
Tämän kaavan mukaan innostuttiin Amerikassa fourierismia toteuttamaan.
Aate oli kiihkoisalla voimalla levinnyt huonon ajan kiusaamiin kansan
joukkoihin, jotka pääasiana pitivät päästä niin pian kuin mahdollista
vapaan kilpailun taistelusta pois Falanksien yhteiselantoon. Tämä
halu se voitti kaikki edellytysten ja mahdollisuuksien järjellisen
punnitsemisen, ja Brisbanenkin tingityt vaatimukset tuntuivat jo liian
suurilta. Missä vain fourieristinen aate oli muutamiakin kokoon tuonut,
siellä jo Falanksi suunniteltiin ja toteuttamiseen käsiksi käytiin.
Useimmissa tapauksissa pääoma oli sangen pieni, toisissa sitä ei ollut
ollenkaan, mutta falankseja syntyi kaikkialle aivan kuin lehtiä puuhun
lämpimän kevätsateen jälkeen.
Luonnollisesti ei ensimmäisiäkään Fourierin tarkoituksia tällä neuvoin
voitu toteuttaa. Falanksit sijoitettiin useimmissa tapauksissa
perkaamattomiin erämaihin, maa kiinnitettiin mahdollisimman korkeasta
ja jäsenet, joilla ei aavistustakaan ollut uutisviljelyksestä,
antausivat maata perkaamaan, kyntämään ja kylvämään. Teollisuustuotanto
jäi hurskaaksi toivomukseksi tulevaisuuden varalle. Innostusta riitti
tavallisesti niin kauan kuin kiinnitysvelan ensimmäiset sitoumukset
lankesivat maksettaviksi. Silloin Falanksi melkein säännöllisesti
luovutti omaisuuden alkunsa kapitalististen velkojainsa huostaan.
Kaikille ei kuitenkaan käynyt yhtä huonosti. Muutamain onnistui
toteuttaa fouristiset aatteet laajemmallekin.
Ensimmäisenä fourieristisista yritelmistä on mainittava
Pohjois-Amerikan Falanksi, joka eli kokonaista 12 vuotta.
Se perustettiin syyskuussa 1843 jolloin Falanksia varten valitulle
alueelle New Jerseyn valtiossa muutti muutamia perheitä New Yorkista ja
Albanysta. Seuraavana vuonna oli vakituisia asukkaita jo satakunta.
Alkuperäistä pääomaa oli tällä Falanksilla 8,000 doll. Sillä lähdettiin
alkuun. Aluksi rakennettiin väliaikainen asuinrakennus, mutta se
sangen pian vaihdettiin kolmikerroksiseen Palatsiin, jossa oli
keskus ja toinen siipi, kumpikin 150 jalan pituiset. Monenlaisiin
teollisuushommiin käytiin käsiksi heti alusta pitäen, muun muassa
pienen puron varteen rakennettiin mylly, mutta pääelinkeinona oli
kuitenkin maaviljelys. Noin 70 eekkeriä käsittävä kaksinainen
hedelmätarha oli erinomaisessa kunnossa ja yleensä muutkin pellot ja
niityt kelpasivat esimerkiksi naapureille. Falanksin omaisuuden arvo
kasvoikin sentakia vuosi vuodelta. Jo 1844 se arvioitiin 28,000 doll.
ja 1852 oli se noin 80,000 doll.
Falanksin asukkaiden enemmistö oli sivistynyttä hienostoa, mutta
siitä huolimatta luistivat työt hyvin, varsinkin alkuaikoina. Ne
järjestettiin melkein heti Ryhmä- ja Sarjajaon perusteelle ja palkka
määrättiin työn mukaan. Raskaasta ja vastenmielisestä työstä maksettiin
korkein palkka, hauskasta ja kevyestä alin. Tiilen tekijät esimerkiksi
saivat 10 senttiä tunnilta, maatyön tekijät 8 senttiä, lääkäri sai vain
6 ¼ senttiä tunnilta. Paitsi noita säännöllisiä palkkoja maksettiin
vielä ylimääräisesti erikoiskyvyistä sekä Falanksin asian johtamisesta.
Niinpä esim. rakennusryhmän päällikkö, jonka tuli määrätä, suunnitella
ja johtaa työt omalla työalallaan, sai tavallisen palkkansa lisäksi 5
senttiä tunnilta korvaukseksi johtokyvystään.
