Rosalie oli viikon kuluttua täydellisesti alkanut hallita kartanon
asioita ja väkeä. Jeanne alistui ja totteli vastaansanomatta. Ollen
heikko voimiltaan ja käydä laahustaen niinkuin ennen aikaan hänen oma
äitinsä, hän käveli ulkona verkkaisin askelin palvelijattarensa
taluttamana, joka antoi hänelle neuvoja, lohdutteli häntä sekä jäyhin
että lempein sanoin ja kohteli häntä aivan kuin sairasta lasta.
He puhelivat aina entisistä ajoista. Jeannella oli itku kurkussa,
Rosalie taas oli tyyni kuin kylmäluontoinen talonpoikaisnainen ainakin.
Vanha sisäkkö otti usein puheeksi nuo maksamattomat korot ja sitten
vaati hän, että hänen haltuunsa annettaisiin ne paperit, jotka Jeanne,
kaikkiin asioihin perehtymättömänä, piti salassa häveten poikaansa.
Viikon ajan kävi Rosalie sen jälkeen joka päivä Fécamp'issa ottamassa
noista asioista selkoa eräältä notaarilta, jonka hän tunsi.
Pantuaan sitten eräänä iltana rouvansa vuoteeseen, istuutui hän hänen
sänkynsä pääpuoleen ja sanoa tokaisi yht'äkkiä:
-- Nyt kun ootte, rouva, vuoteessa, niin jutellaan vähän.
Ja sitten hän selitti asian.
Kun kaikki oli maksettu, tuli Jeannelle jäämään noin seitsemän tahi
kahdeksan tuhatta frangia korkoja. Siinä kaikki.
Jeanne vastasi:
-- Minkäs sille, lapsi hyvä, voi? Minä tunnen varsin hyvin, etten tule
olemaan pitkäikäinen; siinä on minulle kylliksi.
Mutta Rosalie vihastui:
-- Teille, rouva, ehkä, mut ettekös sitt' aio herra Paulille mitään
jättää?
Jeannea värisytti, kun hän sanoi:
-- Minä pyydän sinua, älä puhu minulle koskaan hänestä! Minun sydämeeni
koskee liian paljon, kun vain häntä ajattelen.
-- Mä tahdon päinvastoin hänestä puhua, rouva, -- sanoi Rosalie, --
sillä te ootte kovin vähän järkevä, nähkääs, rouva Jeanne. Hän kyll'
tekee tuhmuuksia, mut ei niit' aina tekemään tu'. Sitt' hän menee
naimisiinki ja häll' tulee lapsii olemaan ja niit' kasvattaakse pitää
häll' olla rahaa. Kuulkaas ny' sitt'. Teidän pitää myydä Peuples!
Jeanne hypähti istualleen vuoteessaan:
-- Myydäkö Peuples? Mitä sinä ajattelet? En, sitä en ikinä tee.
Rosalie vain ei joutunut ymmälle:
-- Mut mä sano, rouva, mä, ett' kyll' te myytte, sill' se pitää myydä.
Ja hän esitti laskelmansa, suunnitelmansa ja perustelunsa. Kun Peuples
siihen kuuluvine molempine moisioineen myytäisiin halulliselle
ostajalle, jonka hän oli saanut käsiinsä, jäisi jäljelle vielä neljä
Saint-Léonard'issa olevaa moisiota, jotka, kun niiden kiinnityslainat
maksettaisiin, tuottaisivat kahdeksantuhatta kolmesataa frangia tuloja.
Vuosittain olisi niistä varattava tuhat kolmesataa frangia
korjaustöihin ja tilojen hoitoon. Näin jäisi jäljelle seitsemän tuhatta
frangia, joista vuotuisiin menoihin käytettäisiin viisi tuhatta, ja
kaksi tuhatta pantaisiin sitä varten muodostettavaan vararahastoon. Ja
hän lisäsi:
-- Kaikk' muu on syöty, se on siis lopuss'. Ja sitt' tulen mä pitään
avaimen, nähkääs. Herra Paul, hän ei saa enää mitään, ei ikinä mitään.
Hän kyll' ottais teilt' viimeisenki rovon.
Jeanne, joka itki hiljakseen, sopersi:
-- Mutta ellei hänellä ole mitään syötävää.
-- Kyll' hän sitt' tulee meill' syömään, ku nälkä kuristaa. Häntä varte
meill' ain' on vuode ja keittoa. Luulekkos te, ett' hän ois' kaikk' nuo
tuhmuutens' tehny', jos ette te ois' aluks' häll' rahaa antann'?
-- Hänellähän oli velkoja. Hän olisi menettänyt kunniansa.
-- Kun teill' ei enää mitää ole, ei hän sitt' voi velkoj' tehdä. Ootte
maksann', hyvä on, mut nyt ette enää maksa, sen mä vain sanon, mä. Ja
hyvää yöt' ny' sitt', rouva!
Ja hän poistui.
Jeanne ei nukkunut lainkaan, siihen määrin saattoi hänet suunniltaan
ajatus, että Peuples oli myytävä, että hänen oli lähdettävä sieltä
pois, jätettävä tämä talo, johon koko hänen elämänsä oli kiinnitetty.
Kun Rosalie seuraavana aamuna tuli hänen luokseen, sanoi Jeanne
hänelle:
-- Rakas lapseni, minä en voi koskaan lähteä täältä.
Mutta hänen sisäkkönsä vastasi siihen vihaisesti:
-- Niin sentää täytyy, rouva. Heti kohta saapuu notaarikin sen kanss',
jok' on halukas ostaan kartanon. Muuss' tapauksess' ei teill' neljän
vuoden peräst' oo yht' ainoata suupalaakaan.
Jeanne oli aivan lamassa vastatessaan:
-- Minä en voi, en voi sitä koskaan tehdä.
Tunnin kuluttua toi kirjeenkantaja hänelle kirjeen Paulilta, joka vielä
pyysi kymmenen tuhatta frangia. Mitä oli tehtävä? Epätoivossaan
neuvotteli hän Rosalien kanssa, joka hämmästyen kohotti käsiään ja
sanoi:
-- Enkös mä sanonn', rouva? Kyll' te oisitte olleet putipuhtaat
molemmat, ell'en mä ois väliin tullu'.
Ja alistuen sisäkkönsä tahtoon, vastasi hän pojalleen:
"Rakas poikani! En voi sinulle enää mitään antaa. Olet saattanut
minut häviöön ja olen nyt pakoitettu myymään Peuples'in. Mutta
muista kuitenkin, että saat aina suojaa, milloin vain tahdot
turvautua vanhaan äitiisi, jolle olet paljon kärsimyksiä tuottanut.