Kadonnut kuuluisuus.
Pakomatkallaan hän kolme kuukautta piili saloilla, soissa ja luolissa,
toiset kolme kuukautta eräässä puszta-talon kellarissa yhteen
kymmen-aamiseen tynneriin kätkettynä, ja sitten taas kolme kuukautta
palveli eräässä vesimyllyssä renkinä; vaan lopuksi hän huomasi, että
ylt'ympärillä oli seutu täynnä vakojia, jotka erikseen häntä
väijyilivät, niin että hänen, aina kuin meni levolle, täytyi sitoa
suunsa kiinni, siksi ettei unessa ne salaisuudet pääsisi hänen suustaan
ilmi, jotka hänet voivat surman suuhun saattaa.
Lopuksi, kun ei hän enää nähnyt mitään paon mahdollisuutta, teki hän
päätöksensä -- tuli siitä elämä tai kuolema! -- ja läksi lähimmän
sotapäällikön luo.
"Herra, olen tähän saakka ollut piilossa, kiertelin oikeuden käsiä; nyt
itse annan ilmi itseni. -- Minä olen se kuuluisa Pietari Sárga!"
"Ei ole minulla ollut onni kuulla teidän nimeänne".
Pakolainen hypähti taaksepäin. Jos upseeri olisi hänelle lausunut:
"Tunnin kuluttua te olette kuollut!" -- se ei olisi häntä niin
kauheasti hämmästyttänyt -- ja jos kohta olisi hänet rautoihin pantu,
siihen hän oli mielensä valmistanut. Mutta sitä vaan ei hän ollut
tiennyt pelätä että hänen nimeänsä ei tunnettaisi!
"Mitä lajia te olitte?" kysyi sotaherra. "Soturinako?
Valtiopäivämiehenä? Hallituksen jäsenenä? Virkamiehenä?"
Pakolainen ykstotisesti kielsi olleensa mainituissa viroissa.
"No mitäs te sitten olette pahaa tehneet?"
Pakolainen marttyyrin lujalla mielellä antoi päänsä vaipua rinnoilleen,
laski käsivartensa ristiin rintansa päälle ja tunnusti murtuneella
sydämellä:
"Olen tuo perään-ajettu Pietari Sárga, joka olen Irmicz'in nostoväen
sotalauluun nuotin sepittänyt!"
"Mutta onkohan Irmicz'in nostoväki ottanut osaa mihinkään tappeluun?"
"Eivät tosin, mutta olisivatpa voineet sen tehdä. Minä sepitin heille
sotalaulun. Onpa kumma, että te ette sitä tunne! Muuten voin sitä
teille laulaa".
"Mutta minkä muun rikoksen olette tehneet?"
"Luulenpa virkkaneeni kaikki -- --".
"Menkää sitten!"
"Kuinka moneksi vuodeksi?"
"Sitä hupsua! Menkää minne mielenne tekee!"
"Vai ette te, armollinen herra, lähetäkään minua vankeuteen?"
"Sinnekö muka olis tarves mokomia miehiä!"
"Herra! älkää minulle niin puhuko! En ole sitä varten syönyt metsässä
pähkinöitä, siksi kun ne loppuivat, en ole siksi palvellut Matti
Mugkos'in myllyssä, niinkuin renki retvana, en ole siksi viskannut
itseäni alas kellarinportaista enkä pujottanut viinalle haisevaan
tynneriin, että minulle, kun kuitenkin oikeuden kynsiin joudun,
sanotaan: 'Ei teitä haetakaan!'"
"Vai tahdotte te muka, että teidät pitäisi panna lukon taakse muutamien
vaivaisten rilli-rallatusten tähden?"
"Herra! Te olette häijympi kuin mitä luulinkaan. Te tahdotte minun
kuuluisuuttani minulta ryöstää. Ennemmin pankaa lukon taakse, vaan
älkää sanoko lauluani rilli-rallatukseksi!"
Upseeri kutsui vahdit.
Itsensä-ilmoittaja riemastui. "Kukaties minut kuitenkin nyt viedään
vankeuteen!" arveli hän itsekseen.
"Viskatkaa ulos tuo mies!" käski upseeri sotamiehiä.
Sotamiehet täyttivät käskyn.
Pietari Sárga katkerasti suuttuneena meni pois, vannoen kauhean valan,
että kyllä hän vielä löytää sen miehen, joka niin mainion rikollisen
vangitsemisen katsoo kunniakseen.
Vaan ei hän vielä tähän saakka ole semmoista miestä löytänyt. Yhtähyvin
hän aina yhä kuljeskelee ympäri, ja vaikkei kukaan hänestä pidä
vähintäkään lukua, niin hän kuitenkin, jos tuttavien kanssa yhteen
sattuu, rukoilee, että he Jumalan tähden eivät mainitsisi häntä
oikealla nimellä, sillä siitä saattaisi joku kuulla, ja silloin hän
olisi hukassa.