Kolme sian-ajajaa.
"Eteenpäin, eteenpäin!" kaikui yhtenään pölyisellä maantiellä.
Sikolaumaa ajettiin ylös päin.
Kolme ajajaa taisteli sikojen kanssa. He olivat kaikki kolme lihavat ja
likaiset; isot vaskisoljilla ja nahkahihnoilla koristetut reput
rippuivat heillä selässä.
Raskaat, mustakarvaset elukat käydä kömpelöitsivät vastahakoisesti
hiljaksensa eteenpäin; välistä seisahtuivat keskenänsä häyhyilemään,
hirveän rumalla röhkinällään kääntäen huomion puoleensa. Missä lätäkön
tapasivat tiellänsä, siinä laskeutuivat rypemään, kunnes ajajat saivat
heidät siitä taas tuonnemmas ajetuksi. Toisinaan karkasi yksi tai kaksi
sikaa pois laumasta; paimen juoksi niiden perässä aina puoleen tuntiin
asti, ennenkun sai heidät karjaan peruutetuksi.
Pää-ajaja oli pitkä, päivettynyt mies. Hänen rasvasta kiiltävät
hiuksensa häilyivät silmillä; niskassa riippui likanen vaippa, joka
kovan helteen vuoksi oli vaan toiselle olkapäälle heitettynä.
Jaloissa hänellä oli pauloilla kiinitetyt varvikkaat, kädessä suuri
lyijy-kenkäinen sauva, ja olallaan hän kantoi tinahela-vartista
ajo-ruoskaa.
Toinen alapaimenista oli vanha, matalahko mies. Syvään painettu hattu
peitti hänen lyhyeksi kerityn tukkansa; hatun alta vilkkuivat hänen
elävät silmänsä, ja ryhmyistä sauvaansa veti hän sian-paimenten tavoin
perässään.
Toinen alapaimen oli verevä nuorukainen. Hän juosta nilkutti
haavotetulla jalalla reuhaavan lauman ohella ja heitteli rohkeasti
sauvallansa niitä sikoja, jotka järjestystä tuntematta jättäytyivät
jäljille karjasta.
Röhkyvän lauman ääressä kulkivat ärjyen nuo kolme ajajaa. Pää-ajaja
järsi kädessään puoleksi paahdettua turkin-vehnän (kukaritsan) tähkää,
vanha alapaimen huimi alakuloisesti pitkällä ruoskallaan, nuorempi
käydä ketkutteli nilkuttaen ja vihellellen kipeällä jalallansa,
vältellen tien kuoppaisimmat kohdat.
Ja minusta näytti, kun kävelin heidän ohellaan, juuri kuin kaikkein
kolmen kasvot olisivat minulle tutut entisistä paremmista ajoista.
Tuo pitkä mies pauloilla kiinitetyissä varvikkaissa vivahti jonkun
näköön, joka valtiopäivämiesten seuroissa oli ensimäinen sulotar, oikia
naisen perikuva ja salonkien ihanne, jonka vaatteet aina olivat tehdyt
uusimman muodin ja paraimman ma'un mukaan, ja jolle ei koko Pest'issä
osattu keittää maittavaa ruokaa kuin yhdessä ainoassa paikassa.
Tuon valkotukkaisen alapaimenen kasvot muistuttivat erästä vakaista,
uskaliasta miestä, jonka muotokuva on nähtävänä isänmaan-ystäväin
asumuksissa, joka niin monta kertaa kuuli kätten taputuksen kaikuvan
puheillensa lehteriltä, -- rohkeamielinen, jäykkäluontonen mies, joka
ei taipunut minkään mahtikäskyn mukaan, tulipahan ylähältä taikka
alahalta.
Ja tuo viheltäväinen, nilkuttavainen nuorukainen oli hyvin erään sangen
rikkaan miehen näköinen, joka jo oli naimisiin mennyt ja siitä pitäin
yhtä mittaa lempiviikkoja viettänyt, joka niin sanoakseni käsillään
kanniskeli puolisoaan ja jolle tämä joku aika sitten synnytti pojan
niin isänsä näköisen kuin suinkin olla taitaa.
Kesän uuvuttavassa helteessä nuo kolme paimenta hikoillen ajoivat
laiskoja, likaisia eläimiä sakean pölypilven keskellä. Heidän vaatteensa
olivat täynnänsä vesimeluunin tahreita, kasvoilta valui hiki alas...
Hoi, eteenpäin, hoi, eteenpäin!
Päiviä kului, viikkoja vieri. Pääsivätpä viimein vaivaloisen
ponnistuksen perästä nuo kolme sian-ajajaa muutamaan kaupunkiin.
Tulipa vastaan heille matkustavainen, joka asui siinä kaupungissa. He
seisahuttivat hänen, puhuttelivat häntä.
Ensimäinen häneltä kysäisi: "tiedätkö täällä taloa, jossa kaunis nainen
asuu, kaunihin koko kaupungissa? Mitä tiedät hänestä?"
"Tiedän hyvinkin", lausui matkustavainen; "siinä talossa iloisesti
eletään, ei siellä koskaan vieraita puutu, koko yökaudet kaikuu siellä
soitto. Älkää siitä kauniista naisesta olko millännekään; kyllä se
itseänsä huvittelee."
Lausuipa siihen se vanha mies: "naisesta puhut, joka on edessäs".
"Tunnetko tuota toista naista? Ei hän suuresti rakastanut miestään,
vaan olipa syynsä siihen, että häntä kunnioitti se kylmä, tuleton
vaimo. Mitä sanovat ihmiset hänestä?"
"Et tunne sitä vaimoa hyvin sinä eikä mailmakaan. Hän suri paljon
miestään, tuli murehesta mielipuoleksi ja vietiin hulluinhuoneesen".
Viimein nuorukainenkin rupesi tiedustelemaan.
"Nuori vaimo asui pienen lapsensa kanssa vähäisessä, matalassa majassa.
Kaunis punaposkinen oli vaimo kuin lapsikin. Kuinka on heidän
laitansa?'
"He eivät enää siinä pienessä majassa asu. He ovat muuttaneet vielä
ahtaampaan asumukseen. Tuolla lepäävät kalmistossa, yhdessä haudassa,
yhdessä arkussa..."
Nuo kolme sian-ajajaa silmäilivät toisiaan. Kyyneleet vierivät heidän
ahvoittuneilla kasvoillaan. Itkien kysyivät toinen toiseltaan: "vieläkö
nyt lähdemme edespäin maata kiertämään?"