Jäsenillä oli täysi oikeus itse valita työnsä ja määrätä oma
työaikansa. Heidän työnsä merkittiin heidän tililleen ja kerran
kuukaudessa oli yleinen maksupäivä. Kunkin vuoden lopussa jaettiin
sitten varsinaiset voitto-osingot. Työn osuus nousi tällöin noin 13
doll. ja kapitaalin noin 5% sijoitetusta kapitaalista.
Suuria eivät yhteiskunnan jäsenten tulot näinmuodoin olleet,
mutta elantokin oli jotenkin helppoa. Palatsissa maksoi kaikilla
mukavuuksilla varustettu huone vain 12 doll. Vuodessa. Ruokaa sai
tilauksen mukaan. Kahvi maksoi ½ senttiä kuppi, voi ½ senttiä, liha 2
senttiä j.n.e. Kunkin jäsenen tuli maksaa tämän lisäksi 36 ½ senttiä
viikossa ruokailuhuoneen käyttämisestä. Kukin jäsen piti mukanaan
kirjan johon ruuan tarjoojat merkitsivät kunkin ruoka-annoksen, ja
kuukausitilissä ne tasattiin.
Elämä Falanksissa oli siellä kävijäin kertomusten mukaan erittäin
hauskaa. Kun päivän työt olivat suoritetut, vietettiin iltaa lukemalla,
soitolla ja tanssilla. Asukkaat olivat kaikki "maailmallista" väkeä,
itsensä kiduttamista varten ei sitä oltu perustettu, ja kaikin neuvoin
koetettiin elämä muodostaa niin onnelliseksi kuin mahdollista. Kaikesta
huolimatta oli onni ja hauskuus kuitenkin vain pintapuolista laatua.
Se tarvitsi voimassa pysyäkseen koko joukon ulkopuolista osanottoa ja
kannatusta. Ensi vuosina sitä olikin paljon tarjolla, kun fourierismin
ystäviä tavan takaa kävi Falanksissa vierailulla ja mukanaan toi sitä
innostuttavaa tuulahdusta mitä liike ulkomaailmassa silloin vielä
nautti. Mutta fourieristiset kokeilut muualla kukistuivat vähitellen,
innostus ja usko liikkeen parantavaan voimaan laimentui yhä enemmän,
ja kun Pohjois-Amerikan Falanksikaan ei kyennyt aineellisia etuja
parantamaan erityisemmässä määrässä, alkoi jäsenistössä vähitellen itää
kaipaus takaisin vapaan kilpailun taisteluun ja niihin aineellisiin
mahdollisuuksiin mitä vapaa kilpailu kullekin yksilölle antoi,
joskin vain harvoille onnistumiseen asti. Tämä kaipaus alkoi ensiksi
synnyttää hallintoriitoja, sitten jo napinaa liian vähäisten ansioitten
johdosta, ja joskaan ei yleisesti puhuttu Falanksin hajoittamisesta,
kyti se ajatus kuitenkin jo enemmistön mielissä. Syyskuussa 1854
paloi Falanksin mylly joka oli tullut maksamaan noin 12,000, doll.
ja se tapaus vihdoin tuotti ilmoille nämä ajatukset. Vaikka uuden
myllyn rakennusrahat auliisti tarjottiin Falanksin ulkopuolelta
lainaksi, esitti joku kuitenkin että myllyä ei rakennettaisi, vaan
hajoitettaisiin koko yhteys. Esitys tehtiin aivan äkkiä; sittenkään
se ei herättänyt mitään hämmästystä, vaan ryhdyttiin esityksestä
äänestämään. Ja ulkopuolisten suureksi ällistykseksi taukosi
Pohjois-Amerikan Falanksi täten toiminnastaan. Sen omaisuus myytiin
pakkohuutokaupalla ja osakkeen omistajat saivat 66 senttiä dollarista.
Fourieristisista kokeiluista kuuluisin oli Brook Farm niminen noin
200 eekkeriä sisältävä maatila Bostonin lähistöllä. Alkuperäisesti
se ei ollut mikään fourieristinen Falanksi, vaan erään joukkokunnan
koti, joka joukkokunta tunnettiin nimellä "Transcendental Club",
se on "Yläilmalaisten Yhdistys". Tähän yhdistykseen kuului joukko
innottelevia haaveilijoita jotka tavan takaa kokoontuivat toistensa
koteihin pohtimaan "kaikkia mahdollisia ja mahdottomia probleemeja
filosofian, politiikan ja uskonnon aloilta", kuten Hillquit
sanoo. Haaveilujensa takia heitä pilkallisesti ruvettiin sanomaan
"yläilmalaisiksi", ja he sen omaksuivat kunnianimenä, sillä he
uskoivat, "oikeuden järjestykseen joka on ulkonaisten aistimien
ulottuvaisuuspiirin yläpuolella". Yhdistys julkaisi "The Dial"
nimistä aikakauslehteäkin, jossa terävästi kirjoiteltuja artikkeleita
ilmestyi ihmisolemuksen ja elämän tarkoituksesta ja suhteesta maailman
kaikkeuteen.
