"Eikö hänellä ollut aikaa sitä ennen tehdä?" torui rouva. "Niin käy
aina, kun ei itse ole katsomassa. Ei ne saa mitään aikaan."
"Älähän nyt joutavia! Kyllä kai Marilla on eilisestä asti ollut
kylliksi tekemistä. Ja muuten, enkö minä täällä maallakaan saisi
mihinkään koskea."
"Hm!" vastasi rouva.
Lehtori nosti korin. Rouva Streng puoli väkisin tarttui sen toiseen
päähän kantamaan sitä maantieltä Lajusten asuntoon.
Rehtori, oltuaan koko ajan toimettomana katsojana, ja rouva Lajunen
siirtyivät tieltä rehtorin pihaan istumaan kiikkulaudalle.
Lehtori palattuaan maksoi pojalle kyytirahan, mutta ei penniäkään
enempää.
Poika siitä äkeissään murisi kärreihin noustessaan ja hevosta
kääntäessään: "Kuka teille osaa mieliksi tehdä? Ajanpa minä kovaan tai
hiljaan, niin ei vain heru penniäkään, että edes saisi kunnon tupakan
puodista!"
Ja hevonen se sai tuntea vihat ruoskasta, jota karkuun se läksikin
täyttä laukkaa ylämäkeen.
"Juottahan nyt teetä täällä", virkkoi rouva Streng ehdittyään
omaan pihaansa, johon lehtorikin nyt saapui. Sepä vasta oli rouva
Lajuselle tervetullut ehdotus. Hänen ei tehnyt mieli itsensä vaivautua
illallispuuhissa.
"Vielähän se Katri on siellä jäljellä kuorman kanssa", virkkoi hän
hyvillään, kun sai rauhassa istua sillä puolella, jossa nyt kerran oli.
Melkein samaan jatkoon huusi hän taas Hiljan esiin ja lähetti hänet
kutsumaan Maria, joka tällä kertaa pian saapuikin.
"Kun Katri tulee, laittakaa kaikki kuntoon ja sitte hankkikaa
itsellenne ruokaa täksi illaksi! Me jäämme tänne."
"Johan teillä on kesähuvitukset meneillään", virkkoi lehtori
heilutellen krokettinuijaa.
"Kyllä me yritimme", myönsi rouva Streng, "mutta eipä tuo oikein
sujunut, kun Viktor on niin haluton. Ehkä nyt kävisi paremmin, kun on
useampia. Koetetaanko?"
"En minä huoli. Väsyttipä tuo matka, kun olikin niin pitkä!" valitti
rouva Lajunen haikeasti.
"Kyllä minä mielelläni paukuttelen, kun kerran päästiin tänne luonnon
helmaan."
Lehtori ja rouva Streng valitsivat itselleen pallot ja alkoivat
paukutella melkeinpä nuoruuden innolla ja hyvällä taidolla.
"Hilja, Hilja!" kuului taas huuto.
Kutsuttu juoksi sisältä lasten seurasta äitinsä luo.
"Menepäs, kutsu Mari tänne!"
Hilja juoksi toimittamaan sanaa. Mutta Mari olikin ehtinyt mennä talon
puolelle ruokaa hankkimaan, joten kului kotvanen ennen kuin Hilja hänet
löysi. Saapui hän sentään viimein juoksujalassa.
"Pyydä meidän talon emäntää tulemaan minun puheilleni!" kuului se
tärkeä asia, jota varten jo kahta henkeä oli juoksutettu.
Rouva jo melkein ehti ennen ikävystyä odottamiseen, kuin
kutsuttu emäntä vähän siistiytyä ja viimein tulla tasaisessa
talonpoikais-tahdissa.
Rehtori sai sopivan tilaisuuden lähteä huoneesensa tupakkaa noutamaan.
Rouva Lajusen ja emännän välillä kesti kauan keskustelua
ruokatarpeista, mitä oli paikalta saatavana, mitä etempää hankittava.
Heidän vielä puhellessaan saapui Lajusten kuorma. Nyt oli Mari kyllä
valmis tulemaan kutsumattakin. Kävipä hän myöskin pyytämässä rouvaa
näyttämään, mihin mikin oli kannettava ja asetettava. Mutta rouva vain
sieltä istualtaan neuvoi muutamia kohtia ja käski muuten asettelemaan
mieltänsä myöten, kunhan vain kaikki tuli hyvin.
Lehtori sen sijaan heti keskeytti krokettinsa ja läksi pitämään omista
tavaroistaan huolta sekä muutenkin kantamisessa apuna olemaan.
