Päästyämme vankeudesta, oli meillä ensimmäisenä huolena saada tietää,
missä tienoin maailmaa nyt ollaan. Kauan kesti tätä seikkaa pohtia.
Vihdoin onnistui minun, entisten havaintojeni perustuksella, saada
selville, että me olimme Kaspianmeressä. Mutta koska tämä meri
ei ole yhteydessä minkään muun meren kanssa, oli meidän mahdoton
käsittää, millä lailla meidät oli tänne heittänyt. Muuan juustosaaren
asukkaita, jonka olin ottanut mukaani, selitti tämän asian varsin
järkevällä tavalla: peto, jonka mahassa me olimme olleet niin kauan,
oli tullut tänne maan-alaisia meriä myöten.
No niin, täällä sitä nyt kerta oltiin ja sillä hyvä. Täysissä
purjeissa laskettiin rantaan, ja minä nousin ensimmäisenä maihin.
Tuskin olin astunut jalkani kuivalle maalle, kun jo lihava karhu
ryntäsi päälleni.
-- Jaha! -- arvelin minä. -- Niin tulit kuin käskettynä.
Minä tartuin sitä etukäpäliin ja puristin niitä niin hartaasti, että
karhulta pääsi parku. Min'en ollut tuosta millänikään, vaan pitelin
pitelemistäni tassuista kiinni hamaan siihen asti, kunnes peto kuoli
nälkään. Tämä kohotti minut karhujen maailmassa sellaiseen arvoon ja
kunniaan, ett'ei sen koommin ole karhu enää ikinä kimppuuni käynyt.