Tämä piiri pysyi kauan aikaa omien mietelmäinsä ja ajatelmainsa
kehyksissä pyrkimättäkään varsinaisesti fourieristisen liikkeen
yhteyteen. Vuonna 1840 George Ripley, yhdistyksen varsinainen sielu,
rupesi puuhaamaan erinäistä siirtolaa "yläilmalaisille". Keväällä
1841 valittiin ylläoleva maatila sellaiseksi siirtolaksi ja sen
nimeksi pantiin "Brook Farm, maanviljelys ja kasvatuslaitos", ja sen
tarkoitusta selitettiin perustuslakien johdannossa seuraavaan tapaan:
"Voimakkaammin edistää inhimillisen sivistyksen suuria
tarkoituksia, muodostaa elämän ulkonaiset olosuhteet viisauden ja
puhtauden perusteella, istuttaa oikeuden ja rakkauden periaatteet
yhteiskuntajärjestöömme jumalallisen sallimuksen lakien kanssa
sopusoinnussa, perustaa veljellisen yhteistoiminnan järjestelmä
itsekkään kilpailujärjestelmän tilalle" j.n.e.
Itse peruslaissa määrättiin että siirtolan omaisuus oli oleva
osakeyhtiöllä jonka osakkeitten nimellisarvo oli 100 doll. Kullekin
jäsenelle taattiin työtä kunkin kykyjen ja halun mukaan. Kaikesta
työstä oli oleva yhtäläinen korvaus, kapitaalille myönnettiin 5 %
korko, työpäivä korkeintaan 10-tuntinen, alle kymmenen ja yli 70
ikävuoden oleville vapaa toimeentulo, samoinkuin kaikille sairaille
ja työhön kykenemättömille. Kasvatus, lääkärinapu ja kirjasten ja
kylpylaitosten käyttö taattiin jokaiselle vapaaksi.
Siirtolan hallinto oli oleva neljän kolmihenkisen komitean
käsissä, jotka edustivat yleistä hallintoa, maanviljelyshallintoa,
kasvatushallintoa ja raha-asiain hallintoa.
Koululaitos oli siirtolasta tärkein. Se oli neliosastoinen: pikkulasten
koulu alle kuusivuotiaille, alkeiskoulu 6-vuotiaille, valmistava
koulu korkeampia tutkimusaloja tavoitteleville ja 6-vuotinen kurssi
yliopistoon aikoville.
Brook Farm oli siis vakaasti taipuvainen fourierismiin, vaikka sen
perustajat eivät pitäneetkään itseänsä fourieristeina. Ajan henkisten
rientojen sieluna kaikkialla oli Brisbanen loihtima yhteiskunnallinen
uudistusliike eivätkä "yläilmalaisetkaan" voineet sen vaikutuksista
päästä. Siirtolan jäsenistö, vaikka olikin harvalukuinen taisteli
monenlaisia vaikeuksia vastaan sangen urhoollisesti. He osasivat
säilyttää pitkän aikaa ihanteellisen innostuksensa asiansa
suuruuteen ja oikeuteen ja heillä oli ulkopuolella runsaasti ystäviä.
Kristillinen uskonto oli korkeassa arvossa, mutta mitään ahdasta
lahkolaisuutta ei ilmennyt heidän joukossaan. Itse Ripley oli
pappismies, ja hänkin käsitti kristillisyyden käytännöllisesti,
yhteisteollisuus oli keskinäistä auttamista kuorman kantamisessa.