Rouva Streng meni sisälle arvattavasti illallisen puuhaan.
Talon emännän lähdettyä siirtyi rehtori jälleen kiikkulaudalle.
"No, miltäs täällä näyttää?" kysyi hän.
"Enpä tiedä. Kyllä siellä kaupungissa taitaisi parempi olla. Täällä
tuntuu tulevan niin paljo puuhaa. Eihän täällä saa edes lihaakaan
paikaltansa, pitää tilata kaupungista."
"Se minusta ei niin paha vastus ole. Vaan täällä ei ole edes
ainoatakaan puuta, jonka siimekseen pääsisi huoneiden kuumuudesta.
Kotona kaupungissa kun astuisin vain alas rappusilta, niin olisi
kylliksi varjoa."
"Varjoa tuota on huoneidenkin seinillä. Mutta ei täällä ole seuraa
minkäänlaista."
"No, no!" muistutti rehtori kuin kaupungissa koulupoikia. "Tuo rouva
Lajusen valitus tuntui halveksivalta häntä itseään kohtaan; oliko sitte
hän niin mitätön!
"Minä tarkoitin: minkäänlaisia naisseuraa. Sillä ei noista
talonpoikais-emännistä seuraksi ole. Hehän eivät tiedä niin mitään,
puhuvat vain alinomaa töistään ja puuhistaan, ikään kuin niitä ei
muilla olisikaan."
"Onhan tuo niinkin", myönsi rehtori. "Eikä täällä saa kokoon
wisti-klubia, eikä ole lukusaliakaan, jossa sanomalehtiä näkisi. Miten
tämä kesä todellakin kuluneekaan?"
"Minä aion hankkia kirjoja ja paremman puutteessa lueskella niitä."
Lehtori palasi omalta puoleltansa.
"Täällähän näkyy tulevan oikein hauskaa. Tuossa on metsä oivallinen
mäen päällä, jossa sopii riippuverkossa venyskellä kuumimmat hetket!"
"Kuka sinne jaksaa kiivetä!" koetti rouvansa häntä vastustaa. Lehtori
innoissaan ei kuullut koko väitettä, vaan jatkoi:
"Entäs tuo järvi! Sielläpäs näyttää kelpaavan soudella ja kalastella
kylliksi särvinruokaa..."
"Ei se minua huvita", tokasi väliin rehtori.
"... eikä ole pelkoa myrskynkään vaarasta, kun on noin paljo saaria!"
purki lehtori yhä luonnonraitista mieltymystään.
Molemmat toiset yrittivät vastustamaan pontevammin, mutta samassa tuli
rouva Streng kutsumaan teelle, jota rouva Lajunen jo olikin ikävällä
odotellut.
Sisälle päästyä rouva Streng pyysi anteeksi, että hänellä oli vain
tavallista kotiruokaa tarjota, maalla kun ei käynyt noudattaa kaupungin
tapoja.
"Onhan tässä ruokaa vaikka kymmenelle", lohdutti lehtori ja kävi
rohkeasti leivän, tuoreen voin, suolakalan, paistettujen ahvenien ja
savustetun lihan kimppuun, jota paitsi maitokannu seisoi pöydällä niin
suurena, että siitä kyllä riitti juodakin eikä vain ryypiskellä.
Rehtori ja rouva Lajunen söivät puoli väkisin noita pohjaruokia, ihan
nähtävästi odotellen jotakin varsinaista illallista, paistettuja
lihapalleroita tai muuta senkaltaista taikka edes jotakin munaputinkia
tuon savustetun lihan kanssa.
Kun viimein lapsentyttö Sanna toi teetä odotetun putinkin sijasta,
punastui rehtori eikä enää malttanut olla kysäsemättä vaimoltansa:
"Eikö sinulla muuta olekaan?"
Rouva Streng hämmästymättä selitti arvelleensa, että tultaisiin toimeen
sillä, mitä maalla milloinkin oli tarjona.
Rouva Lajusen toivon pettymystä sai korvata korppukori, josta
puolikymmentä kaunista teen vahviketta musertui hänen kuppiinsa,
vieläpä pari toiseenkin.
Lehtori yhä vielä söi terveen miehen hyvällä halulla voileipää maidon
kanssa sekä joi viimeksi teelasinsa ilman vahviketta.