Fourieristinen liike oli kuitenkin siksi voimakas että kaikki
yhteiskunnalliset parannusyritelmät kohdistuivat siihen liikkeeseen,
eikä "yläilmallisten" onnistunut mainittavassa määrässä kartuttaa
jäsenistönsä lukua. Kolmen vuoden kuluttua oli Brook Farmin
asukasluku vielä sadan alapuolella. Tämä seikka se pääasiassa lienee
vaikuttanut että "kaikki havainnot olivat osottaneet totuudeksi
Fourierin käytännöllisen järjestelmän" ja että Brook Farmin johtajat
1844 julistivat siirtolansa fourieristiseksi Falanksiksi. Fourierin
järjestelmä otettiin käytäntöön, hallinto muodostettiin uudelleen
ja Ryhmät ja Sarjat alkoivat työskennellä makujen ja keskinäisen
myötätuntoisuuden perusteella.
Tämä askel saattoi Brook Farmin koko fourieristisen liikkeen
keskukseksi. Liikkeen äänenkannattaja "Harbinger" muutettiin siirtolaan
ja sieltä käsin alettiin varsinainen lähetystyö ulkopuolelle.
Ja siirtolan aineelliset asiat näyttivät varmoin askelin yhä
paranevan; väkiluku lisääntyi, alinomaa tuli uusia jäsenhakemuksia,
teollisuusyrityksiä laajennettiin ja ruvettiin rakentamaan suurta
palatsia. Fourieristinen liike näytti Brook Farmissa jo todistavan
maailmalle mestarin erehtymättömän laskutaidon sekä niiden epäilysten
tehottomuuden jotka väittivät että korkeakirjallinen sivistys ei pysty
ylläpitämään raakaa työtä vaativaa siirtolaa. Toivo asui ja eli Brook
Farmilla.
Mutta sittenkin se oli pintapuolista, hiekalle rakennettua.
Myrskyssä se ei kestänyt.
Komea rakenteilla oleva Palatsi syttyi eräänä kevätiltana 1846
tuleen ja siinä paloi myös 7,000 dollarin arvon mukana Brook Farmin
valheellisesti vakava perus. Myötäkäymisen päivinä oli into laimennut,
kapitalismin vapaa kilpailu houkutteli alituisesti yksilöllisillä
pettävillä mahdollisuuksillaan. Hiukan toista vuotta koettivat
innokkaimmat vielä ponnistella, mutta turhaan. Vastoinkäymiset olivat
vieneet uskon yhteisonnen mahdollisuuteen ja seuraavan vuoden syksynä
riutunut Falanksi menetti kaiken merkityksensä Kirkollinen orpokoti
on nyt paikalla opettamassa kaiken maallisen turhuutta pienokaisten
maallista tietoa janooville sieluille.
Fourieristisista kokeiluista on kolmannella sijalla vielä mainittava
Cerescon siirtola eli Wisconsinin Falanksi. Se ansaitsee mainitsemista
etupäässä sentakia että siellä käytännöllisyys otettiin pääasiaksi ja
jätettiin filosofiset mietiskelyt sikseen.
Wisconsinin Falanksi perustettiin 1844 Fond du Lac kauntissa. Parisen
kymmentä Fourierin aatteisiin innostunutta miestä läksi sanotun vuoden
keväällä Wisconsinin sydänmaille jossa he ostivat ison maapalasen
käteisellä rahalla ja perustivat Ceresco nimisen siirtolan. He laativat
itsellensä tarkat säännöt ja laillistivat Wisconsinin Falanksin
nimisenä yhdyskuntana. Kun koko paikkakunnalla ei paljon muita ollut
kuin fourieristeja, saivat he käytettäväkseen paikkakunnan valtiolliset
ja kunnalliset oikeudet joita he myös ymmärsivät hyväksensä käyttää.
Kolme vanhinta jäsentään he valitsivat rauhantuomareiksi, kolme
jäsentään he lähettivät valtion senaattiin ja yksi heikäläisistä
kerran pyrki valtion kuvernööriksikin silloisen "Free Soil" puolueen
vaalilistalla, mutta joutui tappiolle.
Työssään he olivat uutteria ja kohottivat siirtolansa omaisuutta siten
melkoisesti. Sarja- ja Ryhmäjärjestelmää he eivät noudattaneet, mutta
pysyivät muuten tuotannon tulosten jaossa niin lähellä kuin suinkin
Fourierin ajatuksia. Keskimääräinen palkka oli 6 — 7 senttiä tunnilta
ja asunto ja ruoka y.m. tarpeet maksoivat 60—70 senttiä viikolta.
Jäseniä yhdyskuntaansa valitessaan he pitivät silmällä hakijan
varallisuutta ja ruumiillista kykeneväisyyttä. Aineellinen menestys
Falanksilla sentakia olikin koko hyvä, mutta henkinen ei kehumista
kestä. Kirjastoa ei heillä ollut eikä mitään muutakaan henkisten
tarpeitten tyydyttämistä varteen otettu.
Keskinäiset riidat ja innostuksen puute Wisconsinin Falanksinkin
lopulta sortivat. Yhdyskuntaan muodostui kaksi puoluetta; toinen,
hiukan vanhempi, vaati yhteiselantoa, toinen taas yksityistä.
Yhteiselannon kannattajat olivat kaiken aikaa voitolla, mutta
yksityiselannon puoltajat eivät enemmistön tahtoon taipuneet.
Lopulta sitten päätettiin palata takaisin maailmaan, ja jonkinlaista
tyytyväisyyttä lie kokeilijoille tuottanut se seikka että kun
yhdyskunnan omaisuus myytiin huomattiin että osakkeen omistajat saivat
takaisin pääomansa ja vielä kahdeksan prosentin koronkin. Wisconsinin
Falanksi yksin fourierististen kokeilujen joukossa osottaa aineellista
voittoa.
Muista fourieristisista kokeiluista ei ole suuria sanomisia.
Pennsylvanian karuilla vuorimailla tapahtui useita kokeita, samoin
New Yorkissa ja Ohiossa. Mainittava on myös Michiganin Alphadelphia
Falanksi, joka toista vuotta kuolemata pakoili ja jonka onnistui
jäsenlukunsa kohottaa aina 1,200 asti. Kaikkien pääpiirteet olivat
samat: tavaton innostus perustettaessa jota kesti niin kauan kuin oli
huomattu että ponnistukset olivat liian raskaita ja tulokset liian
pieniä. Ihmisillä on erinomainen taipumus syyttää toisiaan yhteisistä
vastoinkäymisistä, ja niin olivat vastoinkäymiset alituisten riitojen
lähteinä. Fourieristisia Falankseja lasketaan kaikkiaan olleen puolisen
sataa Amerikassa ja jokaisella niistä oli samallainen loppunsa.
Suuret taloudelliset häviöt, jotka asian uurastajat saivat kärsiä,
koituivat voitoiksi vapaan kilpailun yritteliäille keinottelijoille,
jotka osasivat hedelmät niittää fourieristien vaivalloisista
kylvöistä. He niistä yritelmistä hyötyivät, kommunistiset haaveilijat
hävisivät. Ja aineellinen häviö oli pientä henkiseen verraten. Sillä
tappioitten katkeruudet johtivat joko epätoivoon tai itsekkäiseen
välinpitämättömyyteen. Myöhempinä aikoina tapaamme fourieristisen
liikkeen, inhimillisen vapauden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien liikkeen
eturivin miehiä itse sydämmettömässä nylkemis- ja riistämistoimissa,
näemme heidän julkisuuden miehinä taistelevan vanhoillisuuden ja
kapitalismin pääleireissä yhä nousevan köyhälistön vapautusliikettä
vastaan, jonka hyväksi he nuoruutensa tanakimman tarmon ja intohimoisen
innostuksensa ovat uhranneet. Ja me näemme itse jäntevyyden, itse
tarmokkuuden, Fourierin suurimman opetuslapsen Brisbanen katselevan
alati epäillen, joskin myötätuntoisena valtavata työväenliikettä,
joka kuitenkin alati saavuttaa voittoja hänen saarnaamiensa
tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.
Epätoivon ja pohjattoman itsekkyyden lähteinä me usein löytäisimme koko
kasan pettyneitä ihanteita ja toiveita.
Fourierin puolustukseksi on kuitenkin sanottava että hänen
Falanksejansa ei milloinkaan ole koetettukaan toteuttaa sillä
tavalla kuin hän itse tarkoitti. Käytäntö ei siis oikeastaan ole
suoranaisesti todistanut hänen Falanksiensa mahdottomuutta. Mutta se
mahdottomuus on kuitenkin todistettu, sillä käytäntö on todistanut
sen että ihmisriistäminen ei ennen lopu kuin se riistämisen kautta
saavutettavissa oleva yksilön hyöty on tehty mahdottomaksi.
Robert Owen.
Suurista haaveilijoista oli Robert Owen epäilemättä lähimpänä niin
sanoaksemme käytännöllistä yhteiskunnallista totuutta. Häntä useat
pitävät nykyaikaisen sosialismin varsinaisena isänä, ja varmaa onkin
että tieteellisen sosialismin järjestäjät Marx ja Engels häneltä saivat
paljon vaikutelmia.