Kesäkumppanien lähtiessä hetken kuluttua katsoi rehtori olevansa
velvollinen täydellä todella, eikä ainoastaan kohteliaisuuden tavoin,
pyytämään heiltä anteeksi illallisen jokapäiväisyyttä, ja sittemmin hän
rouvallensa vielä erittäin ilmoitti, että oli ihan tarpeeton saattaa
häntä sellaiseen häpeään kuin tänä iltana.
Rouva Lajunen oli nyt ensi kerran astuessaan kesäasuntoonsa huonolla
tuulella. Sen mielialan täytyi päästä jotenkuten purkautumaan.
"Kun kehtaakaan tuo rouva Streng pyytää teelle, vaikka ei ole sen
parempaa tarjota!"
"No, olisiko sinulla itselläsi ollut parempaa?"
"Hm, jos ei tänä iltana, niin ainakin huomenna. Ja juuri huomenna minä
hänelle näytänkin, mikä on kohtuus."
Tämä tuuma, tuo koston esimaku, rauhoitti hiukan lehtorin iltaa ja
hänen elämänkumppaninsa omaa mieltä, varsinkin kuin lehtori, luullen
uhkausta leikiksi, ei huolinut kinaa sen pitemmälle jatkaa, vaan
kääntyi porstuasta omaan huoneesensa.
Pianpa rouva Lajusen kiihtynyt mieli sai uutta närkästymisen aihetta.
Hän oli kesäasunnon piirustuksen mukaan ajatuksissaan asetellut
huonekalut erityisellä tavalla. Nyt hänen sisään astuessaan sitä kuvaa
ei näkynytkään, vaan missä kohdassa oli liian ahdasta, missä liian
väljä tila. Rouva oikein kauhistui.
"Mari!" huusi hän käskevästi.
Ääni kajahti liian kimakasti viereiseen kammariin; sieltä alkoi kuulua
havahtuneen pienokaisen valitusta ja Miinan tyynnyttävää laulua.
Huudettu Mari tuli. Hän oli jo arvannut varustautua.
"Niin sinä järjestät, kuin sinulla ei olisi yhtään järkeä. Kutsu Katri
ja nostakaa piironki kulmittain!"
"Kyllä me jo koetimme, mutta se tulee oven eteen."
"Tee niin, kuin minä käsken!"
"Olisitte, rouva, itse tullut katsomaan, kävinhän minä teitä
pyytämässä. Ja mikä teille sitte kelpaa!"
Viimeiset sanat kuuluivat jo puoleksi oven takaa. Rouva olisi mieleensä
nähden mennyt jäljestä opettamaan tuolle kelvottomalle parempaa
käytöstä, mutta oli niin liian väsynyt, että istahti tuolille.
Mitään sanomatta Mari ja Katri nostivat sitte piirongin kulmittain,
niin että oven aukosta runsas kolmas osa jäi sen peittoon. Sohva
siirrettiin uunin eteen ja sängyt etemmäksi seinästä. Muut huonekalut
asetettiin Helsingin muodin mukaan hujan hajan ympäri lattiaa, että
ainoastaan pujottautumalla päästiin niiden välitse kulkemaan, varsinkin
kuin huone ei ollut muutenkaan niin suuren suuri. Saatuaan täten
oman asuntonsa — sillä miehensä huoneesen rouva Lajunen ei kajonnut
— mielensä mukaiseen säännölliseen epäjärjestykseen päästi hän Marin
rauhaan, mutta Katrin täytyi vielä sälyttää muistiinsa niin suuri
joukko kaikenlaisia kosto-illallisiin koskevia asioita, että tavallinen
kyökkipiian ymmärrys alkoi käydä riittämättömäksi, varsinkin näin
maalla.
Tuli sitten lapsentytön vuoro, jonka Katri pälkähästä päästyään käski
rouvan luo.
"Pidäkin nyt hyvä huoli lapsista, että saan rauhassa nukkua! Minua
väsyttää."
Miina lupasi tehdä minkä voi.
Vihdoin rouva Lajunen joutui riisuutumaan ja levolle käymään. Miehensä
poissa olo häntä ei kummastuttanut, hänhän muulloinkin oli aina tullut
vasta myöhemmin.
Lehtori oli koko päivän puuhannut muuttotavarain kanssa ja väsynyt.
Nähtyään illalliselta palatessa koti-ilman olevan täynnä ukkosta
vetäytyi hän omaan kammariinsa ja istahti sohvalle odottamaan, mutta
kun sänkykammarissa ei kuulunut niin pian sää selkenevänkään, torkahti
hän ja kaatui hetkisen kuluttua kyljelleen siihen missä oli.